Tänään tuli 201 vuotta Alavuden taistelusta. Siinä Adelcreutzin johtamat ruotsalais-suomalaiset joukot löivät hajalle Erikssonin johtamat venäläisjoukot. Tapahtuman kunniaksi Alavuden päivää vietetään 17.8. Kansallisesti ja universaalisti tapahtuma oli pieni, eikä sitä mainittu Kansallismuseon hienossa näyttelyssä Suomen, Ruotsin, Venäjän, Ranskan ja Norjankin vaiheista noin 200 vuotta sitten.
Mutta J. L. Runeberg kirjoitti Alavuden taistelusta runon Sotavanhus Vänrikki Stoolin tarinoissa. Runon kunniaksi Alavuden paikallismuseo on nimeltään Sotavanhuksen museo. Mauno Koiviston maakuntamatka osui aikanaan myös Alavudelle ja isäni esitteli museon hänelle ja seurueelleen. Siitä on hauskoja kuvia. En tiedä, onko museo toiminnassa vielä.
Alavus on minulla paikka, jossa synnyin ja vietin lapsuuteni ja nuoruuteni. Välillä vietin pari vuotta Keuruulla Tiusalan kylässä. Opin siellä puhumaan ja siksi puheessani on aavistus Keski-Suomen murretta. Alavudelta halusin kiihkeästi pois. Jo silloin kun kolmevuotiaana paluumuutin sinne. Itkin viikkoja ikävääni. Kaipasin takaisin Keuruulle ja kauniiseen talon. Eniten ehkä kaipasin ihmisten ystävällisyyttä. Isältäni ei ollut kovin fiksu teko palata kotikyläänsä opettajaksi. Naapurit karsastivat ja olivat jopa vihamielisiä: ”mitä tuo tulee tänne herraa esittämään”. Siihen aikaan kyläkoulun opettaja oli kylän ainut oppinut. Ehkä joku muu kuin kotikylä olisi ollut parempi vaihtoehto.
Niinimaan kylä oli pieni. Kukaan muu ei ollut syntynyt samana vuonna kuin minä. Seuraavana vuonna syntyi yksi poika. Ensin Niinimaan koulu yhdistettiin Kuivaskylän kouluun. Lopulta se lakkautettiin. Vähän myöhemmin Eino ja Vieno Peltosen kauppa lopetettiin kannattamattomana. Se sama kauppa, jossa myöhemmin kuvattiin tv-elokuva Liian paksu perhoseksi.
Halusin pois Alavudelta, koska olin siellä yksinäinen. Enkä oppinut pitämään siitä, että pitää tuijottaa jokaista vastaantulijaa ja ohimenevää ihmistä, autoa, polkupyörää, moottoripyörää, mopoa tai kelkkaa siltä varalta, että siinä on joku tuttu. Minua se ahdisti. Minulla oli muutama ystävä. Osa heistä on ilokseni palannut uudestaan ystävikseni Facebookin kautta. Ja ensimmäinen poikakaverini oli viisi vuotta samalla luokalla kanssani.
Ehkä kotitaustani vuoksi olin vakuuttunut siitä, että ainoastaan opiskelemalla pääsen pois Alavudelta. Olin ahkera – ainakin lukiossa. Pärjäsin hienosti. Pääsin opiskelemaan. Ensin vuodeksi Helsinkiin, sitten Tampereelle. Alavudelle en enää palannut kuin vanhempieni kesä- ja jouluvieraana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti