Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 12

Vuoden pimein aika auringon vain käväistessä horisontin yläpuolella muutaman tunnin vaikuttaa minuun unisuutena, väsymisenä ja joskus mielen mustuutena. Selvitäkseni pimeydestä syön suklaata, tapaan ystäviäni ja rakkaitani, nukun ja luen hyviä kirjoja.

Yksi keino lienee ylitse muiden. Siitä kertoo Ray Bradbury kirjassaan Paha saapuu portin taa:

- Helvetti, kaikki tämä, Dark ja hänen kaltaisensa, he pitävät itkusta, Jumalani, hehän rakastavat kyyneliä. Mitä enemmän sinä ulvot sitä enemmän he saavat suolaa leualtasi. He imevät kuin kissat hengitystäsi, kun sinä vaikerrat, Jeesus Kristus. Nouse ylös! Nouse kirotuilta polviltasi! Hypi! Huuda ja hoilota! Kuuletko! Sinun täytyy karjua Will, laulaa. Tärkeintä on, että naurat, käsitätkö? Sinun on naurettava!

- Minä en voi!

- Sinun on pakko! Se on ainoa aseemme. Minä tiedän sen. Kirjastossa! Noita juoksi, Jumalani kuinka hän juoksi. Ammuin hänen kuoliaaksi hymyllä. Yhdellä ainoalla hymyllä, yön ihmiset eivät kestä sitä. Hymyssä on aurinko. He vihaavat aurinkoa. Me emme saa ottaa heitä vakavasti Will!


J. K. Rowling antaa Harry Pottereissa neljä keinoa, joista nauru on yksi.

Huputetun pimeyden vanki

Tämä päivä ei alkanut hyvin. Aamukahvi ilman Hesaria, koska sitä ei ollut minulle jaettu, vaatii uudelleen asennoitumista heti aamusta. Rauhallinen hetki Hesarin ja kahvin kanssa keittiön pöydän ääressä vaihtuukin hermostuneeksi koneella naputteluun.

Sähköpostissa oli ikäviä uutisia töistä. Tiedän, että minun pitäisi sopeutua niihin, mutta tunnen jälleen kerran, että minut on arvioitu ja arvotettu väärin.

Pahinta on kuitenkin päivänvalosta luopuminen ja se on jokapäiväistä. Niin mielelläni vetäisin ikkunaverhot auki, antaisin joulukuun vähäisen valon tulla sisään. Aamuisin tartun verhoihin avatakseni ne, mutta avautuva näkymä keskeyttää liikkeen. Vedän verhot takaisin kiinni.

Illalla kun rakennustyömaalla ei enää tehdä töitä, avaan verhot. Avaan ne, koska en kestä elämää suljettojun verhojen takana.

Tunnen olevani omassa kodissani huputetun pimeyden vanki.

En tiedä, millaista on sitten, kun vastapäiset talot ovat valmiita ja niissä asukkaat. Voi olla peräti helpompaa. Mutta tässä rakennusvaiheessa koen yksityisyyttäni uhattavan. Ei ole kivaa, että vieraat ihmiset näkevät suoraan kotiini.

Kivaa ei ole myöskään parvekenäkymän muuttuminen. Kun talot ovat valmiit ja Jätkäsaari rakennettu, en enää näe merta enkä paljon taivastakaan.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 11

Eiliset joululaulajaiset olivat ihanat. Sisareni perheineen, tyttäreni ja minä lauloimme sydämemme kyllyydestä miltei kaikki osaamamme joululaulut ja myös ne, joita emme osanneet. Aluksi äänemme ei kulkenut kunnolla eikä laulumme tainnut kuulostaa hyvältä. Ei joululaulujen laulamisessa olekaan kyse laulukilpailusta. Pikkuhiljaa äänemme aukesivat ja laulaminen alkoi sujua.

Saimme taas kokea musiikin ihmeellisen voiman: lauloimme kolmisen tuntia. Kun olimme laulaneet muutamat joululaulut jo useamman kerran, lauloimme Kesäpäivän Kangasalla, All My Lovingin ja Onnelliset. Päätimme, että pidämme keväällä seuraavat laulajaiset aiheena kevät tai Beatles tai rockin ihanat ja tutut biisit.

Yhtä joululaulua emme kumma kyllä laulaneet. Poikkeuksellisesti päivän sitaatti on valokuva joulukortista, jonka sain vuosia sitten vanhemmiltani. Kuvassa on J. Pohjanmiehen säveltämä ja Einarin Vuorelan sanoittama joululaulu Talvi-iltana.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 10

Pidän joulusta. Etenkin nautin ajasta ennen joulua, joulun valmistelemisesta. Mielelläni lähden tuuleen ja vesisateeseen ostamaan joulukortteja, joululahjoja, joulukoristeita, lahjapapereita, pakettikortteja ja lahjanauhoja. Kodin siivoamiseen tarvitsen vetoapua eli kutsun sisareni perheineen joululaulajaisiin. Heitä varten siivoan kotini mielelläni.

Nautin myös itse joulusta. Kodin kauneudesta joulukoristeineen, levosta ja rauhasta, rakkaista ja läheisistä ihmisistä ja – joululahjoista.

Päivän sitaatti C. S. Lewisin kirjasta Velho ja leijona kertoo kauhistuttavasta tilanteesta:

”Aina talvi eikä koskaan joulu, ajattelehan sitä!”

 
 
 

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 9

Kirjallisuudessa on kautta aikojen esitetty loistavia, merkittäviä, vastauksen saaneita ja vastaamatta jääneitä kysymyksiä. Kuuluisin kysymys lienee ”Jumalani, jumalani, miksi minut hylkäsit?”, mutta minun lempikysymykseni on tämä J. R. R. Tolkienin kirjassa Hobitti eli sinne ja takaisin esitetty kysymys.

”Kysy, kysy nyt!” hoputti Klonkku.

Bilbo nipisti itseään ja läimäytti itseään, hän tarttui pikku miekkaansa, hän pani toisen käden taskuun. Taskusta hän löysi sormuksen jonka hän oli noukkinut käytävän lattialta ja unohtanut kokonaan.

”Mitä minulla on taskussa?” hän sanoi ääneen. Hän puhui itsekseen, mutta Klonkku luuli että kysymys oli arvoitus ja hermostui vallan mahdottomasti.

”Ei reilua! Ei reilua!” se sähisi. ”Ei reilua, aarre, ei ole reilua kysyä että mitä ssillä on niissä saasstaisissa tasskuissaan.”

Kun Bilbo huomasi mitä oli tapahtunut, hän pitäytyi kysymykseen paremman puutteessa. ”Mitä minulla on taskussani”? hän kysyi lujemmalla äänellä.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 8

”Maailma hukkuu paskaan, me vain luemme lehtiä”, lauloi Rauli Badding Somerjoki Jarkko Laineen sanoittamassa kappaleessa Hymyile miss universum nelisenkymmentä vuotta sitten. Onneksi tilanne on hieman muuttunut ekologisuuden ollessa monien valintojen lähtökohta.

Eikä kyse ole pelkästään yksilöjen valinnoista. Eilen aamulla päättyi Durbanin ilmastokokous. Siinä saatiin aikataululupaus kaikkia sitovasta kansainvälisestä ilmastosopimuksesta. Lisäksi Kioton sopimuksen toiseen kauteen sitoutuivati Euroopan unionin lisäksi Australia, Uusi-Seelanti ja Norja. Kioton ulkopuolelle jäivät suuret päästäjät Kanada, Japani ja Venäjä.

Parhaiten maapallo taitaisi voida ilman ihmistä. Vaikka tämä ei ole Lilian Kallion Ugudibuun lähtökohta, olkoon päivän sitaatti kuitenkin kirjan sivulta 147.

”Seitsemäntenä kesänä kalasääksi teki pesänsä Näsinneulan ravintolaan.”






Ugudibuu on viiden nuoren naisen selviämistarina kaikkien muiden ihmisten kadottua maailmasta. Kirja on hauska, mutta en silti toivo ihmisten häviävän maapallolta.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 7

Päivän sitaatti on Jorge Amadon kirjasta Kirjava Kissa ja Tytti Pääskynen: Rakkauskertomus. Saduksi väitetty ja lapsille sopivaksi määritelty teos on kuitenkin paljon muutakin. Uskon jopa sen antavan aikuiselle lukijalle huomattavasti enemmän iloittelevalla kerronnallaan, haikealla tarinallaan ja monikerroksisuudellaan.

Kirjan nautittavuutta lisää huomattavasti Carybén vesiväripiirrokset, jotka kommentoivat, liioittelevat ja kertovat tarinaa yhtä vahvasti kuin itse teksti.

”Kirjava Kissa hengitti täysin keuhkoin vastasaapuneen Kevään tuoksua. Hän tunsi olonsa kevyeksi, hänen teki mieli puhua puuta heinää, vaellella pitkin, jopa jutella jonkun kanssa. Hän katseli ympärilleen vielä kerran harmailla silmillään mutta ei nähnyt ketään. Kaikki olivat paenneet.

Ei, eivät kaikki. Puun oksalta Tytti Pääskynen katseli Kirjavaa Kissaa ja hymyili.”

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 6

Tänään on täydenkuun ja täydellisen kuunpimennyksen päivänä. Kumpaakaan ei taida taivaalla näkyä. On synkkä ja myrskyinen päivä, josta yö ei ole kaukana.

Tenavat-sarjakuvan isä Charles M. Schultz irvailee tässä maailman huonoimmaksi sanottua kirjan aloitusta. Edward Bulwer-Lyttonia en ole lukenut, mutta Ressun kirjailijauran toivoisin jatkuvan.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 5

Joulukuun pimeyttä valaisee ja väsymystä vähentää tänään Kirsi Kunnas runolla Tänään kokoelmasta Tiitiäisen satupuu.

Tänään on juuri oikea aika

muurahaisen lentää kuuhun

ja tehdä siellä semmoinen taika

että namusia sataa suuhun.

Kirjalliset namuset ovat herkullisia eikä niissä ole kaloreita.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 4

Etsin pitkään tämän päivän kirjallisuussitaattia, mutta minulla on hyllyssäni väärät kirjat. Juha Aholta olisin ottanut pätkän Papin tyttärestä, kuvauksen vaaroista ja veden välkkeestä. Aleksis Kiven Seitsemää veljestä olisin siteerannut. Niin paljon kuin kirjasta pidänkin, en ole sitä itselleni hankkinut.

Selasin läpi monta hienoa suomalaisen kirjoittamaa kirjaa. Löysin paljon hyviä kohtia siteerattavaksi, mutta jonakin toisena päivänä. Ehkä kuitenkin olisi parempi siteerata ulkomaista kirjailijaa, olemmehan me suomalaiset niin kovin riippuvaisia siitä, mitä toiset meistä ajattelevat.

Siksi tämän päivän sitaatista on vastuussa Mihail Bulgakov teoksessaan Saatana saapuu Moskovaan. Teos on täynnä mitä nautittavinta tekstiä, mutta tänään Mestari kertoo elämästään:

”- Rakkaus oli hypähtänyt eteemme kuin murhaaja, joka putkahtaa maan alta syrjäkujalla. Se yllätti meidät molemmat samanaikaisesti. Se oli nopea ja äkillinen kuin salama, kuin suomalainen puukko!”

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa kolme

Kolmas joulukalenterin sitaatti on Mika Waltarin teoksesta Johannes Angelos siitä ilosta, että vihdoinkin kirja on osa kirjahyllyni aarteita. Johannes Angelos alkaa näin:

”Näin sinut ensimmäisen kerran ja puhuttelin sinua.
Oli kuin maanjäristys olisi käynyt ylitseni. Kaikki minussa myllertyi, sydämeni haudat aukenivat enkä enää tuntenut itseäni.
Olin täyttänyt neljäkymmentä ja luulin ehtineeni elämäni syksyyn.
Olin vaeltanut paljon, kokenut paljon ja elänyt monta elämää.
Jumala oli puhunut minulle monessa hahmossa, enkelit olivat ilmestyneet minulle, mutta en ollut uskonut heitä.
Sinut nähdessäni uskoin, koska sellainen ihme saattoi tapahtua minulle.”

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 2

Toinen joulukalenterin sitaatti on Doris Lessingin kirjasta Shikasta.

"Siitä säteili huoneeseeni tyyntä, ystävällistä voimaa, ja kun ojensin varovasti käteni ja silitin sitä - tiesin että se pelkäsi äkillisiä tai varomattomia liikkeitä - se kehrähti hiljaa kiitokseksi."






Mustan kollikissan tarina kerrotaan kirjan sivuilla 225-229.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 1

Joulukuun aikana silloin tällöin (tunnen itseni, päivittäinen joulukalenteri ei tule onnistumaan) Päiväkävelyllä kirjallisuussitaatteja. Valitsen sitaatit diktaattorimaisesti sieltä täältä, ilman muuta punaista lankaa kuin että satun niistä pitämään.

Ensimmäinen sitaatti on Homeroksen Odysseian ensimmäisen luvun ensimmäinen kappale Pentti Saarikosken suomentamana:

”Huomenna kohta kun aamun rusko tuli taivaan rantaan, nousi Odysseuksenpoika vuoteeltaan, puki vaatteet päälleen, ripusti terävän miekan harteilleen, sitoi soreat sannikkaat kiiltävien jalkojen alle ja lähti makuukammaristaan jumalan kaltaisena.”