16. syyskuuta 2009

Haluan ja tarvitsen

Mainoslehtiä selaamalla löysin tuotteen, jota ilman olen pärjännyt tähän asti. Mutta en enää. Minäkin haluan sen.

Voi olla, että käytän sitä siihen, mihin se on tarkoitettu. Haluan sen siksi, että esine on humoristinen, hauska ja arvoituksellinen. Eikä maksa paljon.

Oikeasti tarvitsen tallentavan digiboksin. Ruotsin TV4 näyttää Heroesin uudet jaksot joka arki-ilta puolenyön aikaan. En usko, että jaksan viiden viikon ajan valvoa puoli yhteen Heroesin uusien jaksojen kanssa. Eikä sitä heti saa nukuttua. Aamuisin on noustava ylös ennen seitsemää, jotta ehtisin lukea/silmäillä Hesarin, juoda kahvia, syödä aamupalan ja kirjoittaa aamusivut ennen suihkuun menoa ja töihin lähtöä.

En ole ostanut tallentavaa digiboksia tähän mennessä, koska uskon sen lisäävän tv:n katseluun käyttämääni aikaa. Kuitenkin näyttää siltä, että tv-ohjelmien esitysajat määräytyvät mielivaltaisesti sillä oletuksella, että kaikilla on tallentava digiboksi. Jotta näkisin haluamani tv-sarjat ja elokuvat, minun täytyy joko nukkua liian vähän tai hankkia tallentava digiboksi. Valitsen jälkimmäisen.

3 kommenttia:

Neo kirjoitti...

Hipsutin on parhautta. Kunhan sitä ei joudu tökkimään päähänsä ihan itse. :)

Päiväkävelyllä kirjoitti...

En tiennyt, että sitä sanotaan hipsuttimeksi. Esinettä oikein hyvin kuvaava nimi:)

Anonyymi kirjoitti...

Elämä ilman tallentavaa digiboxia on syvältä! TV:stä tulee aivan valtavasti hyvää ohjelmaa, mutta joutuessaan katsomaan TV:n normaalia ohjelmavirtaa itselleen sopivana aikana, esim. 20-22.30, ohjelmat ovat aivan järkyttäviä. Unelmien poikamiestä, poliisisarjoja ja kelvottomia leffoja. TV:stä saa todella huonon käsityksen, kun ei pääse itse valkkaamaan katsottavaansa. Edellismaanantain saldona uutiset, Täydelliset naiset ja Sinkkuelämää. En olisi katsonut ainuttakaan noista ohjelmista, jos omistaisin tallentavan!

PS. Kato huuto.netisä digibokseja, saat vähintään puolella hinnalla.