8. toukokuuta 2010

Kiireellisiä asioita

Toivon, että huomenna ei sada. Aion osallistua Ydinvoima historiaan –päivään. Jos sataa, mukavuudenhaluni voi viedä voiton ja jään kotiin.

Olen allekirjoittanut lupauksen, että seuraavissa eduskuntavaaleissa en äänestä ydinvoimaa kannattavaa ehdokasta. En ole ennenkään äänestänyt ydinvoiman kannattajaa, joten miksi tekisin sen keväällä 2011? Ihmettelen kuitenkin, mitä hyötyä tästä lupauksesta on. Lupa kolmelle uudelle ydinvoimalalle on eduskuntakäsittelyssä nyt. Lähetekeskustelu on tiistaina ja tarkoituksena lienee viedä asia läpi juhannukseen mennessä.

Tärkeä asia käsitellään kovin kiireellä. Joku sanoi, että mitä tärkeämpi asia on, sitä nopeammin se eduskunnassa käsitellään. Nopeusennätys näyttää menevän Kreikan tukipaketille, joka kulkee eduskunnassa nimellä Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2010 toiseksi lisätalousarvioksi (Toinen lisäbudjetti 2010).

Olin tänään kuuntelemassa keskeisessä asemassa olevien talousasiantuntijoiden paneelikeskustelua Kreikan tukipaketista. Päällimmäiseksi jäi mieleen avuttomuus ja tietämättömyys. Mitä tahansa voi tapahtua, sai Kreikka lainansa tai ei. Ymmärsin, että asiassa voisi toimia järkevämmin, mutta Euroopan unionia ja euroaluetta säätelevät lait estävät sen. Eikä niitä ehdi muuttaa tilanteeseen sopiviksi. Kreikkaa on kuitenkin pakko auttaa, muuten kaikki syöksymme kurimukseen.

En ymmärrä makrotaloutta. En ymmärrä Kreikan tilannetta. Tarvitsen lisää ymmärrystä ja tietämystä ollakseni asiasta jotain mieltä. Nyt olen vain ihmeissäni.

---------
Tämä, kuten niin moni muu blogijuttuni, on kirjoitettu yöllä. Vaikka vuorokausi on vaihtunut lauantaiksi, minulle lauantai alkaa sitten vasta kun aamulla herään ja nousen ylös.

Ei kommentteja: