30. toukokuuta 2011

Valokuvamatkoja elämään

Voi olla, että en odota tulevaisuudelta mitään ihmeellistä. Elämä jatkuu entiseen malliin, lottovoitto (se 7 oikein) antaa odotuttaa itseään, työpaikka, osoite ja perhetilanne pysyvät samana. Ilman tulevaisuusodotuksia katseeni on kääntynyt menneisyyteen.

En muistele menneitä suuruudenaikoja, paitsi tietenkin kevättä -77, jolloin painoin 54 kiloa.

Haluan muistaa asioita lapsuudestani ja elämästäni. Tarvitsen tähän välineitä ja viime viikot olen lukemiselta, kotitöiltä, nukkumiselta ja televisionkatsomiselta liikenevän ajan käyttänyt valokuvien katsomiseen.

Harmi vain, että minulla on hyvin vähän valokuvia lapsuudestani. Isäni ja äitini ovat olleet innokkaita valokuvaajia, mutta kuvat ovat heillä – ja varhaisimmat kuvat dioina. Vain muutaman olen pihistänyt itselleni. Lapsena ostamallani kameralla olen ottanut ilmeisesti hyvin vähän kuvia.

Minusta nuorena naisena vuosilta 1975-77 on useampi kuva, sillä ensimmäinen poikakaverini rakasti valokuvausta. Opiskeluajaltani Tampereella minulla on ehkä viisi kuvaa. Ei silloin otettu valokuvia, kaikki elämä oli hetkessä.

Aikuisajalta kuvia onkin paljon enemmän. Suuri osa niistäkin on paperisia valokuvia.

Haluan paperiset valokuvat digitaalisiksi. Minulla ei ole skanneria. Työpaikalla on, mutta silloin pitäisi jäädä töiden jälkeen työpaikalle ja se on minulle hyvin vieras ajatus. Kokeilin sitä muutamalla kuvalla ja itse skannaus toimi oikein hyvin.

Lauantaiaamupäivän vietin ottamalla digikuvia vanhoista valokuvista. Kamerani käyttää automaattisesti salamaa, jos sen mielestä valo ei riitä. Salama näkyy kuvissa ikävästi, joten päätin kuvata vain valoisina aamuina.

Kuvaaminen oli niin jännittävää, että käteni tärisivät. Ainuttakaan suoraa kuvaa en valokuvista saanut. Kuvasin Niinimaan koulua, sisaruskuvia, kaverikuvia ja kakkukuvan. Niinimaan koulusta tein tällaisen kollaasin.



Pitäisi olla enemmän aikaa ja - valokuvia.

25. toukokuuta 2011

Ymmärrystä kirjallisuuden avulla

Minusta ei tullut verkkoviestinnän maisteria, monesta syystä. Aloitin opinnot innoissani syksyllä 2002, sillä toivoin saavani tietämystä ja ymmärrystä verkosta ja sen tutkimisesta. Vaikka koulutusohjelma ei ollut napakymppi, opin monta asiaa. Osan ehkä tahattomasti. Kuten sen, että tutkimusta tehdessä olisi hyvä käyttää mahdollisimman uutta tutkimuskirjallisuutta.

Tänään olin kirjanjulkistamistilaisuudessa. Oletin kirjan nimen ”Silmät auki sosiaaliseen mediaan” perusteella, että kirja käsittelisi sosiaalista mediaa laajalti ja monelta kantilta. Petyin. Kirja oli vanha syntyessään ja sai minut pohtimaan, voiko ja kannattaako sosiaalista mediaa ja virtuaalivallankumousta edes tutkia.

Nopeasti muuttuvan ilmiön tutkiminen niin että tutkimuksella olisi jotain annettavaa lukijalleen, lienee hyvin vaikeaa. Ehkä sadan vuoden päästä historiantutkimus tekee suuria oivalluksia, jotka ovat meille bloggajille, facebookkaajille jaYouTubeen videoita tekeville selvää pässinlihaa nyt.

Teeman näyttämä dokumenttisarja Virtuaalivallankumous on ollut kiinnostava, ajatuksia herättävä ja oivalluksia antava. Huomenna torstaina tulee viimeinen jakso, joka keskittynee sosiaaliseen mediaan. Kaikki jaksot ovat nähtävissä YLE Areenassa. Ehkä nettiä ja sosiaalista mediaa onkin lähestyttävä dokumentin keinoin.


Kirjallisuudessa nettiä ja sosiaalista mediaa tai niiden kaltaisia ilmiöitä ja teknologiaa on käsitelty kauan, eikä William Gibsonin Neurovelho taatusti ollut ensimmäinen. Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanissa Harjukaupungin salakäytävät Facebookilla on keskeinen rooli. Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaassa yhteismuistin voinee ymmärtää internetiksi, johon on ladattu lähes kaikki ja joka on kaikkien käytettävissä.

Muuten, pidin Kvanttivarkaasta hyvin paljon. Se on trilogian ensimmäinen osa. Toisessa osassa ehkä selviää, mitä kvanttivarkaan tulee varastaa.

Nyt äkkiä ei tule muita kirjoja mieleen, vaikka niitä lienee paljon. Otan mielelläni kirjavinkkejä vastaan!

22. toukokuuta 2011

Scifiä vai totta?

Selvittyäni Lovecraftistä luin heti perään Orwellin Eläinten vallankumouksen, jonka myös ostin Stockan hulluilta päiviltä. Olin lukenut Eläinten vallankumouksen joskus nuoruudessani, joten minulla oli kirjasta vain mielikuva. Muistin toki kirjan motoksi nousevan virkkeen: ”Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”.

Onnittelen jokaista ihmistä, joka ei ole nähnyt tai joutunut kokemaan sitä. Tosin epäilen, että sellaisia ihmisiä on hyvin vähän. Työpaikallani on kovasti keskusteltu arvoista, kuinka kaiken tulisi olla avointa, oikeudenmukaista ja hyvästä ammattitaidosta kertovaa. Pelkkä keskustelu ei tosin auta silloin kun toiset todellakin ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Yhteiset säännöt ja ohjeet koskevat vain meitä tavallisia työntekijöitä. Tämä tosin taitaa olla faktaa useimmilla työpaikoilla.

Suosittelen Eläinten vallankumousta jokaiselle, joka haluaa tietää, mitä todella tapahtuu. Myös täällä Suomessa ja nyt, vaikka Orwellin kritiikin kohde olikin Neuvostoliitto.

Eläinten vallankumouksen synnyttämää ahdistusta pakenin Ursula K. Le Guinin Kahdesti haarautuvaan puuhun. Harmi vain, että Kahdesti haarautuva puu ei ole parasta Le Guinia. Kirja oli pitkäveteinen, vaikka ajatus maailman rakentamisesta ja rakentumisesta tarinoilla on aina ajankohtainen.

Olen halunnut lukea Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan siitä lähtien, kun Hesari julkaisi kirjasta hyvin myönteisen arvion. Kun vielä työkaveri kehaisi kirjaa, olin innoissani saatuani sen pikalainaksi torstaina. Kvanttivaras on kunnon scifiä, jossa on huikeata tekniikkaa ja asuttuja planeettoja.

Mars-planeetalla on yksityisyyden suojaksi kehitetty gevolut-tekniikka, jonka tukena on kaikenkattava yhteismuisti. Gevolut-tekniikan ansiosta ihmiset voivat suojautua yksityisyyden usvaan. Sosiaalisissa tilanteissa ihmiset sopivat gevolut-tekniikan avulla, kuinka paljon itsestään toiselle paljastavat. Samaten voidaan sopia, meneekö keskustelu yhteismustiin vai jääkö se vain osallistujien muistiin vai pyyhkiytyykö se kokonaan muistista pois.

Teeman torstaisin näyttämän Virtuaalivallankumouksen perusteella Google ja moni muukin rakentaa parhaillaan kaikenkattavaa yhteismuistia. Siihen yhteismuistiin ei kaikilla taida olla pääsyä.

Kvanttivarkaasta on vielä yli puolet jäljellä. Paljon on siis vielä ymmärrettävää ja ihmeteltävää jäljellä. Niinkuin tässä elämässä.

8. toukokuuta 2011

Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia

Stockan hulluilla päivillä hullaannuin vain Akateemisessa kirjakaupassa. Päätin kerrankin tarttua härkää sarvista, rohkaista luontoni ja lukea H.P. Lovecraftin novelleja. Uskoin, että minun on sivistettävä itseäni tutustumalla tämän kuuluisan kauhukirjailijan teksteihin. Ostin H.P. Lovecraftin kootut teokset 1: Kuiskaus pimeässä ja muita kertomuksia.

Nopeasti tajusin, että en pidä Lovecraftistä. Ensimmäiset kertomukset alkaen Kammottavasta talosta jatkuen Varjoon Innsmouthin yllä olivat ällöttäviä. En nauttinut niiden lukemisesta, ne tuntuivat hyvin vierailta, vaikka kertojana oli ”minä”. Novellit eivät herättäneet minussa pelkoa tai kauhua.

Lovecraftin novellien lähtökohtana tuntuu olleen vierauden ja erilaisuuden herättämä pelko, kauhu ja inho. Kammottavaa on etenkin eri lajien risteytymine, kuten novelleissa Varjo Innsmouthin yllä ja Dunwichin hirviö. Myös jokainen poikkeama ns. normaalista ihmisyydestä on novelleissa tarkoitettu kauhua herättäviksi.

Toisenlainen puheääni herätti novellien kertojissa pelkoa olemalla ”jonkin inhottavan, jättiläismäisen hyönteisen monotonista surinaa”, jonka ”tuottaneilla elimillä ei ole mitään yhteistä ihmisen puhe-elinten tai minkään muidenkaan nisäkäslajien vastaavien elinten kanssa”.

Vuosina 1924-1931 ilmestyneet kertomukset ammensivat kauhun ulkopuolelta tulevasta uhasta, usein joidenkin kieroutuneiden tai alkukantaisten ihmisten myötävaikutuksella tai psyykkisesti yliherkkiä ihmisiä hyväksikäyttämällä. Tämä ulkopuolinen uhka kuvattiin niin epämääräisesti, että se ei minua pelottanut. Lovecraft käytti usein termiä sanoinkuvaamaton, mutta yhden kauhun hän kuvailee tarkasti. Useassa novellissa toistuva kuvaus kertoo, millainen olento Cthulhu on.

Olin helpottunut saatuani luettua kirjan loppuun. Oloni oli silti jotenkin likainen ja ahdistunut. Tarinoissa vahvasti esiintuotu erilaisuuden ja toiseuden vastenmielisyys herätti minussa vastenmielisyyttä tarinoiden arvomaailmaa kohtaan. Markku Sadelehto toteaa kirjoittamassaan esipuheessa, että Lovecraft oli kiihkeä rotuopin kannattaja. Siksi ihmettelenkin, miksi Jalava kustansi tämän teoksen tänä vuonna.

Uskomattoman puhdistavaa oli kirjan lukemisen jälkeen katsoa Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu putkeen. Star Wars –elokuvissa erilaisuus ei ole uhka, se ei ole pelottavaa. Eri lajien kanssakäyminen on niissä riemastuttavan luontevaa, vaikka ewokit yrittävätkin ensin syödä Leian, Luken ja Hanin. Iloitsin jopa juhlista Jabba the Hutin luona sen useiden lajien kirjon vuoksi.

Luin kirjan, vaikka välillä haeskelin hyllystäni muuta luettavaa, kauniimpaa, helpompaa ja vähemmän kieroutunutta. Jatkoin, koska halusin tietää, mikä se Cthulhu oikein on. Teoksen myöhemmissä novelleissa alkaen Cthulhun kutsusta jatkuen Kuiskaukseen pimeässä varoitetaan ottamasta selvää näistä asioista. Olisipa kirjan kannessa ollut tämä varoitus. Olisin taatusti pärjännyt ilman tätä kirjaa.

6. toukokuuta 2011

Tulva

Juuri kun olin päättänyt, että en enää maksa Naisasialiitto Unionin jäsenmaksua seuraavaksi vuodeksi, saapui Tulvan viimeisin numero 2/2011. Tulva-lehdessä ei ole pitkiin aikoihin minua kiinnostavaa luettavaa. Sen esiintuoma naisasia ja feminismi ovat tuntuneet vierailta ja tunkkaisilta.

Nyt lehdessä oli useita mielenkiintoisia juttuja alkaen pohjoismaisista naisjumalattarista. Freija, Frigg, Gefjon ja Skade olivat jutun mukaan hyvin itsenäisiä naisia, joilla oli voimakas seksuaalisuus. Piristävää verrattuna antiikin jumaltaruihin, joissa miesjumalat Zeuksen johdolla ovat täysin viettinsä ohjailtavissa.

En tiennyt, että 6.2. vietetään kansainvälistä naisten ympärileikkausten (FGM, Female Genital Mutilation) nollatoleranssin päivää. Sen kunniaksi Tulvassa tarkasteltiin Africarewo-yhdistyksen julkaisua Say no to FGM otsikolla Turvallisuus, jatkuvuus ja orgasmi. Tällainen juttu on pakko lukea! Say no to FGM kirjoittaa naisen nautinnosta ja FGM:stä seuraavasti: ”Naisen nautinto koostuu monista pienistä asioista, joista tärkeimpien joukossa on turvallisuus ja jatkuvuus”. Niinpä. Siihen se ympärileikatuilla naisilla taitaa jäädäkin.

Perussuomalaisten suhdetta tasa-arvoon käsitellään jutussa ”Tuulat, Pirkot, Mirjat… Olen teidän miehenne!” Lukekaa itse, jos asia kiinnostaa.

Unionin pääsihteerin kolumnissa ”Ringring!” Johanna Pakkanen kertoo median tarpeesta saada vihaisia feministisiä lausuntoja liittyen mm. Berluscionin vierailuun Suomessa. Kun media ei sellaista lausuntoa saa, juttua ei ilmesty lainkaan.


Feminismin ja feministien maine miestenvihaajina on arka paikka Tulva-lehdelle ja ilmeisesti koko Unionille. Silti Tulvassa on juttu SCUM-manifestista, joka ilmestyi vuonna 1968, mutta vasta tänä keväänä suomeksi. Valerie Solanasin manifestin sana SCUM muodostuu sanoista Society for Cutting up Men. Ilmeisesti vaikean aiheen vuoksi Tulvan SCUM- juttu on teoksen esipuheen kirjoittaneen Akuliina Saarikosken ja kirjailija Antti Nylénin haastattelu. Näin lehden tai Unionin ei tarvitse ottaa kantaa itse SCUM-manifestiin.

Muitakin kiinnostavia juttuja tässä Tulvan numerossa oli. Hyvä niin, sillä pysyn päätöksessäni enkä maksa jäsenmaksuani. Voi olla että menetän joitain sellaisia tietoja, joita en muualta saa.

Otan riskin. En usko, että feministisyyteni on kiinni siitä, olenko jäsen vai en. Kaikenlaiset jäsenyydet ovat aina ahdistaneet minua.

Tupakkapaikka ja ba

Työpaikastani aiotaan tehdä kokonaan savuton. Perustelut ovat terveydelliset, mutta myös esimerkkiin vedotaan.

On muitakin syitä. Kauan on tiedetty, että tupakkapaikalla kuulee parhaat jutut ja siellä on kovimmat jätkät ja gimmat. No, ainakin parhaat työpaikkaani liittyvät jutut olen kuullut tupakalla, noista jätkistä ja gimmoista en ole niin varma.

Tupakkapaikka on ba-tila, jolla tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiset kohtaavat hierarkioista ja luokitteluista vapaana. Tämän vuoksi ba-tiloja pidetään luovuutta, innovatiivisuutta ja luottamusta edistävinä. Tietojen vaihto on luontevaa. Muita ba-tiloja tupakkapaikan lisäksi voivat olla mm. sauna, kahvihuone tai virtuaalinen tila (esim. Facebook). Joskus ennen muinoin ba-tilaa pidettiin työpaikoilla tärkeänä, koska niissä uskottiin hiljaisen tiedon siirtyvän työntekijältä toiselle.

Kuva ba-tilasta on Metodixin sivulta.


Työpaikkani tupakkapaikat ovat olleet erinomaisia ba-tiloja, sillä saunan ja kuntosalin lisäksi niissä tapahtuu sosiaalista verkostoitumista. Ihmiset, jotka muuten eivät työn puitteissa ole tekemisissä toistensa kanssa, tutustuvat toisiinsa ja saavat siten tärkeää tietoa organisaationsa muista yksiköistä ja osastoista. Kumma kyllä, työpaikan tupakkapaikalla puhutaan työasioita. Tupakointi liittää ihmisiä yhteen voimakkaasti, sillä kyse on tavasta, jonka muut tuomitsevat.

Voihan olla, että tällainen tiedonjakaminen ja leviäminen, joka ei ole työnantajan hallittavissa, on vaarallista. Silloinkin kun avoimuus on organisaation keskeisiä arvoja. Jos työpaikastani tulee tupakoimaton, uskon sen koituvan työpaikkani tappioksi.

4. toukokuuta 2011

Torchwood, Burana ja Felden

Olen sairaslomalla loppuviikon. Vasen nilkkani kieltäytyi yhteistyöstä ja kaksi päivä nilkutin töissä. Pitkittäinen kipu jomotti ja välillä kipu syöksähti niin, että jalka meni alta. Kysyin lääkäriltä, mikä raajojani oikein vaivaa (edellisellä kerralla sormet) ja lääkäri vastasi jotain epämääräistä viitaten fibromyalgiaan. Se kuulemma altistaa kaikelle tällaiselle.


Lääkkeeksi sain Burana 600:sta ja Felden-geeliä. Toipumiseen uskon auttavan myös Torchwoodin kolme kautta, jotka posti toi maanantaina.

Töissä on niin kiire, että minulla ei olisi aikaa olla sieltä poissa.Ehkä juuri siksi töihin meno tuntuu usein hyvin raskaalta ja ahdistavaltakin. Samanlainen suhde minulla on kotitöihin. Siivoamiseen, tiskaamiseen, ruoanlaittoon, paitsi pyykinpesuun. Minä kun haluaisin vain olla.

2. toukokuuta 2011

Kolme taitoesitystä

Näin tänään kolme taitoesitystä. Ensimmäisessä noin 8-vuotias tyttö ajoi pyörällä kovaa vauhtia. Välillä hän irrotti jalat polkimista. Sehän sujuu. Juju oli kuitenkin käsien ojentaminen sivuille. Kuinka upeasti hän liisikään pyörällään. Kun tyttö tuli kohdalleni, hän väläytti minulle onnellisen ihmisen hymyn.

Toisen taitoesityksen antoi koira. Omistaja päästi koiran irti hihnasta. Koira juoksi ja hyppäsi istumakivelle. Omistaja tuli antoi herkun. Sitten koira juoksi ja hyppäsi toiselle istumakivelle ja omistaja antoi herkkupalan. Ja vielä kolmannen kerran. Koiran riemu ja omistajan ilo säteili pitkään.

Kolmannen taitoesityksen antoivat isä ja poika. He pelasivat sulkapalloa koulun pihalla. Poika ei vielä oikein osannut, isän syötöt eivät osuneet hänen mailaansa. Kunnes lopulta poika sai osuttua sulkapalloon ja lyötyä sen isälleen takaisin. Ilmeisesti sellainen oli vielä harvinaista, sillä se pallo ei osunut isän mailaan.

En tiedä, kuinka kauan tyttö oli harjoitellut ilman käsillä ajoa tai kuinka monta kertaa hän oli kaatunut niin tehdessään. Tai kuinka kauan koira ja omistaja olivat harjoitelleet. Isällä ja pojalla harjoitukset olivat vielä alkuvaiheessa. Jos vain on riittävän paljon tyyniä ilmoja, pojasta (ja isästä) kehittyy taitava sulkiksen pelaaja.

Tunnen olevani etuoikeutettu saatuani nähdä nämä kolme esitystä, joita ei ollut tarkoitettu esitykseksi. Jollain tavalla ne herättivät minut.

Olen elänyt helppoa ja laiskaa elämää, viitsimättä opetella tai oppia uusia taitoja. Tylsääkin tylsempi elämäni saisi uuden taidon opettelemisesta aikamoisen piristysruiskeen. Pitäisi vain keksiä, mitä alkaisin opetella.

Ainakaan valokuvauksen opettelu voisi olla mukavaa. Lähtisin päiväkävelyille, töihin, kauppaan, joka paikkaan, kameran kanssa ja kuvaisin kaikkea mieltäni ja silmääni kiehtovaa.

Ajokorttia minulle ei ole. Ajamisen taidon jätän väliin, mutta kaunista autoa ihailen kyllä sellaisen nähdessäni. Kuvan autoista otin parin vuotta sitten ihmetellessäni niitä Ruoholahden torilla.

1. toukokuuta 2011

Vappumusiikkia

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen viettänyt vappuaaton yksin kotona. Niin outoa kuin se onkin, halusin olla yksin kotona ja siivota. Hulluus iskee kun sitä vähiten odottaa.

Siivotessani kuuntelin tekemäni Vappu 2007 ja Vappu 2010 –koostelevyt. Hyvä musiikki riittävän lujalla soitettuna tekee siivoamisestakin nautinnon. Ei sentään liikaa, tiskaamaan en ruvennut. Mutta työpöytä on raivattu, pölyt pyyhitty, matot ja lattiat imuroitu ja pesty.

Muun muassa nämä ihanat biisit saivat minut tanssahtelemaan, hymyilemään, unelmoimaan ja muistelemaan:

David Bowie: Let’s Dance
KOM-teatteri: Kalliolle kukkulalle
Kolmas Nainen: Äiti pojastaan pappia toivoi
Gackt: Vanilla
The Renegades: Cadillac
Aki Sirkesalo: Kissanainen
Elvis presley: Heartbreak Hotel
Kauko Röyhkä: Maa on voimaa
Hassisen kone: Rappiolla
HAUSKAA VAPPUA!