31. tammikuuta 2012

Popedasta ja pinjansiemenistä

Miika Nousiaisen Metsäjätti on tarkkaa ja todentuntuista havainnointia tästä ajasta. Ennen kaikkea se on kuitenkin kirja ystävyydestä ja itsensä löytämisestä.  Metsäjätissä oli useita sellaisia oivalluksia, jotka pysäyttivät yksinkertaisuudellaan, osuvuudellaan ja tehokkuudellaan.

Muutama esimerkki:

Törmälän baarissa Wanha Mestari lukee jukeboksin yläpuolella seuraava tiedotus: "Popedaa saa soittaa vain kerran illassa. Yö lasketaan Popedaksi."

"Äidittömyys yhdisti meitä. Istuimme pitkiäkin aikoja yhdessä puhumatta aiheesta. Ei siitä aiheesta siinä iässä mitään osannut sanoa. Vertaistuki oli silti tärkeää, luulisin niin."

"Ei tehdas ole muoti-ilmiö. Muoti on sellaista, joka tulee ja menee. Niin kuin Dingo, se tuli Törmälään ja meni pois. Metsäteollisuus on ollut täällä läsnä koko ajan.”

"- Siellä ei ollut mitään.
- Missä?
- Kaupassa. Ei ollut luumutomaatteja, ei tuorepastaa, ei ricottaa, ei edes pinjansiemeniä.
- Voi rakas. Pääset huomenna kotiin.
- Nälkäisenä.
- Niin varmaan. Tiedätkö, minä olen kuullut ihmisistä, jotka ovat selvinneet kaksi päivää ilman pinjansiemeniä."

Ja monia muita. Yhteydessä kontekstiinsa sitaatit maistuvat vielä paremmilta.

26. tammikuuta 2012

Lontoo, 60-luvun alku

Pienenä tyttönä 60-luvulla luulin, että Beatles on rotu. Tämä luulo oli paljon helpompi kestää kuin tieto siitä, mitä Beatles todellisuudessa oli. Se, että Beatles olikin soitinyhtye Englannista, tarkoitti sitä, että en ikinä pääse kirkumaan muiden kanssa tai pyörtyilemään Beatlesien konserttiin. Tapana kun ei ollut päästää reippaasti alle 10-vuotiasta ulkomaille keikkaa katsomaan.


Tajusin syntyneeni väärään aikaan ja väärään paikkaan. Kun vain olisin muutaman vuoden vanhempi! Jospa asuisin Lontoossa enkä Niinimaalla!

Vieläkin aloittaisin aikamatkailun Lontoosta 60-luvun alkupuolella. Enkä lähtisi Lontoosta pois muutamaan vuoteen. Näkisin Beatlesin lisäksi Marc Bolanin, David Bowien ja kaikki muut.

25. tammikuuta 2012

Kuka siellä?

Aikaisten aamujen viikko tarkoittaa aikaisin nukkumaan menemistä, eikö? Olen siinä melkein onnistunut ja mennyt sänkyyn ennen kahtatoista. Tosin sitten alkaa lukeminen eikä sitä voi heti lopettaa.

Mutta ei se ole ainut syy lyhyisiin yöuniin. Maanantaita vastaisena yönä en saanut nukuttua, koska olin niin tohkeissani vaalien tuloksesta. Äänestin Arhinmäkeä, mutta olen hyvin iloinen Haaviston menestyksestä. Haaveilen uudenlaisesta Suomesta, joka ällistyttää jopa meitä suomalaisia.

Mielenjuolahdukset tulevat tietenkin iltaisin, ne parhaimmat, hauskimmat ja innostavimmat. Miten siinä voi nukkua, kun mieli kihisee innostuksesta ja haluaisi hyppiä ja nauraa? Eilen muistin E. Uspenskin kirjan Fedja-setä, kissa ja koira ja sen kuuluisan ”Kuka siellä? –kohtauksen. Tässä siitä vain muutama pätkä, koko jutun voi lukea kirjan sivuilta 31-33.

”Kuka siellä?
Hän sanoo:
- Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriöisen.
Naakka kysyy toistamiseen:
- Kuka siellä?
Posteljooni sanoo toistamiseen:
- Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriäisen.”

Keskustelu jatkuu koko päivän samanlaisena.

”Lopulta posteljoonia alkaa heikottaa. Hän oli ihan näännyksissä. Hän istui portaalle ja rupesi itse kysymään:
- Kuka siellä?
Johon naakka vastasi:
- Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriäisen.”

Keskustelu jatkui tällaisena siihen asti, kunnes Fedja-setä, Matroskin ja Musti tulivat metsästä.  Siinä vaiheessa posteljooni saatiin töin tuskin virkoamaan, naakan voinnista tarina ei kerro.

Ei tällaisen jutun jälkeen voi rauhallisesti laittaa silmiä kiinni ja nukahtaa. Mieleen pörrää toinen toistaan hauskemmat kohtaukset eri kirjoista, kuten muistiaukkoa täyttävät lampaat Leonie Swannin kirjasta Murha laitumella.

23. tammikuuta 2012

Lohikäärmeen vuosi

Tänään alkoi lohikäärmeen vuosi. Eilen äänestämisen ja vaateshoppailun jälkeen ihastelin lohikäärmekulkuetta kiinalaisen uudenvuoden juhlassa.

Katsellessani muita kulkuetta seuraavia tajusin, että kyse on myös kameroiden kulkueesta. Kulkuetta kuvattiin edestä, sivusta ja varmaan takaakin tavallisilla pokkareilla tai hienoilla järkkäreillä.

Minulla oli mukana vain puhelin ja kuvien laatu on sen mukainen. Onnistuin kahdesti kuvaamaan myös sormeni.

Katsellessani kiinalaisia käsintehtyjä kalligrafeja, maalauksia, koruja ja ruokakojujen tarjontaa kiusaus tehdä ostoksia oli suuri. Sitten iski saituus. 

Jostakin luin, että lohikäärmeen vuosi on onnen vuosi. Toivottavasti.


18. tammikuuta 2012

Se oli Virtanen!

Kello on noin kahdeksan illalla. Tähtikirkas taivas, lumi ja kodin valot antavat riittävän valaistuksen lumilyhtyjä tekeville lapsille.

Yhtäkkiä pihaan ajaa taksi. Niin ei Niinimaan koululle ollut kukaan aikaisemmin tullut. Kummallista oli myös se, että autosta nousi uppo-outo mies, joka kysyi: ”Onko tämä Niinimaan koulu?”

Hämmästyttävä tapahtuma ja kummallinen kysymys (miten tuo mies ei sitä muka tiedä?) saivat lumilyhtyjä rakentaneet lapset vain tuijottamaan. Ehkä joku nyökkäsi varovaisesti. Eihän sitä tiedä, millä asialla tuo mies oikein liikkuu.

Talossa oli huomattu taksintulo. Äitini ja Tuulikki-täti tulivat ulos katsomaan, mistä on kyse. Tuulikki tunsi vieraan miehen. Se oli Virtanen!

Tuulikki oli tullut Helsingistä viettämään joulua sisarensa perheen kanssa. En tiedä, oliko Virtasen saapuminen hänelle yllätys vai odotettu tapahtuma. En tiedä, mitä äitini ajatteli petatessaan Tuulikille ja Virtaselle yhteistä petiä. Vapaamielinen 60-luku oli mahdollisesti saapunut myös Niinimaalle. Elettiin ehkä vuotta 1968.

Mitään näitä en muista meidän lapsien pohtineen. Ne olivat sivuseikkoja, sillä Virtanen oli aivan ihana! Virtanen oli vilkas savolainen, joka jakoi hyvää oloaan kaikille ja erityisesti lapsille. Virtanen leikki kanssamme, opetti uusia asioita ja keksi uusia leikkejä ja nauroi kanssamme. Hän opetti piirtämään saman piirroksen isompana ruututekniikalla ja se oli hyvin jännittävää. Hän rakensi kanssamme lumiukkoja, leikki kanssamme lumisotaa ja pelasi shakkia.

Sellaista miestä emme olleet koskaan aikaisemmin tavanneet. Me lapset rakastimme häntä varauksetta.

Joulu päättyi, Virtanen ja Tuulikki matkustivat pois. Myöhemmin kyselimme Virtasesta Tuulikilta, mutta siitä ei kuulemma tullut mitään. Ihmettelimme kovasti Tuulikkia, olisimme niin mielellämme ottaneet Virtasen perheenjäseneksemme.

15. tammikuuta 2012

Kolmen juuston kasvispizza

Kaupan kassalla huomasin, että edellä asioiva mies oli ostanut pizzatarvikkeet: aurajuustoa, tomaattia, sipulia, ananasta jne. Hymyilin miehelle monet kerrat hyväntuulisesti, sillä minua ilahdutti kovasti hänen ostoksensa. Olihan meillä kummallakin suunnitteilla sunnuntaipizza. (En sanonut miehelle mitään, eihän sellainen ole tapana.)


Monet kerrat olen tehnyt pizzaa enkä läheskään aina ole ollut lopputulokseen tyytyväinen. Viimeisin resepti sisältää runsaasti täytettä ja kolmea juustoa. Kevyt (heh) kasvispizzani on nykyään tällainen:

Kolmen juuston kasvispizza

Tee ensin tomaattikastike, sitten pohja ja lopuksi täyte.

Tomaattikastike:
200 g tomaattimurskaa
tai tuoreita tomaatteja soseena
50 g tomaattipureeta
(1 ps McDonaldsin tomaattisosetta)
1-4 valkosipulinkynttä
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa
1 tl sokeria
(¼ tl suolaa)
rouhittua mustapippuria

Sekoita ainekset. Pilko valkosipuli pieneksi tai murskaa se. Tomaattikastike maustuu sillä aikaa kun valmistat pohjan ja täytteet.

Pohja:
2 ½ dl vettä
25 g hiivaa (½ palaa)
½ tl suolaa
2 rkl öljyä
4-5 dl vehnäjauhoja

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja jauhot vaikka puuhaarukalla sekoittaen. Lisää öljy ja sekoita lisää taikina tasaiseksi. Kaaviloi tai taputtele taikina ohueksi, pellin kokoiseksi levyksi suoraan leivinpaperin päälle. Anna levyn kohota liinalla peitettynä 10-20 minuuttiia.


Täyte:
150 g kesäkurpitsaa
1 paprika tai puolikas isosta
½ punasipuli
aurajuustoa (noin 1/4 koko juustosta)
fetajuustoa
3 ananasrengasta
6 oliivia
5-6 viipaletta aurinkokuivattua tomaattia
edamjuustoa

Fetan ja erillisen oliivin voi korvata
1 pkt Arlan Apetina vihreä oliivi ja valkosipuli

Pilko kesäkurpitsa, paprika, punasipuli, aurinkokuivattu tomaatti ja ananas. Halkaise oliivit, murenna aurajuusto ja kuutioi fetajuusto. Raasta edamjuusto.

Levitä kohonneelle pohjalevylle tomaattikastiketta ja valitsemasi täytteet. Mausta. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista uunin keskiosassa 225-250 asteen lämmössä 15-20 minuuttia.


Pizza koukuttaa maullaan - ei ulkonäollään.

12. tammikuuta 2012

Koristeita





Laulun mukaan omenapuussa on muoviruusuja, piirretyn lastensarjan mukaan kuusen latvaa koristaa ruusu. Tätä puuta koristavat lasiset viinirypäleet.


Ihan vain siksi, ettei elämä ole aina niin vakavaa.



10. tammikuuta 2012

Olen nimby

Olen vuosien ajan ymmärtänyt sanan nimby (not in my backyard) tarkoittavan paikallisten asukkaiden vastustusta silloin kun alueelle halutaan rakentaa jokin sosiaalinen laitos. Nimbyt eivät halua naapuriinsa Pelastusarmeijan yömajaa, kehitysvammaisten asuntolaa tai vankilaa. Suhtautumiseni nimbyihin ei ole ollut ymmärtävä ja hyväksyvä. Olen pitänyt heitä itsekkäinä paskiaisina.

Niinpä tuntui vähän loukkaavalta kuulla, että minäkin ole nimby. Me kaikki, jotka vastustamme Jätkäsaaren tornihotellia, olemme nimbyjä. Tämän sain tänään kuulla ja lukea usealtakin taholta. Taitaa olla ensimmäisiä kertoja kun nimby liitetään ylellisen pilvenpiirtäjähotellin vastustukseen. Edellinen kerta taisi olla, kun samainen suursijoittaja halusi rakentaa Katajanokalle ylellisen hotellin. Silloin nimbyjen vastustus voitti, toivottavasti niin käy tälläkin kertaa. Jos/Kun niin käy, olen ylpeä ja onnellinen nimby.

Maanantaiseen keskustelutilaisuuteen Jätkäsaaren tornihotellista osallistui enemmän ihmisiä kuin mitä tilaisuuden järjestäjä oli odottanut. Tuoleja ei riittänyt kaikille eikä Laiturilla ollut isompaa tilaa. Ehkä tiivis pakkautuminen vaikutti tunnelmaan. Hesarin mukaan ”Virkamiesten lopetettua esitelmänsä kaupunkilaisten riveistä kuuluu pelkkää tuhahtelua.” Puheenvuoroja pyydettiin runsaasti, jokainen halukas sai sanoa sanottavansa ja kaiken sanottavansa asiasta. Kukaan ei kannattanut tornihotellin rakentamista.

Arvostelun kohteena olivat mm.

  • hankkeen valmistelu, jossa suursijoittaja vetää kaupunkisuunnitteluvirastoa kuin pässiä narusta
  • Helsingin korkean rakentamisen periaatteet. Linkki kaupunkisuunnitteluviraston päätösasiakirjaan, jossa on mukana Korkea rakentaminen Helsingissä – raportti ja Korkean rakentamisen vyöhykekartta. Korkean rakentamisen periaatteita arvosteltiin, koska niistä ei ole ollut julkista keskustelua ja koska niitä pidettiin mielivaltaisina
  • rakentaminen tontti tontilta eli kokonaiskuvan puuttuminen
  • tornihotellin tarpeellisuus
  • tornihotellin sijainti
  • tornihotellin vaikutukset alueen muutenkin tukkoiseen liikenteeseen
  • tornihotellin korkeus – näkyy kaikkialle ja rikkoo kaupungin siluetin. Jo 16 kerrosta on liikaa, saati sitten 33 kerrosta
  • tornihotellin varjot ja tuulet
  • välinpitämättömyys nykyisin alueella asuvia ja alueen tulevia asukkaita kohtaan
  • rakennuttajan röyhkeys ja ylimielisyys: tontti varattu 16-kerroksiselle hotellille, mutta siitä ei ole havainnekuvia. Sen sijaan julkisuuteen rakennuttaja toi kuvat 33-kerroksisesta hotellista.

Puheenvuorot olivat harkittuja, spontaaneja, valmiiksi kirjoitettuja ja kuvitettuja. Omaa puheenvuoroani sain odottaa pitkään ja ehdin sinä aikana harkita vielä kerran sanottavani ja muotoilla sitä uudestaan. Tilaisuuden päätyttyä sain yhden kiitoksen puheenvuorostani. Sellainen tuntuu hyvältä.

Toivottavasti jo tämä keskustelutilaisuus antoi riittävästi osviittaa päättäjille. Asemakaavan muutos viedään tänä keväänä kaupunginvaltuustoon, mutta päätös asiasta tehdään vasta loppuvuodesta. Silloin päättäjänä on uusi, kunnallisvaalien jälkeinen valtuusto.

8. tammikuuta 2012

Keskustelu alkaa

Tähän minä aion osallistua.

Kaikille avoin keskustelutilaisuus Jätkäsaaren tornihotellialueen asemakaavasta järjestetään 9.1. klo 18-20 Laiturilla (Narinkka 2). Tilaisuudessa on paikalla kaupunkisuunnitteluviraston projektipäällikkö Matti Kaijansinkko.

Kyse on minun asuinalueestani ja –ympäristöstäni. En halua 33-kerroksista tornihotellia. Tontti on kaavoitettu 16-kerroksiselle hotellille, sen ehkä voisin kestää. 33 kerrosta on liikaa.

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ilmoitti Hesarissa 2.1., että Jätkäsaaren tornihotelliin liittyvä asemakaava on valmisteilla.

”Tyynenmerenkadun alkupäähän suunnitellaan 33-kerroksista kongressihotellia. Hotelliin kaavaillaan 380 hotellihuonetta, kongressikeskusta, kuntokeskusta sekä kahvila- ja ravintolatiloja. Tornin huipulla oleva näköalatasanne sijaitsee 120 metrin korkeudessa.”

Lisäksi ilmoituksessa kerrotaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavaluonnoksen olevan esillä 2.1.-20.1. mm. info- ja näyttelykeskus Laiturissa ja kaupunkisuunnitteluviraston sivulla kohdassa Nähtävänä nyt.

Näistä dokumenteista suosittelen erityisesti dramaattisuudessaan huikeaa kuvaa Näkymä Hietalahdenrannasta (pdf), joka havainnollistaa tehokkaasti mahdollisen tornihotellin sijainnin, alueeseen sopimattomuuden ja suoranaisen rumuuden. Toinen yhtä tärkeä dokumentti on Muutosalue (pdf), sillä siinä kartan avulla kerrotaan tulevan tornihotellin sijainti. Joka siis on asemakaavallisesti Jätkäsaaressa, mutta maisemallisesti Hietalahdessa ja Ruoholahdessa.

Tornitalojen suunnitteluun liittyvät olennaisesti varjokuvat, joiden avulla havainnollistetaan, kuinka suuri alue jää tornin varjoon eli pimentoon. Jätkäsaaren tornihotellista on dokumenteissa yksi varjokuva (Havainnekuva, pdf). En oikein ymmärrä, kuinka yksi varjokuva voi kuvata koko varjoalueen, sillä vuodenajat ja vuorokaudenajat vaikuttavat suuresti varjoihin ja niiden kokoon.

Toivottavasti huomisessa keskustelutilaisuudessa on runsaasti ihmisiä keskustelemassa ja ottamassa kantaa. 

Talo-forumilla alkoi epävirallisempi keskustelu Kämp Towerista jo 26.11.11.

7. tammikuuta 2012

Katse eteen, ylös, oikealle ja vasemmalle

Yön aikana oli satanut lunta sentin verran. Ikkuna- ja parvekenäkymääni hallinneet pimeät möhkäleet ohut lumikerros muutti miltei siedettäviksi katsella. Mutta vain melkein. 


Näkymät muuttuvat, kun nostan katsettani.


Tai kun käännän katseeni oikeaan. 


En tiedä, tuleeko tämä avara maisema säilymään. Asemakaavassa rakenteilla olevan talon viereen ei tule toista rakennusta vaan puisto, joka kiemurrellen ulottuu merenrantaan asti.

Vasemapaan minun ei juuri kannata ikkunastani ja parvekkeeltani katsella paitsi nostamalla katseeni ylös.


Jos Jätkäsaaren tornihotelli, Kämp Toweriksi kutsuttu rumilus ja kauhistus, saa rakennusluvan eli asemakaavaa muutetaan, hallitsee se täysin näkymää vasemmalle ja ylös. Jos niin käy, saan sanoa Goodbye taivas siinä suunnassa.

6. tammikuuta 2012

Enkelten verta - hunajaa ja mehiläisiä

”Mun äidillä on kummallisia makumieltymyksiä.”

Hunajaa voileivällä juuston päällä on tyttäreni mielestä merkillistä, mutta minusta se on herkullista. Ruisleipä käy yhtä hyvin kuin paahtoleipä, eikä juusto ole välttämätön. Pitkään luulin jakavani mieltymykseni hunajaan vain Nalle Puhin kanssa kunnes miljoona vuotta sitten (no, melkein niin kauan sitten) luin J. R. R. Tolkienin kirjasta Kaksi tornia seuraavan kuvauksen Rautapihan muurien raunioilla tarjotusta ateriasta:

”Saako olla viiniä tai olutta? Tuolla sisällä on tynnyri – varsin laadukasta. Ja tässä on ensiluokkaista porsasta. Vai haluatteko, että leikkaan teille pari viipaletta pekonia ja paahdan ne? Valitettavasti meillä ei ole vihanneksia: jakelu on häiriintynyt melkoisesti viime päivien aikana. Jälkiruokasi en voi tarjota muuta kuin voita ja hunajaa leivän päälle. Kelpaako?”

Mieltymykseni hunajaan ja edellä oleva kohtaus Tolkienilta tulivat useasti mieleeni lukiessani Johanna Sinisalon kirjaa Enkelten verta. Tosin kirjan luettuani Merrin ja Pippinin tarjoamasta ateriasta jättäisin vähemmälle porsaan syönnin ja keskittyisin olueen ja jälkiruokaan.

Romaania Enkelten verta on jossain sanottu dystopiaksi. Merkillistä, sillä mehiläisten häviäminen on ollut jokaisen koettavissa jo muutaman vuoden ajan. Korkeasaaressa on jo pitkään voinut rauhassa juoda kahvit pullan kanssa ilman pelkoa siitä, että haukkaa samalla mehiläisen suuhunsa. Viime kesänä näin ehkä kaksi mehiläistä, mutta parina edeltävänä kesänä en yhtään.

Dystopiaa ei ole mielestäni myöskään kuvaus siitä, mitä tapahtuu maailmassa ilman mehiläisiä. Ei enää manteleita, hedelmiä eikä lihaa. Näin olen ajatellut jo pitkään murehtiessani mehiläisten katoamista. Hunajan loppumista kirjassa ei murehdita, sillä hunajan merkitys maailmantaloudessa ei liene kovin suuri. Sen sijaan mehiläisten tekemän työn, kasvien pölyttämisen, merkitys on valtava.

Mehiläisten katoamisen lisäksi romaanin keskiössä ovat eläinten oikeudet. Päähenkilö Orvon – mehiläistenhoitoa harrastava hautaustoimitsija – pojan Eeron blogikirjoitukset eläinten oikeuksista singeriläisittäin tarkasteltuna ovat rankkaa luettavaa jokaiselle lihansyöjälle ja eläintenoikeuksista piittaamattomalle ihmiselle. Pidin blogitekstien tiukan asiallisesta sävystä. Niiden vastapainona kirjassa on mukana muutama kommentti miltei jokaisesta Eeron bloggauksesta. Kommenttien tunteenomaisuus, vähättelevyys, vihamielisyys ja suoranainen uhkailu tuovat taitavasti erilaiset ajatusmallit esiin ja saivat ainakin minut pohtimaan omaa suhdettani eläintenoikeuksiin ja lihansyöntiin.

Hans Biedermannin Suuri symbolikirja toteaa mehiläisestä: 

”Harvalla eläimellä on symboliikassa yhtä suuri merkitys kuin tällä ”valtioita muodostavalla” hyönteisellä”

Kirjassaan Enkelin verta Sinisalo esittelee mehiläiseen liittyvää mytologiaa ja symboliikkaa runsaasti. Silti vasta luettuani Biedermannin kirjasta mehiläisestä tajusin, miksi Orvo laittaa Eeron suuhun mehiläisen. Teon seuraukset olivat kyllä selkeästi luettavissa, mutta taustalla ollut uskomus jäi minulta lukiessani huomaamatta, huolimatta viittauksesta Lemminkäisen äitiin.

Hyvin vakavassa kirjassa huumoria edustavat kuvaukset Orvon omistaman hautaustoimiston toiminnasta. Hulvattomia ideoita mm. netissä olevista muistolehdoista ja keskusteluista kuolleiden kanssa luin riemulla. Samalla huomasin toivovani, että kirjassa esitetyt ideat eivät jäisi vain kirjaan.

Johanna Sinisalo on yksi lempikirjailijoistani, mutta nimenomaan novellikirjailijana. En pitänyt kirjasta Ennen päivänlaskua ei voi. Lukukokemuksena se vieroitti minut Sinisalon romaaneista niin tehokkaasti, että Enkelten verta oli vasta toinen lukemani romaani häneltä. Enkelten verta oli sen verran hyvä, että aion lukea muutkin Sinisalon romaanit.




4. tammikuuta 2012

Kengurunpoikanen

Vihdoinkin tiedän sisäisen eläimeni! Asia ei tosin ole minua vaivannut, mutta en voinut vastustaa WWF:n testiä.

Sisäinen eläimeni – mitä se sitten tarkoittaakin – on kenguru:

"A party animal who loves the nightlife, you love being part of a mob. You have a big heart and gregarious personality to go with it. You are protective of your offspring and like keeping them close to you. You prefer warm weather but usually don’t wander far from home."

Ehkä testin tarkkuudessa olisi vielä säätämistä.” Party animal” ei ehkä ole se käsite, joka minusta ensimmäiseksi tulee mieleen. Yöelämää rakastan, mutta minulle se tarkoittaa rauhaa, yksinoloa, keskittymistä tekemiini asioihin. Mielelläni toki olen laumanjäsen, mutta erakkotaipumukseni mahdollistaa sen, että viihdyn myös yksin. Toki sydämeni on suuri, pidän lämpimästä enkä yleensä ole kaukana kotoa.

Testitulos ei kerro minkä ikäinen sisäinen kenguruni on. Tämän pimeyden, sateen ja tuulen aikana olisin mieluummin kengurunpoikanen äitinsä pussissa. Sieltä välillä kurkkaisin, joko voisi nousta ja lähteä maailmaan. Muuten vain nukkuisin ja söisin.




Oikeastaan harmittaa, ettei testi antanut tuloksesi kissaa, tiikeriä tai lohikäärmettä.