26. heinäkuuta 2015

Jane Austenin Neito vanhassa linnassa

Jane Austenin Neito vanhassa linnassa on merkillinen kirja, jota ihmettelen vielä kolmannenkin (!) lukukerran jälkeen. Kirjan alussa kuvataan päähenkilö Catherine Morland parodioiden mielikuvaa kirjojen sankkarittarista. Toisessa luvussa Austen on vain hieman armollisempi sankaritartaan kohtaan ja kirjoittaa:
"Hänen olemuksensa oli miellyttävä - ja sievä milloin sattui - ja hänen mielensä oli jokseenkin yhtä tietämätön ja oppimaton kuin naisen mieli seitsemäntoista vuoden iässä yleensä on."
Catherine lähtee varakkaiden naapuriensa kanssa Bathiin, jossa hän tutustuu Thorpen perheeseen. Isabella Thorpesta tulee Catherinen rakas ystävä. Yhdessä he lukevat romaaneja. Isabella jopa luettelee Catherinellee listan kirjoista, jotka kannattaa lukea: Udolpho (jota Catehrine kirjan alussa lukee), Wolfenbachin linnaClermontSalaperäiset varoituksetMustan metsän ennustajaKeskiyön kelloReinin orpo ja Kauheat arvoitukset. Nämä goottilaisen romaanin genreen nykyään luettavat kirjat olivat aikanaan hyvin tunnettuja.

Kirjat täyttävät Catherinen pään. Hän uskoo, että jos hän vain pääsisi goottilaiseen linnaan, hänestä itsestä voisi tulla samanlainen sankaritar kuin näiden romaanien sankarittarista. 1800-luvun alussa kirjoitettua Neitoa vanhassa linnassa pidetään goottilaisen romaanin parodiana. Kuten Cervantesin Don Quijote parodioi ritariromaaneja.

Välillä parodia toimii oikein hyvin. Välillä se unohtuu ja Austen keskittyy kirjassa siihen, minkä osaa parhaiten: realistiseen kuvaukseen ihmisten välisistä suhteista, joissa taloudellisella ja yhteiskunallisella asemalla on suuri merkitys ja joissa aitous ja rehellisyys on häviävät laskelmoinnille ja teeskentelylle.

Neitoa vanhassa linnassa lukiessa alkaa jossain vaiheessa ihmetellä kirjan nimeä. Missä se vanha linna on? Ei sellaista ainakaan Bathissa ole! Catherine saa kirjan puolessa välissä kutsun Tilneyn kotiin, Northangerin linnaan. Siellä Catherine lukemiensa kirjojen (ja Henry Tilneyn matkalla kertoman tarinan) vaikutuksesta  on vakuuttunut siitä, että goottilainen linna on vanhojen vaiettujen salaisuuksien, murhan ja julmuuden tapahtumapaikka. Henry Tilney yllättää Catherinen etsimässä merkkejä murhasta ja saa nuhtelullaan Catherinen tajuamaan kuvitelmiensa mielettömyyden.


Pohtiessaan käytöstään Catherine tajuaa, että "koko juttu olisi ollut lähtöisin hänen siellä [Bathissa] harrastamansa kirjallisuuden lukemisesta". Catherine päättää tulevaisuudessa ajatella ja toimia yksinomaan terveen järjen ääntä kuunnellen.

Neito vanhassa linnassa onkin pamfletti terveen järjen puolesta mielikuvitusta ruokkivaa kirjallisuutta vastaan? Neito vanhassa linnassa on Jane Austenin ensimmäinen romaani, vaikka se julkaistiin postuumisti vuonna 1818. Ehkä kirja todellakin on Austenin ohjelmajulistus: hän hylkää goottilaisen romaanin mielettömänä ja kirjoittaa tarkkanäköistä analyysiä ihmisistä talouden ja yhteiskunnallisen aseman sanelemissa suhteissaan, ironiaa unohtamatta.

Jane Austen tunnetaan usein pelkästään rakkausromaanien kirjoittajana. Rakkautta toki tässäkin kirjassa on. Alahallin seremoniamestari esittelee Catherinelle tanssitoveriksi hienolta herrasmieheltä vaikuttvan herra Tilneyn. Tilneyn kilpakosija John Thorpe, Isabellan veli, kuvataan harvinaisen ikäväksi, jopa vastenimieliseksi, ihmiseksi eikä Catherine hänestä pidä. Kosija John Thorpe onkin vain omassa mielessään.

Henry Tilney on kuitenkin hyvin epäromanttinen romanssin osapuoli. Usein hän ylimielisesti piikittelee Catherinea tämän yksinkertaisuuden, tietämättömyyden ja naiiviuden vuoksi. Austen jopa toteaa Tilneyn vain vakavasti kiintyneen Catherineen, rakkaudesta ei puhuta.


Ostin kirjan myös englanninkielisenä. Northanger Abbeyn avulla selvitin minua vaivanneet nimitykset juomahalli, Ylähalli ja Alahalli. Kun sitten vielä googletin, ilmeni että Lower Rooms on Alahallit ja Upper Rooms on Ylähallit. Wikipedia kertoo näiden kuuluvan Bath Assembly Rooms-kokonaisuuteen Bathissa. Myös juomahalli eli Pump-room on 1799 valmistunut historiallinen rakennus Bathissa

Abbey tarkoittaa luostaria ja Northanger Abbeyn kerrotaan ollen entinen luostari. Suomenkielisen kirjan nimessä esiintyvä linna kuvaa kirjan sisältöä paremmin kuin jos kirjan nimi olisi Neito vanhassa luostarissa. Olen lukenut Northanger Abbeysta myös toisen suomennoksen (P. Merjamaa, 1999), jossa kirjan nimeä ei ole käännetty vaan se on Northanger Abbey.

Austenin kertojan ääni on kirjassa vahva. Tarina kerrotaan kolmannessa persoonassa, mutta välillä Austen kirjoittaa minä-muodossa kirjan kirjoittajana siitä, kuinka hänen tarinansa poikkeaa edellä lueteltujen romaanien kaavasta. Neito vanhassa linnassa alkaa pohdinnalla sankarittaren ominaisuuksista muissa kirjoissa ja Austen vertaa Catherine Morlandin ominaisuuksia niihin. Kirjan loppupuolella Austen kertoo, kuinka kirjan sankarittaren kuuluu palata seikkailuistaan kotiinsa. Ja jatkaa:
"Mutta minun juttuni on aivan erilainen; minä tuon sankarittareni takaisin kotiin yksinäisenä ja alennettuna; eikä mikään suloinen hengen innoitus voi johdattaa minua yksityiskohtaisuuteen."
En tunne 1800-luvun englantilaista kirjallisuuttaa niin hyvin, että tietäisen tällaisen kommentoinnin olleen yleistä. Minusta se vaikuttaa hyvin modernilta. Ja tekee kirjan merkilliseksi.

Luulen, että kolme lukukertaa riittää tälle kirjalle.

12. heinäkuuta 2015

Sota kirjoissa

Olen lukenut muutaman kuukauden aikana useamman kirjan, jossa sota tai siihen valmistautuminen ovat joko tapahtumien näyttämönä tai itse tapahtuma.

Kaikki taisi alkaa Doris Lessingin kirjoista Parempien ihmisten lapsi, Hyviin naimisiin ja Myrskyn silmässä. Lessingin Väkivallan lapset -sarjan alussa vuosina 1938 ja 1939 nuoret miehet odottavat kiihkeästi sotaa - saadakseen osoittaa olevansa miehiä. Romaanien naisia ei miesten menettäminen sodalle innosta.


Sota on Lessingin kirjoissa taustatekijänä. Henkilöiden huvittelunhalu kuuluu toki nuoruuteen, mutta lähestyvä sota säväyttää huvittelun vielä vimmaisemmaksi. Myöhemmin sota tuo englantilaisia lentäjiä Rhodesiaan ja sota tarjoaa henkisen pohjan kommunistisen solun perustamiselle. Kommunistisen propagandan jakaminen ja rahan kerääminen Neuvostoliitolle on helppoa, koska Neuvostoliitto taistelee Englannin rinnalla Hitleriä vastaan.

Ken Follettin romaanissa Kun suuret sortuvat sota on päähenkilö. Ensimmäisen maailmansodan syntyyn vaikuttavia tekijöitä Follett kuvaa laajasti niiden henkilöiden kautta, jotka yrittävät estää sodan sekä sotaa kannattavien henkilöiden kautta. Follett kuvaa kirjassa ensimmäisen maailmansodan keskeiset taistelut enkä voi välttyä ajatukselta sodan mielettömyydestä.


Sodan tarkastelu viiden perheen kautta oli toimiva ratkaisu ja valotti tilannetta Venäjän, Englannin, Saksan ja USA:n näkökulmasta. Pidin kirjan todellisilta vaikuttavista henkilöistä. Kun suuret sortuvat oli ensimmäinen lukemani sotakirja. Massiivisesta koosta (yli 1200 sivua) huolimatta Kun suuret sortuvat oli hyvin kiinnostava ja ajatuksia herättävä kirja.

Kjell Westön Missä kuljimme kerran -kirjassa vuoden 1918 sisällissota mullistaa ihmisten elämän ja järkyttää mielet. Valkoiseen terroriin johtaneen vihan ja itse terrorin kuvaus oli hyytävää luettavaa. Itse asiassa Westön perustelu valkoisten punaisia kohtaan tuntemalle valtavalle vihalle ja kostonhalulle jää mielestäni hieman ohueksi.


J.P. Koskisen kirjassa Kuinka sydän pysäytetään pyritään estämään sota. Juho Kivilaakso lupaa rakastetulleen estää sodat vaikka yksin.

Juho Kivilaakso on venäjän armeijassa palvelleen everstin poika, jolle isä kovin ottein opetti spartalaista kunnian käsitettä. Vallankumouksen jälkeen Juhon isä jäi Neuvosto-Venäjälle ja loi uran puna-armeijassa. Isän loikkauksen vuoksi Juho viedään äitinsä ja sisarustensa kanssa vankileirille Suomenlinnaan keväällä 1918. Mannerheim pelastaa heidät vankileiriltä, sillä Juhon isä oli hänen ystävänsä.


Myöhemmin Mannerheimin yksityisenä assistenttina  Kivilaakso  tekee diplomatian keinoin kaikkensa Berliinissä, Moskovassa, Pariisissa ja Helsingissä estääkseen sodan. Mutta se ei riitä, Terijoen laukausten jälkeen Neuvostoliitto hyökkää Suomeen ja talvisota alkaa. Kivilaakso jatkaa työtään Mannerheimin uskottuna miehenä, mutta osallistuu taisteluihin toisinaan. Ajallisesti kirja päättyy päivään, jolloin talvisota päättyi, 13.3.1940.

Viimeisin lukemani sotakirja on Ken Follettin Maailman talvi, joka on jatko-osa kirjalle Kun suuret sortuvat. Maailman talvi alkaa Berliinissä vuonna 1933. Hitler saa valtiopäivillä valtalain hyväksytyksi pelottelemalla ja uhkailemalla. Natsien harjoittama terrori on tehokasta eikä keinoja natsien ja Hitlerin saamiseksi pois vallasta löydy. Kansalaisrohkeus ja terrorin kohteiden puolustaminen johtaa kuolemaan. Jotain on silti uskallettava tehdä. Miten olisi vakoilu?


Maailman talvi -kirjaan Follett on pyrkinyt mahduttamaan useimmat toisen maailmansodan keskeisistä tapahtumista ja taisteluista. Kiinnostavaa oli ensimmäistä kertaa lukea fasismin noususta Englannissa, ydinpommin valmistuksesta ja yllättävää kyllä - Pearl Harborista.

Silti kirjassa vie hyvin paljon tilaa henkilöhahmojen elämän ja erityisesti rakkauselämän käsittely. Tällä Follett tekee henkilöhahmoja tutuksi, sillä kirjan henkilöt ovat Kun suuret sortuvat -kirjan henkilöiden lapsia. Nämä lapset eivät ole yhtä valovoimaisia ja todentuntuisia kuin vanhempansa mutta kiinnostavia he ovat.

Ajallisesti Maailman talvi jatkuu jaettuun Berliiniin ja Neuvostoliiton onnistuneeseen ydinkokeeseen asti. Tapahtumia on kirjassa todella paljon ja siksi se tuntui hajanaiselta ja hyppelevältä ja vähemmän analyyttiselta.

Maailman talveen saa sotakirjojen lukeminen osaltani loppua. Kesällä voisi todellakin lukea vähän kevyempää kirjallisuutta.