18. huhtikuuta 2010

Vihdoinkin

Kolmas kerta toden sanoo. Olen vihdoinkin löytänyt sen. Etsin monta vuotta ja kokeilin erilaisia vaihtoehtoja ennen tätä nykyistä.

Ensin kokeilin egyptiläistä hiusmuotoilijaa. Hänen kampaamoonsa minut houkutteli se, ettei liike ollut prameileva eikä luvannut kuuta taivaalta. Ensimmäisellä kerralla minulle ei vielä selvinnyt, mistä maasta kampaajani oli lähtöisin. Jotain viitettä antoivat arabialainen musiikki ja tarjoillut makeiset. Hiukseni hän leikkasi kauniisti ja värjäsi ne upeiksi. Sitten kyllästyin siihen, että taisin olla hänen ainut naisasiakkaansa.

Seuraavaksi kokeilin asuinalueeni yhtä kampaajaa. Hän oli kova puhumaan, vaati hoitamaan hiuksia paremmin ja teki työnsä siinä sivussa. Aina työn tulos ei ollut kiitettävää. Lisäksi minua häiritsi hänen jatkuva puhuminen ja hermostuneisuutensa. Erään kerran hän värjäsi tyttäreni hiukset harmaiksi vaikka blondius oli tavoitteena.

Sen jälkeen oli taas löydettävä uusi kampaaja. Vaihtoehtoja asuinalueellani on runsaasti, mutta kokeilin myös työpaikan lähellä olevia. Eivät olleet hyviä. Lopulta päätin kokeilla kampaamoa, johon aikoinaan asuinalueelleni muutettuani vein tyttäreni kouluunmenohiustenleikkausta varten.

Ensimmäinen kerta oli kuin nirvana, samoin toinen. Tänään koin sen kolmannen kerran. Kampaamon tunnelma on hyvin tyyni, rauhallinen ja keskittynyt. Nuoret kampaajat nauttivat työstään. Asiakkaiden kanssa ei yritetä väkisin rupatella ja puhumattomuus tuntuu luonnolliselta. Joka kerta hiustenpesun yhteydessä annetaan intialainen päänhieronta. Todella rentouttavaa.

Lopputuloksena ovat hyvännäköiset hiukset. Hiusteni nykyinen väri löytyi ensimmäisellä käynnillä. Olen oikein tyytyväinen tummanpunaisiin hiuksiini. Oikein mukava on myös kampaamon sijainti viiden minuutin kävelymatkan päässä kotoa.

Minua on onnistanut.

Ei kommentteja: