The Sittaford Mystery on suomennettu nimellä Kuolema lähettää viestin. Se ei ole Christien tunnetuimpia teoksia, osaksi koska kirjassa ei ole Marplea eikä Poirotia. Teoksen tuntemattomuus ei silti oikeuta muuttamaan koko tarinaa.
Elokuvassa henkilöhahmojen nimet on säilytetty, mutta heidän roolinsa ovat kaukana kirjan hahmojen roolista. Uusia henkilöitä on lisätty, katsojien houkuttelemiseksi jopa neiti Marple on lisätty henkilögalleriaan. Oletuksena lienee, ettei kukaan katso Agatha Christie –leffaa, jos siinä ei ole Marplea tai Poirotia.
En tiedä, kenellä on tekijänoikeudet Agatha Christien teoksiin. Vaikuttaa kovin ahneelta taholta, koska on valmis myymään filmatisointioikeudet välittämättä siitä, onko elokuvalla mitään muuta yhteistä kirjan kanssa kuin nimi.
Kirjojen filmatisointi on hienovaraista työtä, tai ainakin oli. Nykyään luotetaan elokuvan voimaan suositumpana taiteenalana kuin kirjallisuus – katsojien joukossa on kuitenkin useita, jotka eivät ole lukeneet elokuvan pohjana olevaa teosta. Sääli, jos elokuvan tekijätkään eivät ole sitä tehneet.
4 kommenttia:
Dramatisointi on aina tasapainottelua, mutta kyllä minusta sen pitää kunnioittaa dramatisoitavaa teosta. Jos neiti Marple ei ole tarinassa, niin sitten ei ole. Yksi yhteen ei kirjaa voi dramatisoida, mutta tarpeettomia muutoksiakaan ei tarvitsisi ruveta tekemään. Yleensä on hyvä, jos on lukenut kirjan joskus aika paljon aiemmin kuin näkee elokuvan. Silloin vertailu ei häiritse liikaa katselukokemusta - vaikka toisaalta on kyllä ihan kiva tarkastella sitäkin, miten teos on dramatisoitu, ja silloinhan olisi hyvä, jos kirja olisi hyvässä muistissa.
Dramatisointi on kyllä ihmeellistä. Esimerkiksi kirjan Paholainen pukeutuu Pradaan ansiona oli loistava kuvaus työstä ja johtajan diktatuurista. Mutta entäs leffa: uusia juonenkäänteitä ja ihmisiä täynnä ja kirjan mielenkiintoisin anti jätetty kokonaan filmin ulkopuolelle.
Minä olen useammin kuin kerran pettynyt, kun olen ensin lukenut kirjan ja myöhemmin nähnyt sen filmatisoinnin. Enää en pahemmin elokuvia - ainakaan kirjoihin perustuvia - katso.
Tässä nimenomaisessa filmatisoinnissa murhaaja oli vaihdettu toiseen kirjan hahmoon. Murhaajan nimi oli säilytetty, tyyppi vain oli eri. Murhatulle henkilölle oli kehitetty taustatarina, jota kirjassa ei ollut. Elokuva tuntui pohjautuvan kirjaan siten, kuin käsikirjoittajat olisivat kuulleet jonkun kertovan hajanaisesti, unohdellen ja väärin muistaen kirjasta. Se voisi selittää myös Marplen mukaantulon.
Jos en olis lukenut kirjaa, olisin ehkä ilokseni katsellut Timothy Daltonia ja suhtautunut leffaan kevyesti. Todennäköisemmin en olisi sitä katsonut.
On olemassa myös hyviä filmatisointeja, kuten Sormuksen ritarit, mutta ovat poikkeuksia. Vielä suurempi poikkeus on kun kehnosta kirjasta tehdään hyvä leffa. Näin kävi esim. Peter Benchleyn kirjalle Tappajahai, josta Spielberg ohjasi varsin kelvollisen elokuvan.
Lähetä kommentti