Aisteista elokuviin

Jatkan 11 kysymykseen vastaamista.

3. Mikä aisteista on sinulle tärkein?

Jäin jumiin Millanin kolmanteen kysymykseen. En pysty päättämään, mikä aisti on minulle tärkein. Tarvitsen niistä jokaista, kaiken aikaa.

4. Jos voisit muuttaa elämässäsi yhden asian, mikä se olisi?

Muuttaisin keväältä 1977 yhden asian. Lukisin lyhyen matematiikan yo-kokeeseen. Jäin aikoinaan pisteen päähän siitä, että olisin päässyt opiskelemaan valtio-oppia Tampereelle. Lyhyen matikan ällällä, johon mulla oli täydet mahdollisuudet, se olisi onnistunut. (Siihen aikaan yliopistoon pääsi papereilla, oi niitä aikoja.)

En olisi viettänyt välivuotta, en ehkä olisi opiskellut historiaa enkä ehkä kirjastotiedettäkään. Elämäni saattaisi olla hyvin erilaista. Mielelläni kurkistaisin rinnakkaistodellisuuteen nähdäkseni, millaista se olisi.

Tässä todellisuudessa opiskelin myös valtio-oppia kaikkien muiden oppiaineiden lisäksi, mutta se oli eri asia. Elämäni oli jo suuntautunut toisin.

Muuttaisin kyllä toisenkin asian. Pitkään uskoin, etten voi tehdä jotain asiaa, koska joku toinen on siinä kuitenkin parempi. Jos olisin heti lapsesta tajunnut tällaisen ajattelun tuhoisuuden, elämäni olisi kulkenut hyvin erilaisia latuja. Vieläkin olen turhan arka tuomaan esille omaa osaamistani, tietämystäni, kykyjäni ja lahjojani, mutta opettelen tällaisesta itseni syrjäyttämisestä koko ajan pois.

5. Jos voisit antaa jollekin lahjaksi ihan mitä tahansa, mitä antaisit ja kenelle?

Tässä vastauksessa olen hyvin perinteinen äiti. Antaisin lapselleni lahjaksi kouluajan, jossa häntä ei kiusata. Valitettavasti menneisyyttä ei voi muuttaa. Siksi antaisin tyttärelleni itseluottamusta ja vahvuutta elämäänsä.

6. Lempivuodenaikasi?

Olen rakastanut syksyä miltei koko elämäni. Syksyn värejä, innostuneisuutta ja uusien asioiden aloittamista.

Ennen inhosin kesää, sillä en pitänyt helteistä. Fibromyalgia muutti tämän ja rakastan nykyään kesän lämpöä ja aurinkoa. On niin ihanaa olla ilman kipuja!

7. Lempieläimesi?

Osku

Lempieläimeni on kissa. Mutta myös kettu ja tiikeri.

8. Millaisista elokuvista pidät?

Katson elokuvia miten sattuu. Ilahdun terävistä poliittisista trillereistä ja jollakin toisella kerralla esim. scifi, kauhu, fantasia, melodraama tai komedia tuntuvat siltä, mitä sillä hetkellä tarvitsen. On vain yksi genre, jota en katso. Sotaelokuvat ovat minulle liikaa, en niitä pysty katsomaan.

Ehkä parhaiten elokuvamakuani kuvaa luettelo joistakin lempielokuvistani.

Parempi kuin Beckham

12 apinaa, Viattomuuden aika, Alien, Avatar, Blade Runner, Bram Stokerin Dracula, Casablanca, The day after tomorrow, Ghost writer, Fight club, Hämärästä aamunkoittoon, I am legend, Inception, In the mood for love, Jotain annettavaa, Jurassic Park, Kadonneen aarteen metsästäjät, Kirjava satama, Komisario Palmun erehdys, L.A. Condidential, Matrix, Moulin Rouge, Mullholland drive, Muumio, The Network society, Parempi kuin Beckham, Pirates of Caribbean –leffat, Revolutionary road,  Suljettu saari, Taru sormusten herrasta –leffat, Terminator-leffat, Thelma ja Louise, Titanic, Tomb raider, Tuuleen viemää, Tähtien sota –leffat sekä Ylpeys ja ennakkoluulo muutama mainitakseni. Eikä tässä ollut edes sellaisia klassikkoleffoja kuin Polkupyörävaras, Milanon ihme tai Jules ja Jim.

Yhdentoista aikaan illalla

Yhdentoista aikaan illalla minuun iskee vimmainen halu kirjoittaa. Yhdentoista aikaan illalla alan mennä nukkumaan. Ristiriita, josta blogikirjoitteluni on kärsinyt pitkään.

Yritän nukkua 7 tuntia yössä, tosin tavoite toteutuu harvoin. Vuosia nukuin viisi tuntia yössä. Jälkeenpäin on vaikea ymmärtää, kuinka jaksoin ja millaisessa tokkurassa elämääni vietin.

Nukkuminen on ihanaa!

Unten mailla kesällä 1986

Kauneus voi iskeä koska tahansa

En ole lopettanut kirjoittamista. Siihen vain ei ole ollut aikaa.

Olen taistellut (vähän dramatisointia) itseni arvokkaaksi koettuani itseni pitkään täysin arvottomaksi. Etenkin työelämässä. Arvottomuuden tunne on jumiuttanut minua, blokannut parhaansa mukaan minua olemasta minä. En ole siitä vieläkään täysin vapaa, työelämä jaksaa muistuttaa arvottomuudestani vähän väliä.

Jotta en alkaisi väheksyä myös itseäni kyvyttömäksi elämään, menin sisarelleni NLP-hoitoon. Niin kiireistä on elämämme ollut, että olemme ehtineet tavata vain kahdesti. Ensimmäisellä kerralla kartoitimme, mikä elämässäni on parasta, ihanaa ja mistä nautin eniten. Toisella kerralla asetimme minulle ankkurit, joiden avulla torjua kolmea ihmisen hyvinvoinnin pahinta vihollista. Avuttomuutta/keinottomuutta vastaan taistelen rohkeudella, arvottomuutta vastaan rakkaudella ja en edes muista mikä se kolmas oli, mutta siihen auttaa luottamus.

Ankkurit ovat toimineet erinomaisesti. Aloin luottaa itseeni, suhtautua itseeni rennommin, nähdä asiat toisella tavalla. 

Ankkurit eivät kuitenkaan ole vieneet aikaani. Valokuvat ja valokuvaus ovat sen tehneet. Olen digitoinut suuren määrän valokuvia valokuvaamalla vanhoja kuvia. Sitä ei voi tehdä koska tahansa, sillä tarvitaan juuri tietynlainen valaistus, koska salamaa ei voi käyttää. Valaistuksen ollessa otollinen otan kerralla vajaa sata kuvaa. Toki skannaaminen olisi helpompaa, mutta minulla ei ole skanneria.

Vanhoihin valokuviini liittyy toisinaan merkintä tilanteesta ja ajankohdasta, jolloin kuva on otettu. Usein se puuttuu. Vertailemalla kuvia toisiinsa päättelen ajankohdan, mutta silloinkin se on vain arvaus. Ja lopputulos voi olla kummallinen. Kuten havainto siitä, että tyttäreni olisi käyttänyt samaa mekkoa kahtena eri jouluna: ollessaan viisi ja seitsemän.

Kuvien nimeämiseen olen kehittänyt oman järjestelmän, jonka avulla saan kuvat kronologiseen järjestykseen. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei asia minulle heti auennut. Sain nimetä sadat kuvat uudestaan kehittäessäni nimeämisjärjestelmää.

En muokkaa valokuvista ottamiani kuvia juuri lainkaan. Joskus teen rajauksia, mutta en muuta kuvissa mitään. Jotkut kuvat ovat luokattoman huonoja. Joskus koko kuvaussessio on epäonnistunut. Useimmin olen hyvin tyytyväinen kuviin, jotka jaan sisarilleni Picasan ja Facebookin kautta. Aikaa vanhojen kuvien digitoimiseen menee tuhottomasti, mutta yleensä teen sitä vimmaisen innostuneena enkä tajua ajankulua.

Kuvaan myös muuttuvaa maailmaa ympärilläni. Vastapäätä kotiani rakennetaan uutta kaupunginosaa. Otan kuvia eri vaiheista. Kuvien avulla toivon ymmärtäväni muutoksen paremmin. Joskus kuvat ovat niin rumia (koska kohde on ruma), että poistan ne.

Asuinalueeni on hyvin kaunis. Kuljen kameran kanssa (yleensä kevyt pokkari) ja otan kuvan kaikesta kauniista. Katselen ottamiani kuvia yhä uudestaan, olen niistä ylpeä. Olen kuvannut ympäristöäni pian vuoden verran ja kuvia on satoja.

Sen verran arvottomuus nostaa päätään, että huomaan ajattelevani kaunista kuvaa katsellessani, että kuka tahansa olisi voinut ottaa yhtä kauniin kuvan. Ja sitten tajuan: tämän erityisen kuvan olen ottanut minä. Minä olen nähnyt ja tajunnut tämän kauneuden. Tämän vuoksi kuljen kameran kanssa. Kauneus voi iskeä koska tahansa!

Voimaa

Luottamus, rohkeus ja rakkaus.



Voimaa sanoista, tunteista ja kokemuksista.