26. lokakuuta 2010

Unettomuutta ja lisäkiloja

16 päivää ilman tupakkaa. Oltuani viikon myös ilman unta (en oikein sano kolmen tunnin yöunia nukkumiseksi) otin selvää, mitä tupakoinnin lopettaminen saa aikaiseksi.

Kuulemma 15 lisäkiloa on pieni hinta jostain niin terveellisestä teosta kuin tupakoinnin lopettaminen. Ja voihan sitten joskus laihduttaa ylimääräiset kilot pois. (Tupakointi nopeuttaa aineenvaihduntaa ja siksi mallit tupakoivat.) Hidastuneen aineenvaihdunnan lisäksi kiloja tuo jatkuva syömisentarve. Kuulemma kannattaa etukäteen pohtia, minkälaisin vihanneksin ja hedelmin tähän syömishimoon vastaa. Eläköön rationaalisuus ja loogisuus! Jos joskus tapaatte ne, kertokaa, että voisivat käväistä Päiväkävelyllä.

Tuon lihomisjutun tiesin ennestään. Unettomuudesta en ollut kuullut keneltäkään mitään. Ehkä siihen ei väsymykseltään ole kukaan pystynyt.

Väkisinkin tulee mieleen, mitä hyötyä tästä on. Lihominen ja samanaikainen unenmäärän dramaattinen väheneminen ei ole terveellistä eikä se tunnu hyvältä. Mieleeni nousee epäilys siitä, että tupakointi on valittu terveyden ykkösviholliseksi, koska lihominen on liian monimutkainen ilmiö ja alkoholin terveyshaitoista ei saa puhua.

Ohessa kuva kaikille niille, jotka pitävät tupakointia tyylikkäänä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Dessu lohduttaa:
Saman piinan noin 10 vuotta sitten kokeneena voin kertoa että uniongelmat vähenivät merkittävästi noin kuukauden kohdalla ja loppuivat kokonaan noin kahden kuukauden kohdalla. Sen jälkeen uni on maittanut hyvin.

Paino nousi 15 kg vuodessa. Siitä olen nyt onnistunut laihduttamaan kaksi kiloa pois.

Toivotan menestystä. Kannattaa kyllä jatkaa.

Dessu

Anonyymi kirjoitti...

Jatkuvuutta lopetuksellesi!
Liiku paljon ja lisää kilometri reittiisi mahdollisimman usein. Jos asut kaupungissa, niin kävele, älä seisahdu pysäkille odottamaan. 'Kävellen olisit jo perillä' :D
Muuta ruokalistaasi usein, ettei kroppasi arvaa ennakkoon mitä se saa !

Olen varma, että sitkeytesi palkitaan !

'Sivummalta seuraaja'

Päiväkävelyllä kirjoitti...

Dessu, lohduttavaa kuulla, että parin kuukauden kuluttua saan nukkua. Toivottavasti jotenkin jaksan siihen asti.

Luulen mulle käyvän samoin: lisäkilojen hankinta sujuu kyllä, mutta eroon pääseminen on hidasta.

Kiitos Sivummalta seuraajalle ohjeesta ruokalistan vaihtelevuudesta. Koetan noudattaa sitä.

Juuri nyt syömisen tärkein syy on, että tekee mieli ja MUISTAN, että esim. suklaa on hyvä. Kun saan sitä suuhuni, ihmettelen kovasti muistikuvaani. Urheasti kuitenkin syön suklaapatukan tai -levyn loppuun.

Anonyymi kirjoitti...

Musta tupakointi on tyylikästä, elokuvissa..Tupakka pitää kyllä vatsan toimivana, voin todeta sen aina itse sillä joskus joudun ottamaan ns. toimintatupakan jotta saan 3 päivää jumissa olleen vatsani toimimaan...En silti polta enää vakituisesti, lopetin jo 5 vuotta sitten ja mulla menee ehkä 3 tupakkaa vuodessa, lääkkeeksi ;O) Tsemppiä päätöksellesi, se kilojen karttuminen on kyllä karua, turha siinä on kenenkään sanoa että ajattele niitä terveysvaikutuksia, mitä ne sellaiset vaikutukset on kun ei housuihin mahdu ;O)

Celia kirjoitti...

Onpa hienoa, että olet lopettanut tupakan polttamisen. Mielestäni on oikeutettua puhua lopettamisesta, koska lakkoilu tarkoittaa sitä, että aikoo kuitenkin jatkaa polttamista myöhemmin. Olet siis lopettanut tupakanpolton :)

Minä en ole koskaan polttanut, joten omakohtaisia kokemuksia tupakoinnin lopettamisesta ei ole, mutta sivusta olen seurannut yhden jos toisenkin lopettamista.

Jotkut sanovat, että hankalinta on, kun ei olekaan enää käsillä mitään tekemistä. He ovat hankkineet itselleen käsityön. Esimerkiksi televisiota katsellessa voi neuloa villasukkia ja lapasia. Kaulahuivit valmistuvat hetkessä.

Vatsan jumitukseen auttaa tosiaankin liikunta ja monipuolinen ja kuitupitoinen ruokalista. Minulla on vatsa muuten vain jumissa. Siihen on auttanut kookosöljy (luontaistuotekaupasta), mutta muutkin kasviperäiset öljyt käyvät. Pellavansiemeniä kannattaa kokeilla jne.

Makeanhimoon kannattaa ottaa kromikuuri. Syön parhaillaan kromia.

Unenpuutteeseen auttaa raittiissa ilmassa kävely ja fyysinen ponnistelu sopivissa määrissä ja kohtuullisen ajoissa ennen nukkumaanmenoaikaa.

Ilman muuta kannattaa jatkaa sivuoireista huolimatta.

Onnea tupakoimattomuudellesi.

P.S. Ymmärrän harmisi edellisen postauksen "realisteja" kohtaan. Oikeasti he ovat pahanilmanlintuja. Pääsin yhdestä pahanilmanlinnusta eroon, kun rupesin kulkemaan yksinomaan bussilla työmatkani. Kyllä kannatti oman mielenrauhan takia. :)

Päiväkävelyllä kirjoitti...

Mikaela, en tajua miten pysty polttamaan vain silloin tällöin. Mieletön suoritus!

Mikaela ja Celia, mielestäni vartalolleni ei mahdu ainuttakaan lisäkiloa. Ja se saa todellakin miettimään, miten olla tupakoimatta ja lihomatta.

Käveleminen okeasti tuntuu auttavaan unen saamiseen. Kiitos vinkistä.

Vanhana hansikkaiden ja sukkien neulojana tekisin mielelläni käsitöitä, mutta hartiani eivät sitä kestä. Pitää keksiä jotain muuta.

Pahanilmanlintu on juuri oikea termi!