26. huhtikuuta 2009

Huomenna Tukholmaan!

Lähden huomenna tyttäreni kanssa Tukholmaan ja palaamme keskiviikkona - laivalla. Olisimme lentäneet, jos olisin saanut Blue1:n mainostamat 51 €:n liput. Laivamatkustus ei ole mieluisinta ajankäyttöä mitä tiedän, mutta odotan silti innolla matkaamme. Edellinen Tukholman reissumme oli oikein onnistunut, samoin kesäinen Tallinnan-reissumme. Sitä paitsi tyttäreni on täysi-ikäinen.

Päätimme yhteisestä matkasta syksyllä. Tunsimme tarvitsevamme ja ennen kaikkea ansaitsevamme matkan pois tästä paikasta (ja jos mahdollista, tästä ajasta). Onneksi tilanne ei ole raskas kuten oli syksyllä. Tyttäreni on nykyään tasapainoinen. Hän ei tarvitse enää lääkettä ahdistukseen ja unikin tulee ilman lääkettä. Ylioppilaskirjoitukset ovat takana ja tulevaisuus on edessä.

Tukholmassa aiomme shoppailla. Tyttärelle ylioppilasmekko ja minulle kaikkea kivaa. Netistä olemme tsekanneet Tukholman ostospaikkoja ja niitä onkin paljon. Jos kuitenkaan ylioppilasmekkoa ei löydy, niin ei maailma siihen kaadu. Onhan tässä vielä runsas kuukausi aikaa.

Meille tulee tosi upea matka!

Elämänhalu

Olin tänään mukana ydinvoiman vastaisessa mielenilmauksessa Kolmen sepän patsaalla. Tuntui hyvältä. Ihmiset näyttivät tutuilta, vaikka en heitä tuntenut. Ja he olivat yhtä nukkavieruvaatteissa kuin minä. Sekin tuntui lohdulliselta. Tuntui hyvältä nauttia auringon paisteesta ja lämmöstä. Siitä energiasta, joka elämää maapallolla pyörittää.

Sitten on se toinen energia, joka pyörittää ihmisiä. Josta on todettu, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin. Pelkästään seksuaalienergiasta ei ole kyse, vaan myös tarpeesta olla rakastettu, hyväksytty, arvostettu, kaivattu ja luotettu. Ihmisen tarpeesta liittyä toiseen ihmiseen.

Minussakin on se energia, vaikka yritän sen kieltää itsessäni vähän väliä. Joka päivä käyn asiasta keskustelua itseni kanssa. Ajattelen, että kärsin vähemmän, jos lakkaan olemasta seksuaalinen ihminen, nainen. Mutta hei, olen kokeillut tätä. Useasti tunsin itseni norsunluutornin asukkaaksi. Varjoksi tässä ihmisten maailmassa.

En halua sellaista enää. En voi käskeä tunteitani. En sanoa, että nyt lopetat rakastamasta. Eikä ruumiini usko kuitenkaan. Minun tarvitsee kuulla hänen äänensä ja olen tulessa.

Kun itseni kieltäessäni olin norsunluutornin asukas, niin mikä sitten nyt olen? Varjon vastakohta? Valo, mutta en tarkoita sitä. Vaan jotain kiinteää, johon voi tarttua ja josta ottaa kiinni. Ja joka antaa ottaa itsensä kiinni. Ehkä haen väärää termiä, kysehän on elämänhalusta.

25. huhtikuuta 2009

Haluan ulos

Perjantai-illan yksinäisyydessä rypeminen on ikävää. Silti siinä tulee mietittyä asioita ja pohdittua niiden painoarvoja. Esimerkiksi tällaisia yksinkertaisia juttuja kuin että mitä elämältäni haluan.

Tiedän ainakin, mitä en halua. En halua lähteä ulos yöhön etsimään itselleni kumppania. En halua tuntematonta ihmistä sänkyyni. Haluan tutun ihmisen. Olen kuullut tosin väitettävän, että vieraisiin ihmisiin tutustumalla heistä tulee tuttuja, jopa ystäviä. Tällainen ajatus on minulle vieras. Olen sellaiseen ujo ja itsestäni arka.

En halua myöskään satunnaisen säännöllistä seksiä tutun ihmisen kanssa. Sellainen tekee minut todella epävarmaksi. En kestä sitä, että en tiedä rakastetaanko minua. Kun olen epävarma, olen mustasukkainen. Vaikka ei olisi syytäkään, kuvittelen kaikenlaista. Helvetillistä. Kun olen epävarma, en pysty ilmaisemaan itseäni, en osoittamaan tunteitani. Minusta tulee mykkä.

Puhun kyllä kaikenlaista, flirttailenkin. Mutta en sano, mitä ajattelen, en sano mitä kaipaan. En tee, mitä haluan. Niistä vaikenen. Niitä en tee.

Päätän kyllä puhua ja tehdä, joka yö, joka aamu. Mutta päivän edetessä en pystykään toteuttamaan päätöstä. En uskalla, tilanne ei ole sopiva. Lisäksi olen varma siitä, että sanomalla oikeita ajatuksiani teen itsestäni naurettavan narrin. Typeryksen ja hullun. Ja olen hiljaa, en tee mitään. Oikeasti olen naurettava narri, typerys ja hullu mykkyydessäni.

Syytän itseäni, syytän toista. Epävarmuuteni tekee minut koko ajan epävarmemmaksi. Ja kuvittelen, että oikeassa parisuhteessa en olisi epävarma. Kuvittelen, että pystyisin olemaan ilman toista. Kuvittelen, että ruumiini tottelee minua eikä olisi niin heikko.

Kaikki tapahtuu päässäni, ei oikeasti. Haluan ulos päästäni!

24. huhtikuuta 2009

Aloita jo tänään!

Vapun vietto kannattaa aloittaa tänään. Eihän sitä tiedä, minkälainen sää on viikon päästä. Ja jos silloin on hyvä sää, sitä parempi. Jos on huono sää, ei se oikeastaan haittaa. Hyvin harjoiteltu ja pitkään valmisteltu vappu onnistuu varmasti!

Työpaikkani edustalle on kokoontunut joukko haalariasuisia ja ylioppilaslakkisia nuoria. Ja heitä tulee koko ajan lisää. Näyttää oikein hyvältä. Paljon paremmalta kuin sisällä istuminen ja töiden tekeminen.

22. huhtikuuta 2009

Ain laulain työtäs tee?

Tämä viikko ei ole sujunut hyvin. Olen ollut kiukkuinen, vihainen, ahdistunut. Normaaleja fiiliksiä tupakoinnin lopettajalle. Kuulin, että tupakoinnin lopettamisen jälkeen saattaa mennä puoli vuotta ennen kuin huomaa olevansa onnellinen. Yleensä tupakoinnin lopetusta seuraa masennus. On kuulemma elimistön kosto psyykelle tupakoinnin lopettamisesta.

En ole masentunut, olen ahdistunut. Työasiat painavat. Minun pitää edelleen tehdä Nuorten parlamenttia varten mm. prosessikartoitus ja aikataulu, mitä hommia tehdään milloinkin ja kuka niistä vastaa. Jättäessäni Nuorten parlamentin ajattelin, että kun en minä ole sanomassa kuinka asiat on ennen tehty, on mahdollista uudistaa asioita. Ehkä mitään uudistusta ei haluta.

Minua ahdistaa myös totaalinen motivaation puute töissä. Kehityskeskustelun jälkeen motivaationi on ollut hukassa. Minun kun pitäisi innostua tekemään töitä, jotka eivät vastaa koulutustani, asiantuntijuuttani ja osaamistani. Eivätkä ne minulle annetut työt ole edes kiinnostavia.

Voisin laulaa ylistyslaulun UPJ:lle ja kehityskeskustelulle:
Näin me kehitämme työntekijöiden motivaatiota
palkitsemme vaativampien työtehtävien tekemisestä
tuomme oikeudenmukaisuuden palkkaukseen.
Vihdoinkin jokainen saa palkan tekemästään työstä
mitä väliä koulutuksella.
Eikä meidän päätöksistä voi valittaa
kuin meille itsellemme.
Olemme täydellisen oikeassa!


Ennenhän olin kiinnostunut työstäni. Olin motivoitunut. Mutta en enää. Haluaisin olla. En ole keksinyt keinoja motivoida itseäni. Pakko työt on tehdä, mutta silloin ne tulevat vain tehtyä. Hammasta purren, vastenmielisyydellä ja jopa inhoten. Ei ihme, että ahdistaa.

Työministeri Tarja Cronberg vastaanotti eilen Hyvän työn manifesti 2009:n.

19. huhtikuuta 2009

Kirjapankki

Päivi Lipponen (sd) teki Helsingin kaupunginvaltuustossa aloitteen kirjapankkien perustamisesta lukioihin. Mikäli pankkien ja kirjastojen harjoittaman lainauksen ero on Lipposelle ja ehkä joillekin muillekin epäselvä, on asia syytä selventää.

Sekä pankkien että kirjastojen toiminnan näkyvin osa on lainaus. Pankkitoiminnan alusta lähtien kyse on ollut voittoa tavoittelevasta liiketoiminnasta. Lainaa on annettu, mutta ei vastikkeetta, ei ilman korkoa. Koron suuruuden on määrännyt lainanantaja eli pankki.

Kirjastotoiminta on yhteiskunnan ylläpitämää yleishyödyllistä, demokratiaa tukevaa, toimintaa, joka ei pyri tuottamaan voittoa. Kirjastosta saa lainan vastikkeetta, paitsi jos kirjastokorttia pitää jonkinlaisena vastikkeena.

Toivon, että Helsingin kaupunginvaltuusto käsitellessään Lipposen aloitetta, pohtii myös terminologiaa. Jos Helsingin lukioihin halutaan kirjapankkeja, on silloin kyse vastikkeellisesta toiminnasta. Lukiokirjoja kai lainattaisiin silloin maksua vastaan. Jos maksua pidettäisiin vuokrana, oltaisiin ehkä lähempänä kirjastotoimintaa (vrt. Rikhardinkadun kirjasto). Jos Lipposen aloite ei pidä sisällään minkäänlaista maksua lukion oppikirjojen lainaamisesta, on kyse kirjastotoiminnasta.

Käsiteongelma syntyy lainauksen kohteesta. Pankit lainaavat rahaa, kirjastot kirjoja, elokuvia ja musiikkia. Kirjastoja kutsutaan vieläkin jossain päin Suomea lainastoiksi. Suomessa kirjojen lainaus kirjastoista on maksutonta. Miksi pitäisi perustaa pankki kirjojen lainaukseen ja tehdä siten kirjojen lainaamisesta maksullista?

18. huhtikuuta 2009

Keittiön pöydän ääressä

Vaimo ja mies istuvat keittiön pöydän ääressä. Yhdessä on oltu parikymmentä vuotta ja vielä pitäisi löytää yhdessäolon kipinä.
- Rakastatko sinä minua, kysyy mies vaimolta.
- Rakastan. Olen rakastanut koko tämän ajan.
- Mutta en silti voi enää olla kanssasi.
Ja vaimo alkaa kertoa miehelle kertomusta heidän liitostaan. Tarina on miehelle tuttu, onhan hän toinen tarinan päähenkilöistä. Mutta ei hän ollut koskaan ajatellut asioita naisen kertomuksen tavalla.

Vaimo kertoo huumaavasta rakastumisesta mieheensä. Kuinka mies tuntui olevan yhtä aikaa seikkailu ja koti. Ajatusten leikki ja äly huikaisi heitä molempia. Seksi oli mahtavaa ja upeaa. Mies oli kekseliäs rakastaja ja sai hellyydellään naisen avautumaan. Mies nautti vaimonsa hyväilemisestä ja sai hänet kehräämään.

Vuosien aikana vaimo ja mies tottuivat toisiinsa. Ensimmäiseksi muuttuivat suudelmat. Ei enää pitkiä nautinnollisia suudelmia, vain kevyt suukko. Huulille ja myöhemmin poskelle tai otsalle. Hyväilyt vähenivät myös, suhteen fyysisyys heikkeni. Seksiä oli ensin kerran viikossa, sitten joka toinen viikko. Kerran kuukaudessa oli rajapyykki. Sen ohitettua kumpikaan ei edes muistanut, koska olivat viimeksi rakastelleet.

Vähäiset seksikerrat olivat rajuja. Mies tuli ilman esileikkiä, tyydytti itsensä vaimoon, ei huomioinut hänen tarpeita tai haluja. Harvoin harjoitettuna seksi sattui vaimoon. Otti kipeää.

Eniten vaimo kuitenkin kaipasi hyväilyjä.

- Pitäisit minua hyvänä. Sivelisit kädellä ihoani, tuntisit vartaloni rajat. Et kuitenkaan osaa niitä ulkoa! Haluan hellyyttä.
- Mikset ole sanonut mitään?
- Olen sanonut. Et vain ole kuullut.
- Onko kertomasi syy siihen ettet voi olla kanssani? Vaikka sanoit rakastavasi minua?
- Haluan myös tuntea olevani rakastettu. Tunnen rakastavani yksipuolisesti. Sellainen tekee ajan myötä katkeraksi. En aina edes muista, miksi sinua rakastan. Miksi olen antanut kulua näin pitkän ajan ennen kuin sanon asiasta sinulle niin, että kuulet sanomani?

Vaimo ja mies istuvat keittiön pöydän ääressä sanattomina. Mies ei tiedä, mitä sanoisi vaimolleen. Aivan selvästi se odottaa jotain, mutta mitä tässä voi sanoa. Että rakastan häntä, että muutan tapani, että sinäkin voisit lähestyä minua. Puhuminen, keskustelut ja asioiden pohtimiset olivat aina olleet heidän suhteessaan yhtä tärkeää kuin seksi. Miten nyt on yhtäkkiä niin, ettei ole kumpaakaan?

Mies ei sano mitään. Oikeastaan ei ole mitään sanottavaa.

Poikkeavia unia

En ole tupakoinut. Mieli on tehnyt kovasti – niin alkoholin kera kuin ilman. Kovassa tupakanhimossa olen onnistunut olemaan ilman, koska yksikin tupakka veisi pohjan tupakoinnin lopettamiselle.

Champixin sivuoireena olevat poikkeavat unet ovat olleet hyvin erilaisia kuin kesällä 2007. Silloin näin vain hauskoja unia. Nyt näen enimmäkseen painajaisia. Kumma kyllä, jo kaksi unta hämähäkeistä. Jälkimmäisessä hämähäkit muistuttivat enemmänkin hämähäkinkaltaisia robotteja Minority Reportin tyyliin.

Viime yön unessa oli kesä ja kaikkien puolueiden poliittinen tilaisuus puistossa. Puolueiden tarkoitus oli kehua itseään, olikohan EU-vaalit tulossa? Tilaisuuden varsinaisena tavoitteena oli kuitenkin olla perussuomalaisten voimannäytös. Olin ilman seuraa puistossa, kiertelin ja katselin alueella. Näin hyvin rakkaan ihmisen, menin hänen luokseen ja yhdessä kuuntelimme puhujia. Puheet eivät olleet inspiroivia, sen sijaan huomasimme toisemme hyvin inspiroiviksi. Suutelimme autuaina pitkään. Perussuomalaisten edustaja puhui viimeisenä. Hän kuitenkin epäonnistui täydellisesti ja tilaisuudesta tulikin farssi perussuomalaisten osalta. Näytti siltä, että tilaisuuden saama käänne miellytti kaikkia muita paitsi perussuomalaisia.

Ilman Champixia en politiikasta uneksisi. Tässä unessa oli kuitenkin voimakas onnen ja rakkauden tunne ja siitä jäi hyvä fiilis.

15. huhtikuuta 2009

Tästäkö se alkaa?

Keskiviikko, 15.4.2009, ensimmäinen kokonainen päivä ilman tupakkaa. Välillä tekee tupakkaa todella paljon mieli, mutta se unohtuu melko nopeasti – palatakseen pian. Kuinkahan kauan tupakkaa tekee mieli?

Muuten ollut oikein hyvä päivä. Loma. Tytär matkoilla, poissa kotoa sunnuntai-iltaan asti. Hyvää fiilistä ja musiikkia, hyviä kirjoja ja elokuvia. Tarvitsin tällaisen yksin vietettävän päivän, mutta yksi päivä riittää. Ja tänäänkin ajattelin pitää bileet. Kävin alkossa ostamassa kuohuviiniä ja punaviiniä, kaupasta olutta. Suunnittelin soittavani ystävilleni, että näin hullun fiiliksen yltiöpäisenä päivänä on hyvä juhlia yhdessä.

En tehnyt sitä. Päivä ei sittenkään ollut oikea. Minua väsytti. Perjantaisesta siivouksesta on jo aikaa ja se näkyy ym. mahdollisia selityksiä ja tekosyitä. Tärkein oli kuitenkin se, että pelkäsin, ettei ketään tule näin lyhyellä varoituksella. En kestänyt pettymystä, jota ei ehkä olisi tullutkaan! Että voi olla huono syy! Taidankin olla oman elämäni pelkuri! Mutta en pelkästään sitä.

12. huhtikuuta 2009

Elämäni sankariksi

Helsingin rakennusvirasto on ryhtynyt torjumaan terveysongelmia luopumalla natsaroskiksista (Helsingin uutiset, eteläinen painos, viikonvaihde 11.-12.4.2009). Päätöstä perustellaan sillä, että natsaroskikset eivät sovi yhteen Savuton Helsinki –kampanjan kanssa. En tiennyt natsaroskisten aiheuttavan terveysongelmia.

Tänään on sunnuntai, keskiviikkona lopetan tupakoinnin. Niin olen päättänyt. Tänään vasta tajusin, että se onkin ainut päätös, jonka olen tehnyt päämäärän saavuttamiseksi. Olen sokeasti luottanut siihen, että Champix-lääke tekee kaiken työn: lopettaa puolestani tupakoinnin tekemällä siitä mielessäni ja suussani vastenmielisen asian. En ole edes yrittänyt polttaa vähemmän. Olen vain pelännyt tulevaa keskiviikkoa ja mielessäni nähnyt epäonnistumiseni, etten pystykään lopettamaan.

Olen siis jatkanut tupakoijan tutulla linjalla eli antanut jollekin muulle päätösvallan omasta elämästäni. Tupakan tilalle (tai rinnalle keskiviikkoon asti) olen ottanut Champixin. Miten voi olla niin helppoa olla itse päättämättä omasta elämästään? Minun tekosyyni on voimakas addiktio.

Se onkin tärkeimpiä syitäni lopettaa tupakointi. Haluan olla elämäni sankari, en elämäni luovuttaja.

11. huhtikuuta 2009

Kuka jätti pashan?

Vaikka tunnistankin erakon itsessäni, olen harvoin yksin kotona. Toisin sanoen tyttäreni on aina kotona, varsinkin nyt lukion päätyttyä. Siksi tällaiset päivät, jolloin hän sitten ei ole kotona, ovat harvinaista herkkua minulle.

Oikeastaan olen nautiskellut koko päivän. Yksin. Siivosin parvekkeen. Se tosin on siivottava kerran viikossa, ettei kissa toisi sieltä hiekkaa tassuissaan sisälle. Peseydyin ja lähdin kaupungille. Etsin synttärilahjaa 14 vuotta täyttävälle siskontytölle. Kierreltyäni Akateemisessa kirjakaupassa aikani tajusin, ettei tämä tyttö lue kirjoja eikä hän kirjoita käsin mitään. Akateemisen ulko-ovella sytytin tupakan ja jäin siihen katselemaan ihmisiä.

Yhtäkkiä huomasin roskiksen vieressä läpinäkyvän muovipussin, jossa oli kakkulaatikko, jossa oli pasha. Hämmästyneenä katselin sitä. Miksi joku oli jättänyt pashansa siihen? Liikaa kantamuksia tupakkaa sytytettäessä? Puhuin pitkän puhelun sisareni kanssa eikä kukaan tullut puhelun aikana hakemaan pashaa. Kummallista oli, ettei kukaan näyttänyt edes huomaavan sitä. Houkutus oli suuri, mutta en sitä ottanut mukaani.

Löysin lahjan ja palasin kotiin. Sitten ruokaostoksille ja ruoanlaittoa. Syötyäni nukuin ja heräsin sopivasti saunaan. Rakastan kuumaa saunaa ja hyviä löylyjä. Saunan jälkeen hyvää olutta ja musiikkia. Oikein mukavaa joutenoloa.

Ja yksinäistä. Kaipaan rakasta vierelleni.

9. huhtikuuta 2009

Terveisiä Facebookista


Hyvä Pentti Otto Koskinen,

emme enää halua sinun olevan Facebookin jäsen. Erotamme sinut, koska kirjoituksesi ja valokuvasi loukkaavat uskontoa ja ovat liian poliittisia.

Ei, Pentti Otto Koskinen ei saanut tuollaista viestiä. Eikä mitään muutakaan viestiä. Mutta Facebookin käyttäjä hän ei enää ole.

Pentti Otto Koskinen on performanssitaiteilija. Facebookissa hänellä oli valokuvia mm. performanssistaan Mika Aalto-Setälä imettää haavoistaan. Ehkä se loukkasi uskontoa.

Pentti Otto Koskinen perusti Facebookiin ryhmän "Mainostoimisto pyytää anteeksi". Lisäksi hän teki asiaan liittyen videon. Se oli kai liian poliittista.

Tätähän Facebook on. Viharyhmiä saa olla eikä niitä saada poistettua. Rajoja koettelevaa taidetta Facebook ei kuitenkaan suvaitse. Eikä kannanottoa politiikkaan silloin, kun se ei ole konsensuksen mukainen.

Facebookin käyttäjäehdoissa sanotaan näin:
Ymmärrät ja hyväksyt, että Yritys voi tarkistaa Sivuston ja harkintansa mukaan poistaa (ilmoittamatta) Sivuston Sisällön tai Käyttäjän Sisällön mistä tahansa syystä tai ilman syytä, mukaan lukien Käyttäjän Sisältö, joka Yrityksen harkinnan mukaan on tämän Sopimuksen tai Facebookin menettelyohje -sivun ohjeiden vastaista tai jota voidaan pitää loukkaavana, laittomana, muiden oikeuksia loukkaavana, muita vahingoittavana tai muiden turvallisuutta uhkaavana.

Menettelyohjeita lukemallakaan en ymmärrä, miksi Pentti Otto Koskinen suljettiin pois Facebookista.

7. huhtikuuta 2009

Puolisoiden velvollisuudet ja oikeudet

Afganistanissa säädettiin uusi avioliittolaki, jossa määriteltiin puolisoiden oikeudet ja velvollisuudet.

1. Miehellä on oikeus sukupuoliyhteyteen vaimonsa kanssa joka neljäs yö.
Tämän lainkohdan on uskottu tarkoittavan raiskauksen sallimista avioliitossa. Niin varmasti onkin. Ainakaan en ole lukenut mistään, mitä tapahtuu, jos mies ei saa toteuttaa tätä oikeuttaan? Raiskaa vaimon, harrastaa itsetyydytystä vai hakee seksiä muualta?

Voi lainkohdan nähdä myös siten, että siinä ainoastaan miehellä on seksuaalisia haluja, jotka pitää saada tyydyttää. Kuinka usein naisella on oikeus sukupuoliyhteyteen miehensä kanssa?

2. Nainen saa hakea avioeroa, jos mies ei pysty elättämään eikä ole suostunut seksiin neljään kuukauteen.
En tiedä, pitääkö kummankin ehdon toteutua, jotta nainen voi hakea avioeroa. Tässä pykälässä naisella yhtäkkiä on seksuaaliset halut, hiukan vaatimattomammat vain kuin miehen halut. Naisella on oikeus seksiin kerran neljässä kuukaudessa ja miehellä joka neljäs yö. Miten tällainen yhtälö ratkaistaan?

Todennäköisesti tämäkään pykälä ei viittaa naisen seksuaalisuuteen. Kyse lienee siitä, että naisen katsotaan olevan avioliitossa vain saadakseen mieheltä elatuksen ja lapsia.

3. Avioerossa äiti saa tyttäriensä huoltajuuden vain siihen asti kun tytär täyttää 9 vuotta.
Luin jostain, että "naisen" täytyy olla Afganistanissa 9-vuotias voidakseen mennä naimisiin.

4. Aviomiehen kuollessa vaimo ei peri miestään.
Afganistanissa on lukematon määrä leskiä erinäisten sotatoimien ansiosta. Mistä nämä naiset hankkivat elantonsa?

5. Vaimo voi käydä lääkärissä, töissä ja opiskella ilman aviomiehen lupaa.
Tämä on kai edistystä.

Uutisointi tähän lakiin liittyen on omituista ja puutteellista. Osaksi se johtunee siitä, että itse lain sisältöä ei ole julkistettu. Tiedot lain sisällöstä perustunevat Reutersin hankkimaan kopioon. Hesarin jutussa 7.4.2009 kerrotaan, että tämä laki säätelisi Afganistanin shiia-vähemmistön perhe-elämää, eli noin 20-30 prosenttia Afganistanin väestöstä. Voisiko joku kertoa minulle, mikä laki säätelee muita afgaaneja ja millainen se on?

Laki on tällä hetkellä uudelleen arvioitavana kansainvälisen arvostelun vuoksi. Lain katsotaan rikkovan ihmisoikeuksia, naisten oikeuksia koskevia sopimuksia ja Afganistanin perustuslakia.

En tiedä, millainen aikaisempi avioliittolaki Afganistanissa on ollut. Omituista on, että puolisoiden seksuaalista käyttäytymistä tulee säädellä laissa. Suomen avioliittolaissa 13.6.1929/234 (viimeisin muutos tuli voimaan 1.10.2008) ei seksistä puhuta mitään. Sen sijaan avioliiton solmiminen ja purkaminen ja puolisoiden oikeussuhteet muodostavat lain keskeisen sisällön.

Jos vielä joskus menen naimisiin, haluan tehdä sen Suomen avioliittolain mukaan.

5. huhtikuuta 2009

Ujoudesta itseluottamukseen

Lapsena olin hyvin ujo. Jos myöhästyin koulubussista, aloin mieluummin kävellä kotiin (16 km) sen sijaan että olisin sanonut esim. koululla, että soittakaa kotiin. Koulubussin mentyä ei muuta julkista liikennettä ollut. Kerran menin vain baariin istumaan odottelemaan, että kyllä niiden joskus tulee mua ikävä ja tulevat hakemaan. Kotipaikkani keskustassa ei tainnut olla kuin yksi baari.

Kamalimpia olivat ne aamut, jolloin koulu alkoi yhdeksältä, mutta koulubussi toi kahdeksaksi. Pelkäsin kovasti, että joku huomaa minun olevan jo koululla, vaikka ei olisi tarvinnut. Piilottelin tyttöjen vessan läheisessä käytävässä. En muista, että kukaan olisi minulle koskaan edes huomauttanut "Mitä sinä siellä teet?". Tällainen olin siis noin kymmenvuotiaana. Olin juuri aloittanut oppikoulun ja tunsin itseni aika orvoksi piruksi.

Vielä yliopistossakin olin ujo ja taidan olla sitä jollain tapaa vieläkin. Olen toki tottunut sosiaalisiin tilanteisiin eikä ujouttani kukaan välttämättä edes huomaa. Muut kuin minä.

Ehkä siksi minusta tuntuu, että joudun opettelemaan sosiaalisuutta ja ujoudesta pois koko ajan. On helppoa esiintyä tietyssä roolissa, joita esim. työtehtävät tarjoavat. Mutta yksityiset sosiaaliset tilanteet ovat jotain muuta. En suhtaudu niihin kauhulla, en ole niin ujo. Päinvastoin, luotan itseeni. Tarkkailen kuitenkin itseäni ja mietin, kuinka pärjään. Alkoholi luonnollisesti rentouttaa ja unohdan jopa tarkkailla itseäni. Se on hyvä.

Olen bilettänyt kolmena peräkkäisenä viikonloppuna. Paljon sosiaalista aktiviteettia kaltaiselleni erakolle. Ensin runoilta, jossa join liikaa, nukahdin sänkyyn, kuorsaamiseni häiritsi runon esitystä ja huusin kesken uniani kannustushuutoja. Oli kivaa. Kotiin taksilla hyvässä seurassa.

Tänä viikonloppuna olin synttäreillä kuten edellisenäkin viikonloppuna. 15-vuotiaan tytön synttärit päättyivät Kontulan London-baarissa, jossa juopottelimme hyvään tahtiin. Synttärisankari ei ollut mukana. Kotiin metrolla kiinalaisen kautta. Kontulassa on loistava take wawy -kiinalainen!

Kaikissa näissä tilausuuksissa oli minulle ennestään tuntemattomia ihmisiä. Enkä minä tuntenut itseäni ujoksi, en runoillassa enkä synttäreillä. Ehkä olen oppinut luottamaan itseeni. Harjoittelu tekee mestarin.

3. huhtikuuta 2009

Politiikka tunnetilana

Vihreässä Langassa 20.3.2009 oli Johan Ehrenbergin haastattelu. Hän on ruotsalainen vaihtoehtolehtien perustaja, äänekäs energiavaikuttaja ja sosialisti. Sosialismiaan hän perustelee sillä, että hän luottaa ihmisissä olevaan hyvään.

Ehrenbergin mukaan katkeruus tekee ihmisestä porvarin. Tällöin kaikki on jonkun muun vika ja "ihminen lakkaa olemasta luova voima". Myös Julia Cameronin kirjassa Tie luovuuteen katkeroituminen aiheuttaa luovuuden tukkeutumisen. Cameron myös painottaa että kaiken syyn vierittäminen toisen niskaan tekee ihmisestä riippuvaisen toisista ihmisistä ja heikon. Onko sitten niin, että vastuun ottaminen omasta elämästä tekee ihmisestä sosialistin?

Ehrenbergin mukaan porvarillisuuden voimanlähde on usko siihen, että kaikki ihmiset ovat valheellisia. Tällaisen vaikutelman itsestään on antanut mm. Ben Zyskowicz, joka useaan otteeseen on puhunut sosiaalitukien väärinkäyttäjistä. Heidän vuokseen sosiaalituet on pidettävä pieninä, koska siten estetään "sosiaalipummien" määrän kasvaminen. Puhumalla "sosiaalipummeista" lisätään ns. kunnon kansalaisen katkeruutta: minun palkkani, minun veroni ja tuo toinen saa rahaa tekemättä mitään. Toivon totisesti etten koskaan harhaudu ajattelemaan noin kateellisesti ja katkerasti.

Suomessa opetusministeri Henna Virkkunen esitti Helsingin Sanomien kuukausiliitteen haastattelussa, että "Sdp ja vasemmistoliitto ovat katkerien ihmisten puolueita. Ei hyväksytä sitä, että toiset ihmiset menestyvät". Virkkunen joutui pyytämään lausuntoaan anteeksi, vaikkakin se kuvastanee oivallisesti kokoomuslaista ajattelua.

Virkkusen mukaan Suomessa katkerista tulee sosialisteja ja Ehrenbergin mukaan heistä tulee Ruotsissa porvareita. Kumpikin määrittelee katkeruudella itselleen vastakohtaista poliittista suuntausta. Olin kuvitellut, että ihminen, oli sitten suomalainen tai ruotsalainen tai minkä maalainen hyvänsä, valitessaan poliittista suuntaustaan perustaa valintansa tunnetilan lisäksi esimerkiksi rationaaliseen pohdintaan.

Tai sitten politiikkakin on tunnetila.

2. huhtikuuta 2009

Nyt onnistun!

Vuosien varrella minua on useaan otteeseen kehotettu lopettamaan tupakointi. Opiskeluaikana ahkerin huomauttelija oli Veltto Virtanen, joka jaksoi huomauttaa asiasta joka kerta minut nähtyään. Isäni inhoaa tupakointia sen terveysriskin vuoksi, mutta säästäväisenä miehenä häntä ahdistaa myös rahan hukkaan laittaminen. (Missä se hukka on?) Silti hän on vain muutaman kerran huomauttanut minulle tupakoinnista. Nykyään ahkerin huomauttelija on tyttäreni, joka mainitsee asiasta miltei päivittäin. Tänään huomauttelijana oli Paavo Lipponen, joka ensin heristettyään minulle sormeaan sanoi: "Ajattelin tässä, että siitä on varmaankin 40 vuotta kun viimeksi tupakkaa poltin". Vastasin Lipposelle, että olen juuri tänään aloittanut kuurin tupakoinnin lopettamiseksi.

Samaisella Champix-lääkkeellä lopetin tupakoinnin 1.7.2007. Lopettaminen oli helppoa ja hauskaakin todella mielenkiintoisten unien ansioista. Champixin sivuvaikutuksena kun ovat "poikkeukselliset" unet. Harmi vain, että en pystynyt olemaan tupakoimatta kuin lähes viisi kuukautta. Silloin halusin lopettaa terveydellisistä syistä: söin rytmilääkettä sydämen hillittömän hakkaamisen rauhoittamiseksi normaaliksi. Tupakointi rasittaa erityisesti sydäntä. Tupakoinnin lopettaminen auttoi ja pian saatoin lopettaa Emconcorin käytön.

Nyt haluan päästä eroon riippuvuudesta, joka rytmittää ja hallitsee elämääni tiukasti. Mukana ovat toki myös terveydelliset ja taloudelliset syyt. Enkä halua enää haista vanhalle tuhkakupille, kuten ystäväni asian ilmaisi.

Uskon, että nyt onnistun ja olen innoissani!