31. joulukuuta 2014

Muistilista ensi joulua varten

Vuosi sitten kirjoitin muistilistan ensi joulua varten. Muistilista oli tarpeen ja hyödynsin sitä parhaani mukaan.



Jäin muistilistan suosituksen mukaisesti lomalle viikkoa ennen joulua. Se oli hyvä ratkaisu. Jouluvalmistelut eivät tuntuneet liian raskailta, koska oli aikaa niiden totetuttamiseen. Toisaalta viikossa ei ehtinyt tuudittautua ajatukseen huomisesta, jolloin teen sitä ja tätä ja tuota ja saan kaiken valmiiksi. Jouluvalmisteluissakin lienee parasta elää nyt-hetkeä.

Uutta pölynimuria en ostanut. Olen tottunut imuriin, jonka varren teleskooppiominaisuus on rikki ja jota käytän selkä köyrysssä. Onneksi imuroin harvoin.

Joulun ruokalistassa oli vain yksi sama ruokalaji kuin viime jouluna: täytetyt paprikat. Tänä vuonna maustoin ne hyvin kevyesti, sillä viime vuonna mausteita oli liikaa. Lopputuloksena olikin sitten hieman mauttomat täytetyt paprikat.

Ilmeisesti laitan ruokaa liian harvoin. Broileria vegetaristille tarjotaan perunan, ei riisin kanssa. Peruna-porkkanakasvispihveihin kannattaa laittaa mausteet ennen kuin pihvejä alkaa paistaa. Kolmesta leipomastani tiikerikakuista yksikään ei ollut täydellinen. Ensimmäinen oli liian makea, toinen oli tylsä ja kolmas paloi vuokaan.

Ehkä mun pitäisi useammin laittaa ruokaa ja leipoa, jotta jouluna saisimme hyvää ruokaa. Tai sitten voisin ostaa kaiken valmiina.

Tätä myös ensi jouluna!

Suklaata olimme varanneet taas liikaa. Olisin pärjännyt ilman Wiener nougattia oikein hyvin. Brunbergin tryffelit olivat hyviä, niitä voisi olla myös ensi jouluna, sillä niitä voi syömällä syödä.

Suklaanautinnon takaa Lindtin konvehtirasia Swiss luxury selection. Jokainen konvehti oli makuelämys vailla vertaa! Näitä konvehteja ei ahmita toinen toisensa perään. Ne herkutellaan yksi kerrallaan antaen konvehdin hitaasti sulaa suussa.

Joulukortit lähetän myös ensi jouluna. Lahjoja annan ja haluan niitä myös saada. Joulukortein ja lahjoin haluan kertoa toiselle ihmiselle, että olet tärkeä ja rakas. Parasta joulussa on yhdessä perheen ja suvun kanssa vietetty aika. Jouluaaton saimme viettää sisaren perheen kanssa. Kolme sukupolvea viettämässä yhdessä joulua, niinhän sen pitää ollakin.

Ötökkäkammoni on valtaisia. Vain pesemällä kuusen saatoin vakuuttua siitä, ettei vuoden parvekkeella laatikossa olleessa kuusessa ole ötököitä. Kuusesta tuli entistä ehompi eikä tarvinnut pelätä yhtään. Joulukuuseen olisi hyvä ostaa uudet kynttilät - ajoissa. Silloin kun niitä on vielä myynnissä. Nyt käytössä olevan kynttiläsarjan 16 lampusta 5 on pimeänä. Eikä varalamppuja saa mistään.

Mutta toisaalta - voisihan sitä viettää ensi joulun vaikka Tokiossa!

7. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 7. luukku: Rei Shimura

"Minun täytyy selvittää eräs ilmennyt seikka, minä sanoin."

Rei Shimura on Japanissa asuva englannin opettaja/antiikkikauppias, joka ratkaisee kohdalleen tulevia rikoksia. Selvittäessään ilmenneitä seikkoja Rei Shimura on impulsiivinen, jopa holtiton ja saattaa itsensä siten vaarallisiin tilanteisiin. Hän on myös intuitiivinen ja itsepintainen, jopa jankkaava silloin kun muut eivät usko Rein tavoin jonkin yksityiskohdan tärkeydestä.

Toissakesänä ostin kirpparilta Sujata Masseyn Rei Shimura ja zen-temppelein arvoituksen. Olin toki lukenut kirjan, tiesin mitä ostin. Kevyttä luettavaa, joka tarjoaa illalle ennen nukahtamista keinon olla ajattelematta ja murehtimatta mennyttä, nykyisyyttä ja tulevaa.

Viime kesänä sain päähäni kerätä kaikki ilmestyneet Rei Shimurat. Onneksi kirjoja liikkui paljon kirppareilla ja divareissa. Intoni taisi loppua kesken, sillä yhdeksästä julkaistusta Rei Shimurasta minulla on kahdeksan. Rei Shimuran ensimmäinen tapaus puuttuu.

Kahdeksan yhdeksästä




Eniten pidän sarjan toiseksi viimeisestä kirjasta Rei Shimura yakuzan jäljillä (Girl in a Box, 2006,). Siitä on myös päivän toinen sitaatti:

"Kuinka monta vakoojaa tarvitaan rakastumiseen?"







Rei Shimura on 'gaijin' japanaliaisttain nähtynä: ulkomaalainen, jolla on USA:n passi ja amerikkalainen äiti. Japanilainen isä ei tätä luokittelua muuta eikä Rein japanilainen ulkoinen olemus. Ehkä tämän vuoksi kirjat vaikuttavat toisinaan japanilaisen kulttuurin esittelyltä: tältä Japani voisi näyttää ja tuntua, jos siellä asuisi, osaisi kieltä ja jos siellä asuisi mukava japanilainen sukulaisperhe. Esittely tehdään hyvin ja kirjat luettuaan tuntuu siltä, kuin oikeasti tietäisi Japanista jotain.

Vain Rei Shimura ja helmenkalastaja sekä Rei Shimura Havaijilla eivät sijoitu kokonaan tai joiltain osin Japaniin.

6. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 6. luukku: Eetu Salin

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Sen jälkeen kun eduskunnassa oli 6.12.1917 äänestetty itsenäisyydestä Eetu Salin pyysi puheenvuoroa:


"Tahdon pöytäkirjaan merkittäväksi vastalauseeni porvariston tällaisesta edesvastuuttomasta politiikasta, että näin tärkeissä kysymyksissä esitetään asiapaperi tuollaisena yllätyksenä, ettei siihen eduskunnan suurella enemmistöllä ole ollut edes ennakolta tilaisuutta tutustua, ja että se sitten samanlaisena yllätyksenä naulataan kiinni  ilman perusteluja, noin vain yhdellä vasaraniskulla. Pelkään sellaisesta politiikasta Suomen kansalle koituvan tulevaisuudessa aivan raskaita ja vaikeita seurauksia ja vieritän sen vuoksi edesvastuun tästä tämän syyntakeettoman ja edesvastuuttoman porvariston ja sen muodostaman hallituksen niskoille."

Kuka oli Eetu Salin? Kansanedustaja ja paljon muuta.

Kalevi Kalemaan teoksessa Eetu Salin, legenda jo eläessään (1975) Salin kuvataan huikein vedoin:
"Vanhan työväenliikkeen tunnetuin agitaattori, yksi maamme suurimmista puhujista, työväenliikkeen johtajista ristiriitaisimpia, loistava taktikko, legendaarinen juoppo, vastustajien kauhistus, työväen joukkojen kunnioittama taistelija sekä maanpetoksesta tuomittu isänmaanystävä."

Samassa teoksessa tuskainen Eetu Salin pohti viisautta ja tyhmyyttä kuolinvuoteellaan Yrjö Mäkelinille Sörnäisten kuritushuoneella 6.4.1919:
"Yrjö, tiedätkö, mitä on viisaus? Minäpä sanon. Viisaus on alkuaineensa puolesta tyhmyyttä. Meidän on tehstävä tyhmyyksiä elämässämme voidaksemme ne sitten korjata ja siten kehittyä viisaiksi. Tulimmepa kuitenkin miten viisaiksi tahansa, päättyy elämämme tyhmyyteen, sillä kun kuolema tulee, ei meillä ole enää mahdollisuutta korjata sitä viimeistä tyhmyyttä. Siispä me kuolemme tyhminä; niin kait se kuoli Salomonkin. Annahan tänne se Raamattu, katsotaan."

Joulukalenterin 5. luukku: Sherlock Holmes ja tohtori Watson

Maailman paras yksityisetsivä Sherlock Holmes on minulle kuten monelle muullekin tutumpi tv-sarjojen ja elokuvien kautta. Jeremy Brett oli upea Sherlock ja Benedict Cumberbatch on suorastaan loistava Sherlock.

Kirjoista ja lyhyistä kertomuksista minulle tutuin on Baskervillen koira. Baskervillen koira  ilmestyi alun perin jatkokertomuksena Strand Magazinessa vuosina 1901–1902 ja se sijoittuu ajallisesti syksyyn 1888.

Hyllyssäni olevassa kirjassa lukee näin: "8.8.1972. Itse ostamani lahja itselleni ensimmäisillä palkkarahoilla, jotka tienasin rapanevalla. Päivi Erkkilä."


Sherlock on tottunut tarkkailemaan muita ihmisiä, mutta Baskervillen koirassa hän itse joutuu James Mortimerin tarkastelun kohteeksi.
"Suokaa anteeksi, herra Holmes, teidän ulkomuotonne on tavattoman mielenkiintoinen. En olisi odottanut, että olette noin selvästi pitkäkalloista tyyppiä ja että otsaluunne on noin voimakkaasti kehittynyt."

Mitäpä olisi Sherlock Holmes ilman John Watsonia! Sherlock sanoo Watsonille:
"Muutamat ihmiset, jotka eivät itse ole neroja, voivat huomattavalla tavalla toimia nerojen innoittajina. Minun on tunnustettava, hyvä ystävä, että minä olen sinulle hyvin suuressa kiitollisuudenvelassa."

ja vähän myöhemmin
"Kun sanoin sinun innoittavan minua, tarkoitin rehellisesti puhuen sitä, että nimenomaan sinun virheesi ovat silloin tällöin opastaneet minut oikealle tolalle."
Samasta syystä Hercule Poirot kaipaa ystäväänsä kapteeni Hastingsia.

Sherlock Holmes on kiintynyt Watsoniin. Lähettäessään Watsonin Devonshireen Henry Baskervillen turvaksi Holmes sanoo:
"Mutta olen vähän huolissani.
- Miksi niin?
- Sinun lähtösi takia. Tämä on ikävä ja vaarallinen juttu, Watson. Kuta enemmän asiaa ajttelen, sitä vähemmän siitä pidän. Niin, hyvä veli, naura sinä vain, mutta olen iloinen, jos saan sinut takaisin Baker Streetin varrelle."

5. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 4. luukku: Longbournin talossa

Hyvän kirjan ei soisi päättyvän. Yritän hidastella lukemista, vain pari sivua tai yksi luku päivässä. Mutta ei niin voi tehdä. Kirja vie mennessään ja yhtenä yönä huomaa kellon olevan kolme ja kirjassa olisi vielä 30 sivua jäljellä. Kuinka moni siinä tilanteessa sulkee kirjan nukkuakseen vielä ne neljä tuntia ennen herätystä?

Viimeisin tällainen kirja oli Jo Bakerin Longbournin talossa (2013). Suomenkielisen kirjan kanteen on lukijoiden opastukseksi painettu teksti Palvelusväen Ylpeys ja ennakkoluulo. Kirjan alkuperäinen nimi Longbourn antaa viitteen kirjan sisällöstä vain vannoutuneimmille Jane Austenin ja erityisesti kirjan Ylpeys ja ennakkoluulo faneille.

Kirjan alku johdattaa suoraan asiaan.

" Vaatteita ei voi käyttää pesemättä, niin kuin ei voi kuljeskella ilman pukeita, ei ainakaan Hertfordshiressa eikä syyskuussa, joten pyykkipäivää ei voi välttää, mutta silti huushollin vaatteiden viikkopyykki oli Sarahille vastenmielinen ajatus."

"Edessä oli pitkä päivä, ja tämä oli vasta alkua."

3. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 3. luukku: Neiti Maple ja muut

Kolmannen luukun kirja on yhteistyön ylistys. Älykkäinkään salapoliisi ei pärjää ilman tukijoukkoja!

Leonie Swannin teos Murha laitumella alkaa, kun lampaat löytävät lammaspaimenensa Geoge Glennin kuolleena. Lampaat ovat ymmällään.

"Sir Ritchfield katsoi ihmeissään. "Hän kuoli lapioon. Et sinäkään olisi hengissä selvinnyt; semmoinen rautajötikkä mahassa. Tietysti hän kuoli." Ritchfieldiä kylmäsi.
"Ja mistähän se lapio on peräisin?"
"Joku tökkäsi sen häneen." Sir Ritchfieldin mielestä asia oli loppuun käsitelty, mutta Othello, lauman ainoa musta lammas, alkoi yhtäkkiä osoittaa kiinnostusta ongelmaa kohtaan. 
"Se on voinut olla ihminen - tai erittäin suuri apina." Othello oli viettänyt hyvin järisyttävän nuoruuden Dublinin eläintarhassa, johon se muisti viitata aina tilaisuuden tullen.
"Ihminen." Maple nyökkäsi tyytyväisenä. Epäiltyjen määrä väheni nopeasti. "Minusta meidän on selvitettävä, millaisesta ihmisestä on kyse."

Tutkintaa johtaa neiti Maple, joka oli koko Glennkillin viisain lammas, saattoipa olla jopa maailman viisain lammas. Rikoksen ratkaisemiseen tarvitaan kuitenkin koko lauman hoksottimet ja uskallus. Jokainen lammas auttaa omalla yksilöllisellä tavallaan. Mopple the Whale muistaa kaiken, Maude ylpeilee hajuaistillaan, musta Othello tuntee sirkuksen, sarvekas Zora on syvämietteinen, Cloud villava, johtajapässi sir Ritchfield on lähes sokea ja veljensä Melmoth on nähnyt maailmaa.

Vakoilemalla ihmisiä, tekemällä uhkarohkeita retkiä läheiseen kylään, käyttäytymällä luonnollisesti ja pohtimalla yhdessä selville saatuja tietoja lampaat selvittävät murhaajan. Paljon vaikeampaa on saada ihmiset ymmärtämään asia. Sen tähden lampaat osallistuvat Smartest-Sheep-of Glennkill-Contestiin ja näyttelevät paimenensa murhan. Vain yksi ihminen ymmärtää lampaiden esityksen.

2. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 2. luukku: Neiti Marple, ikuisesti!

Agatha Christien neiti Jane Marple on minusta suurenmoinen salapoliisi sanan varsinaisessa merkityksessä. Kuka uskoo taitavaksi salapoliisiksi valkotukkaista vanhaa neitiä, joka neuloo vauvalle nuttua ja hoitaa intohimoisesti puutarhaansa?

Neiti Marplen ensiesiintyminen on teoksessa Murha maalaiskylässä (1930). Ensimmäiset kommentit Neiti Marplesta eivät ole kovin mairittelevia:

" - Ruova Price Ridley, neiti Wetherby, neiti Hartnell ja tuo kaamea neiti Marple.
- Minä oikeastaan pidän neiti Marplesta, sanoin minä. - Hänellä on huumorintajua.
- Hän on kylän pahin kissa, sanoi Griselda. - Ja hän tietää aina kaiken mitä tapahtuu - ja tekee siitä pahimmat mahdolliset johtopäätökset."

"Neiti Marple on valkotukkainen vanha neiti jolla on lempeä vetoava käytös - neiti Wetherby on sekoitus happamuutta ja tunteenpurkauksia. Heistä kahdesta neiti Marple on paljon vaarallisempi."

Terävä-älyinen neiti Marple näkee kaiken. Lörpöttelemällä ja juoruilemalla hän myös kuulee suurimman osan ihmisten asioista. Hän vertailee intuitiivisesti kuulemansa ja näkemänsä pitkän elämnsä aikana kuulemaansa ja näkemäänsä - ja selvittää rikoksen!

Neiti Marple viihtyy hyvin kodissaan St. Mary Meadin kylässä. Hän ei ole kovin rikas eikä hän matkustele kovin laajsti. Hänen veljenpoikansa, menestyvä kirjailija Raymond West, antaa Jane-tädilleen mahdollisuuden nähdä muutakin kuin St. Mary Meadin. Raymond tarjoaa neiti Marplelle mm. matkan Karibian merelle (Lomahotellin murhat, 1965) ja mahdollisuuden palata laspsuuden muistoihin (Bertramin hotellissa, 1967). Ympäri Englantia on joku tuttu, jonka luokse voi mennä tutkimaan murhaa. Sillä neiti Marplella on tylsää ilman ratkottavaa rikosta!

Viimeinen teos, jossa neiti Marple esiintyy, on Neiti Marplen viimeinen juttu (1977). Siinä neiti Marple esittely on huomattavan ystävällinen.

"Neiti Marple oli viehättävä vanhus. Hän oli pitkä ja laiha; hänellä oli punertavat posket, siniset silmät ja ystävällinen, hieman touhukas käytös. Hänen sinisissä silmissään oli usein pieni iloinen pilke."

Neiti Marple jatkaa vanhan neidin elämäänsä myös viimeisen juttunsa jälkeen. Tarinaa hänen kuolemastaan ei ole. Kuolematon neiti Marple!

1. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 1. luukku: Hercule Poirot

Minua houkuttelee ajatus joulukalenterista, jossa on vain Agatha Christie -sitaatteja. Agatha Christien laajassa tuotannossa riittäisi kyllä siteerattavaa vaikka jokaiselle joulukalenterin päivälle ja vähän enempäänkin. En sellaista kuitenkaan lupaa, sillä kirjojen maailmaan mahtuu niin paljon muutakin.

Joulukalenterimateriaalia

Päivän sitaatti on Agtaha Christien ensimmäisestä julkaistusta kirjasta Stylesin tapaus (1920). Siinä Christie esittelee Hercule Poirotin. Sitaatti on pitkä.

"Poirot oli merkillisen näköinen pikku mies. Hän ei ollut juuri sataakuuttakymmentä senttiä pitempi, mutta hän oli varsin ryhdikäs ja esiintymiseltään arvokas. Hänen päänsä oli täsmälleen munan mutoinen ja se oli aina hieman kallellaan. Hänen viiksensä olivat hyvin jäykät ja sotilaalliset. Hänen asunsa oli miltei uskomattoman huoliteltu; tomuhiukkanen olisi varmaan tuottanut hänelle suurempaa tuskaa kuin luodinreikä. Ikäväkseni huomasin että hän ontui nyt melko pahasti. Tämä merkillinen, keikarimainen pikku mies oli aikanaan ollut Belgian poliisivoimian suurimpia ylpeyksiä. Hänen salapoliisinvainunsa oli ainutlaatuinen, ja hän oli saavuttanut useita suurvoittoja selvittäessään aikansa ongelmallisimpia rikostapauksia."

Myöhemmin Agatha Christien tapa kuvata Hercule Poirotia muuttuu. Poirotin turhamaisuus, itserakkaus ja halu esiintyä esitetään liioitellen, kuten esim. kirjassa Rouva McGinty on kuollut (1951).

"Minä olen Hercule Poirot. Minä olen suuri, ainutlaatuinen Hercule Poirot. Ja minä, Hercule Poirot, en ole tyytyväinen McGinty-jutun tuomioon. Minulla, Hercule Poirotilla, on hyvin terävä aavistus siitä mitä todella tapahtui."

Teoksessa Rouva McGinty on kuollut Christie kohtelee Poirotia suorastaan julmasti. Poirot joutuu asumaan matkustajakodissa, jossa siisteys ja järjestys loistavat poissaolollaan eikä ruokakaan vastaa Poirotin makumieltymyksiä. Myös talon vetoisuus ja mutaiset kadut saavat Poirotin epätoivoon ja hän alkaa jopa epäillä itseään.


Christie kyllästyi Poirotiin ja kirjoitti 1940-luvun alussa Esiripun, joka on Poirotin viimeinen tapaus. Käsikirjoitus laitettiin kuitenkin kassakaappiin ja Esirippu julkaistiin vasta vuonna 1975.

------------------
Tänä vuonna joulukalenterissa tuttuun tapaan hyviä kirjoja ja sitaatteja. Julkaisen joulukalenteria lähes päivittäin jouluaattoon asti.