24. marraskuuta 2010

Vilskettä

Päiväkävelyllä on ollut vilskettä, vaikka en ole pariin viikkoon kirjoittanut mitään. Tavallisesti päivässä käy noin 30-40 ihmistä Päiväkävelyllä. Lauantaina kävi 131 ihmistä ja tänään on käynyt yli 50 lukijaa.

Kiitos Sitemeterin näen, että blogiini on tultu googlettamalla. Lauantaina blogistani haettiin kuvaa Pekka Töpöhännästä, tänään hakusanana on ollut merkillinen www.tieto1.fi/kmarket. Veikkaan Pekka Töpöhäntä –innostuksen johtuvan Facebookista. Viikonlopulla yks jos toinenkin vaihtoi profiilikuvakseen lapsuuden sarjakuva- tai animaatiohahmon. Omilla Facebook-kavereillani ei Pekka Töpöhäntää näkynyt, mutta voin kuvitella sen päätyneen monen profiilikuvaksi. Onko se piraatti? pysynee pitkään blogini luetuimpana juttuna lauantain ryntäyksen vuoksi.

Sen sijaan en millään keksi syytä hakuun tieto1.fi/kmarket. Kun teen saman haun Googlessa, linkki Päiväkävelylle on neljännellä sivulla viimeisenä. Kuinka moni selaa hakutuloksia neljännelle sivulle asti? Minä, mutta en usko sen olevan kovin yleistä. Juttu onkin siinä, hakulauseke oli useimmiten sidottu blogiini siten, että se toi suoraan elokuuhun 2009. Eräs ilta Ruoholahdessa –jutussa kerroin Madonnan konsertista ja sen vaikutuksista asuinalueelleni. Ja kyllä, siinä mainitaan K-market. Miksi ihmeessä joku haluaa lukea K-marketista? Voisiko joku sillä haulla blogiini tullut kertoa, mistä on kyse?

Saa tänne toki tulla. Mutta olen utelias.

Kuvassa Gerard ter Borchin maalaus Curiosity noin vuodelta 1660.

7. marraskuuta 2010

Damnded if I do

and damnded if I don’t
want you.

True Bloodin uskomattoman upea tunnusmelodia Bad Things sekoitti pääni ja sydämeni ja sai minut ostamaan sen mp3:na, kun en mitenkään muuten sitä käsiini saanut. Siitä on aikaa, mutta edelleen Bad Thingsin alkeassa soida joko puhelimeni soittoäänenä tai ipodissani ajattelen: ”Tämä on varmasti maailman paras biisi” ja tulen älyttömän hyvälle tuulelle, suorastaan onnelliseksi.

Jos yksi Jace Everettin biisi on näin hyvä, millaista on hänen muu musiikkinsa? Lainasin kirjastosta hänen uusimman levynsä Red Revelations uteliaisuuttani enkä sen jälkeen ole paljon muuta kuunnellut. Jace Everettin matala, miehekäs, seksikäs ja herkkä ääni saa minut värisemään ja huokailemaan. En osaa hänen musiikkiansa määritellä, mutta monessa yhteydessä hänen musiikkinsa väitetään olevan countrya. Minun korviini se kuulostaa rockilta, mutta samapa tuo. Hyvältä se kuulostaa kuitenkin.

Erinomaista levyä kuunnellessani hymyni levenee entisestään etenkin aloitusbiisin Possessionin ansiosta. Muita saman reaktion aiheuttavia ovat Burn for You, More to Life (C’mon C’mon), The Good Life ja hieman hitaampi kappale Damned if I do. Humoristisessa Little Black Dress –kappaleessa yritetään päästä eroon tuosta pikkumustasta. Lopetusbiisinä, bonuksena, levyllä on Bad Things.

Red Revelations –levyn kappaleisiin voi tutustua hänen kotisivullaan, mutta tässä teille maistiaisiksi Damned if I do, joka myös on soinut True Bloodissa. Jaksoa en saanut selville, mutta todennäköisesti kolmoskaudella.

1. marraskuuta 2010

Ihme - kymmenen kertaa tai useammin

Tiedän että tätä ette usko”, aloitti isä, ”mutta enkeleitä on olemassa”. ”Minä jos kuka tiedän sen, sillä ainakin kymmenen kertaa on suojelusenkeli pelastanut henkeni”, hän jatkoi.

Hei, me tunnetaan sut. Kyllä uskotaan!” ja halusimme isän kertovan vähintään ne kymmenen tarinaa ihmepelastumisistaan. Olimme kuulleet ne monta kertaa, mutta yksittäin, muutaman silloin tällöin.

Isäni syntyi kuolleena tai valekuolleena taitaa olla se oikea termi. Talon vanhin poika ei päästänyt syntyessään ääntä, ei pihausta, ei huutoa eikä karjaisua. Vain hiljaisuus. Hämmentynyttä tilaisuutta oli kestänyt puolisen minuuttia kun kätilö otti lapsen syliinsä jaloista roikottaen ja läpsäsi takapuolelle. Huuto täytti huoneen. Lapsi eli!

Dramaattisen syntymän jälkeen onnettomuudet ja täpärästi pelastumiset seurasivat toisiaan. Ilman suojelusenkeliä hevonen olisi kaatunut päälle, isäni olisi hukkunut kaivoon, järveen ja jäihin. Kuorma-auto olisi ajanut moottoripyörän päälle. Auto-onnettomuuksissa isä selvisi naarmuitta vaikka autot menivät lunastukseen.

Ihmeitä toinen toisensa jälkeen.

Kertomuksensa isäni lopetti: ”Suojelusenkeliäni olen joutunut vaivaamaan usein. Joskus olen ajatellut, että niitä on täytynyt olla useampi kuin yksi. Mutta nyt 78-vuotiaana tuntuu, ettei minulla ole enää jäljellä kovinkaan montaa ihmettä”.

Kuolemanpelko käväisi kuulijoiden mielissä, mutta hävisi saman tien. Ei tässä suvussa kuolla. Olihan esi-isämme niitä harvoja, jotka jäivät eloon Kaarle XII:n sotaretkeltä Norjassa.

Toivon, että ihmeiden luetteleminen ja niistä kertominen helpotti myös isäni tuntemaa kuolemanpelkoa.