8. tammikuuta 2012

Keskustelu alkaa

Tähän minä aion osallistua.

Kaikille avoin keskustelutilaisuus Jätkäsaaren tornihotellialueen asemakaavasta järjestetään 9.1. klo 18-20 Laiturilla (Narinkka 2). Tilaisuudessa on paikalla kaupunkisuunnitteluviraston projektipäällikkö Matti Kaijansinkko.

Kyse on minun asuinalueestani ja –ympäristöstäni. En halua 33-kerroksista tornihotellia. Tontti on kaavoitettu 16-kerroksiselle hotellille, sen ehkä voisin kestää. 33 kerrosta on liikaa.

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto ilmoitti Hesarissa 2.1., että Jätkäsaaren tornihotelliin liittyvä asemakaava on valmisteilla.

”Tyynenmerenkadun alkupäähän suunnitellaan 33-kerroksista kongressihotellia. Hotelliin kaavaillaan 380 hotellihuonetta, kongressikeskusta, kuntokeskusta sekä kahvila- ja ravintolatiloja. Tornin huipulla oleva näköalatasanne sijaitsee 120 metrin korkeudessa.”

Lisäksi ilmoituksessa kerrotaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä kaavaluonnoksen olevan esillä 2.1.-20.1. mm. info- ja näyttelykeskus Laiturissa ja kaupunkisuunnitteluviraston sivulla kohdassa Nähtävänä nyt.

Näistä dokumenteista suosittelen erityisesti dramaattisuudessaan huikeaa kuvaa Näkymä Hietalahdenrannasta (pdf), joka havainnollistaa tehokkaasti mahdollisen tornihotellin sijainnin, alueeseen sopimattomuuden ja suoranaisen rumuuden. Toinen yhtä tärkeä dokumentti on Muutosalue (pdf), sillä siinä kartan avulla kerrotaan tulevan tornihotellin sijainti. Joka siis on asemakaavallisesti Jätkäsaaressa, mutta maisemallisesti Hietalahdessa ja Ruoholahdessa.

Tornitalojen suunnitteluun liittyvät olennaisesti varjokuvat, joiden avulla havainnollistetaan, kuinka suuri alue jää tornin varjoon eli pimentoon. Jätkäsaaren tornihotellista on dokumenteissa yksi varjokuva (Havainnekuva, pdf). En oikein ymmärrä, kuinka yksi varjokuva voi kuvata koko varjoalueen, sillä vuodenajat ja vuorokaudenajat vaikuttavat suuresti varjoihin ja niiden kokoon.

Toivottavasti huomisessa keskustelutilaisuudessa on runsaasti ihmisiä keskustelemassa ja ottamassa kantaa. 

Talo-forumilla alkoi epävirallisempi keskustelu Kämp Towerista jo 26.11.11.

3 kommenttia:

Tuija kirjoitti...

Onpa hurjan näköinen, ja ruma! Outo tosiaan tuo varjokuva, tuntuu kuin todellisuutta vähän peiteltäisiin. Kyllä nyt kannattaa pitää oman asuinalueen puolia.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan kauheaa!!! Dominoi ja pilaa koko Jätkänsaaren ympäristön, katsoi sitä sitten mereltä tai maista. 33 kerrosta! Ihan mieletöntä Helsingissä. Ei näin saada aikaiseksi mitään suurkaupunki "tunnelmaa", tämä on räikeää ja ruma, kuten sanoit. En voi enempää mielipiteeseesi yhtyä.

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hieno torni. Vihfdoinkin jotain uutta ja näyttävää.
Nyt kannattaa pitää Jätkäsaaren puolia ja toivottaa torni tervetulleeksi!