22. elokuuta 2009

Miten sulla menee?

Miten sulla menee?, kysyi sisaren - ja siten myös minun - ystävä minulta. Vastasin, että tytär on Frankfurtissa ja minä olen töissä edelleen samassa paikassa. Tapaaminen oli niin lyhyt, että keskustelumme päättyi siltä erää siihen.

Olen ollut yksinhuoltaja liian kauan ja liian yksin. Joskus ehkä minun kuulumiseni oli yhtä kuin tyttären kuulumiset, mutta ei se enää niin ole. Olen tottunut syrjäyttämään itseni ja siitä pois oppiminen näyttää kestävän aikansa.

Minun olisi pitänyt vasta kertomalla, mitä minulle kuuluu. Edellisen kerran tapasin hänet viime kesänä, jolloin juopottelimme yhden illan kahdestaan sisaren parvekkeella. Hyvä tyyppi, joka kysyessään toisen kuulumisia haluaa niitä myös kuulla.

Vuoden aikana on tapahtunut paljon, vaikka ulkoisesti asiat ovat samalla tavalla. Asun kahdestaan tyttären kanssa, olen samassa paikassa töissä.

Mutta.

Olen vahvistanut omaa elämääni ja itseäni. Kirjoitan tätä blogia. Se on iso ja merkittävä asia minulle. Kirjoitan aamusivut, en joka aamu, mutta aina kun ehdin ja muistan. Liityin Facebookiin ja sain sitä kautta takaisin vanhoja ystäviä. Se on hyvä väline kommunikoida, saada tietoa (ihan totta!) ja keventää elämää. Aloin taas lukea kirjoja.

Helppoa ei ole ollut. Lopetin Nuorten parlamentissa. Se oli iso ja raskas päätös, joka oli pakko tehdä. Rakastuin, vaikka olen vuosia varjellut itseäni moiselta. Siinä kävi hyvin ja ei käynyt hyvin. Ehkä annan itselleni luvan rakastua vielä toistekin. Tyttären kanssa on ollut hyvin raskasta, mutta onneksi ei kaiken aikaa.

Luotan huomiseen. Ja yhä enemmän itseeni. On jo aika.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Näitä sun juttuja on kiva lukea: mielenkiintoisia, ajankohtaisia, analyyttisia ja hyvin kirjoitettuja. Ja vielä kun kirjoitat niin usein, niin koukutus on varma. Suuret kiitokset!

Päivi kirjoitti...

Kiitos itsellesi!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...