18. kesäkuuta 2012

Tervetuloa Seurasaareen

Ensimmäinen lomapäivä!

Viitisen kilometria kävellen Seurasaareen loman alkajaisiksi tuntui oikein hyvältä idealta. Matkaa Seurasaareen oli Reittioppaan mukaan 5,7 km, mutta alun ratikkamatka Töölöön lyhensi jalkaisin kuljettua matkaa kilometrin verran. Seurasaarentien kiemuraisia mutkia kävellessäni aloin uskoa olleeni liian optimisti: jalkapohjaani hiertynyt rakko vähensi matkan nautittavuutta.

Muistin Seurasaaren ärhäköiden oravien paratiisina. Seurasaaren vastaanottokomitea koostui naurulokeista, jotka paistattelivat päivää sillalla. Naurulokit näyttivät olevan vallitseva eläinlaji Seurasaaressa varisten ohella. Lisäksi puluja, harmaalokkeja ja hanhia oli runsaasti. Oravia näin vain pari.





En yleensä viihdy Seurasaaren kaltaisissa paikoissa. Perinnekylät ym. ahdistavat minua. Onneksi Seurasaaressa riittää muutakin ihmeteltävää kuin harmaat aidat, vanhat pappilat ja kirkot. Majesteettiset, ikivanhat puut tavoittelevat siellä taivasta.




Kahvila Liiteripuhvetti Café oli viihtyisä.




Liiteripuhvetti Caféssa nautimme kahvit juuri uunista otetun korvapuustin kanssa.  




Kahvilaan tuli asiakkaita tasaisena virtana eikä kahvilassa töissä olleella nuorella naisella ollut juuri aikaa levähtää. Mieleeni tuli viime kesän juttu Linnanmäen työolosuhteista. Siksi toivon, että tämän nuoren naisen työnantaja on järjestänyt niin, että hän voi pitää kunnollisen ruokatauon ja että hän voi myös käydä vessassa työpäivän aikana. Palkkaa en usko hänelle kovinkaan paljon maksettavan. No, suoraan sanottuna työ näytti niin kutsutulta paskaduunilta. Vaikutelmani voi toki olla väärä ja toivottavasti se on sitä.




Kotiin palasimme bussilla ja ratikalla. Seurasaaren bussia odotellessa katselin merenlahden vastarannalla olevaa maisemaa. Se näytti kovin tutulta. Linnumatkaa Seurasaaren näytti olevan vain muutema siivenisku.

26. toukokuuta 2012

Aisteista elokuviin


Jatkan 11 kysymykseen vastaamista.

3. Mikä aisteista on sinulle tärkein?

Jäin jumiin Millanin kolmanteen kysymykseen. En pysty päättämään, mikä aisti on minulle tärkein. Tarvitsen niistä jokaista, kaiken aikaa.

4. Jos voisit muuttaa elämässäsi yhden asian, mikä se olisi?

Muuttaisin keväältä 1977 yhden asian. Lukisin lyhyen matematiikan yo-kokeeseen. Jäin aikoinaan pisteen päähän siitä, että olisin päässyt opiskelemaan valtio-oppia Tampereelle. Lyhyen matikan ällällä, johon mulla oli täydet mahdollisuudet, se olisi onnistunut. (Siihen aikaan yliopistoon pääsi papereilla, oi niitä aikoja.)

En olisi viettänyt välivuotta, en ehkä olisi opiskellut historiaa enkä ehkä kirjastotiedettäkään. Elämäni saattaisi olla hyvin erilaista. Mielelläni kurkistaisin rinnakkaistodellisuuteen nähdäkseni, millaista se olisi.

Tässä todellisuudessa opiskelin myös valtio-oppia kaikkien muiden oppiaineiden lisäksi, mutta se oli eri asia. Elämäni oli jo suuntautunut toisin.

Muuttaisin kyllä toisenkin asian. Pitkään uskoin, etten voi tehdä jotain asiaa, koska joku toinen on siinä kuitenkin parempi. Jos olisin heti lapsesta tajunnut tällaisen ajattelun tuhoisuuden, elämäni olisi kulkenut hyvin erilaisia latuja. Vieläkin olen turhan arka tuomaan esille omaa osaamistani, tietämystäni, kykyjäni ja lahjojani, mutta opettelen tällaisesta itseni syrjäyttämisestä koko ajan pois.

5. Jos voisit antaa jollekin lahjaksi ihan mitä tahansa, mitä antaisit ja kenelle?

Tässä vastauksessa olen hyvin perinteinen äiti. Antaisin lapselleni lahjaksi kouluajan, jossa häntä ei kiusata. Valitettavasti menneisyyttä ei voi muuttaa. Siksi antaisin tyttärelleni itseluottamusta ja vahvuutta elämäänsä.

6. Lempivuodenaikasi?

Olen rakastanut syksyä miltei koko elämäni. Syksyn värejä, innostuneisuutta ja uusien asioiden aloittamista.
Ennen inhosin kesää, sillä en pitänyt helteistä. Fibromyalgia muutti tämän ja rakastan nykyään kesän lämpöä ja aurinkoa. On niin ihanaa olla ilman kipuja!

7. Lempieläimesi?

Osku
Lempieläimeni on kissa. Mutta myös kettu ja tiikeri.

8. Millaisista elokuvista pidät?

Katson elokuvia miten sattuu. Ilahdun terävistä poliittisista trillereistä ja jollakin toisella kerralla esim. scifi, kauhu, fantasia, melodraama tai komedia tuntuvat siltä, mitä sillä hetkellä tarvitsen. On vain yksi genre, jota en katso. Sotaelokuvat ovat minulle liikaa, en niitä pysty katsomaan.

Ehkä parhaiten elokuvamakuani kuvaa luettelo joistakin lempielokuvistani.

Parempi kuin Beckham
12 apinaa, Viattomuuden aika, Alien, Avatar, Blade Runner, Bram Stokerin Dracula, Casablanca, The day after tomorrow, Ghost writer, Fight club, Hämärästä aamunkoittoon, I am legend, Inception, In the mood for love, Jotain annettavaa, Jurassic Park, Kadonneen aarteen metsästäjät, Kirjava satama, Komisario Palmun erehdys, L.A. Condidential, Matrix, Moulin Rouge, Mullholland drive, Muumio, The Network society, Parempi kuin Beckham, Pirates of Caribbean –leffat, Revolutionary road,  Suljettu saari, Taru sormusten herrasta –leffat, Terminator-leffat, Thelma ja Louise, Titanic, Tomb raider, Tuuleen viemää, Tähtien sota –leffat sekä Ylpeys ja ennakkoluulo muutama mainitakseni. Eikä tässä ollut edes sellaisia klassikkoleffoja kuin Polkupyörävaras, Milanon ihme tai Jules ja Jim.

24. toukokuuta 2012

Missä olet hyvä?

Helpon ensimmäisen kysymyksen jälkeen Millanin haasteessa seuraa heti perään hämmentävä kysymys. Olenko minä hyvä jossain? Ja jos olen, saako sen sanoa? Eikös se ole leuhkimista ja omahyväisyyttä? Vai olisiko se sittenkin omien vahvuuksien tunnistamista? Positiivinen omakuva ja käsitys itsestä vie kuulemma pitkälle. Ja kun vielä välillä muistuttaa muita omista vahvuuksista, pääsee vielä pitemmälle. Minne – sitä en tiedä.

Aikoinaan kirjoitin Päiväkävelyllä Tie luovuuteen –kirjan harjoituksena jutun, jossa kehuin itseäni. Onneksi minulla oli vielä koneella tämä teksti, sillä joskus poistin kaikki varhaisemmat tekstini. Luin jutun ja tunnistan sen hyvät asiat itsessäni edelleen.

Nyt kuitenkin jotain uutta siitä missä olen hyvä.

Kesä 2009
Olen hyvä olemaan tässä ajassa. En haaveile tulevasta enkä haikaile mennyttä. Toisinaan kävellessäni ja usein valokuvatessani menetän ajantajun ja vain nautin askelten rytmistä, ympäristöstä, kauneudesta, uudesta näkökulmasta.

Olen hyvä järjestämään papereita, valokuvia, pyykkiä, astioita, kirjoja jne. Tämä ei tosin tarkoita sitä, että kodissani olisi siistiä. Mutta kirjat ovat hyvässä järjestyksessä, tosin eivät nekään aina. En ole kovin tiukkapipoinen tässä järjestyksenkaipuussani.

Yllätän itseni ja tyttäreni toisinaan todella hyvällä ruoalla. Omista resepteistäni lempiruokani on Broileria vegetaristille.

Olen hyvä keskustelemaan ja puhumaan. Tiedän paljon asioita, olen laaja-alaisesti kiinnostunut maailmasta ja joskus olen jopa huumorintajuinen. Vahvistan puheeni perillemenoa käsin, ilmein ja äänenpainoin.
Olen hyvä lukemaan ääneen.

Olen myös hyvä kuuntelemaan, sillä usein annan tilaa toiselle. Intuitiivisuuteni ja herkkyyteni auttavat minua valitsemaan oikeat kysymykset ja sanat, mutta ei toki aina.

Tyttäreni mukaan olen hyvä ihminen, sillä ajattelen asioita toisen näkökulmasta. Olin yllättynyt tästä kommentista, sillä uskon olevani samalla tavalla itsekeskeinen kuten muutkin ihmiset.

Olen hyvä idealisti, jossa on hipaus realistia.

22. toukokuuta 2012

Mitä syöt mieluiten?

Millan Talviunilla antoi minulle haasteen vastata 11 kysymykseen. Ensimmäinen kysymys oli niin innostava, että vastaan siihen erikseen.

1. Mitä syöt mieluiten?

Suklaata. 

Viime aikoina olen syönyt enemmän tummaa suklaata luettuani sen parantavista voimista. James A. Duken kirjassa Parantavien ruokien opas suklaata ylistetään lukuisasti. Lisäksi suklaa kuuluu teen ja kahvin kanssa Duken tehotusinaan, jotka ovat ”12 mainiointa tauteja karkottavia ruoka-ainettani”. 

Duken mukaan
  • suklaassa oleva teobromiini voi pysäyttää yskän alkuunsa,
  • Se piristää mieltä, eli auttaa masennuksessa.
  • Suklaa tekee vapaat radikaalit vaarattomiksi (!) ja estää kolesterolimolekyylejä hapettumasta.
  • Suklaan flavonoidit suojaavat suonikohjuilta
  • ja pitävät ihon hyvänä. Ei ryppyjä.


Duken mukaan suklaata saa syödä enintään 85 g päivässä, mutta 15 g riittää.  Se on 200 gramman suklaalevystä neljä palaa, minä laskin. Tosin tuosta matemaattisesta ponnistelusta ei ollut käytännön hyötyä. Suositusten mukaisia, vähintään 60 % kaakaota sisältäviä, suklaalevyjä olen nähnyt myytävän vain 100 gramman pakkauksissa. 

Viime aikoina suosikkini on ollut Fazerin ohut tumma suklaa. 4 palassa olisi 16 g. Joskus se riittää. Joskus ostan lisäksi suklaapatukan, sillä en vielä ole rakastunut tumman suklaan makuun.



21. toukokuuta 2012

Yhdentoista aikaan illalla


Yhdentoista aikaan illalla minuun iskee vimmainen halu kirjoittaa. Yhdentoista aikaan illalla alan mennä nukkumaan. Ristiriita, josta blogikirjoitteluni on kärsinyt pitkään.

Yritän nukkua 7 tuntia yössä, tosin tavoite toteutuu harvoin. Vuosia nukuin viisi tuntia yössä. Jälkeenpäin on vaikea ymmärtää, kuinka jaksoin ja millaisessa tokkurassa elämääni vietin.

Nukkuminen on ihanaa!

Unten mailla kesällä 1986

12. toukokuuta 2012

Kauneus voi iskeä koska tahansa


En ole lopettanut kirjoittamista. Siihen vain ei ole ollut aikaa.

Olen taistellut (vähän dramatisointia) itseni arvokkaaksi koettuani itseni pitkään täysin arvottomaksi. Etenkin työelämässä. Arvottomuuden tunne on jumiuttanut minua, blokannut parhaansa mukaan minua olemasta minä. En ole siitä vieläkään täysin vapaa, työelämä jaksaa muistuttaa arvottomuudestani vähän väliä.


Jotta en alkaisi väheksyä myös itseäni kyvyttömäksi elämään, menin sisarelleni NLP-hoitoon. Niin kiireistä on elämämme ollut, että olemme ehtineet tavata vain kahdesti. Ensimmäisellä kerralla kartoitimme, mikä elämässäni on parasta, ihanaa ja mistä nautin eniten. Toisella kerralla asetimme minulle ankkurit, joiden avulla torjua kolmea ihmisen hyvinvoinnin pahinta vihollista. Avuttomuutta/keinottomuutta vastaan taistelen rohkeudella, arvottomuutta vastaan rakkaudella ja en edes muista mikä se kolmas oli, mutta siihen auttaa luottamus.

Ankkurit ovat toimineet erinomaisesti. Aloin luottaa itseeni, suhtautua itseeni rennommin, nähdä asiat toisella tavalla. 

Ankkurit eivät kuitenkaan ole vieneet aikaani. Valokuvat ja valokuvaus ovat sen tehneet. Olen digitoinut suuren määrän valokuvia valokuvaamalla vanhoja kuvia. Sitä ei voi tehdä koska tahansa, sillä tarvitaan juuri tietynlainen valaistus, koska salamaa ei voi käyttää. Valaistuksen ollessa otollinen otan kerralla vajaa sata kuvaa. Toki skannaaminen olisi helpompaa, mutta minulla ei ole skanneria.

Vanhoihin valokuviini liittyy toisinaan merkintä tilanteesta ja ajankohdasta, jolloin kuva on otettu. Usein se puuttuu. Vertailemalla kuvia toisiinsa päättelen ajankohdan, mutta silloinkin se on vain arvaus. Ja lopputulos voi olla kummallinen. Kuten havainto siitä, että tyttäreni olisi käyttänyt samaa mekkoa kahtena eri jouluna: ollessaan viisi ja seitsemän.

Kuvien nimeämiseen olen kehittänyt oman järjestelmän, jonka avulla saan kuvat kronologiseen järjestykseen. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei asia minulle heti auennut. Sain nimetä sadat kuvat uudestaan kehittäessäni nimeämisjärjestelmää.

En muokkaa valokuvista ottamiani kuvia juuri lainkaan. Joskus teen rajauksia, mutta en muuta kuvissa mitään. Jotkut kuvat ovat luokattoman huonoja. Joskus koko kuvaussessio on epäonnistunut. Useimmin olen hyvin tyytyväinen kuviin, jotka jaan sisarilleni Picasan ja Facebookin kautta. Aikaa vanhojen kuvien digitoimiseen menee tuhottomasti, mutta yleensä teen sitä vimmaisen innostuneena enkä tajua ajankulua.

Kuvaan myös muuttuvaa maailmaa ympärilläni. Vastapäätä kotiani rakennetaan uutta kaupunginosaa. Otan kuvia eri vaiheista. Kuvien avulla toivon ymmärtäväni muutoksen paremmin. Joskus kuvat ovat niin rumia (koska kohde on ruma), että poistan ne.

Asuinalueeni on hyvin kaunis. Kuljen kameran kanssa (yleensä kevyt pokkari) ja otan kuvan kaikesta kauniista. Katselen ottamiani kuvia yhä uudestaan, olen niistä ylpeä. Olen kuvannut ympäristöäni pian vuoden verran ja kuvia on satoja.

Sen verran arvottomuus nostaa päätään, että huomaan ajattelevani kaunista kuvaa katsellessani, että kuka tahansa olisi voinut ottaa yhtä kauniin kuvan. Ja sitten tajuan: tämän erityisen kuvan olen ottanut minä. Minä olen nähnyt ja tajunnut tämän kauneuden. Tämän vuoksi kuljen kameran kanssa. Kauneus voi iskeä koska tahansa!

4. huhtikuuta 2012

12. maaliskuuta 2012

Osku kävi lääkärissä

Osku-kissa kävi lääkärissä ensimmäistä kertaa viime kesän käynnin jälkeen. Kyseessä oli kontrollikäynti, jonka perusteella selviää, onko lääkitys kilpirauhasen liikatuotantoon kohdallaan.

Tutkimuspöydällä

Osku oli lääkärissä oma utelias, rohkea ja sosiaalinen itsensä. Olin oikein ylpeä kissastani. Tällä kertaa Osku ei tiputtanut karvojaan tutkimuspöytää täyteen. Tällä kertaa Oskua ei huputettu verinäytteenottoa varten kuten kesällä, joten se sujui oikein hyvin.

Verinäytteen tulosten mukaan Osku tuottaa edelleen liikaa kilpirauhashormonia. Lääkitystä lisätään ja nyt pitää tarkkailla, ettei lääkitys vähennä liikaa kilpirauhashormonin tuotantoa. Jos niin käy, Osku muuttuu veltoksi, erittäin uneliaaksi kissaksi, jolle ei ruoka kelpaa. Vielä sellaista ei ole näkynyt.



7. maaliskuuta 2012

Pariisilainen murharyhmä

Jos olisin poliisi, mieluisin työpaikkani olisi komisario Adamsbergin johtama murharyhmä Pariisissa. Ja vaikka olen informaatikko, edelleen valitsisin työyhteisökseni komisario Adamsbergin johtaman murharyhmän Pariisissa.

Ymmärrän toki, että Fred Vargasin Adamsberg-romaanit ovat fiktiota. Silti Vargasin kuvaama työkulttuuri nostattaa kaihoisan huokauksen.

Adamsbergin johtama pariisilainen murharyhmä on merkillinen työpaikka. Apulaiskomisario Danglardia ei kannata vaivata asioilla enää kolmen jälkeen, sillä siinä vaiheessa hän on jo juonut pullollisen valkoviiniä (tai punaviiniä lopetettuaan valkoviinin juonnin). Häntä ei myöskään lähetetä ensimmäisten joukossa murhapaikalle, sillä Danglard voi herkästi pahoin nähdessään verta ja ruumiita. Murharyhmä ei kuitenkaan pystyisi ratkaisemaan ongelmallisia kysymyksiä ilman Danglardia, sillä kuten Adamsberg opettaa alle vuoden vanhaa poikaansa:

Miten kannattaa menetellä silloin, kun ei ymmärrä. Katsopas nyt tarkkaan.
Adamsberg otti esiin matkapuhelimen ja valitsi hitaasti numeron lapsen seuratessa hänen puuhiaan harhailevin katsein.
- Silloin soitetaan Danglardille, Adamsberg selitti.
- Niin yksinkertaista se on. Paina tämä asia mieleesi ja pidä Danglardin puhelinnumero aina mukana. Danglard selvittää käden käänteissä kaikki tämän kaltaiset pulmat.
Fred Vargas: Ikimetsän sydän. ss. 84-85.

Ylikonstaapeli Mercadet tarvitsee runsaasti unta. Siksi hän on tuonut murharyhmän tiloihin patjoja ja tyynyjä. Ollessaan hereillä ja pirteä Mercadet osoitti ylenpalttista intoa ja aktiivisuutta. Hänen erinomaisille aivoilleen ja erinomaiselle taidolleen käsitellä numeroita ja luetteloita on murharyhmälle paljon hyötyä.

Jokainen murharyhmän jäsen on oma kummallinen itsensä. Yksi varastoi ruokaa kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ja yhdestä toivotaan, että se joskus viisastuisi. Tyhmien kysymysten esittäjää ja totuuden laukojaa tarvitaan silti. Vaikka Danglardin juomista ei aina hyväksytä, häntä arvostetaan. Myös Adamsbergia arvostetaan, vaikka murharyhmä jakautuukin tosiasioihin nojautuviin ja pilvien lapioijiin juuri Adamsbergin vuoksi.

Itse komisario Adamsberg ei saavu sovittuun tapaamiseen, koska hänellä on tapaaminen kevätpäiväntasauksen kanssa. Epämääräinen Adamsberg ei oman käsityksensä mukaan ajattele. Saadakseen selville ajatuksensa hän lähtee ulos kävelylle katselemaan lokkien lentoa ja lapioimaan pilviä tai uittamaan varpaitaan joessa. Silti tai ehkä juuri siksi Adamsbergilla on uskomaton kyky yhdistellä asioita, tarkastella asioita epätavallisista näkökulmista rohkeasti ja intuitiivisesti. Mutta ei Adamsberg ilman murharyhmäänsä saisi rikoksia ratkottua.

Näyttäisi siltä, että murharyhmässä voi tehdä mitä vaan ja työt tehdään kun huvittaa ja itse kullekin sopii. Näin ei kuitenkaan ole:

Adamsberg soitti Hélène Froissylle ennen kuin ambulanssit lähtivät liikkeelle.
– Froissy, anteeksi vain, että kiskon sinut sängystä. Mene heti purkamaan kaikki laitteet [salakuuntelulaitteet], ensin murharyhmän tiloista, sitten minun kotoani. Aja sen jälkeen suoraan Saint-Denisiin rue des Ecrouellesille. Veyrencin auto on siellä. Poista siitäkin laitteet.
-  Eikö se voisi odottaa pari tuntia?
- En soittaisi sinulle kahtakymmentä yli kolme yöllä, jos asia voisi odottaa yhdenkin minuutin. Hoida kaikki jäljettömiin.”
Fred Vargas: Ikimetsän sydän, s. 396

Komisario Adamsbergin murharyhmästä kaipaan etenkin arvostusta ja kunnioitusta kunkin henkilökohtaisia taipumuksia, osaamista ja kokemusta kohtaan. Tiedetään, missä Danglard on hyvä ja annetaan hänen olla sitä. Tiedetään, ettei häntä kannata lähettää ensimmäisten joukossa murhapaikalle, joten ei tehdä sitä. Joku toinen on siihen hommaan paljon parempi.

Haaveilua tämä vain on. Suomalainen työkulttuuri on kova ja ankara. Arvostusta ja kunnioitusta näkee harvoin, vielä harvemmin niitä saa osakseen.



5. maaliskuuta 2012

Kyse on mittasuhteista

Joskus minäkään en ymmärrä ajattelutapaani. Yksinkertaisen asian esittämiseksi tarvitsen monimutkaisen todistusaineiston. 

Lauttasaaren vesitorni sunnuntaina.

Tämän kuvan takia selvitin täydellisen auringonpimennyksen dynamiikaa sekä auringon, maan ja kuun etäisyyksiä toisistaan ja niiden keskinäisiä mittasuhteita. 

Ehkä vain ymmärtääkseni, että pienempi on suurempi. Luulin muuten, että kyse on matematiikasta, mutta se onkin fysiikkaa. 

Mittasuhteista selvisi mm. tämä: "Kuun halkaisijan suhde Auringon halkaisijaan on 1:400. Auringon halkaisija on siis 400kertaa suurempi kuin Kuun. Maan ja Kuun etäisyys toisistaan on 1:400 verrattuna Kuun etäisyyteen Auringosta. Siis 1:400. Vain tämän takia Auringonpimennys on mahdollinen."

26. helmikuuta 2012

Koiran kuolema ja muita hyviä syitä

”Koiran kuolema ei ole sairaus”, kirjoittaa Jari Sarasvuo tämän päivän Helsingin Sanomissa kolumnissaan ”Saikuttelu syö oikeuksiasi”. Sairaslomia pidetään Sarasvuon mukaan turhista syistä ja niitä myönnetään liian herkästi. Ja se tulee kalliiksi. Se kai lienee pahinta, mitä Sarasvuo ja moni muu asiasta keksii.

Viime aikoina on useasti keskusteltu eri medioissa ja työpaikoilla sairauslomista. Eniten tuntuvat hiertävän lyhyet, enintään kolmen päivän poissaolot, sillä niihin ei työnantaja aina vaadi lääkärintodistusta.

Myös työpaikkani taustaorganisaation Varhaisen puuttumisen mallia esiteltäessä mainittiin turhat poissaolot etenkin perjantaisin ja maanantaisin, joiden suoraan sanottiin viittaavan liian pitkään iloluonteiseen viikonloppuun. En ollut silloin uskoa korviani, sillä työpaikkani ja sen taustaorganisaation keski-ikä lienee yli viidenkymmenen. Kyse on siis keski-ikäisistä ihmisistä, joita hieman kärjistäen ei saa pysymään töistä pois vaikka olisivat kuinka sairaita.

Osaatko ajoittaa sairastumisesi tiistaista torstaihin? STM:n julkaisun ”Sairauspoissaolokäytäntö työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyönä” mukaan lyhyissä poissaoloissa hälytysrajana on esim. kolme viikonloppuun rajautuvaa poissaoloa puolen vuoden aikana. Kun hälytysraja ylitetään, tulisi poissaoloista keskustella työterveyden, työnantajan ja tämän poissaolijan kesken.

Samaisesta STM:n julkaisusta on seuraava määritelmä: ”Sairaus- ja tapaturmaperusteisella työkyvyttömyydellä tarkoitetaan tilannetta, jossa sairauden tai tapaturman aiheuttama työkyvyn heikkeneminen on siinä määrin työkykyä rajoittavaa, että ns. jäljellä olevalla työkyvyllä ei selviä työstään.

Ja lisää: ”Poissaolo on lääketieteellisesti arvioiden tarpeen seuraavissa tilanteissa:
sairausoireiden selvittämiseksi,  sairaus estää työnteon, sairauden hoidon onnistumiseksi, sairaus pahentuisi työssä, sairauden paraneminen hidastuisi työssä, sairauden aiheuttama työkyvyn alentuma lisäisi  tapaturmariskiä,  työssäolo aiheuttaisi muille selvän sairastumisvaaran (mm. tartuntavaaran).

Ehkä yleisin lyhyen poissaolon syy on flunssa. Koska viimeksi sairastit 3 päivää kestäneen flunssan? Itselläni flunssa alkoi 16.2. ja jatkuu edelleen ja töistä olin pois yhden perjantain flunssan takia. Kuinkahan monta olen ehtinyt tartuttaa ja tartutan edelleen flunssan jatkuessa?

Totta, koiran kuolema ei ole sairaus. Suru ei ole sairaus. Näyttäkää minulle silti ihminen, joka pystyy tekemään töitä itkultaan ja surultaan. Ainakin minä olisin työkyvytön, jos niin ikävästi kävisi, että kissani kuolisi. Tai jos sattuisi jotain vielä ikävämpää. Kai kaikki tunnolliset ihmiset käyttävät lemmikin kuolemasta aiheutuneeseen työkyvyttömyyteen lomapäiviään? Ei vai? Ainakin minulla menee hieman sekaisin käsitteet sairaudesta aiheutuva työkyvyttömyys ja työkyvyttömyys. Näin työntekijän näkökulmasta lopputulos on sama: töitä ei pysty tekemään.

Sairauspoissaoloihin liittyvässä keskustelussa on minua ihmetyttänyt myös se, että sairauksia ovat etupäässä fyysiset sairaudet. Entä mielen flunssa, lyhytaikainen depressio, käsittämätön alakulo tai väsymys, josta nukkumalla ei pääse eroon? Mainitsemani STM:n julkaisu mainitsee psyykkisistä sairauksista vain depression kaikkine luokituksineen.

Entä jos töissä ahdistaa niin ettei pysty tekemään töitä? Kävelläänkö silloin esimiehen juttusille, kuten nykyisten ohjeiden mukaan pitäisi tehdä? No, kuinka moni haluaa ehdoin tahdoin kertoa esimiehelleen, ettei nyt jaksa tai pysty ja alentaa siten palkkaansa? Epäilen useimpien kävelevän tällaisessa tapauksessa työterveyshuoltoon ja saavan ehkä muutaman päivän tai tapauksesta riippuen pidemmän sairausloman. Sairausloman kun ei pitäisi vaikuttaa suoritusarviointiin.

Olen ihmetellyt näitä asioita pitkään ja kirjoittanut täällä Päiväkävelyllä sairastamisen ja työelämän suhteesta. Juuri tämän päivän aiheeksi asia nousi Sarasvuon kolumnin vuoksi. Se raivostutti ylimielisen asenteensa vuoksi. Se raivostutti niputtaessaan kaikki työntekijät saikuttelijoiksi. Myös kolumnin tapa käsitellä monimutkaista asiaa suoraviivaisesti ja yksinkertaisesti raivostutti. Onneksi, sillä muuten en olisi tutustunut asiaan liittyvään lainsäädäntöön tai kirjallisuuteen.

Jatkan silti edelleen ihmettelyä: saako sairaana olla pois töistä? Ja toinen puoli: pitääkö sairaana olla pois töistä?

16. helmikuuta 2012

The Fantastic Flying Books of Mr. Morris Lessmore

Kun innoituksen lähteenä ovat hirmumyrsky Katriina, Buster Keaton, Ozin velho ja rakkaus kirjoihin, syntyy uskomattoman hienoa animaatiota. Tästä tekee mieli sanoa teinibloggarin tavoin: ”Mun on ihan pakko jakaa tää".

Olkaa hyvät: The Fantastic Flying Books of Mr. Morris Lessmore


14. helmikuuta 2012

Kuin kuningatar

Kampin kauppakeskuksessa jaettiin tänään ruusuja facediilin ystävänpäivän kampanjassa. Aivan sama miksi, olin vain onnellinen, että kerrankin osuin paikalla kun ruusuja jaettiin. Kuljin loppumatkan töihin ruusu kädessäni kuin kuningatar.

Ruusu oli melko nuhjuinen jo aamusta. Kotiin päästyäni vielä enemmän.


Ruusu on silti ruusu, jopa kukkatyynynliinaa vasten.


Hyvää ystävänpäivää!

6. helmikuuta 2012

Yllätysäänestäjiä

Onneksi presidentinvaali on ohi. Aloin väsyä vaaleihin jo viime viikolla, vaikka panokseni oli ollut vain aktiivinen keskustelujen seuranta, lehtijuttujen lukeminen sekä tietenkin Facebookin välittämät jutut ja keskustelut ystävieni kanssa. Äänestin toki myös, kahta eri ehdokasta.  Ehdokkaani matka presidentiksi päättyi ensimmäisellä kierroksella, mutta minun oli helppo valita se ehdokas, joka toisella kierroksella sai ääneni.

Ymmärrän silti niitä, jotka eivät äänestäneet. En minäkään ehkä olisi äänestänyt, jos toisen kierroksen ehsokkaat olisivat olleet toiset.. Vaikka monet päättivät olla äänestämättä, presidentinvaalin toinen kierros sai aikaan myös toisenlaista käyttäytymistä.

Tunnen muutaman ihmisen, jotka eivät ole äänestäneet missään vaaleissa moniin vuosiin. Mutta nyt oli mentävä äänestämään – Haavistoa. Jotta kaikki äänet eivät menisi Niinistölle. Tai koska puheet liittyen Haaviston homouteen olivat niin ällöttäviä. Tai koska Haavisto oli nuorempi ja komeampi. Tai koska Haavisto oli parempi. Tällaisia motiiveja poimin keskusteluista näiden yllätysäänestäjien kanssa.

Erityisen ylpeä olen vanhemmistani yllätysäänestäjinä. Äänestäminen toisin kuin lähes kaikki muut vaalipiirin äänioikeutetut on rohkea teko.

Hetken lepo ennen seuraavia vaaleja.

2. helmikuuta 2012

Talvikuvia

Palellessani ja kärsiessäni lisääntyvistä nivelkivuista käsissäni en millään voi ymmärtää esi-isiäni, jotka tulivat näin kylmään maahan.


Auringonlaskun aikaan asuinalueellani ymmärrän esi-isiäni täysin. Talven kauneus on huikea. Se saa minut ryntäämään kotiin hakemaan kameraa, ottamaan kuvia ja unohtamaan pakkasen.


Kun hurma on ohi auringon laskettua, nauran itselleni ja kohmeisille sormilleni.



31. tammikuuta 2012

Popedasta ja pinjansiemenistä

Miika Nousiaisen Metsäjätti on tarkkaa ja todentuntuista havainnointia tästä ajasta. Ennen kaikkea se on kuitenkin kirja ystävyydestä ja itsensä löytämisestä.  Metsäjätissä oli useita sellaisia oivalluksia, jotka pysäyttivät yksinkertaisuudellaan, osuvuudellaan ja tehokkuudellaan.

Muutama esimerkki:

Törmälän baarissa Wanha Mestari lukee jukeboksin yläpuolella seuraava tiedotus: "Popedaa saa soittaa vain kerran illassa. Yö lasketaan Popedaksi."

"Äidittömyys yhdisti meitä. Istuimme pitkiäkin aikoja yhdessä puhumatta aiheesta. Ei siitä aiheesta siinä iässä mitään osannut sanoa. Vertaistuki oli silti tärkeää, luulisin niin."

"Ei tehdas ole muoti-ilmiö. Muoti on sellaista, joka tulee ja menee. Niin kuin Dingo, se tuli Törmälään ja meni pois. Metsäteollisuus on ollut täällä läsnä koko ajan.”

"- Siellä ei ollut mitään.
- Missä?
- Kaupassa. Ei ollut luumutomaatteja, ei tuorepastaa, ei ricottaa, ei edes pinjansiemeniä.
- Voi rakas. Pääset huomenna kotiin.
- Nälkäisenä.
- Niin varmaan. Tiedätkö, minä olen kuullut ihmisistä, jotka ovat selvinneet kaksi päivää ilman pinjansiemeniä."

Ja monia muita. Yhteydessä kontekstiinsa sitaatit maistuvat vielä paremmilta.

26. tammikuuta 2012

Lontoo, 60-luvun alku

Pienenä tyttönä 60-luvulla luulin, että Beatles on rotu. Tämä luulo oli paljon helpompi kestää kuin tieto siitä, mitä Beatles todellisuudessa oli. Se, että Beatles olikin soitinyhtye Englannista, tarkoitti sitä, että en ikinä pääse kirkumaan muiden kanssa tai pyörtyilemään Beatlesien konserttiin. Tapana kun ei ollut päästää reippaasti alle 10-vuotiasta ulkomaille keikkaa katsomaan.


Tajusin syntyneeni väärään aikaan ja väärään paikkaan. Kun vain olisin muutaman vuoden vanhempi! Jospa asuisin Lontoossa enkä Niinimaalla!

Vieläkin aloittaisin aikamatkailun Lontoosta 60-luvun alkupuolella. Enkä lähtisi Lontoosta pois muutamaan vuoteen. Näkisin Beatlesin lisäksi Marc Bolanin, David Bowien ja kaikki muut.

25. tammikuuta 2012

Kuka siellä?

Aikaisten aamujen viikko tarkoittaa aikaisin nukkumaan menemistä, eikö? Olen siinä melkein onnistunut ja mennyt sänkyyn ennen kahtatoista. Tosin sitten alkaa lukeminen eikä sitä voi heti lopettaa.

Mutta ei se ole ainut syy lyhyisiin yöuniin. Maanantaita vastaisena yönä en saanut nukuttua, koska olin niin tohkeissani vaalien tuloksesta. Äänestin Arhinmäkeä, mutta olen hyvin iloinen Haaviston menestyksestä. Haaveilen uudenlaisesta Suomesta, joka ällistyttää jopa meitä suomalaisia.

Mielenjuolahdukset tulevat tietenkin iltaisin, ne parhaimmat, hauskimmat ja innostavimmat. Miten siinä voi nukkua, kun mieli kihisee innostuksesta ja haluaisi hyppiä ja nauraa? Eilen muistin E. Uspenskin kirjan Fedja-setä, kissa ja koira ja sen kuuluisan ”Kuka siellä? –kohtauksen. Tässä siitä vain muutama pätkä, koko jutun voi lukea kirjan sivuilta 31-33.

”Kuka siellä?
Hän sanoo:
- Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriöisen.
Naakka kysyy toistamiseen:
- Kuka siellä?
Posteljooni sanoo toistamiseen:
- Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriäisen.”

Keskustelu jatkuu koko päivän samanlaisena.

”Lopulta posteljoonia alkaa heikottaa. Hän oli ihan näännyksissä. Hän istui portaalle ja rupesi itse kysymään:
- Kuka siellä?
Johon naakka vastasi:
- Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriäisen.”

Keskustelu jatkui tällaisena siihen asti, kunnes Fedja-setä, Matroskin ja Musti tulivat metsästä.  Siinä vaiheessa posteljooni saatiin töin tuskin virkoamaan, naakan voinnista tarina ei kerro.

Ei tällaisen jutun jälkeen voi rauhallisesti laittaa silmiä kiinni ja nukahtaa. Mieleen pörrää toinen toistaan hauskemmat kohtaukset eri kirjoista, kuten muistiaukkoa täyttävät lampaat Leonie Swannin kirjasta Murha laitumella.

23. tammikuuta 2012

Lohikäärmeen vuosi

Tänään alkoi lohikäärmeen vuosi. Eilen äänestämisen ja vaateshoppailun jälkeen ihastelin lohikäärmekulkuetta kiinalaisen uudenvuoden juhlassa.

Katsellessani muita kulkuetta seuraavia tajusin, että kyse on myös kameroiden kulkueesta. Kulkuetta kuvattiin edestä, sivusta ja varmaan takaakin tavallisilla pokkareilla tai hienoilla järkkäreillä.

Minulla oli mukana vain puhelin ja kuvien laatu on sen mukainen. Onnistuin kahdesti kuvaamaan myös sormeni.

Katsellessani kiinalaisia käsintehtyjä kalligrafeja, maalauksia, koruja ja ruokakojujen tarjontaa kiusaus tehdä ostoksia oli suuri. Sitten iski saituus. 

Jostakin luin, että lohikäärmeen vuosi on onnen vuosi. Toivottavasti.


18. tammikuuta 2012

Se oli Virtanen!

Kello on noin kahdeksan illalla. Tähtikirkas taivas, lumi ja kodin valot antavat riittävän valaistuksen lumilyhtyjä tekeville lapsille.

Yhtäkkiä pihaan ajaa taksi. Niin ei Niinimaan koululle ollut kukaan aikaisemmin tullut. Kummallista oli myös se, että autosta nousi uppo-outo mies, joka kysyi: ”Onko tämä Niinimaan koulu?”

Hämmästyttävä tapahtuma ja kummallinen kysymys (miten tuo mies ei sitä muka tiedä?) saivat lumilyhtyjä rakentaneet lapset vain tuijottamaan. Ehkä joku nyökkäsi varovaisesti. Eihän sitä tiedä, millä asialla tuo mies oikein liikkuu.

Talossa oli huomattu taksintulo. Äitini ja Tuulikki-täti tulivat ulos katsomaan, mistä on kyse. Tuulikki tunsi vieraan miehen. Se oli Virtanen!

Tuulikki oli tullut Helsingistä viettämään joulua sisarensa perheen kanssa. En tiedä, oliko Virtasen saapuminen hänelle yllätys vai odotettu tapahtuma. En tiedä, mitä äitini ajatteli petatessaan Tuulikille ja Virtaselle yhteistä petiä. Vapaamielinen 60-luku oli mahdollisesti saapunut myös Niinimaalle. Elettiin ehkä vuotta 1968.

Mitään näitä en muista meidän lapsien pohtineen. Ne olivat sivuseikkoja, sillä Virtanen oli aivan ihana! Virtanen oli vilkas savolainen, joka jakoi hyvää oloaan kaikille ja erityisesti lapsille. Virtanen leikki kanssamme, opetti uusia asioita ja keksi uusia leikkejä ja nauroi kanssamme. Hän opetti piirtämään saman piirroksen isompana ruututekniikalla ja se oli hyvin jännittävää. Hän rakensi kanssamme lumiukkoja, leikki kanssamme lumisotaa ja pelasi shakkia.

Sellaista miestä emme olleet koskaan aikaisemmin tavanneet. Me lapset rakastimme häntä varauksetta.

Joulu päättyi, Virtanen ja Tuulikki matkustivat pois. Myöhemmin kyselimme Virtasesta Tuulikilta, mutta siitä ei kuulemma tullut mitään. Ihmettelimme kovasti Tuulikkia, olisimme niin mielellämme ottaneet Virtasen perheenjäseneksemme.

15. tammikuuta 2012

Kolmen juuston kasvispizza

Kaupan kassalla huomasin, että edellä asioiva mies oli ostanut pizzatarvikkeet: aurajuustoa, tomaattia, sipulia, ananasta jne. Hymyilin miehelle monet kerrat hyväntuulisesti, sillä minua ilahdutti kovasti hänen ostoksensa. Olihan meillä kummallakin suunnitteilla sunnuntaipizza. (En sanonut miehelle mitään, eihän sellainen ole tapana.)


Monet kerrat olen tehnyt pizzaa enkä läheskään aina ole ollut lopputulokseen tyytyväinen. Viimeisin resepti sisältää runsaasti täytettä ja kolmea juustoa. Kevyt (heh) kasvispizzani on nykyään tällainen:

Kolmen juuston kasvispizza

Tee ensin tomaattikastike, sitten pohja ja lopuksi täyte.

Tomaattikastike:
200 g tomaattimurskaa
tai tuoreita tomaatteja soseena
50 g tomaattipureeta
(1 ps McDonaldsin tomaattisosetta)
1-4 valkosipulinkynttä
1 tl basilikaa
1 tl oreganoa
1 tl sokeria
(¼ tl suolaa)
rouhittua mustapippuria

Sekoita ainekset. Pilko valkosipuli pieneksi tai murskaa se. Tomaattikastike maustuu sillä aikaa kun valmistat pohjan ja täytteet.

Pohja:
2 ½ dl vettä
25 g hiivaa (½ palaa)
½ tl suolaa
2 rkl öljyä
4-5 dl vehnäjauhoja

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja jauhot vaikka puuhaarukalla sekoittaen. Lisää öljy ja sekoita lisää taikina tasaiseksi. Kaaviloi tai taputtele taikina ohueksi, pellin kokoiseksi levyksi suoraan leivinpaperin päälle. Anna levyn kohota liinalla peitettynä 10-20 minuuttiia.


Täyte:
150 g kesäkurpitsaa
1 paprika tai puolikas isosta
½ punasipuli
aurajuustoa (noin 1/4 koko juustosta)
fetajuustoa
3 ananasrengasta
6 oliivia
5-6 viipaletta aurinkokuivattua tomaattia
edamjuustoa

Fetan ja erillisen oliivin voi korvata
1 pkt Arlan Apetina vihreä oliivi ja valkosipuli

Pilko kesäkurpitsa, paprika, punasipuli, aurinkokuivattu tomaatti ja ananas. Halkaise oliivit, murenna aurajuusto ja kuutioi fetajuusto. Raasta edamjuusto.

Levitä kohonneelle pohjalevylle tomaattikastiketta ja valitsemasi täytteet. Mausta. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista uunin keskiosassa 225-250 asteen lämmössä 15-20 minuuttia.


Pizza koukuttaa maullaan - ei ulkonäollään.

12. tammikuuta 2012

Koristeita





Laulun mukaan omenapuussa on muoviruusuja, piirretyn lastensarjan mukaan kuusen latvaa koristaa ruusu. Tätä puuta koristavat lasiset viinirypäleet.


Ihan vain siksi, ettei elämä ole aina niin vakavaa.



10. tammikuuta 2012

Olen nimby

Olen vuosien ajan ymmärtänyt sanan nimby (not in my backyard) tarkoittavan paikallisten asukkaiden vastustusta silloin kun alueelle halutaan rakentaa jokin sosiaalinen laitos. Nimbyt eivät halua naapuriinsa Pelastusarmeijan yömajaa, kehitysvammaisten asuntolaa tai vankilaa. Suhtautumiseni nimbyihin ei ole ollut ymmärtävä ja hyväksyvä. Olen pitänyt heitä itsekkäinä paskiaisina.

Niinpä tuntui vähän loukkaavalta kuulla, että minäkin ole nimby. Me kaikki, jotka vastustamme Jätkäsaaren tornihotellia, olemme nimbyjä. Tämän sain tänään kuulla ja lukea usealtakin taholta. Taitaa olla ensimmäisiä kertoja kun nimby liitetään ylellisen pilvenpiirtäjähotellin vastustukseen. Edellinen kerta taisi olla, kun samainen suursijoittaja halusi rakentaa Katajanokalle ylellisen hotellin. Silloin nimbyjen vastustus voitti, toivottavasti niin käy tälläkin kertaa. Jos/Kun niin käy, olen ylpeä ja onnellinen nimby.

Maanantaiseen keskustelutilaisuuteen Jätkäsaaren tornihotellista osallistui enemmän ihmisiä kuin mitä tilaisuuden järjestäjä oli odottanut. Tuoleja ei riittänyt kaikille eikä Laiturilla ollut isompaa tilaa. Ehkä tiivis pakkautuminen vaikutti tunnelmaan. Hesarin mukaan ”Virkamiesten lopetettua esitelmänsä kaupunkilaisten riveistä kuuluu pelkkää tuhahtelua.” Puheenvuoroja pyydettiin runsaasti, jokainen halukas sai sanoa sanottavansa ja kaiken sanottavansa asiasta. Kukaan ei kannattanut tornihotellin rakentamista.

Arvostelun kohteena olivat mm.

  • hankkeen valmistelu, jossa suursijoittaja vetää kaupunkisuunnitteluvirastoa kuin pässiä narusta
  • Helsingin korkean rakentamisen periaatteet. Linkki kaupunkisuunnitteluviraston päätösasiakirjaan, jossa on mukana Korkea rakentaminen Helsingissä – raportti ja Korkean rakentamisen vyöhykekartta. Korkean rakentamisen periaatteita arvosteltiin, koska niistä ei ole ollut julkista keskustelua ja koska niitä pidettiin mielivaltaisina
  • rakentaminen tontti tontilta eli kokonaiskuvan puuttuminen
  • tornihotellin tarpeellisuus
  • tornihotellin sijainti
  • tornihotellin vaikutukset alueen muutenkin tukkoiseen liikenteeseen
  • tornihotellin korkeus – näkyy kaikkialle ja rikkoo kaupungin siluetin. Jo 16 kerrosta on liikaa, saati sitten 33 kerrosta
  • tornihotellin varjot ja tuulet
  • välinpitämättömyys nykyisin alueella asuvia ja alueen tulevia asukkaita kohtaan
  • rakennuttajan röyhkeys ja ylimielisyys: tontti varattu 16-kerroksiselle hotellille, mutta siitä ei ole havainnekuvia. Sen sijaan julkisuuteen rakennuttaja toi kuvat 33-kerroksisesta hotellista.

Puheenvuorot olivat harkittuja, spontaaneja, valmiiksi kirjoitettuja ja kuvitettuja. Omaa puheenvuoroani sain odottaa pitkään ja ehdin sinä aikana harkita vielä kerran sanottavani ja muotoilla sitä uudestaan. Tilaisuuden päätyttyä sain yhden kiitoksen puheenvuorostani. Sellainen tuntuu hyvältä.

Toivottavasti jo tämä keskustelutilaisuus antoi riittävästi osviittaa päättäjille. Asemakaavan muutos viedään tänä keväänä kaupunginvaltuustoon, mutta päätös asiasta tehdään vasta loppuvuodesta. Silloin päättäjänä on uusi, kunnallisvaalien jälkeinen valtuusto.

8. tammikuuta 2012

Keskustelu alkaa

Tähän minä aion osallistua.

Kaikille avoin keskustelutilaisuus Jätkäsaaren tornihotellialueen asemakaavasta järjestetään 9.1. klo 18-20 Laiturilla (Narinkka 2). Tilaisuudessa on paikalla kaupunkisuunnitteluviraston projektipäällikkö Matti Kaijansinkko.

Kyse on minun asuinalueestani ja –ympäristöstäni. En halua 33-kerroksista tornihotellia. Tontti on kaavoitettu 16-kerroksiselle hotellille, sen ehkä voisin kestää. 33 kerrosta on liikaa.

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ilmoitti Hesarissa 2.1., että Jätkäsaaren tornihotelliin liittyvä asemakaava on valmisteilla.

”Tyynenmerenkadun alkupäähän suunnitellaan 33-kerroksista kongressihotellia. Hotelliin kaavaillaan 380 hotellihuonetta, kongressikeskusta, kuntokeskusta sekä kahvila- ja ravintolatiloja. Tornin huipulla oleva näköalatasanne sijaitsee 120 metrin korkeudessa.”

Lisäksi ilmoituksessa kerrotaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavaluonnoksen olevan esillä 2.1.-20.1. mm. info- ja näyttelykeskus Laiturissa ja kaupunkisuunnitteluviraston sivulla kohdassa Nähtävänä nyt.

Näistä dokumenteista suosittelen erityisesti dramaattisuudessaan huikeaa kuvaa Näkymä Hietalahdenrannasta (pdf), joka havainnollistaa tehokkaasti mahdollisen tornihotellin sijainnin, alueeseen sopimattomuuden ja suoranaisen rumuuden. Toinen yhtä tärkeä dokumentti on Muutosalue (pdf), sillä siinä kartan avulla kerrotaan tulevan tornihotellin sijainti. Joka siis on asemakaavallisesti Jätkäsaaressa, mutta maisemallisesti Hietalahdessa ja Ruoholahdessa.

Tornitalojen suunnitteluun liittyvät olennaisesti varjokuvat, joiden avulla havainnollistetaan, kuinka suuri alue jää tornin varjoon eli pimentoon. Jätkäsaaren tornihotellista on dokumenteissa yksi varjokuva (Havainnekuva, pdf). En oikein ymmärrä, kuinka yksi varjokuva voi kuvata koko varjoalueen, sillä vuodenajat ja vuorokaudenajat vaikuttavat suuresti varjoihin ja niiden kokoon.

Toivottavasti huomisessa keskustelutilaisuudessa on runsaasti ihmisiä keskustelemassa ja ottamassa kantaa. 

Talo-forumilla alkoi epävirallisempi keskustelu Kämp Towerista jo 26.11.11.

7. tammikuuta 2012

Katse eteen, ylös, oikealle ja vasemmalle

Yön aikana oli satanut lunta sentin verran. Ikkuna- ja parvekenäkymääni hallinneet pimeät möhkäleet ohut lumikerros muutti miltei siedettäviksi katsella. Mutta vain melkein. 


Näkymät muuttuvat, kun nostan katsettani.


Tai kun käännän katseeni oikeaan. 


En tiedä, tuleeko tämä avara maisema säilymään. Asemakaavassa rakenteilla olevan talon viereen ei tule toista rakennusta vaan puisto, joka kiemurrellen ulottuu merenrantaan asti.

Vasemapaan minun ei juuri kannata ikkunastani ja parvekkeeltani katsella paitsi nostamalla katseeni ylös.


Jos Jätkäsaaren tornihotelli, Kämp Toweriksi kutsuttu rumilus ja kauhistus, saa rakennusluvan eli asemakaavaa muutetaan, hallitsee se täysin näkymää vasemmalle ja ylös. Jos niin käy, saan sanoa Goodbye taivas siinä suunnassa.

6. tammikuuta 2012

Enkelten verta - hunajaa ja mehiläisiä

”Mun äidillä on kummallisia makumieltymyksiä.”

Hunajaa voileivällä juuston päällä on tyttäreni mielestä merkillistä, mutta minusta se on herkullista. Ruisleipä käy yhtä hyvin kuin paahtoleipä, eikä juusto ole välttämätön. Pitkään luulin jakavani mieltymykseni hunajaan vain Nalle Puhin kanssa kunnes miljoona vuotta sitten (no, melkein niin kauan sitten) luin J. R. R. Tolkienin kirjasta Kaksi tornia seuraavan kuvauksen Rautapihan muurien raunioilla tarjotusta ateriasta:

”Saako olla viiniä tai olutta? Tuolla sisällä on tynnyri – varsin laadukasta. Ja tässä on ensiluokkaista porsasta. Vai haluatteko, että leikkaan teille pari viipaletta pekonia ja paahdan ne? Valitettavasti meillä ei ole vihanneksia: jakelu on häiriintynyt melkoisesti viime päivien aikana. Jälkiruokasi en voi tarjota muuta kuin voita ja hunajaa leivän päälle. Kelpaako?”

Mieltymykseni hunajaan ja edellä oleva kohtaus Tolkienilta tulivat useasti mieleeni lukiessani Johanna Sinisalon kirjaa Enkelten verta. Tosin kirjan luettuani Merrin ja Pippinin tarjoamasta ateriasta jättäisin vähemmälle porsaan syönnin ja keskittyisin olueen ja jälkiruokaan.

Romaania Enkelten verta on jossain sanottu dystopiaksi. Merkillistä, sillä mehiläisten häviäminen on ollut jokaisen koettavissa jo muutaman vuoden ajan. Korkeasaaressa on jo pitkään voinut rauhassa juoda kahvit pullan kanssa ilman pelkoa siitä, että haukkaa samalla mehiläisen suuhunsa. Viime kesänä näin ehkä kaksi mehiläistä, mutta parina edeltävänä kesänä en yhtään.

Dystopiaa ei ole mielestäni myöskään kuvaus siitä, mitä tapahtuu maailmassa ilman mehiläisiä. Ei enää manteleita, hedelmiä eikä lihaa. Näin olen ajatellut jo pitkään murehtiessani mehiläisten katoamista. Hunajan loppumista kirjassa ei murehdita, sillä hunajan merkitys maailmantaloudessa ei liene kovin suuri. Sen sijaan mehiläisten tekemän työn, kasvien pölyttämisen, merkitys on valtava.

Mehiläisten katoamisen lisäksi romaanin keskiössä ovat eläinten oikeudet. Päähenkilö Orvon – mehiläistenhoitoa harrastava hautaustoimitsija – pojan Eeron blogikirjoitukset eläinten oikeuksista singeriläisittäin tarkasteltuna ovat rankkaa luettavaa jokaiselle lihansyöjälle ja eläintenoikeuksista piittaamattomalle ihmiselle. Pidin blogitekstien tiukan asiallisesta sävystä. Niiden vastapainona kirjassa on mukana muutama kommentti miltei jokaisesta Eeron bloggauksesta. Kommenttien tunteenomaisuus, vähättelevyys, vihamielisyys ja suoranainen uhkailu tuovat taitavasti erilaiset ajatusmallit esiin ja saivat ainakin minut pohtimaan omaa suhdettani eläintenoikeuksiin ja lihansyöntiin.

Hans Biedermannin Suuri symbolikirja toteaa mehiläisestä: 

”Harvalla eläimellä on symboliikassa yhtä suuri merkitys kuin tällä ”valtioita muodostavalla” hyönteisellä”

Kirjassaan Enkelin verta Sinisalo esittelee mehiläiseen liittyvää mytologiaa ja symboliikkaa runsaasti. Silti vasta luettuani Biedermannin kirjasta mehiläisestä tajusin, miksi Orvo laittaa Eeron suuhun mehiläisen. Teon seuraukset olivat kyllä selkeästi luettavissa, mutta taustalla ollut uskomus jäi minulta lukiessani huomaamatta, huolimatta viittauksesta Lemminkäisen äitiin.

Hyvin vakavassa kirjassa huumoria edustavat kuvaukset Orvon omistaman hautaustoimiston toiminnasta. Hulvattomia ideoita mm. netissä olevista muistolehdoista ja keskusteluista kuolleiden kanssa luin riemulla. Samalla huomasin toivovani, että kirjassa esitetyt ideat eivät jäisi vain kirjaan.

Johanna Sinisalo on yksi lempikirjailijoistani, mutta nimenomaan novellikirjailijana. En pitänyt kirjasta Ennen päivänlaskua ei voi. Lukukokemuksena se vieroitti minut Sinisalon romaaneista niin tehokkaasti, että Enkelten verta oli vasta toinen lukemani romaani häneltä. Enkelten verta oli sen verran hyvä, että aion lukea muutkin Sinisalon romaanit.