Tulin tänään tanssien töihin. Riemu ja hyvä fiilis kuplivat minussa. Uusi vuosi alkaa ja minusta oikeasti tuntuu siltä, että on mahdollista aloittaa, jos ei ihan alusta, niin uusia asioita kuitenkin.
Hyvään fiilikseen minut vauhditti M Peoplen Moving on Up. Heather Smallin ääni lumoaa minut joka kerta. Hänen äänensä on täynnä latausta, voimaa ja energiaa ja joskus kuulostaa siltä, kuin hän joutuisi jarruttelemaan äänensä voimaa.
Hauskoja Uuden Vuoden bileitä kaikille niitä viettäville! Omani taisin aloittaa jo aamusta M Peoplen ja Heather Smallin ansiosta.
31. joulukuuta 2009
Pimeä nousee
Olen naiivi, lapsellinen ja idealistinen. Juuri siksi luen edelleen nuorille suunnattuja kirjoja. Joululukemisekseni valitsin nuorten fantasiakirjan Pimeä nousee, joka on Susan Cooperin Pimeä nousee -sarjan toinen osa. Sarjan ensimmäinen osa Yllä meren, alla kiven julkaistiin lapsellisin viisikkomaisin kansin, aivan kuin kokeeksi. En tiedä, minkälainen vastaanotto kirjalla oli Suomessa aikoinaan, mutta onneksi sarjan kääntämistä jatkettiin. Varsinkin kun sarjan päähenkilö Will aloittaa olemisensa vasta toisessa osassa.
Ainut syy Pimeä nousee -kirjan valinnaksi joululukemiseksi oli sen tapahtumien sijoittuminen talvipäivänseisauksen ja loppiaisen väliin. Mieleeni ei tullut muita kirjoja, jotka näin tarkkaan ajoittuvan joulunaikaan, vaikka niitä lienee olemassa. Loppiaisen tienoilla luen Loppiaisaaton eli Kuten haluatte!
Valinta oli onnistunut, ainakin se on usein pyörinyt mielessäni katsellessani jatkuvaa lumisadetta ja tuntiessani kiristyvän pakkasen. Lumella ja kylmällä on kirjassa keskeinen rooli, ne ovat tarinassa pimeän keinoja estää ikivanhoja toimimasta. Tapahtumapaikkana on eteläinen Englanti. Maa, jossa pienikin lumisade aiheuttaa edelleen sekasortoa. Kun siihen yhdistää pakkasen, englantilaiset ovat pulassa, ainakin minusta se on vaikuttanut siltä. Kirjassa tosin vain melkein.
"Hassua", Will sanoi kun he puikkelehtivat häntä kohti. "Kaikki on ihan pielessä ja silti ihmiset näyttävät paljon onnellisemmilta kuin muulloin. Katsokaa nyt. Kihisevät innosta."
"Englantilaisia", Merriman sanoi.
Pimeä nousee ei ole elämää suurempi, mutta se on hyvä kirja ja se riittää minulle. Kirjan lukeminen on nautinnollista, koska sen kieli on sujuvaa, kuvailevaa ja taitavaa. Puhdasta fantasiaa se ei ole, sillä Willin elämä tässä ja nyt on koko ajan läsnä. Will on samanaikaisesti viimeinen Ikivanha ja 11-vuotias poika. Molemmat tasot tai elämät on taitavasti lomitettu yhteen. Hyvän ja pahan välinen taistelu on tarinan teemana toki tuttu, mutta silti Pimeä nousee on raikas ja poikkeaa edukseen monesta muusta kirjasta.
Kirjasta on tehty elokuva, jota en ole nähnyt. Olen lukenut muutaman arvostelun elokuvasta. Niissä se yleensä arvioitiin ala-arvoiseksi. Jos se on yhtä huono filmatisointi kuin Kultainen kompassi oli, en sitä halua nähdäkään. Kultaisen kompassin ja koko Universumin tomu -trilogian lukemista suosittelen myös. Miksi tyytyä huonoon leffaan, kun on mahdollista lukea loistavaa kirjallisuutta?
Ainut syy Pimeä nousee -kirjan valinnaksi joululukemiseksi oli sen tapahtumien sijoittuminen talvipäivänseisauksen ja loppiaisen väliin. Mieleeni ei tullut muita kirjoja, jotka näin tarkkaan ajoittuvan joulunaikaan, vaikka niitä lienee olemassa. Loppiaisen tienoilla luen Loppiaisaaton eli Kuten haluatte!
Valinta oli onnistunut, ainakin se on usein pyörinyt mielessäni katsellessani jatkuvaa lumisadetta ja tuntiessani kiristyvän pakkasen. Lumella ja kylmällä on kirjassa keskeinen rooli, ne ovat tarinassa pimeän keinoja estää ikivanhoja toimimasta. Tapahtumapaikkana on eteläinen Englanti. Maa, jossa pienikin lumisade aiheuttaa edelleen sekasortoa. Kun siihen yhdistää pakkasen, englantilaiset ovat pulassa, ainakin minusta se on vaikuttanut siltä. Kirjassa tosin vain melkein.
"Hassua", Will sanoi kun he puikkelehtivat häntä kohti. "Kaikki on ihan pielessä ja silti ihmiset näyttävät paljon onnellisemmilta kuin muulloin. Katsokaa nyt. Kihisevät innosta."
"Englantilaisia", Merriman sanoi.
Pimeä nousee ei ole elämää suurempi, mutta se on hyvä kirja ja se riittää minulle. Kirjan lukeminen on nautinnollista, koska sen kieli on sujuvaa, kuvailevaa ja taitavaa. Puhdasta fantasiaa se ei ole, sillä Willin elämä tässä ja nyt on koko ajan läsnä. Will on samanaikaisesti viimeinen Ikivanha ja 11-vuotias poika. Molemmat tasot tai elämät on taitavasti lomitettu yhteen. Hyvän ja pahan välinen taistelu on tarinan teemana toki tuttu, mutta silti Pimeä nousee on raikas ja poikkeaa edukseen monesta muusta kirjasta.
Kirjasta on tehty elokuva, jota en ole nähnyt. Olen lukenut muutaman arvostelun elokuvasta. Niissä se yleensä arvioitiin ala-arvoiseksi. Jos se on yhtä huono filmatisointi kuin Kultainen kompassi oli, en sitä halua nähdäkään. Kultaisen kompassin ja koko Universumin tomu -trilogian lukemista suosittelen myös. Miksi tyytyä huonoon leffaan, kun on mahdollista lukea loistavaa kirjallisuutta?
26. joulukuuta 2009
Onko se piraatti?
Sain ihania joululahjoja, mm. hajuvettä, lohikäärmeen ja napeista tehdyn kaulakorun. Yksi lahja, jonka minä ja tyttäreni olimme ostaneet itsellemme Tarjoustalosta, aiheutti hämminkiä. Kyse on mainiosta animaatiosta Pekka Töpöhännästä, jossa Pekka Autiovuori on Monnina ja Tom Pöysti Pekka Töpöhäntänä. Olimme paketoineet dvd:n ja katsoimme kansitekstiä tarkemmin vasta kun kaikki lahjat oli jaettu ja avattu.
Dvd on ilmeisesti piraatti! Alkuperäinen ruotsinkielinen nimi on dvd:n etukannen mukaan Pelle Svenslös, pitäisi olla Pelle Svanslös. Monnin roolissa on takakannen tekstin mukaan Pekka Ultiovuori! Jos kyse ei ole piraatista, niin miksi sitten nimet ovat väärin? Jos kyse on piraatista, niin miksi Tarjoustalo myy piraatteja? Vahingossa?
Dvd on ilmeisesti piraatti! Alkuperäinen ruotsinkielinen nimi on dvd:n etukannen mukaan Pelle Svenslös, pitäisi olla Pelle Svanslös. Monnin roolissa on takakannen tekstin mukaan Pekka Ultiovuori! Jos kyse ei ole piraatista, niin miksi sitten nimet ovat väärin? Jos kyse on piraatista, niin miksi Tarjoustalo myy piraatteja? Vahingossa?
25. joulukuuta 2009
Taksilla kotiin
Jouluaatto sisareni luona oli hieno perhe- ja sukujuhla. Sisareni koti oli kaunis ja kuin tehty tuollaisia juhlia varten. Lauloimme miltei kaikki tuntemamme joululaulut – tosin perheemme tyyliin nopeassa tempossa. Lahjat olivat mieluisia ja sekä saajat että antajat olivat tyytyväisiä. Puoli yhdentoista jälkeen aloimme suunnitella kotiin lähtöä.
Taksin tilaaminen sujui hyvin ja taksi tuli lyhyen odottelun jälkeen. Taksiin nousivat sisareni eteen ja tyttäreni taakse. Kiersin auton mennäkseni kuljettajan puoleisesta ovesta taakse istumaan. Jotain kummallista tapahtui, sillä taksi lähti liikkeelle ennen kuin olin istahtanut. Huudahdin, etten minä ole vielä autossa, mutta se ei vaikuttanut kuljettajaan mitenkään. Onnistuin kierähtämään autoon ja vetämään taksin oven vauhdissa kiinni.
Totesin, että multa olisi voinut mennä jalka poikki. Kuljettaja ei kysynyt, olenko kunnossa. Hän ei pyytänyt anteeksi pikaista lähtöään. Matkan aikana tyttäreni kysyi kovalla äänellä, onko jalkani kunnossa. Sisareni kysyi, miten niin. Vastasin, että kun tämä taksi lähti liikkeelle ennen kuin olin ehtinyt istumaan ja että kyllä, jalkaani ei satu. Kuljettaja ei reagoinut keskusteluun mitenkään.
Sisareni lähdettyä tyttäreni alkoi puhua tapahtuneesta kiihtyneenä. Hän halusi tietää kuljettajan nimen. Kuljettaja ei reagoinut mitenkään. Saavuttuamme perille tyttäreni vaati alennusta matkan hinnasta. Ei tullut. Sanoin haluavani hänen nimensä, mutta ei hän kertonut. Väitti kaikkien tietojen olevan kuitissa. Hän ei pyytänyt anteeksi, vaikka häntä siihen kehotimme. Hän väitti, ettei ollut huomannut oven olevan auki ja etteivät kaikki matkustajat ole vielä autossa. Eiköhän se ole kuljettajan tehtävä huomata tuollaiset asiat, ihan lain mukaan.
Kotiin päästyäni soitin kuitissa olevaan numeroon. Vastasi väärä taksikuski ja firmakin oli eri. Yritin soittaa taksikeskukseen, mutta ei siellä ehditty minulle vastata. Googletin kuitissa olevan taksifirman nimen ja sain yhteystiedot. Soitin ja puhelimeen vastannut mies kertoi, että sen niminen taksifirma oli myyty puolitoista vuotta sitten. Hän opasti, että minun kannattaa soittaa taksitarkastajalle huomenna. Heillä on tiedot kuljettajista ja firmoista.
Taisi olla pimeä taksi. Siihen viittaa se, että kuljettajalla ei ollut mitään tapoja ja ettei hän kertonut nimeään. Siihen viittaa myös se, että kuitissa on väärät yhteystiedot. Uskon, että taksikeskus viattomasti välittää ajoja tälle vanhalle firmalle tietämättä, että taksiyritys on myyty aikoja sitten. Kuvittelisin taksikeskuksen paremmin kontrolloivan, minkälaiset firmat takseja ajavat.
Nyt jalkaani jomottaa. Se voi johtua järkytyksestä tai siitä, että jouduin vääntämään jalkaani pyrkiessäni liikkuvaan autoon.
Jokin aika sitten osallistuin keskusteluun, jossa pohdittiin taksien palvelutason laskua. Siihen mennessä oli kohdalleni osunut vain työnsä hyvin osaavia taksikuskeja. Jos keskustelu käytäisiin huomenna, en enää puolustaisi taksikuskien mainetta.
Taksin tilaaminen sujui hyvin ja taksi tuli lyhyen odottelun jälkeen. Taksiin nousivat sisareni eteen ja tyttäreni taakse. Kiersin auton mennäkseni kuljettajan puoleisesta ovesta taakse istumaan. Jotain kummallista tapahtui, sillä taksi lähti liikkeelle ennen kuin olin istahtanut. Huudahdin, etten minä ole vielä autossa, mutta se ei vaikuttanut kuljettajaan mitenkään. Onnistuin kierähtämään autoon ja vetämään taksin oven vauhdissa kiinni.
Totesin, että multa olisi voinut mennä jalka poikki. Kuljettaja ei kysynyt, olenko kunnossa. Hän ei pyytänyt anteeksi pikaista lähtöään. Matkan aikana tyttäreni kysyi kovalla äänellä, onko jalkani kunnossa. Sisareni kysyi, miten niin. Vastasin, että kun tämä taksi lähti liikkeelle ennen kuin olin ehtinyt istumaan ja että kyllä, jalkaani ei satu. Kuljettaja ei reagoinut keskusteluun mitenkään.
Sisareni lähdettyä tyttäreni alkoi puhua tapahtuneesta kiihtyneenä. Hän halusi tietää kuljettajan nimen. Kuljettaja ei reagoinut mitenkään. Saavuttuamme perille tyttäreni vaati alennusta matkan hinnasta. Ei tullut. Sanoin haluavani hänen nimensä, mutta ei hän kertonut. Väitti kaikkien tietojen olevan kuitissa. Hän ei pyytänyt anteeksi, vaikka häntä siihen kehotimme. Hän väitti, ettei ollut huomannut oven olevan auki ja etteivät kaikki matkustajat ole vielä autossa. Eiköhän se ole kuljettajan tehtävä huomata tuollaiset asiat, ihan lain mukaan.
Kotiin päästyäni soitin kuitissa olevaan numeroon. Vastasi väärä taksikuski ja firmakin oli eri. Yritin soittaa taksikeskukseen, mutta ei siellä ehditty minulle vastata. Googletin kuitissa olevan taksifirman nimen ja sain yhteystiedot. Soitin ja puhelimeen vastannut mies kertoi, että sen niminen taksifirma oli myyty puolitoista vuotta sitten. Hän opasti, että minun kannattaa soittaa taksitarkastajalle huomenna. Heillä on tiedot kuljettajista ja firmoista.
Taisi olla pimeä taksi. Siihen viittaa se, että kuljettajalla ei ollut mitään tapoja ja ettei hän kertonut nimeään. Siihen viittaa myös se, että kuitissa on väärät yhteystiedot. Uskon, että taksikeskus viattomasti välittää ajoja tälle vanhalle firmalle tietämättä, että taksiyritys on myyty aikoja sitten. Kuvittelisin taksikeskuksen paremmin kontrolloivan, minkälaiset firmat takseja ajavat.
Nyt jalkaani jomottaa. Se voi johtua järkytyksestä tai siitä, että jouduin vääntämään jalkaani pyrkiessäni liikkuvaan autoon.
Jokin aika sitten osallistuin keskusteluun, jossa pohdittiin taksien palvelutason laskua. Siihen mennessä oli kohdalleni osunut vain työnsä hyvin osaavia taksikuskeja. Jos keskustelu käytäisiin huomenna, en enää puolustaisi taksikuskien mainetta.
24. joulukuuta 2009
Joulutaika
On jouluaattoa edeltävä yö.
Keskiviikon tavoitteena oli tehdä ostokset niin, ettei jouluaattona tarvitsisi enää käydä kaupassa. Illan mittaan kävi ilmi, että olin ostanut itselleni litran maitoa joulupyhiksi. Ei taida riittää. Muitakin unohduksia ilmeni.
Tiistaina ohjelmassa oli joululaatikoiden teko. En löytänyt valmista lanttuhaudetta, joten jätin lanttulaatikon väliin ja keskityin porkkanalaatikon tekoon. En tiedä minne ajatukseni karkailivat, mutta ei siitä meinannut tulla mitään. Vesi ei imeytynyt riisiin ja lisäsin maidon ennen aikojaan. Pidin laatikkoja uunissa 40 minuuttia ennen kuin huomasin, ettei uuni ollut päällä. Valmiit laatikot otin uunista 23.40. Minulla oli pahat aavistukset ja olin oikeassa: maku oli vetinen. Voi olla, että oppisin tekemään porkkanalaatikkoa, jos harjoittelisin. Tai voi olla, että ensi jouluna ostan valmiit laatikot.
Jouluaaton kiihkon ja jännityksen aion jättää väliin. Kun lähdemme sisareni luokse viettämään joulua, jätän kiivauteni kotiin, otan mukaan vain ystävällisyyteni ja seurallisuuteni. Ja pysyn rauhallisena. Siinä on minun joulutaikani.
Hauskaa, ihanaa ja taianomaista joulua!
Keskiviikon tavoitteena oli tehdä ostokset niin, ettei jouluaattona tarvitsisi enää käydä kaupassa. Illan mittaan kävi ilmi, että olin ostanut itselleni litran maitoa joulupyhiksi. Ei taida riittää. Muitakin unohduksia ilmeni.
Tiistaina ohjelmassa oli joululaatikoiden teko. En löytänyt valmista lanttuhaudetta, joten jätin lanttulaatikon väliin ja keskityin porkkanalaatikon tekoon. En tiedä minne ajatukseni karkailivat, mutta ei siitä meinannut tulla mitään. Vesi ei imeytynyt riisiin ja lisäsin maidon ennen aikojaan. Pidin laatikkoja uunissa 40 minuuttia ennen kuin huomasin, ettei uuni ollut päällä. Valmiit laatikot otin uunista 23.40. Minulla oli pahat aavistukset ja olin oikeassa: maku oli vetinen. Voi olla, että oppisin tekemään porkkanalaatikkoa, jos harjoittelisin. Tai voi olla, että ensi jouluna ostan valmiit laatikot.
Jouluaaton kiihkon ja jännityksen aion jättää väliin. Kun lähdemme sisareni luokse viettämään joulua, jätän kiivauteni kotiin, otan mukaan vain ystävällisyyteni ja seurallisuuteni. Ja pysyn rauhallisena. Siinä on minun joulutaikani.
22. joulukuuta 2009
Joulukissa
Olen lähes tehnyt joulusiivot. Täydellisyyttä en ole tavoitellut. Kunhan on puhdasta ja näyttää siistiltä. Mielessäni on ollut Marttojen joulusiivousohje: ”Jos aiot viettää joulun komerossa, siivoa se”. Niinpä oma huoneeni on siisti (työpöytäni on täynnä kaikenlaista), samoin keittiö, eteinen ja kylppäri.
Osku-kissa viihtyi laatikossa oikein hyvin. Eikä minun tarvinnut enää tuntea tehneeni täysin älytöntä ja aikaavievää siivousta, josta ei mitään hyötyä ole.
En kuitenkaan täysin noudattanut Marttojen ohjetta. Aloin siivota rojulaatikkoa löytääkseni erilaisten jouluvalojen varalamput. Näin siinä sitten kävi.
Osku-kissa viihtyi laatikossa oikein hyvin. Eikä minun tarvinnut enää tuntea tehneeni täysin älytöntä ja aikaavievää siivousta, josta ei mitään hyötyä ole.
19. joulukuuta 2009
Kylmänpelko ja ötökkäfobia
Talven pakkasissa monet moittivat suomalaisten esi-isiä matkasta pohjoiseen. Miksi ihmeessä he eivät kulkeneet etelään? Ei tarvitsisi palella pakkasissa, jos Suomi olisi vaikkapa Italian tai Kreikan paikkeilla.
Oma kantani asiaan vaihtelee sen mukaan, kumpaa kahdesta fobiastani painotan: ötökkäfobiaa vai kylmänpelkoa.
Inhoa ja pelkään ötököitä, etenkin hämähäkkejä. Suomen viileä ilmasto on pitänyt huolen, etteivät täällä vilistä isommat hämähäkit ja muitakin ötököitä on vähemmän kuin lämpimämmän ilmaston maissa. Ilmaston lämpeneminen toisi tänne mm. uusia hämähäkkilajeja ja se on yksi tärkeä syy toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Pelkään kylmää. Se saa minut pukeutumaan jo muutaman asteen pakkaseen kuin olisin lähdössä etelänavalle. Monet kerrokset vaatteita auttavat tarkenemaan ja siksi en yleensä ulkona palele, mutta näytän muodottoman paksulta muiden sipsutellessa tyylikkäinä. Pakkassäässä kauppojen kiertäminen on hikistä puuhaa ja kapakassakin olo saattaa käydä kuumaksi.
Kylmät sisätilat kauhistuttavat minua. En minä nuku viileässä paremmin, olen sitä joutunut kokeilemaan enemmän kuin olisin halunnut. Lapsuuteni koti oli puulämmitteinen talo, jossa talviaamuisin ainut lämmin huone oli keittiö. En tiedä, kuinka aikaisin äitini joutui nousemaan ylös tehdäkseen tulen hellaan ja saadakseen keittiön lämpimäksi.
Kylmänpelkoni liittyy myös fibromyalgiaan, jonka diagnoosin sain viitisen vuotta sitten. Veto ja kylmyys aiheuttavat minulle kiputiloja. Tämä ja ötökkäpelkoni pitävät ikkunani kiinni pitkään myös kesäisin.
Jos joutuisin muuttamaan Suomesta pois, muuttaisin toiseen viileään maahan, koska kylmän kanssa pärjään, mutta ötököiden kanssa en.
Oma kantani asiaan vaihtelee sen mukaan, kumpaa kahdesta fobiastani painotan: ötökkäfobiaa vai kylmänpelkoa.
Inhoa ja pelkään ötököitä, etenkin hämähäkkejä. Suomen viileä ilmasto on pitänyt huolen, etteivät täällä vilistä isommat hämähäkit ja muitakin ötököitä on vähemmän kuin lämpimämmän ilmaston maissa. Ilmaston lämpeneminen toisi tänne mm. uusia hämähäkkilajeja ja se on yksi tärkeä syy toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi.
Pelkään kylmää. Se saa minut pukeutumaan jo muutaman asteen pakkaseen kuin olisin lähdössä etelänavalle. Monet kerrokset vaatteita auttavat tarkenemaan ja siksi en yleensä ulkona palele, mutta näytän muodottoman paksulta muiden sipsutellessa tyylikkäinä. Pakkassäässä kauppojen kiertäminen on hikistä puuhaa ja kapakassakin olo saattaa käydä kuumaksi.
Kylmät sisätilat kauhistuttavat minua. En minä nuku viileässä paremmin, olen sitä joutunut kokeilemaan enemmän kuin olisin halunnut. Lapsuuteni koti oli puulämmitteinen talo, jossa talviaamuisin ainut lämmin huone oli keittiö. En tiedä, kuinka aikaisin äitini joutui nousemaan ylös tehdäkseen tulen hellaan ja saadakseen keittiön lämpimäksi.
Kylmänpelkoni liittyy myös fibromyalgiaan, jonka diagnoosin sain viitisen vuotta sitten. Veto ja kylmyys aiheuttavat minulle kiputiloja. Tämä ja ötökkäpelkoni pitävät ikkunani kiinni pitkään myös kesäisin.
Jos joutuisin muuttamaan Suomesta pois, muuttaisin toiseen viileään maahan, koska kylmän kanssa pärjään, mutta ötököiden kanssa en.
17. joulukuuta 2009
Onneksi jouluna saa levätä
Olen aivan poikki. Töissä olen kuulostellut ihmisten fiiliksiä, enkä ole ainut väsynyt. Kiireen ja pakkotahtisuuden aiheuttamia vuoden loppupuolen fiiliksiä eräs kuvasi sanoilla: ”Olen aivan rikki, niin rikki. Aamuisin en millään jaksa nousta ylös”.
Jos joulua ei olisi, se olisi pakko keksiä, totesi joku. Väitän, että joulun pitkiä pyhiä ja joululomaa odotetaan enemmän kuin kesälomaa. Joulupyhiin liittyy tekemättömyys, nautiskelu, kiireettömyys. Voi lukea lukemattomat kirjat – tai olla lukematta. Perinteisesti (joulu)ruokaa on valmistettu niin paljon, ettei juhlapyhinä tarvitse edes ruoanlaittoon ryhtyä.
Tänä vuonna en matkusta jouluksi Alavudelle. Vanhempani tulevat Helsinkiin ja se on suuri helpotus. Olen koti-ihminen ja siksi oma koti on minulle paras paikka rentoutumiseen, rauhoittumiseen.
Jouluaaton vietämme sisareni luona vanhempieni ja muiden sisarteni perheiden kanssa. Siitä on useita vuosia, kun olemme viimeksi viettäneet yhdessä jouluaattoa. Ei siitä kuitenkaan viittäkymmentä vuotta ole, kuten äitini epäili eilen puhelimessa. Huomautin hänelle: ”Äiti, minä olen 50-vuotias ja minulla on kolme nuorempaa sisarta”. Nauroimme pitkään äidin viidellekymmenelle vuodelle ja se tuntui oikein hyvältä. Toivon yhteisestä joulustamme samanlaista hyvää ja sydämellistä rauhaa.
Huominen on vielä jaksettava töissä ja sitten alkaa joululomani.
Jos joulua ei olisi, se olisi pakko keksiä, totesi joku. Väitän, että joulun pitkiä pyhiä ja joululomaa odotetaan enemmän kuin kesälomaa. Joulupyhiin liittyy tekemättömyys, nautiskelu, kiireettömyys. Voi lukea lukemattomat kirjat – tai olla lukematta. Perinteisesti (joulu)ruokaa on valmistettu niin paljon, ettei juhlapyhinä tarvitse edes ruoanlaittoon ryhtyä.
Tänä vuonna en matkusta jouluksi Alavudelle. Vanhempani tulevat Helsinkiin ja se on suuri helpotus. Olen koti-ihminen ja siksi oma koti on minulle paras paikka rentoutumiseen, rauhoittumiseen.
Jouluaaton vietämme sisareni luona vanhempieni ja muiden sisarteni perheiden kanssa. Siitä on useita vuosia, kun olemme viimeksi viettäneet yhdessä jouluaattoa. Ei siitä kuitenkaan viittäkymmentä vuotta ole, kuten äitini epäili eilen puhelimessa. Huomautin hänelle: ”Äiti, minä olen 50-vuotias ja minulla on kolme nuorempaa sisarta”. Nauroimme pitkään äidin viidellekymmenelle vuodelle ja se tuntui oikein hyvältä. Toivon yhteisestä joulustamme samanlaista hyvää ja sydämellistä rauhaa.
Huominen on vielä jaksettava töissä ja sitten alkaa joululomani.
13. joulukuuta 2009
Kehuja
Sain tänään Ofelialta Christmas Spirit Award –tunnustuksen. Kiitos oikein paljon! Ofelia perusteli tunnustusta näin: ”Valitsin Päivin pitämän Päiväkävelyllä-blogin, josta löytyy aina jotain ajateltavaa ja jonka keskusteluun voisin osallistua paljon useammin kuin osallistun”.
On ilahduttavaa ja mieltä lämmittävää saada kehuja – ja niin hämmentävää. Minut toki kasvatettiin perisuomalaiseen tapaan, jonka yhtenä tunnuslauseena oli: ”Kissa kiitoksella elää”. Niinpä en lapsuudessani kuullut kehuja tai kiitoksia. Myöhemmin kun niitä sain, en tiennyt kuinka suhtautua. Olin varma, ettei kukaan tosissaan kehu minua. Kunhan sanoo.
Nykyään uskon toisen tarkoittavan, mitä sanoo. En tiedä, mitä on tapahtunut. Ehkä luotan itseeni enemmän tai olen oppinut pitämään itsestäni enemmän. Vielä menen toisinaan kehuista lukkoon, koska luulen, etten pysty olemaan niiden mittainen. Tiedän, että on hölmöä ajatella niin. Siksi opettelen siitä pois parhaani mukaan. Parhaiten se toki onnistuu siten, että minua kehutaan lisää:)
Tänään on minun vuoroni kehua ja kiittää. Annan Christmas Spirit Award –tunnustuksen Jennin K-blogille koko lailla kirjallisesti. Hänen analyysinsa kirjoista ovat aitoja, viihdyttäviä ja innostavia. Pidän myös Jennin keskustelevasta tyylistä, tavasta aktivoida lukijansa.
Lisäksi annan Christmas Spirit Award –tunnustuksen Sooloilijan Elämää ja elokuvaa –blogille. Sooloilijan blogi on kaunis! Sen lisäksi pidän hänen tavastaan kirjoittaa elokuvista ja elämästä. Minäkin pidän taatelikakusta.
Tässä tulevat vielä säännöt, jotka liittyvät tunnustukseen. Kovin paljoa ei tällä kertaa vaadita. Pääasia minusta kuitenkin on, että saan kertoa pitäväni blogeistanne, ei niinkään se, jaksatteko tai haluatteko osallistua tunnustusvelvollisuuksiin.
Anna tunnustus kaikille blogeille, joille haluat toivottaa joulumieltä sekä hyvää joulua!
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin, jolta sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa), joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidät blogiisi.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.
On ilahduttavaa ja mieltä lämmittävää saada kehuja – ja niin hämmentävää. Minut toki kasvatettiin perisuomalaiseen tapaan, jonka yhtenä tunnuslauseena oli: ”Kissa kiitoksella elää”. Niinpä en lapsuudessani kuullut kehuja tai kiitoksia. Myöhemmin kun niitä sain, en tiennyt kuinka suhtautua. Olin varma, ettei kukaan tosissaan kehu minua. Kunhan sanoo.
Nykyään uskon toisen tarkoittavan, mitä sanoo. En tiedä, mitä on tapahtunut. Ehkä luotan itseeni enemmän tai olen oppinut pitämään itsestäni enemmän. Vielä menen toisinaan kehuista lukkoon, koska luulen, etten pysty olemaan niiden mittainen. Tiedän, että on hölmöä ajatella niin. Siksi opettelen siitä pois parhaani mukaan. Parhaiten se toki onnistuu siten, että minua kehutaan lisää:)
Tänään on minun vuoroni kehua ja kiittää. Annan Christmas Spirit Award –tunnustuksen Jennin K-blogille koko lailla kirjallisesti. Hänen analyysinsa kirjoista ovat aitoja, viihdyttäviä ja innostavia. Pidän myös Jennin keskustelevasta tyylistä, tavasta aktivoida lukijansa.
Lisäksi annan Christmas Spirit Award –tunnustuksen Sooloilijan Elämää ja elokuvaa –blogille. Sooloilijan blogi on kaunis! Sen lisäksi pidän hänen tavastaan kirjoittaa elokuvista ja elämästä. Minäkin pidän taatelikakusta.
Tässä tulevat vielä säännöt, jotka liittyvät tunnustukseen. Kovin paljoa ei tällä kertaa vaadita. Pääasia minusta kuitenkin on, että saan kertoa pitäväni blogeistanne, ei niinkään se, jaksatteko tai haluatteko osallistua tunnustusvelvollisuuksiin.
Anna tunnustus kaikille blogeille, joille haluat toivottaa joulumieltä sekä hyvää joulua!
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin, jolta sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa), joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidät blogiisi.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.
11. joulukuuta 2009
Järjenkäytön rajallisuus
Kuin jatkoa postaukselleni Battle Royalista on tämä torstain uutinen: Koulutyttö hakattiin rajusti kaksi kertaa Viikissä. Kahdeksasluokkalainen tyttö oli ensin pahoinpidelty asunnossaan (kodissaan?) ja siitä parin viikon päästä Viikin kirkon edustalla. Tapahtumaa oli ensin seurannut kymmenisen nuorta, jotka olivat kännyköillään kutsuneet kavereitaan katsomaan pahoinpitelyä. Lopulta paikalla oli ollut nelisenkymmentä nuorta seuraamassa pahoinpitelyä. Yksi katsojista oli soittanut uhrin äidille, joka tuleminen paikalle lopetti tilanteen. Äiti myös soitti poliisin paikalle.
Missä on tapahtumaa katsoneiden inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, empatia, järki? Barack Obama vastaanottaessaan Nobelin rauhanpalkintoa viittasi ihmisen rajallisuuteen järjenkäytössä.
Tosin sen tajuamiseen, että toista ei saa pahoinpidellä, ei tarvita järkeä. Sen tajuamiseen, että katsomisen sijaan asialle voi ja pitää tehdä jotain, olisi tarvittu empatiaa ja rohkeutta.
Uskon, että tyttö ei halua nähdä ketään niistä ihmisistä, jotka olivat katsomassa. Olen varma, että hän ei halua koskaan mennä alueen kouluun. Uskon, että hän ei halua asua alueella enää. Uskon, ettei hän halua poistua kodistaan niin kauan kuin se on alueella, jolla hänet pahoinpideltiin. Toivon, että hänen perhettään autetaan välittömästi löytämään uusi asuinpaikka kaukana Viikistä.
Missä on tapahtumaa katsoneiden inhimillisyys, oikeudenmukaisuus, empatia, järki? Barack Obama vastaanottaessaan Nobelin rauhanpalkintoa viittasi ihmisen rajallisuuteen järjenkäytössä.
Tosin sen tajuamiseen, että toista ei saa pahoinpidellä, ei tarvita järkeä. Sen tajuamiseen, että katsomisen sijaan asialle voi ja pitää tehdä jotain, olisi tarvittu empatiaa ja rohkeutta.
Uskon, että tyttö ei halua nähdä ketään niistä ihmisistä, jotka olivat katsomassa. Olen varma, että hän ei halua koskaan mennä alueen kouluun. Uskon, että hän ei halua asua alueella enää. Uskon, ettei hän halua poistua kodistaan niin kauan kuin se on alueella, jolla hänet pahoinpideltiin. Toivon, että hänen perhettään autetaan välittömästi löytämään uusi asuinpaikka kaukana Viikistä.
10. joulukuuta 2009
Palveluverkkotyöryhmä
Kirkko ja kaupunki –lehti kertoi keskiviikkona ilmestyneessä numerossaan 46 Helsingin kaupunginhallituksen palveluverkkotyöryhmän jäsenet. Ryhmän tehtävänä on valmistella kaupunginhallitukselle esitys virkamiesten laatimasta lakkauslistasta.
Lakkauslistalla on yli 80 kaupungin palvelupistettä mm. useita kirjastoja, päiväkoteja, liikunta- ja nuorisotiloja. Lakkauttamisilla tavoitellaan 80 miljoonan euron säästöjä. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa tammikuussa, jonka jälkeen asia menee vielä lautakuntiin. Lopullisen päätöksen tekee kaupunginvaltuusto.
Palveluverkkotyöryhmän jäseninä ovat
Laura Räty (kok), puheenjohtaja
Elina Moisio (vihr), varapuheenjohtaja
Risto Rautava (kok)
Tarja Kantola (sd)
Osku Pajamäki (sd)
Ville Ylikahri (vihr)
Terhi Peltokorpi (kesk)
Jan D. Oker-Blom (rkp)
Outi Ojala (vas)
Jäsenten sähköpostiosoitteet löytyvät Helsingin kaupunginhallituksen sivuilta.
Lakkauslistalla on yli 80 kaupungin palvelupistettä mm. useita kirjastoja, päiväkoteja, liikunta- ja nuorisotiloja. Lakkauttamisilla tavoitellaan 80 miljoonan euron säästöjä. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa tammikuussa, jonka jälkeen asia menee vielä lautakuntiin. Lopullisen päätöksen tekee kaupunginvaltuusto.
Palveluverkkotyöryhmän jäseninä ovat
Laura Räty (kok), puheenjohtaja
Elina Moisio (vihr), varapuheenjohtaja
Risto Rautava (kok)
Tarja Kantola (sd)
Osku Pajamäki (sd)
Ville Ylikahri (vihr)
Terhi Peltokorpi (kesk)
Jan D. Oker-Blom (rkp)
Outi Ojala (vas)
Jäsenten sähköpostiosoitteet löytyvät Helsingin kaupunginhallituksen sivuilta.
Se on vain leffa
Katsoin tiistai-iltana leffan The Day After Tomorrow Kööpenhaminan ilmastokokous mielessäni. Tyttäreni ilmoitti hyvin selkeästi inhoavansa katastrofileffoja, koska ne järkyttävät häntä. Puolustelin hänelle katastrofielokuvia sillä, että jotkut niistä ovat tarinoita selviytymisestä ja luottamuksesta. Keskiviikkoiltana tyttäreni ehdotti leffan katsomista yhdessä. Hänen leffavalintansa oli Battle Royale, jonka olemme katsoneet muutaman kerran, mutta edellisestä kerrasta on pari vuotta.
Ihmeissäni kysyin tyttäreltäni, että tätäkö sinä voit katsoa järkyttymättä. Tyttäreni hymyili vastatessaan, ettei Battle Royale järkytä, koska se on vain leffa. Ja lisäsi: ”Katastrofileffat ovat ihan eri asia”.
Battle Royalen myyntidvd on Suomessa varustettu K-18 -merkinnällä. Elokuva perustuu Koushun Takamin kauhuromaaniin ja sen ohjasi Kinji Fukasaku vuonna 2000. Alkuasetelmana on yhteiskunnan luhistuminen työttömyyteen ja nuorison kapinointiin. Aikuisten ja päättäjien mukaan nuoret ovat kelvottomia, koska eivät kunnioita enää vanhempiaan tai muita auktoriteetteja. Nuoria vastaan säädetään Battle Royale –laki.
Kerran vuodessa yksi oppivelvollisuutensa päättävä koululuokka valitaan pelaamaan Battle Royalea. Sääntönä on tappaa tai tulla tapetuksi. Jokainen saa sattumanvaraisen aseen. Se voi olla esim. viuhka, kattilan kansi, kirves tai konekivääri. Jos kolmen vuorokauden kuluttua pelin alkamisesta on useampi kuin yksi oppilas hengissä, kaikki kuolevat. Jos vain yksi on hengissä, on hän voittanut pelin ja pääsee pois pelialueeksi valitulta autiolta saarelta. Elokuva kuvaa yhden koululuokan oppilaat tappamassa toisiaan.
Olen katsonut leffan useamman kerran, koska olen halunnut ymmärtää, mistä siinä on kyse. Miten nuoret saadaan tappamaan toisiaan? Miksi nuoret ovat niin vaarallisia, että heihin pitää kohdistaa tällaisia toimenpiteitä? Miksi ja kuinka joku jää henkiin? Mitä hänestä voi sen jälkeen tulla, tapettuaan luokkakaverinsa? Kunnon kansalainen?
Elokuva on dystopia, mutta sen ihmiskuva ei ole täysin pessimistinen: kaikki oppilaat eivät ryhdy tappamaan toisiaan vaan osa kieltäytyy pelaamasta. Neljä nuorta tekee mieluummin itsemurhan kuin ryhtyy tappamaan luokkakavereitaan. Jotkut piilottelevat ja toivovat säilyvänsä hengissä.
Sitten ovat ne oppilaat, jotka ovat heti pelin hengessä mukana. Valmiina tappamaan. Elokuva ei juurikaan pohdi näiden tappajien henkilökohtaisia motiiveja. Sen sijaan yleisinä motiiveina esitellään pelko ja halu säilyä hengissä.
Elokuva järkyttää minua joka kerta. En totu ajatukseen siitä, että ihmiset on kovin helppo saada tappamaan toisensa. Enkä ymmärrä yhteiskuntaa, joka näkee nuoret vihollisinaan. Tämän vuoksi en ole halukas suosittelemaan elokuvaa jokaiselle. Elokuvaa on sanottu yhteiskunnalliseksi satiiriksi, joten jos kestää tappamista, niin siitä vaan.
Minä näin Battle Royalen ensimmäisen kerran vuosia sitten, koska tyttäreni oli lainannut sen kaveriltaan. En tiennyt ennakolta leffasta mitään. Ehkä en olisi antanut hänen silloin katsoa leffaa, jos olisin tiennyt. Elokuva on hyvin tehty, se on tehokas ja se on katsottava loppuun. Jokin siinä minua kiehtoo, sillä minulla on se dvd:nä hyllyssäni.
Ihmeissäni kysyin tyttäreltäni, että tätäkö sinä voit katsoa järkyttymättä. Tyttäreni hymyili vastatessaan, ettei Battle Royale järkytä, koska se on vain leffa. Ja lisäsi: ”Katastrofileffat ovat ihan eri asia”.
Battle Royalen myyntidvd on Suomessa varustettu K-18 -merkinnällä. Elokuva perustuu Koushun Takamin kauhuromaaniin ja sen ohjasi Kinji Fukasaku vuonna 2000. Alkuasetelmana on yhteiskunnan luhistuminen työttömyyteen ja nuorison kapinointiin. Aikuisten ja päättäjien mukaan nuoret ovat kelvottomia, koska eivät kunnioita enää vanhempiaan tai muita auktoriteetteja. Nuoria vastaan säädetään Battle Royale –laki.
Kerran vuodessa yksi oppivelvollisuutensa päättävä koululuokka valitaan pelaamaan Battle Royalea. Sääntönä on tappaa tai tulla tapetuksi. Jokainen saa sattumanvaraisen aseen. Se voi olla esim. viuhka, kattilan kansi, kirves tai konekivääri. Jos kolmen vuorokauden kuluttua pelin alkamisesta on useampi kuin yksi oppilas hengissä, kaikki kuolevat. Jos vain yksi on hengissä, on hän voittanut pelin ja pääsee pois pelialueeksi valitulta autiolta saarelta. Elokuva kuvaa yhden koululuokan oppilaat tappamassa toisiaan.
Olen katsonut leffan useamman kerran, koska olen halunnut ymmärtää, mistä siinä on kyse. Miten nuoret saadaan tappamaan toisiaan? Miksi nuoret ovat niin vaarallisia, että heihin pitää kohdistaa tällaisia toimenpiteitä? Miksi ja kuinka joku jää henkiin? Mitä hänestä voi sen jälkeen tulla, tapettuaan luokkakaverinsa? Kunnon kansalainen?
Elokuva on dystopia, mutta sen ihmiskuva ei ole täysin pessimistinen: kaikki oppilaat eivät ryhdy tappamaan toisiaan vaan osa kieltäytyy pelaamasta. Neljä nuorta tekee mieluummin itsemurhan kuin ryhtyy tappamaan luokkakavereitaan. Jotkut piilottelevat ja toivovat säilyvänsä hengissä.
Sitten ovat ne oppilaat, jotka ovat heti pelin hengessä mukana. Valmiina tappamaan. Elokuva ei juurikaan pohdi näiden tappajien henkilökohtaisia motiiveja. Sen sijaan yleisinä motiiveina esitellään pelko ja halu säilyä hengissä.
Elokuva järkyttää minua joka kerta. En totu ajatukseen siitä, että ihmiset on kovin helppo saada tappamaan toisensa. Enkä ymmärrä yhteiskuntaa, joka näkee nuoret vihollisinaan. Tämän vuoksi en ole halukas suosittelemaan elokuvaa jokaiselle. Elokuvaa on sanottu yhteiskunnalliseksi satiiriksi, joten jos kestää tappamista, niin siitä vaan.
Minä näin Battle Royalen ensimmäisen kerran vuosia sitten, koska tyttäreni oli lainannut sen kaveriltaan. En tiennyt ennakolta leffasta mitään. Ehkä en olisi antanut hänen silloin katsoa leffaa, jos olisin tiennyt. Elokuva on hyvin tehty, se on tehokas ja se on katsottava loppuun. Jokin siinä minua kiehtoo, sillä minulla on se dvd:nä hyllyssäni.
8. joulukuuta 2009
To be played at maximum volume
Vuonna 1972 vanhempani päättivät, että sinä jouluna ei osteta joululahjoja lainkaan. Sen sijaan perheeseen päätettiin jouluksi ostaa stereot eli levysoitin, viritinvahvistin ja kaiuttimet. Lisäksi jokainen saisi valita yhden mieleisensä levyn.
Otimme mukisematta vastaan tämän esityksen, sillä levysoitin eli stereot kuten silloin sanottiin, oli sentään jotain. Ennen levysoitinta olimme kuunnelleet musiikkia radiosta ja Tandbergin kelanauhurista, johon etenkin minä nauhoitin innolla musiikkia Pop eilen tänään –ohjelmasta.
Philips-merkkiset stereot ostettiin Seinäjoelta. Siellä oli useita levykauppoja, mutta valtasimme Fazerin musiikkikaupan levyostoksiamme varten. Minun levyvalintani oli ollut selvä alusta lähtien. Halusin ehdottomasti David Bowien The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars. Omilla rahoillani ostin toisenkin levyn. Sen valinta oli vaikeampaa, koska en tiennyt, minkä Bowien levyn olisin ostanut. Päädyin Hunky Doryyn. Olin niin innoissani omista levyistäni, että en varmuudella muista, mitä levyjä neljä sisartani ja vanhempani valitsivat itselleen. Stereot ja levyt käärittiin lahjapaperiin ja joulunodotus alkoi.
Joulu 1972 tulee mieleeni joka kerta kun kuuntelen David Bowien Five Years –kappaletta, joka aloittaa Ziggy Stardustin. Kuuntelin levyä jännittyneenä, lumoutuneena ja ihmeissäni, sillä suurimman osan sen kappaleista kuulin silloin ensimmäisen kerran. En tiedä, mitä odotin, mutta levy kuulosti erilaiselta kuin radiosta kuulemani kappaleet. Kummalliselta ja ihanalta kuulosti myös Hunky Dory, josta olin aikaisemmin kuullut vain Life on Mars –kappaleen. Käperryin olohuoneen nojatuoliin ja upposin musiikkiin.
Valitettavasti Philips-merkkiset stereot olivat maanantaikappale. Kaiuttimet särisivät, kaikkia ääniä ei kuulunut ja stereovaikutelma oli välillä hukassa. Ehkä kuuntelemani musiikin outous johtui siitä, mutta ei laitteen ongelmat minua haitanneet. Minähän kuuntelin David Bowieta!
Heti joulun jälkeen laite vietiin takaisin liikkeeseen korjattavaksi, josta se haettiin entistä ehompana viikon päästä. Tai niin ainakin kuvittelimme. Kaiuttimet särisivät edelleen, jos volyymia oli riittävästi. Sitähän oli, sillä siihen aikaan lp-levyissä luki melko yleisesti: ”to be played at maximum volume”.
Olen viettänyt elämässäni useita hyviä jouluja, mutta vuoden 1972 joulu oli yksi parhaista.
Five Years vuodelta 1972, David Bowie niin nuorena ja kauniina.
Otimme mukisematta vastaan tämän esityksen, sillä levysoitin eli stereot kuten silloin sanottiin, oli sentään jotain. Ennen levysoitinta olimme kuunnelleet musiikkia radiosta ja Tandbergin kelanauhurista, johon etenkin minä nauhoitin innolla musiikkia Pop eilen tänään –ohjelmasta.
Philips-merkkiset stereot ostettiin Seinäjoelta. Siellä oli useita levykauppoja, mutta valtasimme Fazerin musiikkikaupan levyostoksiamme varten. Minun levyvalintani oli ollut selvä alusta lähtien. Halusin ehdottomasti David Bowien The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars. Omilla rahoillani ostin toisenkin levyn. Sen valinta oli vaikeampaa, koska en tiennyt, minkä Bowien levyn olisin ostanut. Päädyin Hunky Doryyn. Olin niin innoissani omista levyistäni, että en varmuudella muista, mitä levyjä neljä sisartani ja vanhempani valitsivat itselleen. Stereot ja levyt käärittiin lahjapaperiin ja joulunodotus alkoi.
Joulu 1972 tulee mieleeni joka kerta kun kuuntelen David Bowien Five Years –kappaletta, joka aloittaa Ziggy Stardustin. Kuuntelin levyä jännittyneenä, lumoutuneena ja ihmeissäni, sillä suurimman osan sen kappaleista kuulin silloin ensimmäisen kerran. En tiedä, mitä odotin, mutta levy kuulosti erilaiselta kuin radiosta kuulemani kappaleet. Kummalliselta ja ihanalta kuulosti myös Hunky Dory, josta olin aikaisemmin kuullut vain Life on Mars –kappaleen. Käperryin olohuoneen nojatuoliin ja upposin musiikkiin.
Valitettavasti Philips-merkkiset stereot olivat maanantaikappale. Kaiuttimet särisivät, kaikkia ääniä ei kuulunut ja stereovaikutelma oli välillä hukassa. Ehkä kuuntelemani musiikin outous johtui siitä, mutta ei laitteen ongelmat minua haitanneet. Minähän kuuntelin David Bowieta!
Heti joulun jälkeen laite vietiin takaisin liikkeeseen korjattavaksi, josta se haettiin entistä ehompana viikon päästä. Tai niin ainakin kuvittelimme. Kaiuttimet särisivät edelleen, jos volyymia oli riittävästi. Sitähän oli, sillä siihen aikaan lp-levyissä luki melko yleisesti: ”to be played at maximum volume”.
Olen viettänyt elämässäni useita hyviä jouluja, mutta vuoden 1972 joulu oli yksi parhaista.
Five Years vuodelta 1972, David Bowie niin nuorena ja kauniina.
6. joulukuuta 2009
Kierrätysmusiikkia
Katsoin, tai oikeastaan kuuntelin, linnan juhlia. Musiikista sanottiin, että siinä on kierrätysteema. Höristin korviani siinä vaiheessa kun Rihannan Umbrella alkoi soida. Kierräytskappaleeksi sen teki toimittajan mukaan se, että kuuluisa saksalainen bändi Baseballs on kierrättänyt jonkin vanhan biisin. Ei se Umbrella niin kovin vanha ole, vuodelta 2007.
Etukäteen olin lukenut Michael Jackson –blogista, että linnassa soitetaan Jackson Fiven Blame it on the Boogie ja Michael Jacksonin Bad. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla Kaartin combon revittelevän Badin tahtiin, mutta sitä ei tv-lähetyksessä kuultu. Combon versio Blame it on the Boogie toimi oikein hyvin.
En löytänyt YouTubesta mieleistäni videota Michael Jacksonin Badista. Niinpä tässä soi Rihannan Umbrella. Sitä paitsi pidän Rihannan Umbrellasta enemmän kuin Baseballsin coverista.
Etukäteen olin lukenut Michael Jackson –blogista, että linnassa soitetaan Jackson Fiven Blame it on the Boogie ja Michael Jacksonin Bad. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla Kaartin combon revittelevän Badin tahtiin, mutta sitä ei tv-lähetyksessä kuultu. Combon versio Blame it on the Boogie toimi oikein hyvin.
En löytänyt YouTubesta mieleistäni videota Michael Jacksonin Badista. Niinpä tässä soi Rihannan Umbrella. Sitä paitsi pidän Rihannan Umbrellasta enemmän kuin Baseballsin coverista.
2. joulukuuta 2009
Musiikillisia paheita
Kävin tänään kirjastossa toteuttamassa musiikillisia paheitani. Maanantaina kahvilassa kuulemani kappale nousi tänään esille keskustelussa musiikista, josta tykkäämistä ei kehtaa tunnustaa. Yllytyshulluna ja impulsiivisena ihmisenä kävelin kirjastossa suoraan kohtaan Collins, Phil ja siellä hyllyssä minua odotti Face Value. Kappale on tietenkin In the Air Tonight.
Seuraavaksi suuntasin suomalaisen viihdemusiikin saloihin. Halusin vihdoinkin löytää Ville-kissan hautajaisissa ja sen jälkeen synttäreilläni soitetun kappaleen. Edellisellä kerralla esittäjältä oli useita levyjä hyllyssä, mutta ainoassakaan ei ollut sitä kappaletta. Nyt se oli usealla levyllä, mutta valitsin kuitenkin levyn 20 suosikkia: Suuret suomalaiset tangot. Eino Grönin Sä kuulut päivään jokaiseen –tangon lisäksi siinä ovat mm. Esko Rahkosen Erottamattomat sekä Rakasta, kärsi ja unhoita, Reijo Taipaleen Satu ruskeista silmistä ja Olavi Virran Täysikuu.
Suomalaisen viihdemusiikin joukosta löysin myös 20 suosikkia: Suomalaisia elokuvaiskelmiä. Sen lainasin yhden kappaleen takia. Leif Wagerin Romanssi. Ehkä lapsena katsoin elokuvan Katarina ja Munkkiniemen kreivi niin monta kertaa, että Romanssi iskostui mieleeni. Lisäksi kappale tuo mieleeni vanhempani ja heidän rakkaustarinansa. Muutama vuosi sitten äitini syntymäpäivänä isäni lauloi hänelle Romanssin. Tapansa mukaisesti äitini ei pystynyt näyttämään tunteitaan, tuhahteli vain sitä kuunnellessaan. Katsellessani heitä siinä tilanteessa aistin voimakkaasti heidän elämää suuremman rakkautensa.
Seuraavaksi suuntasin suomalaisen viihdemusiikin saloihin. Halusin vihdoinkin löytää Ville-kissan hautajaisissa ja sen jälkeen synttäreilläni soitetun kappaleen. Edellisellä kerralla esittäjältä oli useita levyjä hyllyssä, mutta ainoassakaan ei ollut sitä kappaletta. Nyt se oli usealla levyllä, mutta valitsin kuitenkin levyn 20 suosikkia: Suuret suomalaiset tangot. Eino Grönin Sä kuulut päivään jokaiseen –tangon lisäksi siinä ovat mm. Esko Rahkosen Erottamattomat sekä Rakasta, kärsi ja unhoita, Reijo Taipaleen Satu ruskeista silmistä ja Olavi Virran Täysikuu.
Suomalaisen viihdemusiikin joukosta löysin myös 20 suosikkia: Suomalaisia elokuvaiskelmiä. Sen lainasin yhden kappaleen takia. Leif Wagerin Romanssi. Ehkä lapsena katsoin elokuvan Katarina ja Munkkiniemen kreivi niin monta kertaa, että Romanssi iskostui mieleeni. Lisäksi kappale tuo mieleeni vanhempani ja heidän rakkaustarinansa. Muutama vuosi sitten äitini syntymäpäivänä isäni lauloi hänelle Romanssin. Tapansa mukaisesti äitini ei pystynyt näyttämään tunteitaan, tuhahteli vain sitä kuunnellessaan. Katsellessani heitä siinä tilanteessa aistin voimakkaasti heidän elämää suuremman rakkautensa.
1. joulukuuta 2009
Säästetään seinistä!
Hölmöläiset olivat rakentaneet kyläänsä useita taloja. Niissä oli neljä seinää, lattia ja katto sekä ikkunoita sopivissa paikoissa. Ovikin oli paikoillaan. Talojen piipuista kohosi savu, sillä ne olivat hyväksi koettuun tyyliin puulämmitteisiä.
Hölmöläiset olivat tyytyväisiä taloihinsa, kunnes yksi keksi: ”Miten ihmeessä kaikki metsät riittävät näiden talojen lämmittämiseen?” Hölmöläiset pohtivat asiaa ja keksivät ratkaisun:
Säästetään seinistä! Otetaan jokaisesta talosta yksi seinä pois. Tottahan kolmen seinän lämmittämiseen tarvitaan vähemmän puuta kuin neljän seinän lämmittämiseen. Tämä on yksinkertaista matematiikkaa, tämän tajuaa hölmöläinenkin.
Tuumasta toimeen, nerokas säästöidea päätettiin toteuttaa heti. Tuli syksy, tuli talvi. Hölmöläiset palelivat taloissaan. Kolmiseinäisten talojen lämmittämiseen kului puuta enemmän kuin neljäseinäisten talojen lämpimänä pitämiseen.
Hölmöläiset eivät ymmärtäneet, mistä puun suurempi menekki johtui. Täytyihän yksinkertaisen matematiikan toimia! Viisas Matti osui hölmöläisten kylään kulkiessaan. Kuultuaan hölmöläisten pyrkimyksestä säästää seinistä hän purskahti nauramaan. ”Rakkaat hölmöläiset, ystävät! Ei taloista voi ottaa seiniä pois, ei sillä tavoin voi säästää.”
Seuraavana kesänä taloihin rakennettiin takaisin neljännet seinät. Samalla talot tiivistettiin, vuorattiin ja ikkunat tilkittiin, jotta lämpö ei pääsisi karkaamaan joka raosta. Seuraavana talvena hölmöläiset päivittelivät toisilleen lämpimissä taloissaan, kuinka hölmöjä ideoita voikaan hölmöläinen saada. Säästää nyt seinistä, onko hölmömpää kuultu! Ja nauroivat päälle.
Hölmöläiset olivat tyytyväisiä taloihinsa, kunnes yksi keksi: ”Miten ihmeessä kaikki metsät riittävät näiden talojen lämmittämiseen?” Hölmöläiset pohtivat asiaa ja keksivät ratkaisun:
Säästetään seinistä! Otetaan jokaisesta talosta yksi seinä pois. Tottahan kolmen seinän lämmittämiseen tarvitaan vähemmän puuta kuin neljän seinän lämmittämiseen. Tämä on yksinkertaista matematiikkaa, tämän tajuaa hölmöläinenkin.
Tuumasta toimeen, nerokas säästöidea päätettiin toteuttaa heti. Tuli syksy, tuli talvi. Hölmöläiset palelivat taloissaan. Kolmiseinäisten talojen lämmittämiseen kului puuta enemmän kuin neljäseinäisten talojen lämpimänä pitämiseen.
Hölmöläiset eivät ymmärtäneet, mistä puun suurempi menekki johtui. Täytyihän yksinkertaisen matematiikan toimia! Viisas Matti osui hölmöläisten kylään kulkiessaan. Kuultuaan hölmöläisten pyrkimyksestä säästää seinistä hän purskahti nauramaan. ”Rakkaat hölmöläiset, ystävät! Ei taloista voi ottaa seiniä pois, ei sillä tavoin voi säästää.”
Seuraavana kesänä taloihin rakennettiin takaisin neljännet seinät. Samalla talot tiivistettiin, vuorattiin ja ikkunat tilkittiin, jotta lämpö ei pääsisi karkaamaan joka raosta. Seuraavana talvena hölmöläiset päivittelivät toisilleen lämpimissä taloissaan, kuinka hölmöjä ideoita voikaan hölmöläinen saada. Säästää nyt seinistä, onko hölmömpää kuultu! Ja nauroivat päälle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)