31. joulukuuta 2015

2015

Vuoden viimeisenä päivänä yritän löytää kuluneesta vuodesta jotain hyvää. Löydän yhden oikein hyvän. Ja lukuisan määrän hyviä lukemiani kirjoja. Ja perheeni ja ystäväni.

Aloitin vuoden 2015 edellisen vuoden raskaissa fiilikseissä. Kaikki tekemiseni tuntuivat saavan alkunsa pakosta. Ikäväähän sellainen on. Kamppailin vastaan etsimällä ja löytämällä joka päivästä syyn olla onnellinen. Helppoa se ei aina ollut. Jotain kuitenkin tapahtui eikä elämä tuntunut enää pakon sanelemalta.

Odotin kevään eduskuntavaaleilta muutosta parempaan. Kolmen eniten paikkoja eduskunnassa saaneen puolueen hallitus tuntui jo hallitusohjelmallaan vastaavan huonosti odotuksiini.

Yhteiskunta ja politiikka alkovat mennä sekaisin kesällä. Viha, riitely, vastakkainasettelu, uhkailu, pakottaminen (esim. pakkolait) ja poliittinen vastuuttomuus hätäisine aikatauluineen synnyttivät ahdistuksen, josta ei pääse eroon.



Hallituksen puheet ja teot kuulostavat korviini siltä, kuin vain niillä, joilla on rahaa, menestystä ja vaikutusvaltaa, olisi merkitystä. Muilta saa viedä tuhkankin pesästä, sillä hallitus tuntuu ajattelevan etteivät esim. lapset, sairaat, vanhukset, opiskelijat eikä julkinen sektorikaan tuota yhteiskunnalle mitään. Vain rahan menoa. Eikä niistä siksi tarvitse pitää huolta. Kuin raha voisi olla ainut mitta! Missä ovat välittäminen, toisen kunnioittaminen, ihmisarvoinen elämä ja huolenpito, yhteiskunnallinen solidaarisuus?

Mikä on tämä maa, jossa koulutus on taloudellinen riesa, ei voimavara? Mikä on tämä maa, jossa pelkoa ja vihaa toisia ihmisiä kohtaan voi lietsoa ihan rauhassa? Rasisminvastaisesta ryhmästä Facebookissa saan lukea, kuinka pimeää, vääristynyttä, sairasta ja tietämätöntä ajattelua ja siitä kumpuavaa toimintaa voi Suomessa olla. Miten se on edes mahdollista?

Ahdistavaa.

Aivan hirvittävää oli kissan sairastuminen ja kuolema.

Tyttäreni tajusi nopeasti, että uuden kissan etsiminen helpottaa surussa. Minulla kesti pitempään asian tajuaminen. Mutta kun vastaan tuli Daisyn ja Nipsun pentue ja siinä pikkuinen Rosmariini, aloin ymmärtää.

Rosmariinilla ikää 3 viikkoa. Kuva Minna Penninkangas.


Ilmoitin kasvattajalle, että olemme kinnostuneita Rosmariinista ja hän varasi sen meille alustavasti. Pääsimme katsomaan Rosmariinia ja muita pentuja, kun niillä oli ikää melkein kaksi kuukautta. Tunnin verran ihastelimme kuuden pennun elämää. Ja se oli ihanaa. Lopuksi viisi tyttökissaa nukahti vieretysten, aivan toisissaan kiinni. Pentueen ainut poika oli nukahtanut jo aikaisemmin omiin oloihinsa. Ja Rosmariini oli todella suloinen!

9-viikkoinen Rosmariini. Kuva Minna Penninkangas.


Rosmariini tulee meille tammikuun puolen välin jälkeen. Silloin kisu saa uuden nimen. Jo nyt se on tuonut elämääni niin paljon ihanuutta, toivoa ja luottamusta tulevaan, että uskallan odottaa alkavalta vuodelta myös jotain hyvää.

1 kommentti:

rosy123 kirjoitti...

Je vais profiter de cet été pour faire tout ca ! Bref tout ca pour te dire merci pour tous ces conseils !!
voyance mail gratuit directe