8. elokuuta 2009

Minustakin tuli äiti

En koskaan haaveillut äitiydestä. Tsernobylin onnettomuuden jälkeen allekirjoitin addressin, jossa sitouduttiin synnytyslakkoon. Se oli helppo allekirjoittaa, en uskonut tekeväni lapsia.

Noin kuukautta vaille kolmekymppisenä pillerireseptini loppui. Olin lukenut, että kolmekymppisten on vaikeampaa tulla raskaaksi enkä siksi pitänyt kiirettä uuden reseptin hankinnassa. Puolisoni kanssa meni oikein hyvin, rakastimme toisiamme syvästi ja nukuimme käsi kädessä. Marraskuun lopulla tajusin odottavani lasta. Se oli jännittävää ja ihanaa, totta kai halusin lapsen. Rakastimme tulevaa lastamme. Kutsuimme häntä Jukutä-nimellä Pauli Heikkilän mainion pakinan perusteella. Siinä hän analysoi, mistä suomenkielinen sana vauva on saanut alkunsa.

En tiennyt mitään lapsista enkä vauvoista.

Saimme ihanan tyttären, jolla oli Kätilöopiston yöhoitajan mukaan ”pirun kova ääni”. Syy runsaaseen ja kovaääniseen itkuun ei ollut koliikki, vaan hänellä oli osittainen mahaportin tukkeuma. Tyttäreni ei oppinut imemään rinnasta enkä minä oppinut imettämään. Kolmen viikon päästä luovutin ja siirryin äidinmaidonvastikkeeseen. Syöminen sattui tyttäreen ja hän oksensi miltei kaiken syötyään. Neuvolassa eivät pitäneet tätä huolestuttavana, sillä hän kasvoi hyvää vauhtia.

Vatsakipua kesti vuoden verran. Sen ajan hän itki. Kun hän oli vatsallaan reisieni ja polvieni päällä, hänen olonsa oli helpompi. Vietin vuoden istuen niin. Katsoin Twin Peaksit, Salaiset kansiot, mitä vain televisiosta tuli. Luin tyttärelle ääneen satuja, Hesaria, mitä vain.

Päätin, että toista lasta en tee. Suurin syy siihen oli mieheni babyblues. Lapsen syntymän jälkeen hän masentui syvästi ja palasi traagiseen ja onnettomaan lapsuuteensa. Hän myös koki tulleensa syrjäytetyksi ja se oli varmaan totta. Voimani eivät riittäneet muuhun kuin lapsen ympärivuorokautiseen hoitoon.

Palasin töihin. Vein tyttären päiväkotiin matkalla töihin ja hain hänet sieltä matkalla kotiin. Laitoin ruoan, siivosin kodin, hoidin lapsen. Ja luin mieheni itsemurhaviestejä. Lähes päivittäin kotiin palatessani keittiön pöydällä oli häneltä viesti: ”En jaksa enää, parasta että tapan itseni”.

Hän sai sairaslomaa ja kävi psykologin juttusilla pari kertaa. Psykologi ehdotti hänelle kotoa poismuuttoa. Viikkoa ennen vappua hän muutti. En tajunnut sitä lainkaan, vaikka olimme sitä ennen hyvissä ajoin sopineet lapsen elatuksen järjestämisestä.

Olimme asuneet mieheni työsuhdeasunnossa. Minut häädettiin asunnosta hänen lähtönsä jälkeen. Sain kaupungilta nykyisen vuokra-asunnon. Aloitin elämän yksinhuoltajana.

1 kommentti:

minttis kirjoitti...

Eksyin blogilistan kautta. Luin ja vaikutuin. Kirjoitat koskettavasti ja luot kuvia, jotka näkee selvästi. Tulen uudelleenkin kahlaamaan näitä viestejä, joista löysin monta mielenkiintoista ajatusta.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...