31. toukokuuta 2010

Päivä murmelina

Herään joka aamu toiveikkaana: tästä tulee hyvä päivä.

Illalla istun totuttuun tapaan työpöytäni ääressä puuhaillen läppärilläni jotain, kirjoitan, pelaan pasianssia ja katson telkkaria.

Jos päivä murmelina tarkoittaa hyvää päivää, minua voi pitää onnellisena ihmisenä.

Tämä onni ei tyydytä minua. Olen levoton ja turhaudun. Syön liikaa, ahmin ja tunnen syyllisyyttä. Odotan ihmettä, päätän muuttaa elämässäni miltei kaiken.

Aamulla aloitan uuden päivän murmelina.

30. toukokuuta 2010

Kesäkuussa viimeisen kerran Painonvartijoihin

Jotain hyvin outoa oli tekeillä Painonvartijoiden Keskuskadun toimistossa Helsingissä perjantaina. Ensimmäiseksi huomasin tv-kameran, joka oli ryhmänohjaaja Mikon takana. Kukaan ei ollut vaa’alla, vaikka tavallisesti siihen on jonoa. Ihmisiä kyllä oli, mutta he olivat kerääntyneet pienen toimiston seinänvierustalle.

Asiaa ihmetellessäni kuulin, että Painonvartijoiden toiminta Suomessa lopetetaan. Tv-kamera halusi kuvata uutisiin punnitustilanteen niin, että kuvaan tulee paino, mutta ei vaa’alla olevan kasvot. Sitä siis ihmiset ujostelivat. Olisi se kai kauheaa, että kaikki Nelosen uutisten katsojat näkevät, mitä joku kasvoton ihminen painaa.

Uutinen toiminnan lopettamisesta hämmästytti minua niin, että en saanut suustani kuin ”Voi hemmetin hemmetti”. ”Saanko laittaa kommenttisi lehteen?”, kysyi Hesarin toimittaja ja kysyi myös nimeäni.

Kerroin nimeni, mutta ehkä painonvartiointi on niin salassa pidettävää, että lehtijutussa Painonvartijoiden toiminnan lopettamisesta nimeni on Tuula. Jutun nettiversiossa ei ole minun eikä muidenkaan painonvartijoiden kommenttia asiasta.

Ja kyllä, uutisissa näkyi minun painoni.

Oli todella harmi, että en voinut jäädä ryhmään. Jäljellä on kolme perjantaita Painonvartijoissa.

26. toukokuuta 2010

Koolla on väliä

Miltei joka kerta kaupassa käydessäni minua ihmetyttää elintarvikepakkausten koko. Ne ovat liian suuria.

Vaikka ostan jauhoja pienimmän myynnissä olevan pakkauksen (1 kg), en koskaan ehdi käyttää sitä loppuun ennen viimeistä käyttöpäivää. Hyvin harvoin tarvitsen voita ruoanlaitossa tai leipomisessa, mutta silloinkin on ostettava 500 grammaa kerralla. Silloin kun kahden hengen perheessäni syötiin vielä lihaa, oli todellinen salapoliisintyö löytää riittävän pieni määrä lihaa valmiista pakkauksista.

Tiedän toki. Leivän voi halkaista ja laittaa puolet pakastimeen. Samoin ruokaa voi tehdä kerralla enemmän ja laittaa pakastimen. Usein olen ollut liian laiska niin tehdäkseni. Enkä tiedä, kuinka paljon minun pitäisi leipoa saadakseni vehnäjauhopaketin kulumaan.

Toivottavasti elintarviketeollisuus on lukenut tämän päivän Hesarin. Suomessa oli yksin asuvia vuoden 2009 lopulla 1 026 000 eli 11 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Prosentuaalisesti heitä on 41 %. Myös kaksin asuvien määrä oli kasvanut. Lisäksi vaikuttaa siltä, että yksin ja kaksin asuvien määrä vain kasvaa vuosien mittaan.

Odotan innolla elintarviketeollisuuden ymmärtävän lukemansa ja muuttavan pakkauskokoja pienemmäksi.

Suuret pakkauskoot ovat vain yksi pieni asia yksin asuvan arjessa. Paljon suuremmista asioista kirjoitan myöhemmin.

25. toukokuuta 2010

Matonkuteeksi?

Vaatekaapistani löytyi jätti-ison muovipussillisen verran rikkinäisiä ja loppuun asti käytettyjä vaatteita. Ketä tai mitä varten olen niitä säästänyt? Olenko kuvitellut, että rikkinäiselle yöpaidalle on vielä käyttöä vaatteena? Tiski- tai lattiarätteinä käytettiin joskus muinoin vaatteita, joista ei muuhun ollut. Tai ne leikattiin matonkuteeksi.

Äitini täti, kutsuimme häntä Hilja-tädiksi, istui lapsuudenkodissani monet kesät leikkaamassa matonkuteita. Hän ei ollut puhelias ihminen. En muista hänen koskaan puhuneen. Kuvittelin, että hänen oikea nimensä oli joku muu kuin Hilja, että häntä vain kutsuttiin sillä nimellä hiljaisuutensa vuoksi. Myöhemmin selvisi, että se oli hänen oikea nimensä.

Nyt asia jäi vaivaamaan. Olisinko voinut viedä sen muovipussillisen vaatteita jonnekin, mistä niistä olisi tehty matonkuteita? Olisivatko ne kelvanneet edes siihen tarkoitukseen? Olisin voinut lajitella vaatteet matonkuteiksi kelpaaviin, jos tietäisin, millaista voi viedä ja mihin.

Nopealla Google-haulla sain tietää, että kangastilkkuja ja valmiiksi leikattua matonkudetta voi viedä Kierrätyskeskuksen askartelupörssiin. Opin, että Helsingin eläinsuojeluyhdistykseen voi viedä täkkejä, tyynyjä ja toppavaatteita eläinten alustoiksi. Olisi kannattanut googlettaa aikaisemmin.

Käyttökelpoisia, minulle liian isoja tai muuten tarpeettomiksi käyneitä, vaatteita vein kolme muovipussillista Fidan keräyslaatikkoon. Kaappini ovat vielä täynnä tavaraa. Käyn ne läpi ja kierrätän ne, jotka vielä jonnekin kelpaavat.

Teen tilaa uudelle. En tiedä, mitä se uusi on. Minulla vain on voimakas tuntemus siitä, että vanhasta on päästettävä irti. Jotain tulee ehkä tilalle. Se voi olla mitä vain.

24. toukokuuta 2010

Päästäkää minut kadun yli!

Olen jalankulkija Helsingissä. Tiedättehän, se joka ylittää valot päin punaista, se joka vain on haitaksi muulle liikenteelle, se, jonka olemassaoloa ei tarvitse edes muistaa.

Päästäkseni asuinalueeltani pois (töihin, kaupungille, ylipäätään jonnekin) minun on ylitettävä Mechelininkatu. Se ei ole kovin yksinkertaista, sillä erilaisten rakennustöiden vuoksi kadun ylittäminen jalkaisin ja pyörällä on estetty.

Kadun yli vie vain yksi väylä – joka vaihtaa paikkaansa rakennustöiden edetessä. Töihin lähtiessäni valitsen sen puolen katua, jolta väylä on ennen lähtenyt. Väärin. Ei se siinä ole. Ei sitä myöskään missään ole kerrottu, mistä tänään tai huomenna pääsee kadun yli.

Autoilijoille löysin ohjeet, neuvot ja tiedotteet, kun kovasti hain tietoa Mechelininkadulla tehtävistä rakennustöistä. Jalankulkijat mainitaan tiedotteissa, mutta ei aina. Mitäpä suotta.

Useista rakennustöistä Mechelininkadulla yhden tavoitteena on kevyen liikenteen alikulku. Työn pitäisi olla valmis kesällä 2011. Toivon, että myös ennen alikulun valmistumista meillä jalankulkijoilla on mahdollisuus päästä kadun toiselle puolelle.

Alikulku tulee näyttämään tältä:


20. toukokuuta 2010

i86y7

Yllätin tänään itseni heti aamusta. Minulla oli ylimääräistä aikaa (niin kuvittelin), joten tiskasin astiat ja pyyhin keittiön pinnat. Edellisestä aamutiskauksesta kesken töihin lähdön on aikaa parisen vuotta.

Työpäivään ei liittynyt ylimääräisiä energiapiikkejä. Väsytti ja lähdin ajoissa kotiin. Kotona olin kuin toinen ihminen, täynnä energiaa. Juotuani kahvia ja nukuttuani päikkärit.

Ensin vein kolme muovipussillista vaatteita kierrätykseen. Olin jo riittävän kauan ihmetellyt, mitä nämä kaikki liian suuret ja osin nuhjaantuneet ja osin vanhanaikaiset vaatteet tekevät vaatekaapissani. Sekajätteisiin vein yhden pussillisen liian isoiksi jääneitä rikkinäisiä vaatteita. Heti näytti koti paremmalta.

Mutta ei se riittänyt. Lakaisin lattiat, uusi pölyimuri on edelleen ostamatta eikä sopivia pölypusseja ole vieläkään löytynyt. Lattioita pestessäni sain tehdä havaintoja pelkän lakaisemisen riittämättömyydestä. Pölyä oli joka puolella ja se tarttui inhasti lattiarättiin. Lattioiden jälkeen vuorossa oli kylppärin kalusteet.

Mattoihin en koskenut. Puhdasta meillä ei ole vieläkään, siistimpää vain.

Ja juuri tänään olin julistanut työpaikkaruokalassa, että minulla on parempaakin tekemistä kuin kotityöt. En tiedä, mikä minuun iski.

PS. Otsikko syntyi Oskun astellessa näppäimistöllä.

19. toukokuuta 2010

Tappoiko uteliaisuus kissan?

Rakastan uteliaisuutta, halua ottaa asioista selvää. Persoonallisuudenpiirteistä rankkaan uteliaisuuden kärkeen älykkyyden, huumorintajun, emotionaalisuuden ja luotettavuuden rinnalle.

Myönteinen ominaisuus uteliaisuus ei ole aina ollut. "Uteliaisuus tappoi kissan" lienee tunnetuin uteliaisuudesta varottava sanonta. Todennäköisesti se on suora johdannainen Raamatussa olevasta suorasta kiellosta ja uhkauksesta: " Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista, vaan siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä kuin syöt, olet kuoleman oma."

En lähde tulkitsemaan jumalan motiiveja, teologit ja filosofit ovat pohtineet sitä suurella antaumuksella ja asiantuntemuksella tuhansia vuosia. Silti väkisinkin tulee mieleeni, että uteliaisuuden tappavilla seurauksilla uhkaaminen ja pelottelu on keino pitää yllä status quota, pysähtyneisyyden tilaa, yhteiskunnassa ja kirkossa. Jos et tiedä paremmasta, et voi sitä myöskään vaatia. Uteliaisuus on muutoksen edellytys.

Uteliaisuus, halu tietää, on ajanut minua elämäni valinnoissa. Uteliaisuuteni vuoksi aloitin historian opinnot. Uteliaisuutta tyydytän myös työssäni kirjastossa silloin, kun haen ihmisille tietoa asioista, joista en ole koskaan kuullutkaan.

Kuvassa Osku-kissa tarkkailee ympäristöään. Todennäköisesti se tietää parhaiten, mitä tässä talossa ja tällä alueelle tapahtuu. Harmi vain, että se ei kerro minulle tietojaan. Oskua uteliaisuus ei ole tappanut.


15. toukokuuta 2010

Kerrasta poikki

Amerikkalainen tv-yhtiö ABC tekee taas sen, mitä siltä vähiten odottaisi. Flashforwardin tuotanto jää yhteen kauteen. Älykäs tv-sarja on ilmeisesti amerikkalaiselle katsojalle liikaa, katsojia ei ole tarpeeksi. Lakkautuspäätös tehtiin ensimmäisen tuotantokauden päätyttyä. ABC ilmoitti lakkauttavansa myös Scrubsin, mutta se ei minua sureta.

Katsojaystävällisempää olisi tehdä tuollainen päätös tuotantokauden aikana. Veikkaan, että katsojien koukuttamiseksi seuraavalle tuotantokaudelle Flashforward päättyy cliffhangeriin, johon emme tule koskaan saamaan vastausta.

Että minä inhoan tuollaista. Aikoinaan ABC lopetti loistavan Uhan alla (Invasion) –sarjan samalla tavoin. Hurjaan cliffhangeriin päättynyt ensimmäinen tuotantokausi ei koskaan saanut jatkoa.

Tekisi mieli boikotoida kaikkia ABC:n tv-sarjoja. Tosin se ei olisi helppoa, sillä ABC:n sarjoja ovat mm. Täydelliset naiset ja Lost, josta onneksi on viimeinen kausi meneillään. Toivottavasti siihen saadaan katsojaystävällinen lopetus. Uusin tuttavuuteni ABC:n sarjoista on Castle, josta en vielä ole varma, onko se tavallista poliisisarjaa kummempi. Rumaa Bettya ja Greyn anatomiaa en ole seurannut.

Mitkä ovat katsojan oikeudet ison tv-yhtiön tehdessä päätöksiään? Buffya jatkettiin yleisön pyynnöstä seitsemän tuotantokauden verran, Torchwoodia on tehty kolme kautta ja neljäs on suunnitteilla. Mutta nämä ovat melkoisia poikkeuksia.

----------

Löysin poistamistani teksteistä heinäkuussa 2008 kirjoittamani jutun Uhan alla –sarjasta.

Sub näyttää loistavan Uhan alla -sarjan uusintana. Lähetysajankohta on pielessä, kuten oli silloinkin kun sub näytti sitä ekan kerran. Nyt tosin vielä enemmän, koska Uhan alla tulee kahden aikaan yöllä keskiviikkoisin. Lauantaina esitetään sitten uusinnan uusinta, myös kahden aikaan yöllä.

William Fichtner tekee unohtumattoman roolin sheriffi Underlayna. Myös Kari Matchettin rooli tohtori Underlayna, sheriffin nykyisenä ja puistonvartija Russell Varonin entisenä vaimona on mieleenpainuva. Joku on sanonut, että Uhan alla käsittelee uusioperheiden ongelmia ja vaikeuksia, toinen taas on verrannut sarjaa Don Seagelin unohtumattomaan elokuvaan The Invasion of Body Snatchers. Katso itse, mistä sarjassa on kyse!

Valitettavasti sarjaa tehtiin vain yksi tuotantokausi. Viimeinen jakso antaa viitteitä tulevista tapahtumista, joita ainakin minä olisin hyvin mielelläni seurannut toisenkin tuotantokauden verran.

Parempi kuin Beckham

Ei tämä päivä mitenkään kehno ollut. Perjantai, ulkona yli 20 astetta lämmintä ja uusi mekko päällä. Jonkun muun kohdalla se voisi tarkoittaa villiä bailaamista. Minä kävin tyttären kanssa syömässä. Sisareni tuli mukaan Akateemiseen kirjakauppaan, jonka Cafe Aallossa nautimme kahvit. Perjantai-illan huumaa!

Kotona odotti tutuksi käynyt kissanpissan haju. Nyt oli vuorossa lattialla ollut sängynpeitto. Pissaisten petivaateiden pesu on minun rattoni!

Mutta hyvälle mielelle minut sai elokuva, jonka katsoin ties kuinka monennen kerran. Urheiluelokuvia katson vielä harvemmin kuin sotaelokuvia, mutta Parempi kuin Beckham (Bend It Like Beckham, 2002) elokuvaa voin suositella kaikille.

Parempi kuin Beckham on hauska ja lämmin. Jesminder 'Jess' Kaur Bhamra on 18-vuotias tyttö, joka haluaa pelata jalkapalloa. Intialaisesta perinteestään ylpeiden vanhempien mielestä tytär saisi jo moiset hömpötykset lopettaa ja aloittaa aviomiehen etsinnän. Juliette 'Jules' Paxton näkee Jessin pelaavan puistossa ja saa Jessin tulemaan mukaan samaan tyttöjoukkueeseen.

Vanhempien perinteiset odotukset tyttäreensä nähden korostuvat, sillä vanhempi tytär on menossa naimisiin. Toisin kuin Jess, Pinky on hyvin traditionaalinen. Äiti tiivistää Jessiin liittyvät pelkonsa ja odotuksensa: ” What family would want a daughter-in-law who can run around kicking football all day but can't make round chapattis?”

Myös Julesin äiti ihmettelee, miksi tyttö aina vaan pelaa jalkapalloa ja tokaisee hänelle: ”All I'm saying is, there's a reason why Sporty Spice is the only one without a fella!” Vanhempien odotukset tyttäriinsä nähden lienevät universaaleja.

Jess tasapainottelee omien ja vanhempiensa toiveiden ristiriidassa ja rakastuu valmentajaansa. Joe on nuori irlantilainen kaveri, jonka oma peliura oli loppunut loukkaantumiseen. Myös Jules on rakastunut Joeen.

Voi olla, että elokuvasta ei tulisi niin hyvää mieltä, jos näyttelijät olisivat kehnoja. Onneksi Parempi kuin Bechamissa näyttelijävalinnat ovat kohdallaan. Parminder Nagra (s. 1975) tekee hienon roolin Jessinä. Keira Knightleyn (s. 1985) Jules on välillä ärsyttävä, mutta Keira on tässä elokuvassa niin nuori, vasta 17-vuotias. Joeta näyttelevä Jonathan Rhys Meyers (s. 1977) voi minun puolestani tehdä mitä vain, aina hän on ihana. Anupam Kher tekee Jessin isästä viisaan miehen, joka taipuu silloin kun se on välttämätöntä.

Pidän kovasti tästä elokuvasta. Traileri antaa Parempi kuin Beckham –leffasta hengästyttävän kuvan, mutta niinhän trailerit useimmiten.

13. toukokuuta 2010

Yöeläjän kirous ja helpotus

Lomapäivä keskellä viikkoa on yöeläjälle sekä kirous että helpotus. Nautin yöllä valvomisesta tietäessäni, että aamulla ei tarvitse herätä klo 6.30, vaan voin nukkua niin pitkään kuin on tarpeen.

Lomapäivä keskellä viikkoa saa kuitenkin aikaiseksi sen, että alkuviikon valvon myös myöhään. Saanhan nukkua torstaiaamuna. Ja arvatkaa, olenko pirteä ja levännyt huomenna töihin mennessäni! En tietenkään, koska yksikin pitempi yö piristää minua niin paljon, että valvon entistä myöhempään.

Ehkä minun pitäisi olla aina lomalla. Tai aina töissä. Ehkä minun pitäisi tehdä työtä, jota voin tehdä omaan tahtiini, oman luontaisen rytmini mukaisesti. Virastoaikaan sidottu vuorokausirytmi on minulle vieras. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vieraampi se on.

Vaihtoehdot toisenlaiselle työrytmille ovat vähissä. Ensimmäiseksi tulee mieleeni, että minun tulisi palkata itse itseni. Ehkä olisin itselleni ymmärtäväinen pomo. Antaisin itseni tehdä töitä silloin, kun vireyteni on huipussaan. Olisin tehokas, luova ja innovatiivinen, oikein unelmatyöntekijä. Pitää vielä keksiä, mitä työtä tekemään itseni palkkaisin.

Protestanttinen työmoraalini ahdistaa minua. Varsinkin niinä päivinä, jolloin olen liian väsynyt pystyäkseni keskittymään tai ylipäätään tekemään mitään muuta kuin rutiinitöitä. Joita työtehtävissäni on vähän. Tunnen syyllisyyttä väsymyksestäni. Jos liukuma sallii, lähden kotiin. Miksi haaskaisin omaani ja työnantajani aikaa siihen, että yritän vain pysyä hereillä? Ei liene ihme, että työaikasaldoni on sallitun miinussaldon maksimissa ja sen ylikin.

12. toukokuuta 2010

Liikaa

Pidän puhtaiden vaatteiden tuoksusta jo siinä vaiheessa kun ripustan niitä kuivumaan.

Pyykin peseminen on ainut kotityö, josta pidän. Minähän se pyykkiä pesen, vaikka pesukone tekee ns. likaisen työn. Mielelläni pesisin pyykkiä joka päivä, mutta kahden hengen taloudessa ei pyykkiä niin hirveästi tule, että se olisi tarpeellista.

Perheemme kolmas jäsen, Osku-kissa, on parina päivänä pitänyt huolen, että saan toteuttaa pyykinpesuintohimoani. Tällä hetkellä on kolmas koneellinen koneessa, myös eilen pesin kolme koneellista.

Vanha herra Osku on pissannut tyttäreni sänkyyn eilen ja tänään. Olen pessyt kaksi pussilakanaa, kaksi lakanaa, kaksi peittoa ja yhden sijauspatjan suojuksen. Se on liikaa ja saa pyykinpesemisen tuntumaan työltä. Sitä paitsi kylpyhuoneeni on hyvin ahdas silloin kun siellä on kolme pyykinkuivaustilannetta.

Edellisen kerran kun Osku pissaili muualle kuin hiekkalaatikkoonsa, se oli sairas. Nyt luulen sen osoittavan mieltään. Ei taida kisuliini pitää siitä, että tyttäreni käy töissä.

9. toukokuuta 2010

Aki Kaurismäki ydinvoimasta

Hesarin tapa uutisoida Ydinvoima historiaan –päivää ja mielenosoitusta oli vähintään mielenkiintoinen. Vain valokuva ja teksti: ”Ydinvoiman vastainen mielenosoitus keräsi tuhansia ihmisiä Helsingin keskustaan lauantai-iltapäivällä”. Jutun varsinainen aihe oli Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Niinistön puoluevaltuuskunnassa käyttämä puheenvuoro ydinvoimalupien eduskuntakäsittelystä.

Uskomatonta vähättelyä. Noin 3000 ihmistä osallistui mielenosoitukseen, mutta se ei ole Hesarissa edes jutun arvoinen asia.

Sunnuntaisivuilla Hesari ilmaisi kantansa vastaavan päätoimittajan sanoin: ” Useimmat lehdet pyrkivät tukemaan ratkaisuja, jotka edistävät suomalaisen yhteiskunnan taloudellista hyvinvointia ja kilpailukykyä”. Vastaus oli kysymykseen: Mistä johtuu suomalaisen median ydinvoimamyönteisyys?

Pentikäisen vastauksessa rakennetaan mielikuvaa ydinvoimasta vain taloudellisena asiana. Siitä voi myös päätellä, että ne, jotka eivät kannata ydinvoimaa, vastustavat suomalaisen yhteiskunnan taloudellista hyvinvointia ja kilpailukykyä. Ydinvoiman kannattajat ovat siis vastuuttomia eivätkä tavoittele yhteistä hyvää.

Tämä on ollut Hesarin linja koko ydinvoimakeskustelun ajan. Asiaa on tarkasteltu ainoastaan taloudellisesta näkökulmasta, paria poikkeusta lukuun ottamatta.

Hesarin mielipideosastolla on näkynyt toisenlaista suhtautumista ydinvoimaan ja toisia näkökulmia. Tänään oli riemastuttavaa lukea Aki Kaurismäen mielipidekirjoitus otsikolla ”Itsekkään harkinnan jääkylmässä vedessä”. Teksti löytyy paperiversioista ja HS digilehdestä.

Kaurismäki menee heti suoraan asiaan:

"Täysivaltaisena Suomen kansalaisena tunnen syvää huolta siitä kiireestä, jolla isänmaastani pyritään tekemään sekä eurooppalaisen ydinvoimateollisuuden koekenttä että sen kaatopaikka."

Myöhemmin hän jatkaa:

"Mitä edellä yritän sanoa on lyhykäisyydessään se, että uuden helvetinkoneen rakentamisen sijaan voisimme sammuttaa kauppakeskusten valot sunnuntaisin, ja näin riittävän säästö olisi saavutettu."

Hän lopettaa mielipiteensä:

"Samalla kun ihmiskunta loputtoman ahneutemme seurauksena taistelee olemassaolostaan, ajatus jatkuvasta kasvusta on mahdoton. Sen sijaan kuvitelma elämästä myös ylihuomenna muutakin luomakuntaa kunnioittaen olisi harkitsemisen arvoinen."

8. toukokuuta 2010

Kiireellisiä asioita

Toivon, että huomenna ei sada. Aion osallistua Ydinvoima historiaan –päivään. Jos sataa, mukavuudenhaluni voi viedä voiton ja jään kotiin.

Olen allekirjoittanut lupauksen, että seuraavissa eduskuntavaaleissa en äänestä ydinvoimaa kannattavaa ehdokasta. En ole ennenkään äänestänyt ydinvoiman kannattajaa, joten miksi tekisin sen keväällä 2011? Ihmettelen kuitenkin, mitä hyötyä tästä lupauksesta on. Lupa kolmelle uudelle ydinvoimalalle on eduskuntakäsittelyssä nyt. Lähetekeskustelu on tiistaina ja tarkoituksena lienee viedä asia läpi juhannukseen mennessä.

Tärkeä asia käsitellään kovin kiireellä. Joku sanoi, että mitä tärkeämpi asia on, sitä nopeammin se eduskunnassa käsitellään. Nopeusennätys näyttää menevän Kreikan tukipaketille, joka kulkee eduskunnassa nimellä Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2010 toiseksi lisätalousarvioksi (Toinen lisäbudjetti 2010).

Olin tänään kuuntelemassa keskeisessä asemassa olevien talousasiantuntijoiden paneelikeskustelua Kreikan tukipaketista. Päällimmäiseksi jäi mieleen avuttomuus ja tietämättömyys. Mitä tahansa voi tapahtua, sai Kreikka lainansa tai ei. Ymmärsin, että asiassa voisi toimia järkevämmin, mutta Euroopan unionia ja euroaluetta säätelevät lait estävät sen. Eikä niitä ehdi muuttaa tilanteeseen sopiviksi. Kreikkaa on kuitenkin pakko auttaa, muuten kaikki syöksymme kurimukseen.

En ymmärrä makrotaloutta. En ymmärrä Kreikan tilannetta. Tarvitsen lisää ymmärrystä ja tietämystä ollakseni asiasta jotain mieltä. Nyt olen vain ihmeissäni.

---------
Tämä, kuten niin moni muu blogijuttuni, on kirjoitettu yöllä. Vaikka vuorokausi on vaihtunut lauantaiksi, minulle lauantai alkaa sitten vasta kun aamulla herään ja nousen ylös.

6. toukokuuta 2010

Tästä se alkaa

Lupailin aikaisemmin, että aloitan juoksemisen. Ainakin itseni siitä vakuutin.

Tänään ostin elämäni ensimmäiset juoksukengät. Mallin nimi on Nike Air Citius 2+ MSL Ladies Running Shoe. Kengät tuntuivat jalassani hyviltä.


Ostin myös farkkuja paremmin juoksemiseen sopivat housut ja juoksusukat. Vielä on hakusessa takki. Pitkä talvitakki yllä ei voi juosta. Kevyempää takkia minulle ei ole. Olen ilmeisesti laiminlyönyt urheilullisten vaatteiden hankinnan.

Vaatekaupoissa kiertely ei ole lempipuuhaani, siksi minulla ei ole paljon muitakaan vaatteita. Useimmiten jätän kiertelemättä, jätän ostamatta ja pidän vanhoja vaatteita riekaleiksi asti.

Tarkoituksena on, että käyn juoksemassa yhdessä tyttäreni kanssa. Tänään emme yhteistä harrastustamme aloita, olemme kumpikin liian väsyneitä siihen. Mutta huomenna juoksemme niin, että kaupunki pyörähtää ympäri.

5. toukokuuta 2010

Etsin ihmistä

Minä löydyn netistä googlettamalla. Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun mukaan meitä Päivejä on paljon, 36 115. Luvussa ovat myös kuolleet Päivit. Väestörekisterikeskus voisi parantaa palveluaan siten, että kertoisi lisäksi elävien Päivien määrän. Sama sukunimi on 1470 naisella. Muutamalla Päivillä on sama sukunimi kuin minulla.

Googlen hakutuloksessa olen ensimmäisen kymmenen joukossa. Jos minua ei tunne, on vaikeaa tietää, mikä hakutuloksen viite liittyy juuri minuun.

Kuukauden verran olen etsinyt googlettamalla ihmistä, josta tiedän nimen. Tiedän myös hänen ikänsä, asuinpaikkansa ja ammattinsa. Olen nähnyt hänestä valokuvan. Mikään näistä tiedoista ei ole auttanut. Juuri sitä ihmistä en ole löytänyt.

Uskoni Googleen on vahva, sillä olen alkanut epäillä, että etsimäni ihminen on antanut väärän nimen. Olemassa hän on, hyvin vahvasti. Englannissa.

Kaksi kysymystä nousee väkisin pintaan:

1) täytyykö jokaisen löytyä googlettamalla?
2) miksi joku antaisi väärät tiedot itsestään jatkuvasta yhteydenpidosta huolimatta?

Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on ehdoton EI. Lisäkysymys on: missä vaiheessa elämää, minkä ikäisenä, mitä tekevänä ihminen todennäköisesti löytyy? Mikä on se asia, jonka vuoksi ihminen löytyy googlettamalla?

Nykyään monet ihmiset löytyvät netistä Facebookin takia. Ne ihmiset, jotka ovat sallineet käyttäjätilin yksityisyysasetuksissa profiilinsa löytymisen hakukoneissa, löytyvät helposti. Profiilin avulla pystyy useimmiten päättelemään, onko kyseessä etsitty ihminen.

Muut ihmiset saattavat löytyä työnsä ja/tai harrastustensa kautta. Myös erilaisten palkkioiden, stipendien ja julkisten tunnustusten saaminen auttaa löytymään netistä.

Todennäköisesti kovin nuoret eivät löydy googlettamalla. En myöskään usko, että kovin moni tavallisen työuran tehnyt eläkeläinen löytyy googlettamalla netistä. Tosin osallistuminen luokkakokouksiin auttaa.

Antamiensa tietojen mukaan etsimäni ihminen pitäisi löytyä.

Vastausta toiseen kysymykseen en tiedä. Kyse ei ole uudesta tuttavuudesta. Ei edes minun tuttavastani. Hyvin läheisen ihmisen tuttava hän on ja siksi haluaisin hänet löytää.

4. toukokuuta 2010

Onneksi on Torchwood

Yle2 näyttää Torchwoodin kakkoskautta keskiviikkoiltaisin. Esitysaika on kahdentoista paikkeilla.

Luultavasti katson tämän taas – ties kuinka monennen kerran. Kaikki kolmen tuotantokauden Torchwoodit löytyvät digiboksini sisuksista, ruotsiksi tekstitettyinä. Torchwoodissa puhutaan paljon ja nopeasti Cardiffin murteella. Siksi joskus en aivan kaikkea ole ymmärtänyt eikä ruotsinkielinen tekstitys paljoa auta. Sitä kun ei ehdi lukea. Jos vaan digiboksiin mahtuu, tallennan tämän kakkoskauden uudestaan.

Ei uskoisi, että olen jossain asiassa näin kärsivällinen. Jaksan odottaa viikon seuraavaa jaksoa. Kestän jopa mainokset, jotka ikävästi pilkkovat mm. Flashforwardin ja Lostin. Dvd:t ostan sitten joskus myöhemmin.
Hyllyyni on päätynyt vain muutaman sarjan dvd:t. Näitä ovat:
Kun aikansa odottaa tv-sarjan ilmestymistä Suomessa dvd:nä, saattaa kiinnostus sarjaan hiipua. Näin kävi Heroesin kohdalla. Tällä hetkellä odotan True Bloodin kakkoskauden ja Supernaturalin neloskauden ilmestymistä dvd:nä. Ja ehdottomasti odotan Torchwoodia ja Dr. Whota!

Torchwood voisi nyt vaikka tullakin Suomen markkinoille. Kapteeni Jack Harknessia näyttelevä John Barrowmanilla on pahiksen rooli Täydellisissä naisissa. Uskon hänen charminsa purevan myös siinä roolissa ja synnyttävän halun nähdä lisää John Barrowmania.

Tänään on ollut ikävä päivä. Onneksi on Torchwood!

3. toukokuuta 2010

Ei enää musiikkia

En olisi uskonut näin käyvän. Olen kyllästynyt musiikkiin. Musiikki on täyttänyt työmatkani ja työpäiväni. Kotona en kuuntele musiikkia kuin tiskatessani.

Nyt kaikki musiikki tuntuu samalta, mitäänsanomattomalta. Ei hetkauta, ei tunnu missään. Näin on ollut jo jonkin aikaa.

Poikkeuksia toki on. Musiikin huippuhetkiä kohtaan vielä. Viimeksi vappuna kuuntelimme yhden kappaleen jokaisen valinnan mukaan. Minun valintani oli Päiväkävelyllä aikaisemmin hehkuttamani vankiladuetto oopperasta Faust siten kuin se Oopperan kummituksessa esitetään. Ja taas itkin vuolaasti koko kappaleen ajan.

En minä musiikkia kuuntele pelkästään itkeäkseni. Pikemminkin päinvastoin, musiikki on ollut ilon ja nautinnon lähde elämäni ajan.

Miksi se ei ole sitä enää? Oma osuutensa voi olla tällaisella laitteella, jossa minulla yli 1400 kappaletta musiikkia.


Työkoneellani on 2125 kappaletta. Kotikoneellani on hieman vähemmän musiikkia. Kyse ei ole musiikin määrästä eikä laadustakaan.

En vain jaksa kuunnella musiikkia. Aloitan musiikkipaaston, se ehkä palauttaa musiikin merkityksen. Jos niin ei muutaman päivän aikana tapahdu, niin ei sitten.

2. toukokuuta 2010

Salmiakkia tarjolla

Tavaramarkkinoiden Kevät –kappaleessa lauletaan

Sinä tarjosit salmiakkia,
minä olin hölmö, panin peliin koko elämän.

Kappale on kaunis, herkkä ja minä pidän siitä. Ja inhoan.

Kappale muistuttaa minua liikaa taipumuksesta yksipuolisiin rakkaussuhteisiin. Minä rakastun täysillä ja toinen tarjoaa vain salmiakkia. Tai kalakeittoa, kuten eräs teki.

Kokemukseni ovat tehneet minusta varautuneen. On minun vuoroni tarjota salmiakkia. Tosin ei ole ketään, jolle tarjota edes sitä.