Hakkerietiikka kirjassa mieleenpainuvinta oli juttu intialaisista kadunlakaisijoista. Kadunlakaisijoita oli joka kadunkulmassa, mutta kadut eivät olleet siistejä ja puhtaita. Pekka Himanen kysyi kadunlakaisijalta, miksei työn tuloksia näy. Vastaus oli: ”tehtävänä on vain näytellä kadunlakaisijaa”. Työllä sinänsä ja sen tuloksilla ei ollut merkitystä. Vain sillä, että näyttää tekevän jotain, olevansa ahkera. Protestanttisen etiikan henki Intiassa selittynee Englannin siirtomaaherruudella.
Protestanttinen etiikka nosti työnteon keskeiseksi ihmisarvon mittariksi. Ahkeruus on hyveistä paras. Se rukoileminen ’ora et labore’ -kehotuksesta on unohdettu aikoja sitten. Työnteon ja ahkeruuden vaade jyllää edelleen työpaikoilla. Ihmiset kulkevat kiireisinä paperit kainalossa ja esittävät ahkeraa. Osa ei vain esitä vaan on työteliäs, suorastaan vaarassa hukkua töihinsä.
Aika on kuitenkin muuttunut. Työnteko ei voi olla arvo sinänsä pätkätöiden ja työttömyyden yhteiskunnissa. Lisäksi työn luonne on muuttunut pitkälti mm. automaation vuoksi. Tehdastyöläisten määrä suhteessa muihin työllisiin vähenee koko ajan. Maataloudessa työskentelevien osuus on laskenut jyrkästi. Nykyään työt tehdään toimistoissa ja konttoreissa, jopa palveluammatit.
Osallistuin kesällä Finnconissa Tulevaisuuden työ –tilaisuuteen. Lyhyen alustuksen jälkeen jakauduimme ryhmiin, joissa pohdimme, millaista työ on vuonna 2030. Ryhmämme oli hyvin pessimistinen. Kaikille ei riitä töitä. Ongelmaksi nousee kysymys siitä, mitä näillä kaikilla ihmisillä tehdään. Ratkaisuksi näimme kansalaispalkan. Tosin kansalaispalkasta puhuttaessa joku aina muistaa työt, jotka jonkun pitäisi tehdä. Teidenvarret pitäisi niittää jne. Kysynpä vaan, miksi niitä ei tehdä jo nyt? En usko, että näillä ’pitäisi’ töillä saataisiin kaikille työ. Ja eräs poliitikko muistuttaa aina, kuinka demoralisoivaa on, jos työtä tekemättä saa yhtä paljon kuin työtä tekemällä. Minusta demoralisoivampaa on työn ja ahkeruuden korostaminen, vaikka perusteet niihin ovat kadonneet jo aikoja sitten.
Osalla ei ole töitä ja osa näyttelee työntekoa. Nämä kumpikin osoittavat sen, että työn arvostus hiipuu. Se ei voi olla ihmisarvon mittari. En tiedä, mitä tulee tilalle, jos tulee. Vahvana trendinä on itsensä toteuttamisen arvostuksen nousu, on ollut jo pitkään. On tärkeää tehdä jotain itse, itselleen ja itsensä vuoksi. Minä, minä, minä. Yksilöllisyyden korostaminen, privatisoituminen, on looginen antiteesi yhteiskunnalliselle työn korostamiselle. Synteesiä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti