26. syyskuuta 2009

Vauhdilla maailmaan


Synnyin kolme viikkoa etuajassa hirveällä vauhdilla ns. syöksysynnytyksessä. Kiireisen maailmaan tuloni sai aikaiseksi lakanapyykki, jota äitini kunnon vaimona pesi Kajaanin opettajaseminaarista lomalla olevalle miehelleen. Ei silloin ollut pyykinpesukoneita, äitini pesi pyykin saunalla ja huuhteli sen kylmässä järvivedessä. Sopivaa työtä viimeisillään raskaana olevalle naiselle.

Kun sitten ilmoitin tulostani, syntyi ongelma. Miten päästä sairaalaan, joka oli 16 kilometrin päässä? Autoa ei ollut eikä ajokorttiakaan eikä ilmeisesti taksi tullut edes mieleen. Samassa Niinimaan kylässä toimi veljesten perustama kuljetusfirma. Punaisilla Sisu-merkkisillä kuorma-autoillaan he kuljettivat etupäässä soraa läheisestä Kaatialan louhoksesta. Toinen veljeksistä lähti Sisullaan kuskaamaan äitiäni sairaalaan ajaen niin lujaa kuin autolla pääsi.

Sairaalaan ehdittiin. Äitini mukaan synnyin saman tien eikä päivä ehtinyt vaihtua lauantaista sunnuntaiksi. Ehkä hän ei siinä tilanteessa paljoa kelloa katsellut, sillä syntymäpäiväkseni merkittiin sunnuntai. Ensi yönä siitä on tasan 50 vuotta.

5 kommenttia:

Celia kirjoitti...

Päivi, onneksi olkoon syntymäpäiväsi johdosta!

bamiella kirjoitti...

Paljon onnea syntymäpäiväsi johdosta!

Tuija kirjoitti...

Lämpimät onnittelut!

suloensio kirjoitti...

Nuori olet vielä! Parhaat onnittelut minultakin!

BLOGitse kirjoitti...

Synttarionnea!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...