4. joulukuuta 2016

Risaksi luetut

Valokuvausprojektini edetessä vastaani on tullut rikkinäisiä kirjoja, loppuun asti luettuja. Joissakin kirjoissa osa sivuista on irti tai jopa kadonnut. Käytössä kuluneiden kirjojen tilalle en ole ostanut uutta kirjaa kuin kahdessa tapauksessa tapauksessa.

Jouluna 1969 sain isältä ja äidiltä joululahjaksi Kuin surmaisi satakielen. Irti lähteneet sivut haittasivat lukemista niin paljon, että ostin uuden painoksen ostin pari vuotta sitten.


Jouluna 1970 sain äidiltä joululahjaksi mainion kirjan Tusinoittain halvemmalla. Tämän kirjan luin noin miljoona kertaa.


Uuden painoksin ostin kymmenisen vuotta sitten huomattuani, että viimeiset sivut puuttuvat. Pitäähän ne olla, jos vaikka vielä joskus lukisin kirjan uudestaan.

Uuteen painokseen liittyy nimittäin ongelma. Toisenlaiset kannet, erilainen paperi ja uuden kirjan jäykkyys tekevät siitä oudon, vieraan. Ei tämä olekaan se kirja, jota olen rakastanut ja jonka osaan miltei ulkoa,

2. joulukuuta 2016

Neiti Marple Nemesiksenä

Pidän Neiti Marplesta. Hänen hassahtaneesta olemuksestaan ja terävästä, loogisesta älystään. Pidän siitä ulkoisen ja sisäisen olemuksen välisestä ristiriidasta, jota neiti Marple taitavasti hyödyntää selvittäessään murhia.

Usein ajattelen, että Agatha Christien neiti Marple-dekkarit ovat parasta, mitä hän on kirjoittanut. Näistä Lomahotellin murhat (Caribbean Mystery, 1964) on yksi suosikeistani. Syy sihen on mm. tämä kohtaus:

"Minä tässä vain olen", neiti Marple virkkoi. "Tai ehkä minun pitäisi käyttää hieman voimakkaampaa sanaa. Ellen erehdy, kreikkalaiset nimittivät sellaista henkilöä Nemesikseksi, oikeutta valvovaksi jumalattareksi."

Nemesiksellä oli yllään yöasu ja aamutakki, jalassaan tohvelit ja päässään vaaleanpunainen villahuivi.



Yövaatteissaan herra Rafielia herätellyt neiti Marple teki herra Rafieliin suuren vaikutuksen, "Jospa tietäisitte, miltä te näytitte tuona yönä päässänne tuo pörröinen vaaleanpunainen villahuivi, kun seisoitte siinä ja sanoitte olevanne Nemesis."

Agatha Christie jatkoi Nemesis-teemalla kirjassa Neiti Marple koston jumalalttarena (Nemesis, 1971). Siinä herra Rafiel määrää testamentissaan neiti Marplelle 20 000 puntaa sillä edellytyksellä, että neiti Marple vielä kerran toimisi Nemesiksenä.


Tosin herra Rafiel ei sano suoraan, mitä haluaa neiti Marplen tekevän. Rikos on toki ratkaistava, mutta mikä rikos? Herra Rafielin luottamus neiti Marplen kykyihin oli ollut niin suuri, että hän oli ennen kuolemaansa varannut neiti Marplelle paikan Ison-Britannian Kuuluisia Taloja ja Puutarhoja -kiertomatkalle.

Hämmentyneenä neiti Marple tarttuu tehtävään. Hän havainnoi, keskustelee ja tekee muistiinpanoja. Silti kirjaa pitkään kuvaava virke löytyy sivulta 62: "Surullisesti hänelle valkeni ettei mikään ollut ratkennut."

Kirjan nimi johtaa harhaan, sillä neiti Marple ei ole kirjassa koston jumalatar eikä hän hae kostoa. Neiti Marplen tehtävänä on toimia samanlaisena oikeutta valvovana jumalattarena kuin Lomahotellin murhissa, Hän ratkaisee vanhat ja uudet rikokset. Oikeus toteutuu ja vääryys korjataan.

Kirjan lopussa asiaa seuranneet henkilöt luonnehtivat neiti Marplea seuraavasti:
"Niin lempeä - ja niin häikäilemätön,"
"Pelottavin nainen mitä olen tavannut."

Sellaisia jumalattaret saattavat olla.

5. lokakuuta 2016

Risto Isomäki: Con rit

"On niin ihanaa lukea kirjaa myyttisestä eläimestä", totesin siinä vaiheessa kun olin lukenut puolet kirjasta.



Kirja kuitenkin muuttuu hyvin nopeasti kaltaiseni klaustrofoobikon kannalta kauhutarinaksi. Silti tarina on niin koukuttavan jännittävä, että suosista jätin työpäivää edeltävät yöunet viiteen tuntiin tai vielä vähempään.

Con rit on merikäärme, valtavan kokoinen merilohikäärme. Kirjan päähenkilö Martti Ritola uskoo, että con rit, leviathan, quetzalcoatl, kukulkan, nyan, naga, waterhorse ja meerhorse ovat saman lajin nimityksiä eri puolilla maailmaa. Con rit on tunnettu tarinoista, ikivanhoista lakiteksteistä ja lehtileikkeistä, mutta konkreettisia todisteita siitä ei ole. Siksi con ritiä kutsutaan kirjassa myös kryptidiksi eli tuntemattomaksi eläimeksi. Kryptidit ovat Isomäen mukaan etupäässä tarueläimiä, mutta jotkut voivat olla olemassa oikeasti.

Kun Ritola saa vietnamilaiselta ystävältään Hoalta viestin, jonka mukaan con ritin raato oli löytynyt eräältä Ha Long Bayn saarelta, hänelle tulee pakkomielteenomainen halu päästä tutkimaan con ritin raatoa. Matkan ja tutkimusretken rahoittajaksi Ritola pyytää nuoruuden rakastettuaan Camilla Norrstrandia,

Isomäestä kun on kyse, kirjassa käsitellään myös Indonesian metsien hakkuut ja niistä johtuvat turvesuopalot sekä ilmastonmuutoksen synnyttämät supermyrskyt. Vuonna 2011 julkaistussa kirjassa Isomäki ei malta olla kirjoittamatta Fukushiman ydinvoimalaonnettomuudesta. Varoituksen sana rannikoilla toimivista ydinvoimaloista kuullaan myös tässä kirjassa.

Ekologisuus onkin yksi hyvä syy lukea Con rit. Toinen hyvä syy on Isomäen erittäin visuaalinen teksti, jota lukiessa tuntee katsovansa elokuvaa. Niin ja tietenkin myyttinen con rit.

30. kesäkuuta 2016

Kuninkaallinen kesäkuu

Kesäkuussa luin pelkästään Stephen Kingiä. Sen siitä saa, kun alkaa lukea kirjasarjaa. Ja siitä, että heti ei ole saatavilla sarjan seuraavaa osaa.

Stephen Kingin Callan sudet -kirjan lukemiseen kului enemmän aikaa kuin olin kuvitellut. Jostain syystä se ei imaissutkaan mukaansa niin tenhoavasti kuin aikaisemmat Musta torni -sarjan teokset.




Callan sudet (The Dark Tower V: Wolves of the Calla, 2003) on tarinaltaan tuttu. Urheat ritarit, samurait tai lännenmiehet saavat kylän/kaupungin asukkailta pyynnön: "Pelastakaa meidät pahalta!" Callan sudet -kirjassa Rolandin ka-tet saa Calla Bryn Sturgisin asukkailta pyynnön pelastaa kyläläisten lapset susilta. Kylässä syntyvät lapset ovat aina kaksosia. Kerran sukupolvessa kylään hyökkäävät sudet vievät toisen kaksosista. Ryöstetyt lapset palautetaan takaisin sen jälkeen, kun sudet eivät niitä enää tarvitse. Palautetut lapset ovat rontteja.

Rolandin, Eddien, Susannan ja ja Jaken sekä Oi-mäyriäisen ka-tet saa Callan susissa yhden jäsenen lisää. Isä Callahan on entisessä elämässään ollut vampyyrintappaja, alkoholisti ja pappi. Hän on matkaillut maailmojen välillä ja nähnyt useita versioita Yhdysvalloista. Callan Bryn Sturgisiin hän päätyi mukanaan pahansuopa Musta Kolmetoista.

Lasten pelastamisen lisäksi Rolandin ka-tetiä työllistää erään tyhjän tontin ostaminen New Yorkissa.

Olisin toki voinut kahden Musta Torni -sarjan osan väliin lukea muutakin kuin Kingiä, mutta oikeastaan halusin vain saada Tulisilmän luettua alta pois. Muistan kun äitini luki Stephen Kingiä. Tulisilmä (Firestarter, 1980) oli yksi häneen vaikutuksen tehneistä Kingin kirjoista, vaikkakin Carrie taisi olla hänen suosikkinsa.




Jostain syystä minun oli vaikea päästä Tulisilmän sisään. Kerronta oli kirjan alussa ohutta, kuin sellaisten asioiden selostamista, jotka lukijan on syytä tietää. Ne olisi voinut kertoa paremmin! Andy (isä) ja Charlien (tytär) paniikinomainen pako, tuuppaukset ja lähes mielipuoliset tutkijat ja agentit eivät minua heti sytyttäneet. Vasta siinä vaiheessa kun Irv Manders ottaa Andyn ja Charlien autonsa kyytiin Tulisilmä todella alkaa. 

Charlien valloilleen päässeet pyrokineettiset kyvyt aiheuttavat suurta tuhoa Mandersin tilalla. Andy ja Charlie pääsevät vielä kerran pakoon Verstaan väeltä. Verstaan agentit saavat lopulta Andyn ja Charlien kiinni. Tarinassa alkaa tavallaan toinen osa, joka kuvaa Andya ja Charliea Verstaan vankeina.

Susannan laulu (The Dark Tower VI: Song of Susannah) jatkuu suoraan siitä, mihin Callan sudet päättyi. Susannan laulu on Musta torni -sarjan toiseksi viimeinen osa. Toivon ettei sarjan viimeinen osa ole täynnä kauhua kuten Susannan laulu on. 




Yksi Musta Torni -sarjan kantavista teemoista on tarinoiden henkilöhahmojen todellisuus/epätodellisuus. Sarjan henkilöt joutuvat pohtimaan, onko heitä oikeasti olemassa. Isä Callahan saa Callan sudet -kirjassa lukea oman tarinansa Painajainen (Salem's Lot, 1975) -kirjasta. Susannan laulussa tämä viedään pidemmälle, kun yhdeksi henkilöhahmoksi ilmaantyy kirjailija nimeltä Stephen King, jonka kuolinilmoitukseen kirja päättyy.

En nauttinut Susannan laulusta. Ka-tet, kohtalon yhdistämät ihmiset ja tässä tapauksessa myös Oi-mäyriäinen, on ollut Musta torni -sarjan oivaltavimpia käsitteitä. Se teki minuun vaikutuksen heti ja otin sen välittömästi käyttööni. Ka-tetin henkinen hajoaminen alkoi Callan susissa. Susannan laulussa se muuttuu myös fyysiseksi:  Rolandin ka-tet ei toimi yhdessä, ei edes samassa ajassa.

Pariin otteeseen kirjassa selitetään, kuinka Susannan/Mian raskaus sai alkunsa. Eikä se riitä, niin epäuskottavasta jutusta on kyse. Selviää sekin, ettei paholainen ole lapsen isä. No se olisikin ollut liikaa! Susannan/Mian synnytys käynnistyy Susannan laulussa hyvin demonisessa ja kammottavassa ympäristössä. Miten vaan tuleekin Rosemaryn painajainen mieleen!

Susannan laulua lukiessani minun oli usein ikavaä Musta torni -sarjan neljää ensimmäistä osaa.




Heinäkuussa aion lukea muutakin kuin Kingiä. Tai ei ehkä Kingiä lainkaan!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...