26. heinäkuuta 2015

Jane Austenin Neito vanhassa linnassa

Jane Austenin Neito vanhassa linnassa on merkillinen kirja, jota ihmettelen vielä kolmannenkin (!) lukukerran jälkeen. Kirjan alussa kuvataan päähenkilö Catherine Morland parodioiden mielikuvaa kirjojen sankkarittarista. Toisessa luvussa Austen on vain hieman armollisempi sankaritartaan kohtaan ja kirjoittaa:
"Hänen olemuksensa oli miellyttävä - ja sievä milloin sattui - ja hänen mielensä oli jokseenkin yhtä tietämätön ja oppimaton kuin naisen mieli seitsemäntoista vuoden iässä yleensä on."
Catherine lähtee varakkaiden naapuriensa kanssa Bathiin, jossa hän tutustuu Thorpen perheeseen. Isabella Thorpesta tulee Catherinen rakas ystävä. Yhdessä he lukevat romaaneja. Isabella jopa luettelee Catherinellee listan kirjoista, jotka kannattaa lukea: Udolpho (jota Catehrine kirjan alussa lukee), Wolfenbachin linnaClermontSalaperäiset varoituksetMustan metsän ennustajaKeskiyön kelloReinin orpo ja Kauheat arvoitukset. Nämä goottilaisen romaanin genreen nykyään luettavat kirjat olivat aikanaan hyvin tunnettuja.

Kirjat täyttävät Catherinen pään. Hän uskoo, että jos hän vain pääsisi goottilaiseen linnaan, hänestä itsestä voisi tulla samanlainen sankaritar kuin näiden romaanien sankarittarista. 1800-luvun alussa kirjoitettua Neitoa vanhassa linnassa pidetään goottilaisen romaanin parodiana. Kuten Cervantesin Don Quijote parodioi ritariromaaneja.

Välillä parodia toimii oikein hyvin. Välillä se unohtuu ja Austen keskittyy kirjassa siihen, minkä osaa parhaiten: realistiseen kuvaukseen ihmisten välisistä suhteista, joissa taloudellisella ja yhteiskunallisella asemalla on suuri merkitys ja joissa aitous ja rehellisyys on häviävät laskelmoinnille ja teeskentelylle.

Neitoa vanhassa linnassa lukiessa alkaa jossain vaiheessa ihmetellä kirjan nimeä. Missä se vanha linna on? Ei sellaista ainakaan Bathissa ole! Catherine saa kirjan puolessa välissä kutsun Tilneyn kotiin, Northangerin linnaan. Siellä Catherine lukemiensa kirjojen (ja Henry Tilneyn matkalla kertoman tarinan) vaikutuksesta  on vakuuttunut siitä, että goottilainen linna on vanhojen vaiettujen salaisuuksien, murhan ja julmuuden tapahtumapaikka. Henry Tilney yllättää Catherinen etsimässä merkkejä murhasta ja saa nuhtelullaan Catherinen tajuamaan kuvitelmiensa mielettömyyden.


Pohtiessaan käytöstään Catherine tajuaa, että "koko juttu olisi ollut lähtöisin hänen siellä [Bathissa] harrastamansa kirjallisuuden lukemisesta". Catherine päättää tulevaisuudessa ajatella ja toimia yksinomaan terveen järjen ääntä kuunnellen.

Neito vanhassa linnassa onkin pamfletti terveen järjen puolesta mielikuvitusta ruokkivaa kirjallisuutta vastaan? Neito vanhassa linnassa on Jane Austenin ensimmäinen romaani, vaikka se julkaistiin postuumisti vuonna 1818. Ehkä kirja todellakin on Austenin ohjelmajulistus: hän hylkää goottilaisen romaanin mielettömänä ja kirjoittaa tarkkanäköistä analyysiä ihmisistä talouden ja yhteiskunnallisen aseman sanelemissa suhteissaan, ironiaa unohtamatta.

Jane Austen tunnetaan usein pelkästään rakkausromaanien kirjoittajana. Rakkautta toki tässäkin kirjassa on. Alahallin seremoniamestari esittelee Catherinelle tanssitoveriksi hienolta herrasmieheltä vaikuttvan herra Tilneyn. Tilneyn kilpakosija John Thorpe, Isabellan veli, kuvataan harvinaisen ikäväksi, jopa vastenimieliseksi, ihmiseksi eikä Catherine hänestä pidä. Kosija John Thorpe onkin vain omassa mielessään.

Henry Tilney on kuitenkin hyvin epäromanttinen romanssin osapuoli. Usein hän ylimielisesti piikittelee Catherinea tämän yksinkertaisuuden, tietämättömyyden ja naiiviuden vuoksi. Austen jopa toteaa Tilneyn vain vakavasti kiintyneen Catherineen, rakkaudesta ei puhuta.


Ostin kirjan myös englanninkielisenä. Northanger Abbeyn avulla selvitin minua vaivanneet nimitykset juomahalli, Ylähalli ja Alahalli. Kun sitten vielä googletin, ilmeni että Lower Rooms on Alahallit ja Upper Rooms on Ylähallit. Wikipedia kertoo näiden kuuluvan Bath Assembly Rooms-kokonaisuuteen Bathissa. Myös juomahalli eli Pump-room on 1799 valmistunut historiallinen rakennus Bathissa

Abbey tarkoittaa luostaria ja Northanger Abbeyn kerrotaan ollen entinen luostari. Suomenkielisen kirjan nimessä esiintyvä linna kuvaa kirjan sisältöä paremmin kuin jos kirjan nimi olisi Neito vanhassa luostarissa. Olen lukenut Northanger Abbeysta myös toisen suomennoksen (P. Merjamaa, 1999), jossa kirjan nimeä ei ole käännetty vaan se on Northanger Abbey.

Austenin kertojan ääni on kirjassa vahva. Tarina kerrotaan kolmannessa persoonassa, mutta välillä Austen kirjoittaa minä-muodossa kirjan kirjoittajana siitä, kuinka hänen tarinansa poikkeaa edellä lueteltujen romaanien kaavasta. Neito vanhassa linnassa alkaa pohdinnalla sankarittaren ominaisuuksista muissa kirjoissa ja Austen vertaa Catherine Morlandin ominaisuuksia niihin. Kirjan loppupuolella Austen kertoo, kuinka kirjan sankarittaren kuuluu palata seikkailuistaan kotiinsa. Ja jatkaa:
"Mutta minun juttuni on aivan erilainen; minä tuon sankarittareni takaisin kotiin yksinäisenä ja alennettuna; eikä mikään suloinen hengen innoitus voi johdattaa minua yksityiskohtaisuuteen."
En tunne 1800-luvun englantilaista kirjallisuuttaa niin hyvin, että tietäisen tällaisen kommentoinnin olleen yleistä. Minusta se vaikuttaa hyvin modernilta. Ja tekee kirjan merkilliseksi.

Luulen, että kolme lukukertaa riittää tälle kirjalle.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...