13. helmikuuta 2011

Tuulen viemää

Ofelian blogissa oli haaste lukea kirja ja katsoa sen pohjalta tehty elokuva. Viisi kirjaa ja viisi elokuvaa. Olen muutaman kerran kirjoittanut kirjan ja elokuvan suhteesta, joten päätin ottaa tämän haasteen vastaan.

Aloitin kirjasta, jonka olen lukenut yli 30 vuotta sitten. Elokuvan olen nähnyt lukuisat kerrat ja onpa se dvd:nä hyllyssäni. Kirjan olin juuri ostanut kirja-alesta.

Marhgaret Mitchellin vuonna 1936 julkaisema Tuulen viemää on yksi maailman luetuimpia romaaneja. Sen pohjalta tehtyä elokuvaa pidetään maailman menestyneimpänä elokuvana.

Miksi näin? Kestääkö tarinan suosio siinä olevan rakkaustarinan (-tarinoiden) vuoksi vai onko syynä Scarlettin persoonallisuus? Haetaanko siitä romantiikkaa, etelävaltioiden elämää ja sisällissotaa vai nykynaisen esikuvaa itsenäisestä naisesta?

Kirjan luettuani en tiedä, mitä siitä sanoisin, sillä en ole varma riittävätkö mitkään sanat kuvaamaan sen monipuolisuutta ja laaja-alaisuutta. Romanttisena romaanina tunnettu Tuulen viemää on lisäksi kaikkea muuta ja nautin juuri siitä muusta paljon enemmän kuin Scarlettin, Ashleyn ja Rhettin rakkaustarinasta. Luin kirjaa kuin historiallista kuvaelmaa puuvillaplantaasien elämästä lihakesteineen, sisällissodan muuttumisesta voitonvarmuudesta tappioon, voittajan kostosta hävinneille ja hävinneiden pääsemisestä jaloilleen.

Näiden asioiden kuvaaminen Scarlett O’Haran kautta on mielenkiintoinen ratkaisu, sillä Scarlett tekee kaiken eri tavoin kuin muut etelävaltiolaiset, georgialaiset ja atlantalaiset eikä hän ole miellyttävä ihminen. Hän on kovasydäminen, tunnoton, itsekäs, häikäilemätön ja välinpitämätön muita kuin rakkaitaan ja Taraa kohtaan. Eikä hän ole hieno nainen, vaikka se oli suurinta, mitä etelävaltiolaiselta naiselta odotettiin.

Silti luin kirjan myös Scarlettin tarinana, sillä hänen taistelutahtonsa, rohkeutensa, voimansa, sitkeytensä ja kykynsä feeniks-linnuin tavoin nousta tuhkasta on huikea. Nykynaisen esikuvaksi sanottu Scarlett on kuitenkin kauhistuttava, välillä suorastaan vastenmielinen. Häikäilemättömyydessään hän on valmis tekemään mitä vain saavuttaakseen tavoitteensa. Hänen kyvyttömyyttään olla rehellinen en toivo kenenkään esikuvaksi. Rahaa ja valtaa rakastava Scarlett näki ihmissuhteet peleinä, joissa hänen täytyi aina voittaa.

Romaanin alussa Scarlett rakastaa Ashley Wilkesiä, kaikella 16-vuotiaan nuoren naisen intohimolla. Tämä rakkaus sokeuttaa Scarlettin näkemästä mitään muuta. Elokuvan pohjalta olin pitänyt Ashleya typeränä pelkurina, joka ei uskalla sanoa Scarlettille, ettei rakasta häntä. Kirjan Ashley rakasti ja himoitsikin Scarlettia, mutta ei hienona miehenä voinut eikä halunnut tehdä asialle mitään. Vasta Ashleyn vaimon Melanien kuoltua Ashley ja Scarlett ymmärtävät, etteivät he rakasta toisiaan.

Silloin Scarlett on 28-vuotias ja hän on menettänyt elämässään kaiken muun paitsi rikkauden. Juostessaan kotiin hän tajuaa rakastavansa Rhett Butleria, mutta sekin on liian myöhäistä. Scarlettin tavoin Rhett oli tavoitellut jotain sellaista, jota ei ollut olemassa. Myös Rhett oli peluri eikä hän siksi voinut sanoa Scarlettille rakastavansa tätä, sehän olisi ollut aseiden antamista toiselle.

Romaanissa oli kaksi asiaa, joista en pitänyt. Toinen oli tämä suoruuden puute. Kyvyttömyys sanoa rehellisesti, mitä tuntee ja ajattelee. Tiedän toki, kuinka vaikeaa se voi olla.

Toinen asia oli kirjan muuttuminen loppupuolella tunteelliseksi. Minua häiritsi se, että yhtäkkiä keskityttiin vain Scarlettin ja Rhettin raadolliseen avioliittoon, sen onnettomuuksiin ja onnettomuuteen. Eihän kirjassa voinut olla kysymys vai siitä! Itkin Rhettin kanssa, mutta Scarlettin kanssa en itkenyt. Sillä kuten Mammy asian ilmaisi:

”Miss Melly tuntee Miss Scarlettin yhtä hyvin kuin minä. Herra antaa sille lapselle voimaa kestää sen, mitä sen pitää kestää. Tää näin asia on murtanu sen sydämen, mutta kyllä se kestää sen kuitenkin. Rhett-herran takia minä tänne tulin.”

Kirja päättyy Scarlettin uhoon:

”Ajattelen tätä kaikkea huomenna Tarassa. Silloin jaksan paremmin. Huomenna keksin jonkin keinon, millä saan hänet takaisin. Onhan huomenna uusi päivä.”


Tarinan suosio perustuu ehkä tähän. Kukapa ei haluaisi olla yhtä voimakas kuin Scarlett?

Romaania lukiessani elokuva kuvitti tapahtumia kaiken aikaa. Aluksi se oli häiritsevää, tuntui kuin en olisi päässyt kirjan maailmaan lainkaan. Lisäksi en voinut olla vertaamatta kirjaa elokuvaan ja jokainen poikkeama ilahdutti minua ja sai minut innostumaan romaanista lisää. Se kannattaa lukea!

6 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Hienoa ja perusteellista analyysia. Kiitos.

Celia kirjoitti...

Olen nähnyt Tuulen viemää usein, mutta lukenut vain kerran 16-vuotiaana.

Rupesi tekemään mieli lukea kirja uudelleen, koska 16-vuotiaan ymmärrys on ihan erilainen kuin keski-ikäisen tädin.

Nuorena pidin kirjaa pelkästään romanttisena enkä nähnyt Scarlettin itsekeskeisyyttä siinä valossa kuin näkisin sen nyt. Myös kirjan tapainkuvaukset voisivat tehdä ihan erilaisen vaikutuksen nyt kuin nuorena, vaikka olin jo tuolloin jonkinlainen historiafriikki.

Ofelia kirjoitti...

Todella mielenkiintoinen kirjoitus! Itse olen vain nähnyt elokuvan, ja minua yllätti se, että tuo ihanan romanttiseksi luulemani tarinan päähenkilö Scarlett oli niin vastenmielinen. Pidin kuitenkin elokuvasta kovin, sillä eiväthän siloitellut virheettömät henkilöt olisikaan kovin kiinnostavia.

Päivi kirjoitti...

Tuulen viemää -kirjasta voisi kirjoittaa paljon enemmän,mm. sen hienosti rakennetuista henkilöhahmoista. Melaniesta Scarlettin alter egona tai peilinä tai Mammyn roolista.

Elokuva hieman siloittelee Scarlettin persoonallsisuutta vaikka noudattaakin kirjaa melko uskollisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Scarlettin itsekkyys ja ilkeys olivat mullistavia luonteenpiirteitä tuona ajan romaanin ja elokuvan sankarittarelle. Hän taisi olla ensimmäisiä naissankareita, joka ei ollut hyveellisen kaunis hieno neiti, vaan tosi roisi opportunisti. Silti niin miehet kuin naisetkin rakastavat Scarlettia. Minä ainakin!

Päivi kirjoitti...

Minäkin Scarlettia rakastan!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...