Ei enää tylsiä kirjoja

Olen ajatellut, että iltalukemisena voi aivan hyvin olla myös tylsä kirja. Kuvittelin että tylsyys nukuttaa paremmin kuin mielenkiintoiseksi tai jopa jännittäväksi kokemani kirja. Kumma kyllä, tylsää kirjaa luen pitempään. Epätoivoisesti odotan, että kirjassa tapahtuisi jotain kiinnostavaa tai löytäisin kirjasta jotain elähdyttävää. Odotukseni on useimmiten turha mutta sinnikkäästi jatkan lukemista. Hermostun ja nukahtaminen on entistä vaikeampaa.

Nähtyäni Teeman dokumentin ikävystymisestä  ymmärrän miksi. Sen mukaan ikävystyminen, tylsyys, aiheuttaa hermostuneisuutta ja kortisolin erittyminen elimistössä lisääntyy. Stressinpaikka siis. Eikä stressaantuneena saa nukuttua.

Eilen aloitin Toni Morrisonin kirjan Sula. Ei hermostuneisuutta, ei stressiä. Kirjan taitava kerronta, osuva ihmiskuvaus ja hyvä rytmitys rentouttivat mieleni. Stressaavat asiat eivät täyttäneet mieltäni, sen sijaan keskityin lukemaani kirjaan. Kuinka suuri nautinto onkaan lukea hyvää kirjaa!

Tylsiä kirjoja lukiessani olen ehkä ajatellut, että elän ikuisesti. Että voin käyttää aikaa myös tylsien kirjojen lukemiseen. Nyt tiedän, ettei niin kannata tehdä. Yrittäessäni muistaa, mitä tylsiä kirjoja olen lukenut, en muista kirjojen nimiä. Vain unen odottelun ja huonosti nukutun yön.

Elämä tauolla

Näillä pakkasilla en halua liikkua ulkona kuin minimin. Töihin, kauppaan ja kotiin. Jatkuva sisälläolo tylsistyttää. Kaipaan liikkumista ja ulkona olemista. Työmatkoja en ole kävellyt tänä vuonna kertaakaan. Siihen on ollut joko liian kylmä tai liian liukasta. Tämä liikkumattomuus veltostuttaa, ei vain fyysisesti, vaan myös henkisesti.

Jyrki Siukosen tutkimus Muissa maailmoissa. Maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoria on vieläkin kesken. Siukonen käänsi teosta varten useita tekstejä, muun muassa Voltairen tarinan Mikromegas, jossa siriuslainen ja saturnuslainen vierailevat maapallolla. Hauskaa tekstiä, josta tiedän nauttivani. En vain jaksa lukea.

Katson televisiota, tv-sarjoja, elokuvia, dokumentteja ja uutisia. Aloitan urakan Neiti Marplella, jonka aikana on hyvä ottaa päikkärit. Herättyäni ehdotan tyttärelleni, että eikös katsottaisi jotain. Aloitamme edellisyön Torchwood-jaksolla. Ensimmäinen tuotantokausi on nähty ja huomenna aloitamme toisen kauden jaksojen katsomisen. Sen jälkeen Heroesia, Supernaturalia tai elokuvia tai jotain muuta. Tänään Torchwoodin jälkeen ensin Päätön ratsumies ja sen jälkeen Kill Bill vol. 1 ja 2. Mutta kaikki nämä olen nähnyt ennenkin.

Ylen Naisia kaupungilla on loistava piristys näihin jo nähtyihin. Käsikirjoitus on räväkkä ja suorapuheinen. Ehkä juuri siksi naiset ja miehet sarjassa tuntuvat uskottavilta ja todellisilta.

Outoa on, että pakkanen on vaikuttanut myös kissaamme. Sitä ilmeisesti hermostuttaa sisällä olo, onhan se tottunut nautiskelemaan ulkoilmasta parvekkeella. Kovalla pakkasella ei kissa siellä viihdy. Tai sitten jokin muu on syynä, mutta kissamme hyökkäsi eilen tyttäreni kimppuun ja tänään minun. Istuin nojatuolissa ja kissa tuli minua tervehtimään. Juttelin sille, en silittänyt. Varoittamatta se hyökkäsi kimppuuni. Puri ja raapi oikeaa kättäni – raivoissaan, kuten sillä on tapana.

Teki mieli välittömästi viedä kissa eläinlääkärille nukutettavaksi. Murhanhimoni lauhtui nopeasti, mutta en kaveeraa kissani kanssa. Ruokin ja siivoan hiekat. En silitä enkä juttele.

Tuntuu kuin elämäni olisi tauolla pakkasten vuoksi. Tunnen olevani toukka, joka odottaa oikeaa hetkeä ja lämpöä kuoriutuakseen. Toivottavasti se hetki on pian.