27. syyskuuta 2009

Niinimaa


Kesäinen junamatkustaja katseli ikkunasta ohi vilistäviä maisemia. Niinimaan ohittaessaan matkustaja huokaisi mielessään: ”Tältä maaseutu näyttää, tämä on sitä oikeaa maaseutua”.

Totta. Laitumella laiduntava hevonen, koivujen välistä vilkuttava sininen järvi sekä punaiset, valkoiset ja keltaiset talot, maantie ja kauppa.

Väärin. Niinimaan asukkaista vain muutama perhe sai tulonsa maataloudesta. Niinimaa oli rautatieläisten kylä. Tavarajuniin lastattiin sepeliä ja turvetta. Asemalla oli aina useita tavarajunia odottamassa lastausta. Lapsena rohkeuden mitta oli kulkea tavarajunan ali. Se oli niin pelottavaa, että vieläkin näen painajaisia Niinimaan junista ja niiden alle lähes jäämisestä.

Jos Niinimaalta haluttiin pois, matkustusväline oli useammin juna kuin auto. Junalla kävin hakemassa kissanpennun Sydänmaan asemalta, junalla tulin koulusta pois, junalla lähdin lauantaisin nuorisoseuralle tai Aulavalle. Rautatie aiheutti senkin, että niinimaalaiset nuoret lähtivät Seinäjoelle oppikouluun. Tämä mahdollisuus lopetettiin tylysti ja nuoremmat niinimaalaiset pakotettiin käymään koulunsa Alavuden oppikoulussa. Niinimaa oli pieni kylä, jonka olemassaoloa eivät useimmat alavutelaisetkaan tienneet. Kun oli minun aikani aloittaa oppikoulu, usein esitetty kysymys oli ”Mikä Niinimaa, missä sellainen on?”.

Rautatieläisten lisäksi Niinimaalla oli kaksi yritystä: Peltosen kauppa ja kuljetusliike Veljekset Sihvonen. Peltosen kaupasta sai ostaa hevosen längistä irtokarkkeihin ja tietenkin keskiolueen. Kylän vanhemmat miehet kerääntyivät päivittäin kauppaan ostamaan ja juomaan keskiolutta. Peltosen kauppa oli aina auki, sillä sunnuntaisin sieltä myytiin elintarvikkeita takakautta. Tällöin piti ostokset tehdä Peltosen kodissa, jota vartioi pelottava beagle-rotuinen koira.

Läheinen Kaatialan louhos antoi elannon Sihvosen veljesten lisäksi yhdelle perheelle, jonka isä oli siellä jonain pomona. Louhos lakkautettiin ja perhe muutti pois.

Niinimaalla oli kahden opettajan kansakoulu. Oppilaita oli joka vuosi vähemmän. Ensin koulu yhdistettiin toiseen kouluun ja 70-luvun puolivälissä se lakkautettiin. Koulun lisäksi Niinimaa menetti silloin myös sivukirjastonsa, jonka hoitaja äitini oli. Niinimaan juna-asema muuttui pysäkiksi ja lopulta sekin lakkautettiin. Kauppaa pitäneet Eino ja Vieno kuolivat. Muutaman vuoden kauppaa piti heidän poikansa, mutta hän lakkautti sen kannattamattomana.

Juna viilettää Niinimaan ohi. Maisema on muuttunut. Järvi pilkottaa edelleen, mutta hevosta ei näy. Kauppaa ei ole ja vain jokunen talo näyttää asutulta. Nyt Niinimaa näyttää tyypilliseltä maaseudulta – autioituneelta.

Linkki Eric Flognyn Niinimaa-kuviin. Eric on äitinsä puolelta niinimaalainen ja isänsä puolelta pariisilainen.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ensinnäkin beagle koira ei ollut pelottava. Toiseksi kaupaa ei pitänyt poika vaan veli. Kolmanneksi kauppaa ei lopetettu kannattamattomana vaan tänä päivänäkin ovia kolkutellaan keskikaljan toivossa. :D

Päivi kirjoitti...

Kauneus on katsojan silmissä, samoin se, onko koira pelottava vai ei. Kyse on siis subjektiivisesta arviosta ei objektiivisesta totuudesta.

Mukavaa, että päivitit tietoni.

Tapio töyssy kirjoitti...

Äitini kävi usein sukuloimassa Niinimaan Erkkilässä lapsena 1930-luvulla mummuni Anni Siltalan sisarentyttären Lilja Erkkilän talossa. Kulkivat päivämatkan junalla Ähtäristä Niinimaan asemalle ja takaisin. Eli saattaa olla, että olemme kaukaa sukulaisia. Tapio Töyssy

Päivi Erkkilä kirjoitti...

Hauskaa, jos näin olisi. Kysyn isältäni, joka on hyvin perillä Erkkilän sukupuusta.

Tapio töyssy kirjoitti...

Kysyhän isältäsi. Äitini os. Nelly Lamminperä nyt 84v. on viime aikoina kovasti muistellut oman äitinsä sukulaisia. Erkkilästä muisti lapsia 4 mm. Pirkko,joka oli äidin ikäisiä s.1930 ja sitten Jussi, itse en muista ketä ne muut lapset olivat.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...