Pitäisi siivota, mutta ahdistaa

Minulla on mukavan ihmisen kriisi. Minua ei lannistaisi, ahdistaisi ja masentaisi se, että yksi ihminen pitäisi minua niin ikävänä, ettei halua minua pilaamaan yhteistä hauskanpitoa. Sellaisen voisin ohittaa ja varmaan olisin sen jo unohtanut. Ehkä niin hyvin että unohtaisin karttaa sitä ihmistä.

Mutta kyse on joidenkin yhteisestä päätöksestä, että Päiviä ei kutsuta, koska se ei ole mukava. Onko tällaiseen päätökseen osallistunut sellaisia ihmisiä, joita olen pitänyt työkavereina? Sellaisia, jotka ovat minulle myös Facebook-kavereina?

En ymmärrä, minkälainen epämukava ihminen olen. Omasta mielestäni olen ollut ystävällinen, kohtelias ja hymyilevä. Puhun järkeviä ja viisaitakin joskus. Otan kantaa asioihin, sanon mielipiteeni julkisesti enkä suljettujen ovien takana supatellen. Mutta tästä asiasta en ole pystynyt keskustelemaan kenenkään kanssa.

Outo toki olen. Ujous on persoonallisuuteni taustalla vaikuttava ominaisuus, joka ilmenee siten, että usein valitsen mieluummin yksinolon kuin seuran. Tykkään omituisista asioista. Pukeudun omituisesti. Tykkään työpaikallani ihmisistä, jotka vaalivat mielensä vapautta.

Haluaisin lähteä työpaikaltani, lopettaa sen työsuhteen. Haluaisin luovuttaa taistelutta. En osaa taistella näkymätöntä vihollista vastaan. En osaa imarrella enkä nuoleskella.

Olen yksinäinen ihminen ja aina välillä kuvittelen olevani sen asian kanssa sujut. Kuvittelen, että minusta kuitenkin pidetään vaikka sydänystäviä ei oltaisikaan. Ja sitten tulee tällainen juttu. Tunnen itseni yksinäiseksi, josta kukaan ei tykkää eikä kukaan rakasta.

Mitä mieltä asioissa, elämässä, silloin on?

Lihavuudesta eroon

Masennuksen oireita ovat mm. ruokahaluttomuus ja unettomuus. Soili Lehdon väitöskirjassa Biological Findings in Major Depressive Disorder with Special Reference to the Atypical Features Subtype (Vakavaan masennustilaan ja sen epätyypilliseen oirekuvaan liittyviä biologisia löydöksiä) todetaan myös epätyypillinen masennus, jonka oireita ovat jatkuva uupumus ja kyltymätön ruokahalu. Tällainen epätyypillinen masennus jää usein diagnosoimatta masennukseksi ja siten hoitamatta.

Ja niin epätyypillisesti masentunut ihminen syö lisää pysyäkseen hereillä ja paino nousee. Olen tunnistanut uupumuksen ja ruokahalun masennuksen oireiksi siitä lähtien, kun aloin pohtia lihavuuden syitä. Olen jo kauan ollut vakuuttunut siitä, että lihavuushoito tulisi aloittaa syväterapialla. Jokaisella ylipainoisella on hyviä syitä siihen, että syövät liikaa, mutta joita ei kuitenkaan välttämättä tiedosteta.

Väitän, että useimmiten lihavuuden syinä ovat masennus ja menneisyyden traumat. Herkät ja haavoittuvat ihmiset rakentavat läskistä ympärilleen suojamuuria pahaa maailmaa vastaan. Sitten onkin hyvä kysellä "Miksi kukaan ei rakasta minua", kun ei itsekään pysty rakastamaan lihavaa itseään. Masennus vain syvenee ja taas syödään. Kierre, josta on vaikea päästä eroon.

Kaikki lihavuus ei toki johdu masennuksesta. Onhan erilaisia sairauksia ja perintötekijätkin saattavat altistaa lihomiselle. Siinä vaiheessa, kun ihminen väittää itselleen, että olen ihana näin lihavana, parasta mitä minä voin olla, hän on kieltänyt lihavuuden ongelmana ja tehnyt siitä hyveen itselleen. En usko, että hän on onnellinen. On kovin rankkaa olla koko ajan niin näkyvästi yhteiskunnan normien ja ihanteiden vastainen. Eikä itsensä hyväksyminen ole silloin helppoa.

Väitän, että lihavien ihmisten syyllistäminen (esim. "itseaiheutetut sairaudet", joiden hoitokustannukset potilas maksaisi kokonaan itse ilman Kelan-koravuksia) ei auta yhtään. Kukaan lihava ei siitä ala laihduttaa. Ei auta myöskään terveyshöpinät. "Kun syöt terveellisesti ja muutat elintapasi, elämäsi laatu paranee". Niin varmaan, mutta ensin pitäisi hoitaa pois lihavuuden aiheuttaneet henkiset vammat. Ja siihen tarvitaan terapiaa.

Aivan eri asia on se, että lihavuus on niin vakava ulkonäöllinen virhe tässä ajassa. Siitä kirjoitan ehkä joskus toiste.