28. helmikuuta 2010

Vain puhtaat ja oikeamieliset saavat ajaa asioita?

Kuinka puhdas ja oikeamielinen ihmisen pitää olla voidakseen ajaa jotain asiaa? Kysymys tuli mieleen Tupakkatakki-juttuun tulleesta kommentista. Siinä sanottiin näin:

”Olet Päivi varmasti kasvissyöjä. HYVÄ HYVÄ! Muussa tapauksessa turkiseläinten(kään) sääliminen olisi hurskastelua.”

Vastaan ensin, että olen lomat ja viikonloput kasvissyöjä. Työpaikan ravintolassa valitsen usein liharuoan, koska pidän lihasta. Jos kalaa on tarjolla, otan yleensä sitä. Poltan myös tupakkaa, koska pidän siitä. Olen suuri roisto!

En usko ehdottomuuteen. En usko, että ihmisen pitää olla vegetaristi, tai vielä enemmän, vegaani, voidakseen olla sitä mieltä, että turkistarhaus on lopetettava. Mitä asioita saisi koskaan ajettua eteenpäin, jos ainoastaan puhtaat ja oikeamieliset saisivat niitä ajaa?

27. helmikuuta 2010

Tuolla jossain

Minä luultavasti tiedän kaikki asiat. Ainakin minulta kysytään usein olettaen, että minulta saa oikean, hyvän ja tyydyttävän vastauksen. Tyttäreni uskoo vieläkin minun kaikkitietäväisyyteen. Niinhän lapset yleensä tekevät, mutta hän on 19-vuotias.

Tänään viimeisin tiedustelu tuli ystävältäni, joka kyseli minulta Suomi-Usa jääkiekko-ottelun tulosta. Hän tietää varsin hyvin, että en seuraa urheilua, mutta kysyi silti. Tiesin kertoa, että hyvin ei mene ja että Usalla on murskajohto.

Yhteen aikaan minulta kysyttiin aina tietä. Ihmiset halusivat käydä Temppeliaukion kirkossa, Kansallismuseossa, Kiasmassa, ties missä ja olettivat minun osaavan neuvoa. Minulla ei ole suuntavaistoa, joten neuvoni saattoivat kysymyspaikasta riippuen olla hyvin summittaisia. Usein viittaan kädellä johonkin suuntaan. Se tarkoittaa sitä, että kysytty paikka ei ole tässä, vaan tuolla jossain. Ei välttämättä osoittamassani suunnassa.

Kummallista kyllä, tuntemattomat ihmiset eivät ole pariin vuoteen halunneet minun kertovan heille tietä jonnekin.

24. helmikuuta 2010

Mitä hittoa, antaa mennä!


Olen palannut Facebookiin. Itse asiassa se tapahtui vahingossa, tarkoittamatta. Olin suuren tunnekuohun vallassa ja silloin se tapahtui. En kirjautunutkaan työprofiiliini vaan siihen henkkilökohtaiseen profiiliin, jonka suljin marraskuussa. Huomattuani asian totesin mielessäni Mitä hittoa, antaa mennä!

Nyt olen sitten ihmetellyt, mitä kavereilleni kuuluu. Serkkuni näyttää toipuneen halvauksestaan ja muutenkin valtakunnassa näytti kaikki olevan hyvin. Näyttää, mistä sen tietää, mitä ihmisille oikeastaan kuuluu. Facebookista se ei välttämättä selviä.
Nyt aion olla Facebookissa pidättyväisempi. Jos vaikka yksi päivitys päivässä riittäisi, näin alkajaisiksi:))

21. helmikuuta 2010

Kansalaiset, keskustelkaa!

Helsingin kaupunki haluaa kuulla asukkaiden mielipiteet palveluverkkojen kehittämisestä ja kaupunkisuunnittelusta. Tätä varten kaupunki on avannut keskustelusivuston netissä. Keskustelua on tarkoitus käydä 15.2. – 5.3. Keskustelujen yhteenvedot on tarkoitus esitellä kaupunginhallitukselle ja lisäksi ne annetaan evästykseksi lautakunnille. Kävin katsomassa keskustelua eikä se kovin vilkasta ollut.

Miksi ei ole, vaikka useimmilla on asiasta mielipide? Tosin useat ovat mielipiteensä jo ilmaisseet. Mielenosoituksissa, sähköpostein, lehtikirjoituksin, blogeissa ja keskusteluissa. Pitääkö se vielä kerran sanoa? Eikö mitään välity päättäjien korviin muuta kuin tällaista virallista reittiä pitkin? Toteaako kaupunginhallitus, että asia ei kiinnosta helsinkiläisiä, jos keskustelu jää vähäiseksi?

Yksi syy voi olla siinä, että sivustosta ei ole tiedotettu riittävästi. Itse törmäsin tietoon sivustosta sattumalta, kun puolihuolimattomasti selasin Helsinki-infon tämän vuoden ensimmäistä numeroa.

Joskus aikoinaan 2000-luvun alussa olin hyvin innoissani tällaisista keskustelusivustoista. Pidin tärkeänä, jopa demokratian edistämisenä, sitä että kansalaisia kuullaan eri tavoin. Jo silloin Helsingin kaupungilla oli keskustelusivusto. Otakantaa –sivusto puolestaan halusi ja haluaa edelleen kansalaisten esittävän mielipiteensä erilaisiin lainsäädäntöhankkeisiin ja linjauksiin esim. tietoyhteiskunnasta.

Edelleen ajattelen, että hyvä että on edes jotain tällaista. Innoissani en ole, pikemminkin kyyninen. Keskustelu ei yleensä ole niin vilkasta, että siitä voisi jotain päätellä kansalaisten tahdosta. Tavoitteena olevaa kriittis-rationaalista keskustelua ei juuri näy. Nykyisin vallalla oleva keskustelukulttuuri lähtee pikemminkin liikkeelle tarinoista ja tunteista. Järjen aika on ollut ohi jo jonkin aikaa. Luottamus poliitikkoihin ja omiin mahdollisuuksiin vaikuttaa on niin alhainen, että moni mieluummin on tekemättä mitään.

Ne, jotka uskovat omiin mahdollisuuksiinsa vaikuttaa, toimivat parhaaksi katsomillaan ja itselleen parhaiten sopivilla tavoilla. Osallistuminen tällaiseen virallisesti järjestettyyn keskusteluun ei ehkä ole sellainen. Minäkin koin hyvin vieraaksi keskusteluun osallistumisen. En rekisteröitynyt keskustelijaksi.

20. helmikuuta 2010

Tupakkatakki

Minulla on tupakkatakki. Se on rumanmallinen pitkä tekoturkis, jonka sain vuosia sitten sisareltani. Se on lämmin ja juuri sopiva parvekkeella istuskeluun ja tupakointiin. Julkiselle paikalle en se päällä lähde, koska se on ruma (sanoinko sen jo) ja koska napitus loppuu navan kohdalla. Se ei ole lämmin ulkona pakkasessa ja viimassa liikkuessa.

Oikeaa turkista en päälleni laittaisi. En salaa ammutun tiikerin tai tarhatun hopeaketun turkkia suosittele muillekaan. Oikeutta eläimille –yhdistyksen video turkistarhatuista eläimistä saa minut itkemään. Luulisi, että videon näkeminen herättää myös turkisten rakastajissa vihan turkistarhausta kohtaan. Ei kai kukaan videon nähnyt voi enää pukea turkkia päälleen?

Niin kauan kuin Suomessa turkistarhaus on sallittua, pitäisi Oikeutta eläimille –yhdistyksen video näyttää kerran kuukaudessa televisiossa, satunnaisena yllätyksenä, joka keskeyttäisi yhtäkkiä Kuorosodan tai muun suositun ohjelman.

En ikinä unohda kettujen itkua. Olen ollut järven rannalla, jonka vastakkaisella rannalla olevassa turkistarhassa oli kettujen teloitus käynnissä. Laukaukset, kettujen itku ja lopuksi hiljaisuus.

Peili(kuva)

Tänään palatessani ruokatunnilta näytössäni oli tämä Viron parlamentissa otettu kuva:


Kuva on merkillinen. Peilikuvassa olevat ovet ovat kallellaan. Mihin suuntaan ne oikein aukeavat? Onko niistä tarkoitus mennä ulos vai tulla sisään? Miltä näyttää se todellisuus, jonka heijastuma peilikuva on?

Entä kun ihmiset ovat toistensa peilejä, mitä silloin näkyy?Mitä ovat ihmiset, joilla ei ole toista ihmistä vieressään, joilta peili puuttuu? Näkevätkö he peilikuvaansa lainkaan? Ovatko he vampyyreja?

Minkälainen on pitkään yksin ollut ihminen? Sitäkö ennen kuvattiin sanalla vanhapiika, jolla viitattiin naimattomaan ikäneitoon, joka todennäköisesti oli nirsoudessaan omituinen? Kaavamainen ja tapoihinsa kangistunut. Kadottaako yksin oleva ihminen suhteellisuudentajun, koska vain hän itse on kaiken mitta?

Minun peilini ovat tyttäreni, ystäväni ja sisareni. Mutta rakastettua minulla ei ole peilinä. Entä jos uraudun niin paljon omaan elämääni, että en edes tunnista minulle tarjottua rakastavaa peiliä enkä sen heijastamaa kuvaa itsekseni?

13. helmikuuta 2010

Puolikkaasta kokonaiseksi

Sain tietää ensimmäisen poikakaverini pettäneen minua lukemalla hänen päiväkirjaansa. Järkytyin kovasti, sillä olin uskonut rakkautemme olevan täydellistä. Eikä täydelliseen rakkauteen kuulu pettäminen.

Keskustelimme asiasta pitkään. Rakastin häntä niin paljon, ettei hänen jättämisensä tullut mieleenikään. Halusin vain, että hän ei enää tapaa tätä toista naista. Halusin hänen olevan vain minun. Niin hän vakuutti olevansa – ollessaan kanssani.

Keskustelun aikana omaksuin hänen ihmissuhdeteoriansa. Hänen mukaansa ihmissuhteessa on aina kyse vain kahdesta ihmisestä. Jokaisessa ihmissuhteessa. Tämä tarkoittaa täysillä satsaamista siihen ihmiseen, jonka seurassa on, jonka kanssa on. Tämä tarkoittaa sitä, että suhteessa vaikuttavat vain osapuolten yhteiset kokemukset. Tämä tarkoittaa sitä, että suhteet muiden kanssa ovat mahdollisia, koska se ei ole osapuolten välisestä suhteesta pois.

Olimme nuoria, toistemme ensimmäiset. Olimme yhdessä seitsemän vuotta. Hän ei pettänyt minua toista kertaa. Minä petin häntä kerran suhteemme ollessa lopuillaan. Sitä ennen oli pari miestä, joiden kanssa olisin halunnut, mutta siihen ei tullut tilaisuutta.

Jollain tavalla ajatus suhteesta, joka on immuni muille suhteille - vaikka niitä olisikin - jäi määrittämään tapaani olla suhteissa. Näin pystyin olemaan toinen nainen, satunnainen rakastettu, toisen muiden suhteiden rinnalla. En vaatinut toista kokonaan itselleni, koska en ymmärtänyt, miksi niin pitäisi tehdä. Olihan toinen kokonaan minun ollessaan kanssani.

Tällainen ajattelu sai minut lopulta uskomaan, että en ole ns. normaalin parisuhteen arvoinen. Että olen vain satunnainen rakastettu, ei mitään muuta. Silti odotin suhteilta enemmän. Petyin katkerasti, koska en kuitenkaan osannut olla satunnaisuutta enemmän.

Tuntuu, että olen tuhlannut kymmeniä vuosia ja lukuisia suhteita tämän takia.

En halua olla toinen nainen. En halua olla satunnainen rakastettu. En halua puolikasta. En halua antaa itsestäni vain puolikasta. Haluan toisen kokonaan, haluan antaa itseni kokonaan.

Voi olla, että en tiedä, mitä se tarkoittaa. Mutta haluan ottaa siitä selvän.

10. helmikuuta 2010

Sinä olet tähti

Yritin tänään olla surkea. Ostin ison levyn suklaata ja tavoitteeni ole käpertyä sängyn pohjalle suremaan. Ei se onnistunut kuin suklaan osalta. Söin kaikki 200 grammaa enkä antanut palaakaan muille.

Saavuttuani nykyiseen asuinpaikkaani aloin jutella sisareni kanssa. Hänen lapsensa tuli siihen, aviomiehensä tuli ja katsoimme uutiset. En pysty olemaan surkea, kun on näin paljon ihania ihmisiä ympärilläni! En sanonut aikomuksestani viettää surkeusilta, koska ei sellainen enää tuntunut tarpeelliselta.

Aloin ajatella, että olen joskus ottanut käyttööni tietynlaisen surkeuskäyttäytymisen. Suklaata, sängyn pohjaa ja ehkä itkua. Mutta ei se toimi enää. Tai en olekaan surkea. Asia, jonka kuvittelin tekevän minusta surkean, ei ehkä olekaan niin merkityksellinen minulle.

Olen vakuuttunut siitä, että se Päivi, joka vuosi sitten kirjoitteli Päiväkävelyllä, on muuttunut paljon. Minusta tuntuu, että olen upea. Olen laihtunut ja hiukseni liekehtivät tumman punaisina, mutta ei niistä ole kysymys. Kävin helvetin läpi (dramaattisuus ja ylisanat ovat osa persoonallisuuttani) ja selvisin! Sellaisen jälkeen ei voi kuin luottaa itseensä ja pikku hiljaa myös muihin.

Ehkä tätä on olla viisikymppinen. Uskallusta, rohkeutta ja vastuunottoa omasta elämästä. Välillä tuntuu, ettei minua voi pidätellä mikään. En pelkää nolaavani itseäni, en pelkää sitä, mitä muut minusta ajattelevat. Sehän on heidän murheensa tai - ilonsa. Olen vapaa!

Kauko Röyhkän sanoin:

Sinä olet tähti
Sinun säteilys on luonnonlahja,
vapauta se, ja anna leiskua.
Jos et säteile niin taivas alkaa tukehtua
ja painuu hiljaa kasaan,
lai lai lai lai lai lai.

Sinun olentos on luonnon ihme,
upea kuin kaunein kristalli.
Sut on tehty elään vapaudessa,
kokeilemaan ja käyttään järkeä,
lai lai lai lai lai lai.

Tyttö, sinä olet tähti,
ja loistat vielä, loistat meille vielä.
Poika, sinä olet tähti,
ja loistat niin kuin Venus aamulla on kaunein.

Sinun kehosi on instrumentti,
hienompi kuin mikään tietokone.
Sä voit liikkuu sillä paikast' toiseen,
rakastella, ja katsoo maisemia,
lai lai lai lai lai lai.

Sinun elämäsi kuuluu sulle,
kukaan ei saa koskaan määräillä sua.
Hyvin moni haluais ottaa pois
sun säteilysi, ja käyttää itse sitä.

Tyttö, sinä olet tähti,
ja loistat vielä, loistat meille vielä.
Poika, sinä olet tähti,
ja loistat niin kuin Venus aamulla on kaunein.

Miks sä valitat et sull' ei oo,
tai sinä et voi, tai sull' ei anneta?
Miks sä tuijotat vain ikkunasta
betonia ja parkkipaikka?
Lai lai lai lai lai lai.

Mene tuonne, siell' on suuri metsä:
kanervia, männyn neulasia.
Kato ylös niin näet puiden latvat,
avaruudet, vievät linnunradat.
Tyttö, sinä olet tähti,
ja loistat vielä, loistat meille vielä.
Poika, sinä olet tähti,
ja loistat niin kuin Venus aamulla on kaunein.

Tyttö, sinä olet tähti ...
Poika, sinä olet tähti ...

8. helmikuuta 2010

Seikkailu alkaa

- Hrrr, mun on kylmä.
- Laita lisää vaatetta päälle.
- Riittääkö sulle varmasti kolme peittoa? Meillä taitaa olla hieman kylmempää kuin teillä.
- Kyllä mä pärjään.

Seikkailu on alkanut ja ensimmäinen yö sisareni kodissa on edessä.Käytössäni on oma huone, sillä huoneen vakituinen asukas - sisarentyttäreni - opiskelee viikot toisella paikkakaunnalla. Ylellistä minulle.

Olen hoivattavana ja hyvänäpidettävänä. Sisareni kysyi minulta, haluanko jotain. Syötävää? Juotavaa? Kotonani minun tehtäväni on esittää nämä kysmykset, kukaan ei ole pitkiin aikoihin kysynyt, mitä minä haluan.

En muista olenko minäkään kysynyt sitä itseltäni. Jos olen niin tehnyt, on kysymys ollut lähinnä retorinen. Minullahan on nämä premissit: uhrautuva mieli ja kiltin äidin kohtalo.

Vastaukseni retoriseen kysymykseen on koko ajan muuttumassa. Premissien merkitys vähenee ja opin haluamaan itselleni jotain. Silloin kysymys siitä, mitä haluan, ei enää ole retorinen.

Nyt on hyvä aika ottaa haluistani selvää. Olen Tarot-korttien narrin kaltainen matkalla kohti itseäni velvollisuuksista ja vastuusta vapaana.  

6. helmikuuta 2010

Käpertyä vai seikkailla

Olen levoton. Lauantain normaalit rutiinit - siivoaminen, kaupassakäynti ja ruoanlaitto - eivät nyt houkuta. Mieluummin tapaisin rakkaita ihmisiäni, juttelisimme, nauraisimme ja valaisisimme toistemme elämää. En silti soita kenellekään. Ei tässä iässä enää soiteta toiselle ja ehdoteta tapaamista nyt heti. Kaiken pitää olla ennalta suunniteltua, kalenterissa on oltava merkintä tapaamisesta jo viikkoja etukäteen.

Käpertyminen omaan elämään, sen rajoihin ja aikatauluihin, on keski-ikäistymisen selkeimpiä indikaattoreita. Kun impulsiivisuudelle ei enää anneta tilaa, kun aikataulun ja sunnitelmien muuttaminen tuntuu mahdottomalta, elämä on turvallista ja ehkä yllätyksetöntä. Sitä juuri useat ihmiset kaipaavat jatkuvien muutosten maailmassa. Mutta minulle se ei sovi ja ehkä siksi olen yksin.

Tänään ja huomenna minulla olisi vielä mahdollisuus nauttia kotona olemisesta. Maanantaina lähden evakkoon, aloitan seikkailun. Haluaisin seikkailla jo tänään.

Kylmäverisesti

Olen nähnyt kauhuleffoja, jotka ovat vieneet yöuneni. Olen nähnyt leffoja, jotka synnyttävät kauhua, järkyttävät syvästi ja jäävät pysyvästi mieleen – mutta jotka eivät ole kauhuleffoja.

Tänään Teema näytti elokuvan Kylmäverisesti (In Cold Blood, 1967), jota aloin katsomaan vahingossa. Tarkoitus oli katsoa sitä siihen asti kunnes MTV3:lta alkaisi American Splendor. Kylmäverisesti otti mukaansa, pakotti katsomaan loppuun asti.

Elokuvassa kaksi entistä vankia, Perry Smith ja Rchard ”Dick” Hickock, päättävät ryöstää kansasilaisen farmarin, koska toisen sellikaveri oli väittänyt farmarilla olevan kassakaapissa 10 000 dollaria. Ilmenee, että kassakaappia ei ole, eikä rahaa.

Seuraavana aamuna maatilalta löytyy neljä ruumista, farmari, vaimo, poika ja tytär. Ei johtolankoja, ei silminnäkijöitä, ei motiivia: neljääkymmentä dollaria, matkaradiota ja kiikareita ei uskota murhien motiiviksi.

Elokuvassa seurataan poliisin työskentelyä sekä Perryn ja Dickin pakomatkaa. Heidän jäljilleen päästään ja heidät pidätetään. Matkalla Kansasiin Perry kertoo, mitä farmarin talossa oli tapahtunut. Tunnustuksen ja todisteiden perusteella Perry ja Dick tuomitaan kuolemaan.


Moni elokuva olisi päättynyt siihen. Paha sai palkkansa ja kuolemantuomion täytäntöönpanon voi jokainen kuvitella mielessään. Kylmäverisesti jatkuu piinaavalla kuvauksella kuolemanselleistä ja kuoleman odottelusta. Dickin hirttämistä ei näytetä, mutta Perryn kuolemantuomion täytäntöönpano kuvataan yksityiskohtaisesta. Katsoja saa tietää, että pyöveli saa työstään 300 dollaria päältä.

Kun elokuva päättyi, rikollisten murhaaminen ei tuntunut vähemmän kylmäveriseltä kuin elokuvassa tehdyt murhat.

Elokuvassa yritettiin analysoida kylmäverisiä murhaajia hakemalla selitystä mm. onnettomasta lapsuudesta. Sillä myös selitettiin Perryn tekemät murhat. Oikeudenkäynnissä verrattiin farmarin ja hänen perheensä murhaa murhiin, joissa motiiveina ovat kosto tai viha. Kuin ne olisivat oikeutettuja syitä murhaan. Rikollisten murhaamista yhteiskunnan hyväksymän järjestelmän puitteissa ei selitetty, ehkä juuri siksi se tuntui niin kylmäveriseltä.

Elokuva perustui Truman Capoten todellisesta tapahtumasta kirjoittamaan kirjaan. Tapahtumat farmarin talossa oli kuvattu talossa, jossa tosielämän murhat olivat tapahtuneet.

Elokuvassa oli upea Quincy Jonesin musiikki.

Vilunväreet puistattavat selkääni tulevaisuudessa aina, kun Kylmäverisesti tulee mieleeni. Hieno, upea, loistava elokuva, jota en halua nähdä uudestaan.

3. helmikuuta 2010

Äänestämään

Eduskunnan puhemiesäänestyksen jälkeisissä keskusteluissa (mm. HS.fi:n) moni on ilmoittanut menettäneensä luottamuksen kansanedustajiin ja eduskuntaan.

Minusta tällainen kannanotto tarkoittaa sitä, että on menettänyt luottamuksen itseensä äänestäjänä. Jokainen kansanedustaja on vaaleilla valittu eduskuntaan ja keväällä 2011 pääsemme taas äänestämään eduskuntavaaleissa. Jos on saanut ns. oman ehdokkaan eduskuntaan eikä hänen toimintansa siellä tyydytä, voi seuraavissa vaaleissa äänestää eri ehdokasta. Kansanedustajien toimia eduskunnassa voi seurata eduskunnan sivujen kautta. Ei tarvitse äänestää sikaa säkissä.

Olen lukuisissa eduskuntavaaleissa äänestänyt ehdokasta, joka ei ole saanut riittävästi ääniä tullakseen valituksi. Itse asiassa taitaa olla niin, että nyt minulla on ensimmäistä kertaa ns. oma edustaja eduskunnassa. Oikein hyvä edustaja, mutta aion silti vaihtaa ääneni toiselle. Haluan eduskuntaan uusia ihmisiä, uutta ajattelua ja toimintaa.

Itselle sopivan ehdokkaan etsimisen voi aloittaa määrittelemällä, mitä asioita haluaa tai ei halua muutettavan, tuotavan uusina tai edistettävän eduskunnassa. Minä aloitin määrittelyn toissapäivänä tekemällä äänestyssitoumuksen. Sitoumuksessa lupasin ensi eduskuntavaaleissa 2011 äänestää kansanedustajaa, joka eduskunnassa äänestää uusien ydinreaktorien rakentamista vastaan, tai uutta kansanedustajaehdokasta, joka vastustaa ydinvoimaa.

Äänestämättä jättäminen ei ole keino muuttaa asioita haluamaansa suuntaan tai osoittaa tyytymättömyyttään. Nukkuvien ääniä ei huomioida nykyisessä poliittisessa järjestelmässä.