31. maaliskuuta 2015

Nurinkurinen maaliskuu

Maaliskuun kuvaksi olin valinnut keväisen kuvan maaliskuulta 2014. Oletin, että maaliskuu tulee olemaan kevään riemuvoitto talvesta, jota ei tosin tänä vuonna ollutkaan kuin pimeyden osalta.
10.3.2014

Maaliskuun alku oli harmaa. Ei ihme, että ihmiset kaipasivat jonnekin muualle, pois.
5.3.2015

Aurinkoiset päivät houkuttelivat ulos.
9.3.2015

En varmaan ollut ainoa, joka uskoi auringonpaisteen kestävän ikuisesti :)
15.3.2015

Kevään, auringon ja lämpnevän sään rentouttva vaikutus tuntui hyvältä.
21.3.2015

Maaliskkun loppupuolella kylmä tuuli alkoi puhaltaa pohjoisnavalta. Yöpakkaset, räntäsateet ja kovat tuulet eivät innostaneet minua ulkoiluun edes työmatkakävelyn verran.
30.3.2015

Maaliskuun toiseksi viimeisenä päivänä satoi lumiräntää. Yöllä alkanut sade sulatti lumen.

Ei kommentteja: