7. elokuuta 2009

Eräs ilta Ruoholahdessa

Ruoholahti oli eilen kuin toisesta maailmasta. Ihmisiä, loputtomasti. Hyväntuulisina, iloisina ja suurta kokemusta jännityksellä odottavina ihmiset kävelivät konserttialueelle. Kapakat olivat kerrankin tupaten täynnä oltuaan koko kesän puolityhjillään. (Aikaisempina kesinä ne ovat olleet täynnä jokainen päivä. Sama ilmiö on kuulemma Kontulan kapakoissa. En tiedä, mikä ihmisiä vaivaa, kun kapakassa/terassilla istuminen ei enää houkuttele.) Rihkamakauppiaita, paellan myyntipisteitä, grillattua makkaraa, kahvia, leivoksia, hattuja, lippiksiä ja aurinkolaseja. K-Market ja molemmat R-kioskit olivat kahteen asti auki. Pienempi R-kioski houkutteli ihmisiä ilmoittamalla olevansa viimeinen mahdollisuus ostaa olutta ennen alueelle menoa. Viimeinen kadunpätkä ennen alueelle menoa oli täytetty baja-majoilla, joihin jonotettiin ahkerasti. Näytti siltä, että Madonnaa tärkeämpää oli päästä vessaan.

Katsellessani parvekkeelta konserttialuetta tajusin, että alueen asukkaat pääsevät lavan viereen konserttialueen ulkopuolella. Lähdin sisareni kanssa sinne, emmekä olleet ainoita. Jokaisen talon parvekkeella oli ihmisiä. Eräässä talossa oli kolmiosainen ikkuna, joissa jokaisessa seisoi neitokainen kuohuviinilasin kanssa. Viimeisen talon eräälle parvekkeelle oli laitettu lakana, jonka tekstissä tarjottiin parveketilaa 50 euron hintaan (vai oliko se 5 euroa?). Vitsi tai ei, parveke oli täynnä juhlivia ihmisiä.

Lavalle emme nähneet. Kiertelimme ja kuulostelimme, missä kuuluisi parhaiten. Get into the Groove kuului erinomaisesti. Kävelimme sieltä Ruoholahden kärjestä metroasemalle. Kaikkialla oli ihmisiä juhlimassa. Kaksi vanhaa naista istui puistonpenkillä laseissaan viiniä/kuohuviiniä. Joka puolella hyvä fiilis.

Konsertti päättyi noin varttia vaille kaksitoista. Äkillinen hiljaisuus yllätti. Ihmiset valuivat mattona konserttialueelta pois, metroasemalle ja kaupungille. Uskomattoman paljon ihmisiä, vaikka osa oli lähtenyt jo aikaisemmin. Yhden aikoihin lähdin ulos, jolloin liikkeellä oli enää kymmeniä ihmisiä. R-kioskin kahvi maittoi monelle ja avoinna olevat kapakat pullottivat. Roskien määrä oli valtaisia, mutta pulloja ja tölkkejä ei enää näkynyt – pullonkerääjät olivat ahkeroineet iltapäivästä alkaen.

Aamulla konserttilava oli purettu viimeisiä rakenteita lukuun ottamatta. Kadut olivat puhtaita pesun jäljiltä. Oliko täällä todellakin ollut Madonnan konsertti ja vähintään 85 000 ihmistä?

Nautin kovasti siitä, että oli paljon ihmisiä, hyvää mieltä sekä markkina- ja karnevaalihumua.

Ei kommentteja: