Nuorena opiskelijatyttönä osallistuin kerran peilileikkiin, jossa kuitenkin oltiin tosissaan. Jokaisen tehtävänä oli kehua itseään peilin edessä. Sen jälkeen piti löytää negatiivisia ominaisuuksia nimetystä, mukana olevasta ihmisestä. Kummatkin tehtävät olivat minulle vaikeita. En harrastanut itseanalyysiä, oikeastaan olin itselleni aika tuntematon typpi. Negatiivisia ominaisuuksia minun piti löytää ihmisestä, johon olin tulisesti rakastunut. Eihän hänessä voinut olla mitään vikaa!
Myöhemmin löysin hänestä yhden vian. Hän ei rakastanut minua niin paljon, että olisimme seurustelleet. Olimme toistemme vakituisia yhden yön kumppaneita ja minun kanssani hän petti jokaista tyttöystäväänsä muutaman vuoden ajan. Olin niin rakastanut, että annoin tämän tapahtua. Tapasimme päivittäin mutta yhteisiä öitä vietimme silloin tällöin, intensiteetti ei ollut kovin suuri.
Kärsin tilanteesta. Olisin halunnut enemmän. Pyristelin pois harrastamalla yhden yön suhteita, opin iskemään miehiä. Hänet kuitenkin halusin. Ajan myötä rakkauteni laimeni, opin olemaan ilman häntä. Koin vielä epätoivoisemman rakkaussuhteen, jonka jälkeen en enää tuntenut voivani jäädä Tampereelle.
Matkustin viettämään vappua Helsinkiin. Sisareni olivat järjestäneet bileet kunniakseni ja kutsuneet sinne kaksi miestä. Toinen oli lapsuudentuttu ja toinen tämän kaveri. Tapaamispaikka oli Runebergin patsas Mantan lakituksen jälkeen. Kun vihdoin löysimme heidät, matkustimme Oulunkylään sisarteni asunnolle bilettämään. En tiedä, mitä sisarillani oli mielessään, mutta väsymyksen iskiessä juhlijoihin, he antoivat minulle ja tälle toiselle miehelle sängyn nukkumispaikaksi. Ei meillä mitään vipinää ollut illan aikana. Eikä ollut sängyssäkään.
Silti jotain tapahtui. Järjestin itseni nopeasti Helsinkiin töihin. Aloin tapailla miestä ja syksyllä menimme kihloihin. Tyttäremme syntyi neljän vuoden päästä elokuussa.
Jälleen kerran rakkaus oli tehnyt minut sokeaksi. Mitkään varoituskellot eivät soineet päässäni, kun sain selville, että hän on ulosotossa maksamattomien laskujen vuoksi. Huoleton rahankäyttönsä aiheutti meille myöhemmin lukuisia vaikeuksia. Rahaa oli aina vähän, eräänä vuonna joulukuun palkkapäivänä tililleni jäi 100 markkaa laskujen maksamisen jälkeen. Oman palkkansa hän oli jo käyttänyt johonkin. Hänen katkera lapsuutensa ei minua huolettanut. Eikä hänen äitinsä katkera lapsuus. Eihän sellaisilla asioilla voi olla vaikutusta meidän rakkauteemme, ei elämäämme lapsen kanssa.
Rakkauden sokaisemat silmäni aukenivat hitaasti mutta varmasti. Hän ei ollut helppo ihminen, mutta hän tunsi minut. Se tuntui hyvältä ja päätin tehdä kaikkeni liittomme onnistumisen eteen. Silti kylmenin häntä kohtaan, rakkaus väheni ja jätti minut. Yritin pitkään vielä sen jälkeen, ehkä liian kauan.
En tiedä, onko rakkaus aina sokeaa. Alussa ehkä. Nuorena ehkä. Entä aikuisen rakkaus, onko se sitten rationaalista? Vai onko rationaalinen rakkaus käsitteellinen mahdottomuus? Kuka haluaa rationaalisen rakkaussuhteen? Ja toisaalta, rakkaus ilman järkeä on hullu ja sokea. Kuka sellaisen haluaa?
2 kommenttia:
Omalla kohdallani voin sanoa, että nuorempana rakkaus on ollut todella sokeaa. Takaiskuja pystyi sietämään rakkaudenjanoisena enemmän. Itsekunnioitusta ei ollut. Siitä on onneksi kasvettu ja viisastuttu. Nykyään en katsoisi sellaisia ihmisiä toista kertaa jotka joskus olen hyväksynyt poikakavereiksi. Niin se elämä kasvattaa.
Elämä kasvattaa, mutta sokea rakkaus ei aina katso ikää eikä elämänkokemusta.
Lähetä kommentti