4. joulukuuta 2016

Risaksi luetut

Valokuvausprojektini edetessä vastaani on tullut rikkinäisiä kirjoja, loppuun asti luettuja. Joissakin kirjoissa osa sivuista on irti tai jopa kadonnut. Käytössä kuluneiden kirjojen tilalle en ole ostanut uutta kirjaa kuin kahdessa tapauksessa.

Jouluna 1969 sain isältä ja äidiltä joululahjaksi Kuin surmaisi satakielen. Irti lähteneet sivut haittasivat lukemista niin paljon, että ostin uuden painoksen pari vuotta sitten.


Jouluna 1970 sain äidiltä joululahjaksi mainion kirjan Tusinoittain halvemmalla. Tämän kirjan luin noin miljoona kertaa.


Uuden painoksin ostin kymmenisen vuotta sitten huomattuani, että viimeiset sivut puuttuvat. Pitäähän ne olla, jos vaikka vielä joskus lukisin kirjan uudestaan.

Uuteen painokseen liittyy nimittäin ongelma. Toisenlaiset kannet, erilainen paperi ja uuden kirjan jäykkyys tekevät siitä oudon, vieraan. Ei tämä olekaan se kirja, jota olen rakastanut ja jonka osaan miltei ulkoa.

2. joulukuuta 2016

Neiti Marple Nemesiksenä

Pidän Neiti Marplesta. Hänen hassahtaneesta olemuksestaan ja terävästä, loogisesta älystään. Pidän siitä ulkoisen ja sisäisen olemuksen välisestä ristiriidasta, jota neiti Marple taitavasti hyödyntää selvittäessään murhia.

Usein ajattelen, että Agatha Christien neiti Marple-dekkarit ovat parasta, mitä hän on kirjoittanut. Näistä Lomahotellin murhat (Caribbean Mystery, 1964) on yksi suosikeistani. Syy sihen on mm. tämä kohtaus:

"Minä tässä vain olen", neiti Marple virkkoi. "Tai ehkä minun pitäisi käyttää hieman voimakkaampaa sanaa. Ellen erehdy, kreikkalaiset nimittivät sellaista henkilöä Nemesikseksi, oikeutta valvovaksi jumalattareksi."

Nemesiksellä oli yllään yöasu ja aamutakki, jalassaan tohvelit ja päässään vaaleanpunainen villahuivi.



Yövaatteissaan herra Rafielia herätellyt neiti Marple teki herra Rafieliin suuren vaikutuksen, "Jospa tietäisitte, miltä te näytitte tuona yönä päässänne tuo pörröinen vaaleanpunainen villahuivi, kun seisoitte siinä ja sanoitte olevanne Nemesis."

Agatha Christie jatkoi Nemesis-teemalla kirjassa Neiti Marple koston jumalalttarena (Nemesis, 1971). Siinä herra Rafiel määrää testamentissaan neiti Marplelle 20 000 puntaa sillä edellytyksellä, että neiti Marple vielä kerran toimisi Nemesiksenä.


Tosin herra Rafiel ei sano suoraan, mitä haluaa neiti Marplen tekevän. Rikos on toki ratkaistava, mutta mikä rikos? Herra Rafielin luottamus neiti Marplen kykyihin oli ollut niin suuri, että hän oli ennen kuolemaansa varannut neiti Marplelle paikan Ison-Britannian Kuuluisia Taloja ja Puutarhoja -kiertomatkalle.

Hämmentyneenä neiti Marple tarttuu tehtävään. Hän havainnoi, keskustelee ja tekee muistiinpanoja. Silti kirjaa pitkään kuvaava virke löytyy sivulta 62: "Surullisesti hänelle valkeni ettei mikään ollut ratkennut."

Kirjan nimi johtaa harhaan, sillä neiti Marple ei ole kirjassa koston jumalatar eikä hän hae kostoa. Neiti Marplen tehtävänä on toimia samanlaisena oikeutta valvovana jumalattarena kuin Lomahotellin murhissa, Hän ratkaisee vanhat ja uudet rikokset. Oikeus toteutuu ja vääryys korjataan.

Kirjan lopussa asiaa seuranneet henkilöt luonnehtivat neiti Marplea seuraavasti:
"Niin lempeä - ja niin häikäilemätön,"
"Pelottavin nainen mitä olen tavannut."

Sellaisia jumalattaret saattavat olla.

5. lokakuuta 2016

Risto Isomäki: Con rit

"On niin ihanaa lukea kirjaa myyttisestä eläimestä", totesin siinä vaiheessa kun olin lukenut puolet kirjasta.



Kirja kuitenkin muuttuu hyvin nopeasti kaltaiseni klaustrofoobikon kannalta kauhutarinaksi. Silti tarina on niin koukuttavan jännittävä, että suosista jätin työpäivää edeltävät yöunet viiteen tuntiin tai vielä vähempään.

Con rit on merikäärme, valtavan kokoinen merilohikäärme. Kirjan päähenkilö Martti Ritola uskoo, että con rit, leviathan, quetzalcoatl, kukulkan, nyan, naga, waterhorse ja meerhorse ovat saman lajin nimityksiä eri puolilla maailmaa. Con rit on tunnettu tarinoista, ikivanhoista lakiteksteistä ja lehtileikkeistä, mutta konkreettisia todisteita siitä ei ole. Siksi con ritiä kutsutaan kirjassa myös kryptidiksi eli tuntemattomaksi eläimeksi. Kryptidit ovat Isomäen mukaan etupäässä tarueläimiä, mutta jotkut voivat olla olemassa oikeasti.

Kun Ritola saa vietnamilaiselta ystävältään Hoalta viestin, jonka mukaan con ritin raato oli löytynyt eräältä Ha Long Bayn saarelta, hänelle tulee pakkomielteenomainen halu päästä tutkimaan con ritin raatoa. Matkan ja tutkimusretken rahoittajaksi Ritola pyytää nuoruuden rakastettuaan Camilla Norrstrandia,

Isomäestä kun on kyse, kirjassa käsitellään myös Indonesian metsien hakkuut ja niistä johtuvat turvesuopalot sekä ilmastonmuutoksen synnyttämät supermyrskyt. Vuonna 2011 julkaistussa kirjassa Isomäki ei malta olla kirjoittamatta Fukushiman ydinvoimalaonnettomuudesta. Varoituksen sana rannikoilla toimivista ydinvoimaloista kuullaan myös tässä kirjassa.

Ekologisuus onkin yksi hyvä syy lukea Con rit. Toinen hyvä syy on Isomäen erittäin visuaalinen teksti, jota lukiessa tuntee katsovansa elokuvaa. Niin ja tietenkin myyttinen con rit.

30. kesäkuuta 2016

Kuninkaallinen kesäkuu

Kesäkuussa luin pelkästään Stephen Kingiä. Sen siitä saa, kun alkaa lukea kirjasarjaa. Ja siitä, että heti ei ole saatavilla sarjan seuraavaa osaa.

Stephen Kingin Callan sudet -kirjan lukemiseen kului enemmän aikaa kuin olin kuvitellut. Jostain syystä se ei imaissutkaan mukaansa niin tenhoavasti kuin aikaisemmat Musta torni -sarjan teokset.




Callan sudet (The Dark Tower V: Wolves of the Calla, 2003) on tarinaltaan tuttu. Urheat ritarit, samurait tai lännenmiehet saavat kylän/kaupungin asukkailta pyynnön: "Pelastakaa meidät pahalta!" Callan sudet -kirjassa Rolandin ka-tet saa Calla Bryn Sturgisin asukkailta pyynnön pelastaa kyläläisten lapset susilta. Kylässä syntyvät lapset ovat aina kaksosia. Kerran sukupolvessa kylään hyökkäävät sudet vievät toisen kaksosista. Ryöstetyt lapset palautetaan takaisin sen jälkeen, kun sudet eivät niitä enää tarvitse. Palautetut lapset ovat rontteja.

Rolandin, Eddien, Susannan ja ja Jaken sekä Oi-mäyriäisen ka-tet saa Callan susissa yhden jäsenen lisää. Isä Callahan on entisessä elämässään ollut vampyyrintappaja, alkoholisti ja pappi. Hän on matkaillut maailmojen välillä ja nähnyt useita versioita Yhdysvalloista. Callan Bryn Sturgisiin hän päätyi mukanaan pahansuopa Musta Kolmetoista.

Lasten pelastamisen lisäksi Rolandin ka-tetiä työllistää erään tyhjän tontin ostaminen New Yorkissa.

Olisin toki voinut kahden Musta Torni -sarjan osan väliin lukea muutakin kuin Kingiä, mutta oikeastaan halusin vain saada Tulisilmän luettua alta pois. Muistan kun äitini luki Stephen Kingiä. Tulisilmä (Firestarter, 1980) oli yksi häneen vaikutuksen tehneistä Kingin kirjoista, vaikkakin Carrie taisi olla hänen suosikkinsa.




Jostain syystä minun oli vaikea päästä Tulisilmän sisään. Kerronta oli kirjan alussa ohutta, kuin sellaisten asioiden selostamista, jotka lukijan on syytä tietää. Ne olisi voinut kertoa paremmin! Andy (isä) ja Charlien (tytär) paniikinomainen pako, tuuppaukset ja lähes mielipuoliset tutkijat ja agentit eivät minua heti sytyttäneet. Vasta siinä vaiheessa kun Irv Manders ottaa Andyn ja Charlien autonsa kyytiin Tulisilmä todella alkaa. 

Charlien valloilleen päässeet pyrokineettiset kyvyt aiheuttavat suurta tuhoa Mandersin tilalla. Andy ja Charlie pääsevät vielä kerran pakoon Verstaan väeltä. Verstaan agentit saavat lopulta Andyn ja Charlien kiinni. Tarinassa alkaa tavallaan toinen osa, joka kuvaa Andya ja Charliea Verstaan vankeina.

Susannan laulu (The Dark Tower VI: Song of Susannah) jatkuu suoraan siitä, mihin Callan sudet päättyi. Susannan laulu on Musta torni -sarjan toiseksi viimeinen osa. Toivon ettei sarjan viimeinen osa ole täynnä kauhua kuten Susannan laulu on. 




Yksi Musta Torni -sarjan kantavista teemoista on tarinoiden henkilöhahmojen todellisuus/epätodellisuus. Sarjan henkilöt joutuvat pohtimaan, onko heitä oikeasti olemassa. Isä Callahan saa Callan sudet -kirjassa lukea oman tarinansa Painajainen (Salem's Lot, 1975) -kirjasta. Susannan laulussa tämä viedään pidemmälle, kun yhdeksi henkilöhahmoksi ilmaantyy kirjailija nimeltä Stephen King, jonka kuolinilmoitukseen kirja päättyy.

En nauttinut Susannan laulusta. Ka-tet, kohtalon yhdistämät ihmiset ja tässä tapauksessa myös Oi-mäyriäinen, on ollut Musta torni -sarjan oivaltavimpia käsitteitä. Se teki minuun vaikutuksen heti ja otin sen välittömästi käyttööni. Ka-tetin henkinen hajoaminen alkoi Callan susissa. Susannan laulussa se muuttuu myös fyysiseksi:  Rolandin ka-tet ei toimi yhdessä, ei edes samassa ajassa.

Pariin otteeseen kirjassa selitetään, kuinka Susannan/Mian raskaus sai alkunsa. Eikä se riitä, niin epäuskottavasta jutusta on kyse. Selviää sekin, ettei paholainen ole lapsen isä. No se olisikin ollut liikaa! Susannan/Mian synnytys käynnistyy Susannan laulussa hyvin demonisessa ja kammottavassa ympäristössä. Miten vaan tuleekin Rosemaryn painajainen mieleen!

Susannan laulua lukiessani minun oli usein ikavaä Musta torni -sarjan neljää ensimmäistä osaa.




Heinäkuussa aion lukea muutakin kuin Kingiä. Tai ei ehkä Kingiä lainkaan!

29. kesäkuuta 2016

Kesäpäivä

Ensimmäisen lomapäivän kunniaksi ihastelin Kontulan kukkaistutuksia. Vielä muutama viikko ja lähes maamerkin asemassa oleva kukkaistutus kukkii parhaimmillaan.

Sisareni kanssa matkasimme kuitenkin Kontulasta Ruoholahteen. Tavoitteena oli käydä Lapilanden Lähteessä kahvilla ja Hietsun uudessa kahvilassa.

Lapinklahden Lähteen pihalla oli kekseliäitä kukkaistutuksia. Nämä kukat ihastuttivat kahvilan sisäänkäynnin vieressä.



Olen monesti kävellyt Lapinlahden rantaa pitkin Hietsuun. Silti näin ekaa kertaa Salmisaareen avautuvan maiseman. Ihmettelen aina, kuinka sitä voikaan liikkua näkemättä, havainnoimatta ympäristöään. Aina on hirveä kiire. Aina on tarkkailtava, minne jalkansa laittaa ettei kaadu tai astu koiranpaskaan. En haluaisi viettää elämääni jalkoihin ja katuun tuijottaen.

Siksi käytän kesälomani nimenomaan käveleskelyyn, hyvässä seurassa tai yksin. Kiireetön kävely, jonkin kauniin tai hämmästyttävän eteen pysähtely ja sen valokuvaaminen antavat minulle voimaa viedä arkea eteenpäin.



Hietsussa pitää toki ottaa tämä kuva.



Ihmisiä oli Hietsussa vähän. Paikalla oli vain muutama auringonpalvoja ja joitakin porukoita pelaamassa beach volleya. Kahvilassakin olimme miltei ainoat asiakkaat.

Jotain hätkähdyttävää ristiriitaa on kaikille avoimen ja maksuttoman uimarannan sekä vauraan Merikannontien välillä.


Sisareni kanssa olemme jo vuosien ajan tehneet vähintään kerran kesässä retken Hietsuun. Paljon kävelyä, paljon kahvia ja kahviloita ja etenkin paljon puhetta.Taivallahden tennisklubin kahvilassa pidimme vähän pidemmän juttutuokion.


Kesäretkeemme meni suuri osa päivästä, lähes kuusi tuntia. Tällainen lomanvietto sopii minulle oikein hvyin. Helsingissä riittä jatkuvasti uutta nähtävää ja hyvässä seurassa kaikki on moninverroin nautittavampaa.

27. kesäkuuta 2016

Kesäkoti. Osa 1

Kesäloman ajaksi muutin sisareni kotiin Kontulaan. Pääsin lähtemään sunnuntaina vasta seitsemän jälkeen illalla. Mukaani olin pakannut hieman ruokaa, maitoa ja cokista. Vaatetta pakkasin mukaan vain helteisten kesäpäivien varalle. Painavimmat mukaan otettavat olivat läppäri, järjestelmäkamera ja yli 400-sivuinen kovakantinen romaani.

Kontulaan saavuttuani otin kuvan ruusuista.


Kesäkodissa oli juuri lähdössä oleva sisarenpoikani. Hän oli katsonut Game of Thronesia, mutta keskeytti sen minun saavuttuani. Kohtelias nuori mies totesi keskeyttämisen syyksi sen, että minä en ole nähnyt kutoskautta lainkaan. En tiedä, kuinka moni pystyisi jättämään Game of Thronesin katsomisen kesken, oli syy mikä tahansa!

Sisareni oli jättänyt minulle lahjapaketin, josta kääriytyi tiikeri. Kertakaikkisen suloinen!


Tiikerin on tarkoitus helpottaa eroa Nessasta, joka jäi kotiin tyttären kanssa.


Sisareni koti on minulle hyvin tuttu. Tekniikan käyttöönotto oli kuitenkin kangertelevaa. Sisarenpoikani oli onneksi jättänyt minulle television auki. Olin saanut ohjeet kaikkien laitteiden käyttöön, mutta epäilen silti, että olisin saanut runsaasti aikaa kulumaan myös television käynnistämisen kanssa. Tv tarkoittaa tässä tapauksessa projektoria, digiboksia ja viritinvahvistinta.

Läppärin ja puhelinten liittäminen sisaren wifiin tapahtui muutaman erehdyksen ja yhden puhelinsoiton kautta. Ensimmäinen ongelma oli toki se, että modeemi ei ollut päällä! Toiseksi piti tarkistaa verkon nimi. Kolmanneksi piti hyväksyä se tosiasia, että kun salasanan oli sanottu olevan keskimmäinen, se myös tarkoitti sitä!

Läppärini ei ilmeisesti pitänyt matkustamisesta. Sain sen kunnolla toimimaan vasta muutaman uudelleenkäynnistyksen jälkeen.

Niin jännittävää kaikki oli, että muistin syödä vasta kymmenen jälkeen. Siihen mennessä olikin jo kehittynyt hurja nälkä. Nukkumaan menin puolen yön paikkeilla. Heräilin yölllä muutaman kerran.

Aamun kohokohta olikin puuron keittäminen aivan omituisella liedellä! Kaksi kertaa keskustelin sisareni kanssa puhelimessa selviytyäkseni asiasta.

Nyt lähden käymään kotona. Tarvitsen lämpimämpiä vaatteita selvitäkseni hyisestä säästä. Ei muuten ole ensimmäinen kerta, jolloin lähden matkaan kesäisin vaattein, joilla ei sitten tarkenekaan ulkona.

13. kesäkuuta 2016

Toukokuussa luetut kirjat

Toukokuussa ehdin lukea vain kolme kirjaa. Luin kyllä tapani mukaan päivittäin, mutta en ehtinyt lukea aloittamaani yli  800-sivuista kirjaa ennen toukokuun päättymistä.

Ensimmäinen toukokuussa lukemani kirja oli Stephen Kingin Musta torni -sarjaan osa 4,5 Tuulen avain.


Tuulen avain sijoittuu sarjassa kirjojen Joutomaa ja Callan sudet väliin. Tuulen avain on perin merkillinen kirja sisäkkäisten tarinoiden vuoksi. Alkuasetelmassa Ronald, Eddie, Susanna ja Jake sekä Oi-mäyriäinen asettuvat vankkarakenteiseen taloon suojaan jäätävältä vihurilta. Ajan kuluksi Ronald alkaa kertoa tarinaa, jossa hän kertoo tarinan nimeltä Tuulen avain. Tarina Tuulen avain oli todella hieno ja itse asiassa valmisteli ainakin minua Callan sudet -osaa varten.

Richard Adamsin Ruohometsän kansa oli ihastuttava kirja villikaneista. Urheudesta, viisaudesta, näkemisestä ja rohkeudesta tehdä asioita toisin kuin aina ennen.


Kirjan lukiessani ihmettelin, miten vasta nyt luen tätä kirjaa, joka kansitekstin mukaan valloitti koko maailman. Minut Ruohometsän kansa valloitti myös! Lemmikkilokki! Morsiamenryöstö!

Kolmannessa toukokuussa lukemassani kirjassa matkustin Shetlandin saarille. Toki syy lukea Ann Cleevesin Musta kuin yö oli sarjassa Shetlandinsaarten murhat, jonka YLE1 näyttää kesän aikana uusintana.


Musta kuin yö on synkkä kirja. Siksi halusin kuvata sen värikkäässä taustassa. Olin nähnyt kirjaan perustuvan jakson ja autuaasti unohtanut kaiken. Hämärien muistikuvien perusteella veikkasin murhaajaksi väärää henkilöä.

30. huhtikuuta 2016

Vappuaaton kuulumisia

Tämän päivän järkevin teko oli pestä hiukset heti aamulla. Myöhemmin se olisi ollut mahdotonta.

Veimme Nessan ulos kävelylle. Aluksi vain katselimme sisäpihan kummallisuuksia kuten uskomattoman isoa kissanhiekkalaatikkoa ja kuuntelimme lintujen livertelyä. Rauhallista ja mukavaa, mutta ei aurinkoa. Läksimme läheiselle aurinkoiselle kalliolle, jonne voi kiivetä mukavaa puuportaikkoa myöten.

Portaiden yläpäässä Nessa pelästyi portaita pitkin tömisteleviä lapsia. Empaattisena ihmisenä minäkin menin paniikkiin ja otin panikoivan kissan syliini. Ja se oli päivän järjettömin teko. Vinkki: älä ota panikoivaa kissaa syliin. Älä edes ajattele tekeväsi sellaista.

Nessa huitoi kynsillään oikean käteni verille. Pikkurillin, nimettömän, kämmenen ja peukalon. Muutama pisara verta tipahti kalliolle ennen kuin sain vedettyä nenäliinan taskustani. Sitten tulikin kiire kotiin puhdistamaan haavoja.

Nessa piti tietenkin rauhoitella ensin. Tyttäreltäni se sujuikin oikein hienosti. Kotiin päästyään Nessa oli taas oma utelias itsensä.



Haavoilla oleva käteni on kipeaä septidinistä ja huuhteluista huolimatta. Haavat ovat hankalissa paikoissa eikä tiskaaminen ole silloin kivaa. Taikinan pyörittely käsissä on mahdotonta. Sentään munkkien paistajaksi kelpasin.




Hyviä niistä tuli, vaikka paistoin munkkeja ekan kerran. Miten siitä kärystä muuten pääse eroon?

Hyvää vappua!.

3. helmikuuta 2016

Nefertiti eli Nessa

Pikkuinen ragdoll-neiti Nefertiti eli kutsumanimeltään Nessa saapui kotiimme tammikuun 16. päivä.


Sen jälkeen elämä on ollut ihmeellistä. Pienen kissan löytöretkiä kodissani ja ihmettelyä on ilo seurata. Jokaiseen päivään kuuluu leikki, ensimmäiseksi aamulla ja viimeisenä illalla.


Kirjahylly on oikein mukava paikka nukkua, kunhan saa ensin turhat kirjat pois tieltä.


Nessa harkitseekin vakavasti kirjallisuuskriitikon uraa.


Ragdolleja sanotaan rauhallisiksi kissoiksi. Nessan pentuenergia on hurja ja se kohdistuu kaikkeen mahdolliseen liikkuvaan. Lattian lakaisu harjalla on aivan ihanaa, samoin lakanoiden vaihto ja sängyn petaaminen. Huiskaa tavoitellessaan Nessa hyppii ja tekee ilmassa kärrynpyöriä. Pallot saavat kyytiä pitkin kotiani. Mutta joskus Nessa on sitä mieltä, että jalka on paras saalis.


Aluksi Nessa oli nirso ruoan suhteen. Saattoi se toki olla pieneltä kissalta jännitystä, kun yhtäkkiä koti on aivan toinen ja elämä ainoana kissana on alkanut. Kokeilin lähes kaikkia mahdollisia penturuokia. Mieluismmaksi osoittautui Schesirin penturuoka.


Paljon energiaa sisältävän penturuoan ja aina tarjolla olevien naksujen ansiosta Nessa on kasvanut nopeasti. Koko ajan Nessa näyttää yhä enemmän ragdollilta.

7. tammikuuta 2016

Muistilista ensi joulua varten

Jouluvalmistelut aloitan lukemalla aikaisemmat muistilistat ensi joulua varten.


Tärkein oivallus, kaikkiin jouluihini soveltuva, on pitää lomaa viikon ennen joulua. Siinä ehdin ihmetellä, mitä mun pitääkään tehdä ja missä järjestyksessä. Ensimmäinen kohta muistilistassa ensi joulua varten on: Aloita joululoma 19.12.2016!

Olen monesti palannut töihin heti joulun jälkeen. Vuoden 2016 joulu osuu viikonloppuun vain tapaninpäivän osuessa viikolle. Siksi muistilistani ensimmäiseen kohtaan tule lisäys: Harkitse töihin palaamista vasta 28.12.

Osta joulukortit ajoissa. Tarkista tyhjät joulukortit ennen uusien ostamista. Niissä on paljon kauniita kortteja, joita en aikaisempina vuosina ole malttanut lähettää. Tarkista osoitteet.

Jos ehdit, tee joululaulajaisia varten uudet kansiot. Olisi kivaa, jos laulut olisivat aakkosjärjestyksessä laulun nimen mukaan!

Siivoa se mitä huvittaa ja mikä tarpeelliselta tuntuu.

Suunnittele menu huolella, niin selviää harvemmilla ruokakauppareissuilla.  Jos valmistat kasvisjouluruoan muualla, ota omat mitat mukaan. Tänä jouluna Broileria vegetaristille oli liian mausteista.



Tänä jouluna vietimme aaton siskon luona. Paikalla oli hänen koko perheensä, toinen sisko perheineen ja me. Se oli oikein mukavaa. Ruokailun ja lahjojen jaon jälkeen pelasimme iKnow-peliä. Se olisi mukavaa myös ensi jouluna.

Lahjoja on kiva saada ja antaa. Silti tuntuu, että ensi jouluna olisin valmis kokeilemaan lahjatonta joulua. Itseni tuntien en sen toteutumiseen aivan täysin usko, mutta jos sittenkin. Ota kuitenkin koko vuoden ajan ihania kuvia perheestäsi, kissastasi, sisaristasi ja heidän perheistään vanhempien kalenteria varten! Koita saada joku ottamaan kuvia myös itsestäsi.

Joulukuusta ei tarvitse pestä myöskään ensi jouluna. Kuusen koristeita voisi hankkia lisää. Jos/kun löydän kauniita koristeitä, niitä voisi ostaa enemmän kuin kaksi. Kuusemme on toki kaunis, mutta ei siinä yhtenäistä linjaa ole. Sellainen ehkä tulee usealla samanlaisella kuusenkoristeella?

Suklaata ei todellakaan kannata olla liikaa! Tänä jouluna olimme ostaneet itsellemme belgialaista suklaata. Meillä molemmilla oli yksi oma pienempi suklaarasia ja yhteisenä meillä oli hieman suurempi suklaarasia. Se riitti oikein hyvin. Muuten ei jaksa syödä joulutorttuja tai jälkiruokaa!

Tärkein muistettava asia kuitenkin on: Älä hätäile, älä stressaa! Kaikki sujuu kyllä!


3. tammikuuta 2016

Osku ja veljet

Alavudella syntyneellä Oskulla oli 2 veljeä ja yksi sisko. Osku oli meidän kissa ja veljensä Otto ja Ville olivat sisareni kissat.

Ensin Helsinkiin matkusti Otto, parin viikon päästä Osku ja viimeisenä Ville. Otimme pennut kovin nuorina, vain Ville oli oikeassa luovutusiässä saapuessaan Helsinkiin. Hyvin ne silti olivat pentuina oppineet kissan tavoille.

Otto Oskun hoidossa sillä aikaa kun Ville on vasta matkalla Helsinkiin

Veljekset tapasivat usein toisiaan, joko meillä tai Oton ja Villen kodissa. Veljiensä kanssa Osku halusi leikkiä ja olla yhdessä, mutta veljet arvostivat enemmän omaa oloaan.

Usein Osku huhuili:"Hei, missä te ootte?"

Villen kanssa leikki sujui, Ville tosin matemaattisen tarkasti valitsi aina paikakseen Oskun lempipaikan. Ensin Osku tuijotti jähmettyneenä Villeä. Seurannut hyökkäys Villen kimppuun oli raivoisa: Osku oli valmis veljenmurhaan. Tuloksena oli kiivas tappelu, joka päättyi tasapeliin. Kumpikaan ei saanut olla Oskun lempipaikassa. Vähän ajan päästä Ville löysi toisen Oskun lempipaikan.

Helpoiten yhteiselo sujui yhdessä nukkumalla.


Periaatteessa Osku oli kohtelias isäntä vierailleen. Se antoi vieraiden syödä ensin ja vasta Oton ja Villen syötyä Osku meni ruokakupille. Otto oli tainnut muutaman kerran sähistä ruokailun yhteydessä eikä Osku halunnut suututtaa kolme-neljä kiloa painavampaa veljeään.

Niinpä Osku tyytyi vakoilemaan ja seurailemaan Ottoa - turvallisen välimatkan päästä.

Salainen agentti Osku vakoilutehtävässään.
Vakoilun vuoksi Osku tiesi aina, missä Otto on. Kerran kävi niin, että Otto katosi. Koko päivänä en löytänyt sitä mistään. Olin kauhuissani, olihan sisareni uskonut kissansa minulle hyvään hoitoon, Kissan kadottaminen ei kuulunut sopimukseen. Kysyin Oskulta moneen kertaan: "Missä Otto on?". Ja joka kerta Osku lähti kohti tyttären työpöytää. Ilmeni, että työpöydän alaosassa oli kissan mentävä aukko, josta Otto lopulta löytyi.

Villen kuolema ei muuttanut Oskun ja Oton välejä. Vanhaan tapaansa Otto sähisi Oskulle ja Osku suhtautui Ottoon varovaisella kunnioituksella ja ihmetyksellä. Oton vieraillessa meillä Osku kertoi minulle töistä palatessani aina ensimmäiseksi Oton kuulumiset. Osku olikin luonteeltaan emo.

Kissasynttärit kesäkuussa 2012

Ihania kissaveljeksiä ei enää ole. Oskun hautajaisissa puhuimme, että ehkä meidän pitäisi uudestaan ottaa itsellemme pennut samasta pentueesta, sillä kissaveljekset yhdistivät myös meidät ihmiset läheisempään yhdessäoloon. Ehkä tämä toteutuu joskus tulevaisuudessa.

Kolme kynttilää Oskun, Oton ja Villen haudalla

2. tammikuuta 2016

Tammikuussakin luen Kingiä

Luettuani Stephen Kingin Musta torni -sarjan kaksi ensimmäistä osaa tiesin, että haluan lukea sarjan muutkin osat.

Marraskuussa luin sarjan ensimmäisen osan Revolverimies. Jouluaattona luin loppuun toisen osan Kolme korttia pakasta.


Revolverimiehen ensimmäinen virke paljastaa, mistä kirjassa on kyse:

"Mustiin puettu mies pakeni autiomaan halki, ja revolverimies seurasi hänen jälkiään."

Roland Deschain on viimeinen revolverimies. Hänen on puhuttava mustiin pukeutuneen miehen kanssa, sillä tällä on tietoa Mustasta tornista, sillä Musta torni on Rolandin ka, kutsumus.

Revolverimies on selkeästi johdanto-osa kummalliseen maailmaan, joka on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti. Lukija tutustuu Roland Deschainiin, hänen taustaansa ja revolverimieskoulutukseen. Jahdatessaan mustiin puettua miestä Roland tuhoaa yhden kaupungin ja kohtaa noin 12-vuotiaan pojan Jaken. Lopulla Roland saa miehen kiinni. Mustiin puettu mies ennustaa Rolandin tulevaisuuden seitsemän kortin avulla. Mustaa tornia mustiin puettu mies kuvaa näin:

"Kuvittele, että kaikki maailmat, kaikki maailmankaikkeudet, kerääntyisivät yhdeksi ainoakasi ryhmäksi, yhdeksi ainoaksi pylvääksi, Torniksi."

Vaikka Revolverimies oli outo kirja, päätin antaa sarjalle mahdollisuuden ja luin toisen osan Kolme korttia pakasta.Kirjan alussa Roland herää meren rannalla ja joutuu painajaismaisen hummeriolion hyökkäyksen kohteeksi. Roland onnistuu tappamaan eläimen, mutta menettää kaksi sormea oikeasta kädestään ja yhden varpaan.

Kolme korttia pakasta -kirjassa Roland hakee meidän maailmastamme (New Yorkista) itselleen kaksi matkakumppania, Eddien ja Susannahin. Kolmannen oven takana olisi murhaaja Jack Mort, mutta Roland muuttaa historiaa aiheuttamalla Jack Mortin kuoleman.

Pidin Kolme korttia pakasta -kirjasta, vaikka siinä oli kauhistuttavia hummerieläimiä ja jotkut henkilöt olivat hyvin ikäviä. Kingin erityisosaamista taitaa olla henkilökuvat ja -tarinat, joista tässä kirjassa saa todella nauttia.

Annoin Mustan Tornin kolmannen osan Joutomaan itselleni joululahjaksi ja  neljännen osan Velhon ostin siltä varalta, että luettava loppuu kesken.



Aloitin Joutomaan lukemisen heti edellisen osan päätyttyäKirja on paksu ja Velho on vielä paksumpi. Todennäköisesti luen Kingiä vielä helmikuussakin.

31. joulukuuta 2015

2015

Vuoden viimeisenä päivänä yritän löytää kuluneesta vuodesta jotain hyvää. Löydän yhden oikein hyvän. Ja lukuisan määrän hyviä lukemiani kirjoja. Ja perheeni ja ystäväni.

Aloitin vuoden 2015 edellisen vuoden raskaissa fiilikseissä. Kaikki tekemiseni tuntuivat saavan alkunsa pakosta. Ikäväähän sellainen on. Kamppailin vastaan etsimällä ja löytämällä joka päivästä syyn olla onnellinen. Helppoa se ei aina ollut. Jotain kuitenkin tapahtui eikä elämä tuntunut enää pakon sanelemalta.

Odotin kevään eduskuntavaaleilta muutosta parempaan. Kolmen eniten paikkoja eduskunnassa saaneen puolueen hallitus tuntui jo hallitusohjelmallaan vastaavan huonosti odotuksiini.

Yhteiskunta ja politiikka alkovat mennä sekaisin kesällä. Viha, riitely, vastakkainasettelu, uhkailu, pakottaminen (esim. pakkolait) ja poliittinen vastuuttomuus hätäisine aikatauluineen synnyttivät ahdistuksen, josta ei pääse eroon.



Hallituksen puheet ja teot kuulostavat korviini siltä, kuin vain niillä, joilla on rahaa, menestystä ja vaikutusvaltaa, olisi merkitystä. Muilta saa viedä tuhkankin pesästä, sillä hallitus tuntuu ajattelevan etteivät esim. lapset, sairaat, vanhukset, opiskelijat eikä julkinen sektorikaan tuota yhteiskunnalle mitään. Vain rahan menoa. Eikä niistä siksi tarvitse pitää huolta. Kuin raha voisi olla ainut mitta! Missä ovat välittäminen, toisen kunnioittaminen, ihmisarvoinen elämä ja huolenpito, yhteiskunnallinen solidaarisuus?

Mikä on tämä maa, jossa koulutus on taloudellinen riesa, ei voimavara? Mikä on tämä maa, jossa pelkoa ja vihaa toisia ihmisiä kohtaan voi lietsoa ihan rauhassa? Rasisminvastaisesta ryhmästä Facebookissa saan lukea, kuinka pimeää, vääristynyttä, sairasta ja tietämätöntä ajattelua ja siitä kumpuavaa toimintaa voi Suomessa olla. Miten se on edes mahdollista?

Ahdistavaa.

Aivan hirvittävää oli kissan sairastuminen ja kuolema.

Tyttäreni tajusi nopeasti, että uuden kissan etsiminen helpottaa surussa. Minulla kesti pitempään asian tajuaminen. Mutta kun vastaan tuli Daisyn ja Nipsun pentue ja siinä pikkuinen Rosmariini, aloin ymmärtää.

Rosmariinilla ikää 3 viikkoa. Kuva Minna Penninkangas.


Ilmoitin kasvattajalle, että olemme kinnostuneita Rosmariinista ja hän varasi sen meille alustavasti. Pääsimme katsomaan Rosmariinia ja muita pentuja, kun niillä oli ikää melkein kaksi kuukautta. Tunnin verran ihastelimme kuuden pennun elämää. Ja se oli ihanaa. Lopuksi viisi tyttökissaa nukahti vieretysten, aivan toisissaan kiinni. Pentueen ainut poika oli nukahtanut jo aikaisemmin omiin oloihinsa. Ja Rosmariini oli todella suloinen!

9-viikkoinen Rosmariini. Kuva Minna Penninkangas.


Rosmariini tulee meille tammikuun puolen välin jälkeen. Silloin kisu saa uuden nimen. Jo nyt se on tuonut elämääni niin paljon ihanuutta, toivoa ja luottamusta tulevaan, että uskallan odottaa alkavalta vuodelta myös jotain hyvää.