Damnded if I do

and damnded if I don’t
want you.

True Bloodin uskomattoman upea tunnusmelodia Bad Things sekoitti pääni ja sydämeni ja sai minut ostamaan sen mp3:na, kun en mitenkään muuten sitä käsiini saanut. Siitä on aikaa, mutta edelleen Bad Thingsin alkeassa soida joko puhelimeni soittoäänenä tai ipodissani ajattelen: ”Tämä on varmasti maailman paras biisi” ja tulen älyttömän hyvälle tuulelle, suorastaan onnelliseksi.

Jos yksi Jace Everettin biisi on näin hyvä, millaista on hänen muu musiikkinsa? Lainasin kirjastosta hänen uusimman levynsä Red Revelations uteliaisuuttani enkä sen jälkeen ole paljon muuta kuunnellut. Jace Everettin matala, miehekäs, seksikäs ja herkkä ääni saa minut värisemään ja huokailemaan. En osaa hänen musiikkiansa määritellä, mutta monessa yhteydessä hänen musiikkinsa väitetään olevan countrya. Minun korviini se kuulostaa rockilta, mutta samapa tuo. Hyvältä se kuulostaa kuitenkin.

Erinomaista levyä kuunnellessani hymyni levenee entisestään etenkin aloitusbiisin Possessionin ansiosta. Muita saman reaktion aiheuttavia ovat Burn for You, More to Life (C’mon C’mon), The Good Life ja hieman hitaampi kappale Damned if I do. Humoristisessa Little Black Dress –kappaleessa yritetään päästä eroon tuosta pikkumustasta. Lopetusbiisinä, bonuksena, levyllä on Bad Things.

Red Revelations –levyn kappaleisiin voi tutustua hänen kotisivullaan, mutta tässä teille maistiaisiksi Damned if I do, joka myös on soinut True Bloodissa. Jaksoa en saanut selville, mutta todennäköisesti kolmoskaudella.

True Blood 2

Tänään, tai oikeastaan nyt on keskiviikon ja torstain välinen yö, tarkoitukseni oli pohtia Houkutusta. En tiedä, saanko mitään aikaiseksi, koska olo on kuin hepulikohtauksessa. Olen kiihkeä, levoton, en pysty keskittymään enkä istumaan aloillani. Se on tämä kevät. Tai sitten syömäni suklaalevyn aiheuttama sokerihumala.

Eikä True Bloodin kakkoskauden jakso Release Me ainakaan vähentänyt kiihtynyttä olotilaani. Paitsi siten, että se naulitsi telkkarin ääreen jakson ajaksi. Pysyin ainakin aloillani.

Ykköskausi ei minua täysin vakuuttanut, vaikka ehdottoman kiinnostava olikin. Vasta katsoessani True Bloodin kakkoskautta ymmärrän, miksi sarjasta pidetään niin paljon. Nyt ollaan asian ytimessä, vihamielisyydessä vierasta, outoa mutta myös tuttua kohtaan, seksissä ja salaisuuksien paljastumisessa. Lisäksi ihmisen heikkous, alttius ja houkuteltavuus ovat kakkoskauden teemoja.

Ykköskkauden jaksoissa minun oli vaikeaa sulatta sen brutaalia, rumaa seksiä. Kakkoskaudella seksi on bakkanaalien ryhmäseksiä. Se on myös rakkausseksiä, himoa ja halua. Mutta myös laskelmoitua ja julmaa. Näin monipuolinen seksi tv-sarjassa on oikeastaan uskomatonta enkä vastaavaa ole muissa sarjoissa nähnyt.

Vaikka True Blood on vampyyrisarjaksi sanottu, ovat sarjan henkilöhahmot kiinnostavampia kuin vampyyrit. Jasonin hahmo, tuo seksi- ja vampyyrinveriaddikti, saa lisää ulottuvuuksia ja on kakkoskauden päähenkilöistä tärkeimpiä. Taran ja Samin hahmot muuttuvat jollain tavalla yhä enemmän itsensä näköisiksi. Sookie pysyy Sookiena.

Vampyyreistä Bill on keskiössä. Hän rakastaa edelleen Sookieta ja joutuu kohtaamaan menneisyytensä. Hiukan vaisuksi Bill jää tälläkin kaudella. Sen sijaan alueen vampyyrisheriffi Eric saa yhä enemmän ruutuaikaa. Hänen hahmonsa on vakuuttava. Eniten pidän Jessicasta. Hän on uusi vampyyrina ja nuori muutenkin. Siksi hänessä on raikkautta ja tuoreutta, jota muissa vampyyrihahmoissa ei ole.

Ehkä kirjoitan myöhemmin Houkutuksesta. True Bloodin jälkeen se tuntuu kovin laimealta. Silti kirjassa, jota luetaan ja paheksutaan ja ilmeisesti rakastetaan, täytyy olla jotain.

Bad Things

Yleensä lainaan cd:t kirjastosta ja lataan ne koneelle ja kännykkään. Mutta aina se ei toimi näin. Toisinaan ihastun johonkin musiikkiin, bändiin, albumiin tai kappaleeseen niin, että minun on se saatava. Näin kävi Kwanin The Die is Cast -albumin kohdalla, samoin kävi Coldplayn A Rush of Blood to the Headin kanssa. Kävelin Anttilan TopTeniin ja ostin levyt. Eri aikaan toki. Molemmilla kerroilla matka kotiin kesti tuskastuttavan kauan.

Nyt halusin vain yhden biisin. Albumi, jolla biisi on, oli lainassa, ja halusin biisin heti. Kyse on True Bloodin 1. tuotantokauden tunnarina soivasta Jace Everettin kappaleesta Bad Things. Olen lumoutunut tästä kappaleesta ja voisin kuunnella tätä replayna loputtomiin. True Bloodin lisäksi olen ihastellut Bad Thingsiä YouTubessa. Se vaan ei pitemmän päälle riittänyt. Pakko saada, halusin sen myös kännykkään soittoääneksi.

En tiedä, mistä biisejä saisi netistä ladattua ilmaiseksi. Maksua vastaan musiikkia voi ladata monestakin paikasta. Minä valitsin ensimmäisen vastaan tulleen eli netanttila.com/downloadin. Haluamani kappale maksoi jotain 1,85 euroa.

Nyt voin kuunnella Bad Thingsiä työ- ja kotikoneella sekä kummankin kännykän mp3:n kautta. Työpuhelimeen laitoin sen soittoääneksi. Ihanaa.

"

Vampyyri - supersankari vai hirviö

En usko vampyyreihin enkä muihin hirviöihin. Vampyyrit ovat kuitenkin myyttisinä hahmoina hyvin kiehtovia. Ne ovat kuolemattomia, ne eivät vanhene ja elääkseen ne tarvitsevat ihmisen verta. Siksi vampyyrit ovat ihmisiä tappavia hirviöitä – ainakin olivat ennen. Finnconin paneelissa modernista vampyyrimyytistä ilmeni toisenlainen vampyyri.

Nykyajan vampyyri on supersankari, joka taistelee pahuutta vastaan. Toisia, pahoja vampyyrejä, vastaan, muita hirviöitä vastaan tai pahoja ihmisiä vastaan. Elääkseen tämä supersankari ei juo ihmisen verta vaan joko synteettistä verta (True Blood) tai eläimen verta (Angel). Ehdottomasti nykyvampyyri on hyvännäköinen. Mitä pelättävää tällaisessa vampyyrissä enää on? Tai mitä kiinnostavaa?

Veren imeminen kaulasta on hyvin eroottista. Vaara on seksikästä. Siksi nykyvampyyri Angel muuttuu välillä vaaralliseksi Angelukseksi. Pahuus on seksikästä, siksi Spike on aina ehdottomasti kiinnostavampi kuin Angel, Lestat kiinnostavampi kuin Louis.

Paneelin jälkeen ihmettelin, kuinka kauan nykyvampyyri pysyy hengissä, sen verran hengettömältä se vaikutti. Mutta kaikki ei ollutkaan vielä käsitelty. Huomenna sunnuntaina paneeli pohtii vampyyrien ja ihmisten välisiä rakkaussuhteita. Näiden ”paranormaalien romanssien” ansiosta nykyvampyyri elänee pitkään.