Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 15-vuotiaan tytön raiskaamisesta oli kaiken oikeustajun vastainen. Millä tavoin on tuomiota lieventävä tekijä se, että uhri on pian 16-vuotias? Juuri tämän seikan olisi luullut koventavan rangaistusta, ei lieventävän sitä. Tosin raiskaus pilaa uhrin elämän ja erityisesti seksielämän, oli uhri minkä ikäinen tahansa. Lievä väkivalta tuomion keventämisen perusteena on oikeustajun vastainen. Raiskaus on aina törkeää väkivaltaa.
Hesarin tämänpäiväisessä jutussa viitattiin asian mahdolliseen käsittelyyn korkeimmassa oikeudessa, jotta asiaan saataisiin selkeä linjaus. Asia ei toimi näin. Suomessa oikeuskäytännöt perustuvat lakiin. Ei niin kuin esim. Englannissa, jossa oikeuskäytännöt määrittelevät lakia. Selkeän linjauksen saamiseksi raiskaustuomioihin on muutettava lakia. Toivottavasti sellainen lakiesitys saadaan aikaiseksi, jossa raiskaus on aina törkeää väkivaltaa ja jossa siitä seuraa aina ehdotonta vankeutta.
Toivon silti, että Itä-Suomen hovioikeuden tuomiosta valitetaan korkeimpaan oikeuteen.
2. heinäkuuta 2009
30. kesäkuuta 2009
Olen duunari
Olen hyvin iloinen siitä, että Paavo Arhinmäki valittiin vasemmistoliiton puheenjohtajaksi. Toivon ja uskon, että hänen johdollaan vasemmistoliitto siirtyy menneisyydestä nykyaikaan. Luin Paavo Arhinmäen kirjan Punavihreä sukupolvi heti sen ilmestyttyä. Sen keskeinen sisältö oli politiikan tuomisessa ihmisten keskelle, sinne missä ihmiset liikkuvat. Kannatan tällaista ajatusta lämpimästi, sillä demokratian kriisissä on pitkälti kyse ihmisten vieraantumisesta politiikasta.
Tänään Hesarissa oli mielipideosastolla Henry Laasasen kirjoitus, siitä, mitä hän odottaa uudistuvalta vasemmistoliitolta. Laasasen mukaan vasemmistoliiton tulisi ryhtyä ajamaan miesasiaa, koska ” kaikki suuret ei-konservatiiviset puolueet (sdp, vihreät) alkavat olla niin tiukasti feministien hallinnassa, että niiltä puuttuu uskottavuus duunarimiesten keskuudessa”.
Anteeksi vain Henry Laasanen, mutta luulin vasemmistoliiton äänestäjien joukossa olevan myös duunarinaisia. Vai onko duunarius vain miesten asia? Eikö naisten äänillä ole merkitystä? Voisiko vasemmistoliitto ajaa ihmisten asiaa, olivat he sitten miehiä tai naisia?
Olen duunari siten, että myyn työvoimani työnantajalle, eli teen palkkatyötä. Minulle tällainen duunarin määritelmä riittää. Minusta se riittää myös vasemmistoliitolle. En usko puolueen enää, varsinkaan Paavo Arhinmäen johdolla, tukeutuvan pelkästään teollisuuden duunareihin. Meitä duunareita kun on töissä kaikilla työpaikoilla, oli sitten kyse Nokiasta tai lähikirjastosta. Olen ymmärtänyt, että vasemmistoliitto ajaisi myös pätkätyöläisten ja työttömien asiaa.
Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten vasemmistoliiton uudistuminen onnistuu. Toivotan onnea työhön!
Tänään Hesarissa oli mielipideosastolla Henry Laasasen kirjoitus, siitä, mitä hän odottaa uudistuvalta vasemmistoliitolta. Laasasen mukaan vasemmistoliiton tulisi ryhtyä ajamaan miesasiaa, koska ” kaikki suuret ei-konservatiiviset puolueet (sdp, vihreät) alkavat olla niin tiukasti feministien hallinnassa, että niiltä puuttuu uskottavuus duunarimiesten keskuudessa”.
Anteeksi vain Henry Laasanen, mutta luulin vasemmistoliiton äänestäjien joukossa olevan myös duunarinaisia. Vai onko duunarius vain miesten asia? Eikö naisten äänillä ole merkitystä? Voisiko vasemmistoliitto ajaa ihmisten asiaa, olivat he sitten miehiä tai naisia?
Olen duunari siten, että myyn työvoimani työnantajalle, eli teen palkkatyötä. Minulle tällainen duunarin määritelmä riittää. Minusta se riittää myös vasemmistoliitolle. En usko puolueen enää, varsinkaan Paavo Arhinmäen johdolla, tukeutuvan pelkästään teollisuuden duunareihin. Meitä duunareita kun on töissä kaikilla työpaikoilla, oli sitten kyse Nokiasta tai lähikirjastosta. Olen ymmärtänyt, että vasemmistoliitto ajaisi myös pätkätyöläisten ja työttömien asiaa.
Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, miten vasemmistoliiton uudistuminen onnistuu. Toivotan onnea työhön!
29. kesäkuuta 2009
Merenneito pysyköön merenneitona
Pieni merenneito ei jätä minua rauhaan, koska hänen uhrautuva rakkautensa oli turhaa ja koska hänen rangaistuksensa oli epäoikeudenmukaisen kohtuuton. Mitä H. C. Andersen halusi Pienen merenneidon tarinalla sanoa?
Useissa saduissa rakkauden eteen uhrataan paljon. Norjalaisessa kansansadussa Auringosta itään, kuusta länteen nainen uhraa hiuksensa, silmänsä ja nuoruutensa. Hän saa ne kuitenkin takaisin ja hän saa myös prinssin. Muissakin saduissa uhraukset kannattavat. Onko niiden tarkoitus opettaa tytöille oikea käyttäytymismalli: uhraa itsesi, identiteettisi ja saat rakkauden? Näinkö tytöt pidetään kiltteinä ja opetetaan naiset kestämään mitä vain? Palkkiona mitä? Onko rakkaus kaikkien näiden uhrausten arvoista?
Pieni merenneito ei saanut prinssiä uhrauksistaan huolimatta, koska hän ei pysynyt merenneitona. Paradoksaalista on, että merenneitona hän ei ainakaan olisi prinssiä saanut. Rangaistuksen Pieni merenneito sai siitä, että ei tyytynyt kohtaloonsa. Merenneito pysyköön merenneitona.
Jos Pieni merenneito olisi onnistunut, jos hän olisi saanut prinssinsä, olisi hänen tarinansa esimerkkinä pyrkimyksestä yhä enempään, yhä korkeammalle. Silloin hän olisi faustilaisen eli länsimaisen ihmiskuvan ikoni. Thomas Mannin kirjassa Tohtori Faustus paholainen antaa Adrian Leverkühnille ”leluksi” Pienen merenneidon. Ymmärsikö Adrian Leverkühn varoittavan esimerkin? En muista, koska luin Tohtori Faustuksen kovassa kuumeessa – vain siten pystyin kestämään pitkien virkkeiden raskauden.
Ainakin Thomas Mann oli tajunnut, ettei Pieni merenneito pääse koskaan jumalan valtakuntaan. Mistään ei löydy niin paljon kilttejä lapsia, aina on tottelemattomia lapsia enemmän. Ja jokainen heistä lisäsi päivällä aikaa, jonka Pienen merenneidon oli oltava ilman impenä.
Pienen merenneidon tarinaa voi pitää poliittisena. Se on varoittava esimerkki siitä, miten käy, jos suutari ei pysy lestissään. Yhteiskuntaluokkien rajoja ei saa ylittää – mistään syystä. Senkö H. C. Andersen halusi tarinallaan sanoa? Miksi hän kirjoitti tällaisen epäsadun? Hän kirjoitti tarinan vuonna 1836, kymmeniä vuosia Ranskan vallankumouksen jälkeen. Vallankumoukset uhkasivat vakiintunutta yhteiskuntajärjestelmää. 1830 oli ollut Ranskassa ns. heinäkuun vallankumous ja vuonna 1848 oli tuleva ns. helmikuun vallankumous. Aika oli poliittisesti levotonta ja kansalle piti antaa varoittava esimerkki.
Varoitusta ei ehkä tajuttu, sillä Pienen merenneidon tarinaa ei tunneta poliittisesti vaikuttaneena kertomuksena. Pienen merenneidon tarina muistetaan nimenomaan rakkaustarinana – ei muuna.
Useissa saduissa rakkauden eteen uhrataan paljon. Norjalaisessa kansansadussa Auringosta itään, kuusta länteen nainen uhraa hiuksensa, silmänsä ja nuoruutensa. Hän saa ne kuitenkin takaisin ja hän saa myös prinssin. Muissakin saduissa uhraukset kannattavat. Onko niiden tarkoitus opettaa tytöille oikea käyttäytymismalli: uhraa itsesi, identiteettisi ja saat rakkauden? Näinkö tytöt pidetään kiltteinä ja opetetaan naiset kestämään mitä vain? Palkkiona mitä? Onko rakkaus kaikkien näiden uhrausten arvoista?
Pieni merenneito ei saanut prinssiä uhrauksistaan huolimatta, koska hän ei pysynyt merenneitona. Paradoksaalista on, että merenneitona hän ei ainakaan olisi prinssiä saanut. Rangaistuksen Pieni merenneito sai siitä, että ei tyytynyt kohtaloonsa. Merenneito pysyköön merenneitona.
Jos Pieni merenneito olisi onnistunut, jos hän olisi saanut prinssinsä, olisi hänen tarinansa esimerkkinä pyrkimyksestä yhä enempään, yhä korkeammalle. Silloin hän olisi faustilaisen eli länsimaisen ihmiskuvan ikoni. Thomas Mannin kirjassa Tohtori Faustus paholainen antaa Adrian Leverkühnille ”leluksi” Pienen merenneidon. Ymmärsikö Adrian Leverkühn varoittavan esimerkin? En muista, koska luin Tohtori Faustuksen kovassa kuumeessa – vain siten pystyin kestämään pitkien virkkeiden raskauden.
Ainakin Thomas Mann oli tajunnut, ettei Pieni merenneito pääse koskaan jumalan valtakuntaan. Mistään ei löydy niin paljon kilttejä lapsia, aina on tottelemattomia lapsia enemmän. Ja jokainen heistä lisäsi päivällä aikaa, jonka Pienen merenneidon oli oltava ilman impenä.
Pienen merenneidon tarinaa voi pitää poliittisena. Se on varoittava esimerkki siitä, miten käy, jos suutari ei pysy lestissään. Yhteiskuntaluokkien rajoja ei saa ylittää – mistään syystä. Senkö H. C. Andersen halusi tarinallaan sanoa? Miksi hän kirjoitti tällaisen epäsadun? Hän kirjoitti tarinan vuonna 1836, kymmeniä vuosia Ranskan vallankumouksen jälkeen. Vallankumoukset uhkasivat vakiintunutta yhteiskuntajärjestelmää. 1830 oli ollut Ranskassa ns. heinäkuun vallankumous ja vuonna 1848 oli tuleva ns. helmikuun vallankumous. Aika oli poliittisesti levotonta ja kansalle piti antaa varoittava esimerkki.
Varoitusta ei ehkä tajuttu, sillä Pienen merenneidon tarinaa ei tunneta poliittisesti vaikuttaneena kertomuksena. Pienen merenneidon tarina muistetaan nimenomaan rakkaustarinana – ei muuna.
28. kesäkuuta 2009
Pieni merenneito
Lapsuuteni tärkein ja rakkain satu oli H. C. Andersenin Pieni merenneito. Kuulin sen ensimmäisen kerran isosiskoni lukemana, kun olin viisi. Seuraavan päivän muistan surreeni Pienen merenneidon kohtaloa. Kaikki uhraukset ja kärsitty tuska olivat olleet turhaa, sillä Pieni merenneito ei saanut prinssiään. Hänestä tuli ilman impi, joka kolmensadan vuoden päästä pääsisi jumalan valtakuntaan. Aikaa ilman impenä saattoi lyhentää hymyilevä ja kiltti lapsi, mutta tottelematon lapsi pidensi sitä päivällä.
Pidin tätä hyvin epäoikeudenmukaisena, sillä viisivuotiaan kokemuksella tiesin, että oli paljon helpompi nähdä tottelematon lapsi kuin kiltti. Yritin aina sadun muistaessani olla kiltti, mutta se oli hyvin poikkeuksellista. En ollut kiltti enkä tottelevainen lapsi, vaan villi ja omapäinen.
Muutamaa vuotta myöhemmin Pieni merenneito tuli radiosta kuunnelmana, joka nauhoitettiin kelanauhurilla. Siitä lähtien kuuntelimme iltaisin Pienen merenneidon, korvikkeena ehkä siitä, että vanhempamme eivät koskaan lukeneet meille ääneen – iltasatuja tai muutakaan. Pieni merenneito oli loistavasti dramatisoitu kuunnelmaksi. Eniten kosketti kohtaus, jossa Pieni merenneito tanssii prinssin kanssa, vaikka jokainen askel oli kuin ”olisi astunut terävään naskaliin tai veitsen terään” Aram Hatsaturjanin valssin baletista Naamiaiset soidessa taustalla. Vieläkin kuullessani tämän valssin muistan Pienen merenneidon tuskan.
Bettelheimin Satujen lumous –kirjan mukaan satu päättyy aina onnellisesti. Onnettomasti päättyvä satu ei olekaan satu vaan myytti, joka päättyy traagisesti eikä päähenkilö kehity lainkaan. Pieni merenneito on kuitenkin kehitystarina ja tarina onnettomasta ja yksipuolisesta rakkaudesta ja sellaisena maailmankirjallisuutta.
Pidin tätä hyvin epäoikeudenmukaisena, sillä viisivuotiaan kokemuksella tiesin, että oli paljon helpompi nähdä tottelematon lapsi kuin kiltti. Yritin aina sadun muistaessani olla kiltti, mutta se oli hyvin poikkeuksellista. En ollut kiltti enkä tottelevainen lapsi, vaan villi ja omapäinen.
Muutamaa vuotta myöhemmin Pieni merenneito tuli radiosta kuunnelmana, joka nauhoitettiin kelanauhurilla. Siitä lähtien kuuntelimme iltaisin Pienen merenneidon, korvikkeena ehkä siitä, että vanhempamme eivät koskaan lukeneet meille ääneen – iltasatuja tai muutakaan. Pieni merenneito oli loistavasti dramatisoitu kuunnelmaksi. Eniten kosketti kohtaus, jossa Pieni merenneito tanssii prinssin kanssa, vaikka jokainen askel oli kuin ”olisi astunut terävään naskaliin tai veitsen terään” Aram Hatsaturjanin valssin baletista Naamiaiset soidessa taustalla. Vieläkin kuullessani tämän valssin muistan Pienen merenneidon tuskan.
Bettelheimin Satujen lumous –kirjan mukaan satu päättyy aina onnellisesti. Onnettomasti päättyvä satu ei olekaan satu vaan myytti, joka päättyy traagisesti eikä päähenkilö kehity lainkaan. Pieni merenneito on kuitenkin kehitystarina ja tarina onnettomasta ja yksipuolisesta rakkaudesta ja sellaisena maailmankirjallisuutta.
Lähden ulos
Viimeisen työpäivän itkin Michael Jacksonia ja omaa elämääni. Ensimmäisen lomapäivän itkin omaa elämääni. Näinhän loma kuuluu aloittaa - masentuneena, toivottomana, pettyneenä ja yksinäisenä.
Ystäväni soitti illalla ja kertoi kuulumiset. Se, päikkärit ja Moonlight (tv-sarja) piristivät niin paljon, että lähdin käymään kaupungilla. Keskusta oli täynnä ihmisiä. Nuoria ja vanhempia, Tuskaan ja Gay Prideen osallistuneita ja niitä, jotka Puistobluesin jälkeen jaksoivat vielä jotain. Kuljin kaduilla, poikkesin pariin kapakkaan ja katselin ympärilleni.
En juonut mitään. En minä alkoholia tarvinnut vaan toisia ihmisiä. Ja poispääsyä kotoa, omien asioideni vatvomisesta. En jäänyt pitemmäksi aikaa kaupungille. Päätin kuitenkin mennä toiste, enkä vain käväisemään. En jää kotiin suremaan elämääni. Lähden ulos!
Ystäväni soitti illalla ja kertoi kuulumiset. Se, päikkärit ja Moonlight (tv-sarja) piristivät niin paljon, että lähdin käymään kaupungilla. Keskusta oli täynnä ihmisiä. Nuoria ja vanhempia, Tuskaan ja Gay Prideen osallistuneita ja niitä, jotka Puistobluesin jälkeen jaksoivat vielä jotain. Kuljin kaduilla, poikkesin pariin kapakkaan ja katselin ympärilleni.
En juonut mitään. En minä alkoholia tarvinnut vaan toisia ihmisiä. Ja poispääsyä kotoa, omien asioideni vatvomisesta. En jäänyt pitemmäksi aikaa kaupungille. Päätin kuitenkin mennä toiste, enkä vain käväisemään. En jää kotiin suremaan elämääni. Lähden ulos!
26. kesäkuuta 2009
Ehkä minä saan viettää kesäloman
Tänään on viimeinen työpäivä ja sitten alkaa neljän viikon loma. Toivottavasti edessä oleva loma on parempi kuin viime kesäloma. Oli siinäkin hyvät puolensa kuten kirpparilla käynnit ja Agatha Christien lukeminen. Minä muka yksinäinen?
Viime kesän katastrofeja en osannut aavistaa. Tällä hetkellä katastrofin enteet ovat voimakkaat. Tyttären suhde poikakaveriin vaikuttaa olevan viimeisillään. Siitä olen tyytyväinen, mutta olen huolissani tyttärestäni. Hän on omistanut koko elämänsä poikaystävälleen luopumalla toiveistaan ja laiminlyömällä itsensä. Todennäköinen suhteen päättyminen pudottaa hänet tyhjän päälle.
Viime kesänä hän turvautui minuun ja minä puolestani luovuin toiveistani ja laiminlöin itseni ja oman elämäni. Kuluneen vuoden aikana tyttäreni on kasvanut henkisesti voimakkaammaksi. Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin. Ehkä tuleva katastrofi ei ole niin suuri kuin viime kesänä. Ehkä hän selviää siitä nopeammin ja paremmin. Ehkä minä saan viettää kesäloman.
Kesälomalta odotan ennen kaikkea vapautta. Sitä, etten ole sidottu aikatauluihin enkä aikaiseen herätykseen. Että voin mennä minne haluan ja silloin kun haluttaa. Finnconiin haluan mennä, onhan se pitkästä aikaa Helsingissä. Alavudelle haluan matkustaa vanhempieni luokse ja viettää siellä aikaa kauniissa, ison puutarhan ympäröimässä talossa. Aion ottaa aurinkoa Hietsussa.
Kesä on yksinäistä aikaa. Rakkaat, ystävät ja sukulaiset ovat jossain muualla. Siksi kesä ei ole lempivuodenaikani, vaikka nautin auringosta, lämmöstä ja vapaudesta. Vaikka alkaisin kiertää kahviloita ja kapakoita, taidenäyttelyjä ja museoita, ei vastaan välttämättä tule ihmistä, jonka kanssa haluaisin jakaa kesän ihanuudet. Saatan silti yrittää.
Viime kesän katastrofeja en osannut aavistaa. Tällä hetkellä katastrofin enteet ovat voimakkaat. Tyttären suhde poikakaveriin vaikuttaa olevan viimeisillään. Siitä olen tyytyväinen, mutta olen huolissani tyttärestäni. Hän on omistanut koko elämänsä poikaystävälleen luopumalla toiveistaan ja laiminlyömällä itsensä. Todennäköinen suhteen päättyminen pudottaa hänet tyhjän päälle.
Viime kesänä hän turvautui minuun ja minä puolestani luovuin toiveistani ja laiminlöin itseni ja oman elämäni. Kuluneen vuoden aikana tyttäreni on kasvanut henkisesti voimakkaammaksi. Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin. Ehkä tuleva katastrofi ei ole niin suuri kuin viime kesänä. Ehkä hän selviää siitä nopeammin ja paremmin. Ehkä minä saan viettää kesäloman.
Kesälomalta odotan ennen kaikkea vapautta. Sitä, etten ole sidottu aikatauluihin enkä aikaiseen herätykseen. Että voin mennä minne haluan ja silloin kun haluttaa. Finnconiin haluan mennä, onhan se pitkästä aikaa Helsingissä. Alavudelle haluan matkustaa vanhempieni luokse ja viettää siellä aikaa kauniissa, ison puutarhan ympäröimässä talossa. Aion ottaa aurinkoa Hietsussa.
Kesä on yksinäistä aikaa. Rakkaat, ystävät ja sukulaiset ovat jossain muualla. Siksi kesä ei ole lempivuodenaikani, vaikka nautin auringosta, lämmöstä ja vapaudesta. Vaikka alkaisin kiertää kahviloita ja kapakoita, taidenäyttelyjä ja museoita, ei vastaan välttämättä tule ihmistä, jonka kanssa haluaisin jakaa kesän ihanuudet. Saatan silti yrittää.
25. kesäkuuta 2009
Kissasynttärit
Perheeni kolmas jäsen, Osku-kissa, täytti kesäkuun alussa 12 vuotta. Osku on kotoisin Alavudelta ja sen kaksi veljeä samasta pentueesta kuuluvat sisareni perheeseen.
Äiti oli etukäteen käynyt katsomassa pentuetta ja kuvaili yhden pennun olleen erityisen suloinen, harmaa kissa. Kun menimme hakemaan kissaamme, pennut olivat piilossa pensaissa. Vain yksi oli kyllin rohkea tullakseen tutustumaan meihin. Se oli harmaa-valkoinen kissa, jolla oli musta nenä. Maksoimme kissasta jonkin verran ja lähdimme talosta onnellisina kissanomistajina. Äidiltä kuulimme, että kissamme ei ollut se, jonka hän oli meille puhunut. Ei sellaisella asialla ollut siinä tilanteessa enää merkitystä. Meillä oli kissa!
Tyttäreni antoi kissalle nimeksi Osku. Se osoittautui hyväksi nimeksi, sillä kissa oppi tunnistamaan sen nopeasti. Oskun turkki kasvoi tavallisen kotikissan turkkia pidemmäksi ja sen anturoihin kasvoivat pitkät karvat suojaamaan tassuja.
Oskusta kasvoi hyvin seurallinen ja puhelias kissa. Se tervehtii, vastaa ja tulee juttelemaan. Sylissä Osku viihtyy vain hetken. Osku on arvaamaton – kesken silityksen se saattaa hyökätä kimppuun. Näin ei käy usein, mutta yksikin kerta on liikaa. Niinpä vain pidän Oskusta, se ei ole lempikissani kaikkien omistamieni kissojen joukossa.
Tänään vietimme kolmen veljeksen, Oskun, Oton ja Villen, synttäreitä sisareni luona. Kissasynttäreitä olemme viettäneet vuosittain, aina kun se on ollut mahdollista. Kissat eivät tosin tajua olevansa juhlinnan aiheita. Tänään saavuttuamme juhlapaikalle kissat häippäsivät heti omille teilleen. Meillä ihmisillä oli mukavaa. Aurinko paistoi, söimme ihania salaatteja ja jälkiruokasi mansikoita vaniljavaahdolla ja lopuksi vielä kahvia. Lähdimme kotiin tyytyväisinä. Sisarelleni vielä kiitokset hauskoista synttäreistä!
Äiti oli etukäteen käynyt katsomassa pentuetta ja kuvaili yhden pennun olleen erityisen suloinen, harmaa kissa. Kun menimme hakemaan kissaamme, pennut olivat piilossa pensaissa. Vain yksi oli kyllin rohkea tullakseen tutustumaan meihin. Se oli harmaa-valkoinen kissa, jolla oli musta nenä. Maksoimme kissasta jonkin verran ja lähdimme talosta onnellisina kissanomistajina. Äidiltä kuulimme, että kissamme ei ollut se, jonka hän oli meille puhunut. Ei sellaisella asialla ollut siinä tilanteessa enää merkitystä. Meillä oli kissa!
Tyttäreni antoi kissalle nimeksi Osku. Se osoittautui hyväksi nimeksi, sillä kissa oppi tunnistamaan sen nopeasti. Oskun turkki kasvoi tavallisen kotikissan turkkia pidemmäksi ja sen anturoihin kasvoivat pitkät karvat suojaamaan tassuja.
Oskusta kasvoi hyvin seurallinen ja puhelias kissa. Se tervehtii, vastaa ja tulee juttelemaan. Sylissä Osku viihtyy vain hetken. Osku on arvaamaton – kesken silityksen se saattaa hyökätä kimppuun. Näin ei käy usein, mutta yksikin kerta on liikaa. Niinpä vain pidän Oskusta, se ei ole lempikissani kaikkien omistamieni kissojen joukossa.
Tänään vietimme kolmen veljeksen, Oskun, Oton ja Villen, synttäreitä sisareni luona. Kissasynttäreitä olemme viettäneet vuosittain, aina kun se on ollut mahdollista. Kissat eivät tosin tajua olevansa juhlinnan aiheita. Tänään saavuttuamme juhlapaikalle kissat häippäsivät heti omille teilleen. Meillä ihmisillä oli mukavaa. Aurinko paistoi, söimme ihania salaatteja ja jälkiruokasi mansikoita vaniljavaahdolla ja lopuksi vielä kahvia. Lähdimme kotiin tyytyväisinä. Sisarelleni vielä kiitokset hauskoista synttäreistä!
22. kesäkuuta 2009
Don't stop the music
Seikkailut musiikin ja kännyköiden mp3-soittimien kanssa jatkuvat. Juhannusaattona ostin itselleni uuden kännykän, Nokia 3120 Classicin. Eikä maksanut paljon. Vakiopakkauksessa ei ollut yhteyskaapelia. Siirsin työkännykästä musiikkia bluetoothin avulla. Viidennettä kappaletta siirtäessäni kännykkä ilmoitti muistin olevan täynnä. Naurettavaa! Eihän neljän kappaleen mp3-soittimella tee mitään!
Tänään kävin ostamassa muistikortin puhelimeeni. En ostanut Nokian omaa muistikorttia, sillä sen hinta oli nelinkertainen vastaavan tuotteeseen. Edelleen käytän bluetoothia musiikin siirtoon työkännykän kautta. Monimutkaista, mutta ei se haittaa. Mitäs muuta minulla on kuin aikaa!
Ajan lisäksi minulla on kaksi puhelinta, joissa on miltei yhtenevät musiikkivalikoimat. No ei sentään, koska omaan puhelimeeni mahtuu muistikortin ansiosta huomattavasti enemmän. Tähän mennessä olen lataillut vain yksittäisiä kappaleita, en kokonaisia albumeja.
Olen tajunnut syyn siihen, miksi suosin yksittäisiä kappaleita. En omista albumeja. LP-levyjä minulla on vajaa parikymmentä ja cd-levyjä hiukan enemmän. Musiikkiin olen tutustunut kuuntelemalla radiota ja musiikkia harrastavien poikaystävien kautta. Nuoresta tytöstä lähtien ovat sormeni olleet valmiina painamaan rec-näppäintä hyvältä kuulostavan kappaleen alkaessa. Lähes kaikki C-kasetit ovat tallella (ei niitäkään hirveästi ole) ja kuuntelen niitä toisinaan tiskatessani tai ruokaa laittaessani. Joukossa on todellisia helmiä, joita kuunnellessani olen ekstaasissa.
Jossain vaiheessa radion kuuntelu loppui, tilalle tuli tietokone ja siihen ladattu musiikki. Ja nyt on vuorossa puhelimen mp-kolmonen. Onneksi puhelimessa on myös radio, ettei musiikkimakuni kehittyminen pääse pysähtymään.
Tänään kävin ostamassa muistikortin puhelimeeni. En ostanut Nokian omaa muistikorttia, sillä sen hinta oli nelinkertainen vastaavan tuotteeseen. Edelleen käytän bluetoothia musiikin siirtoon työkännykän kautta. Monimutkaista, mutta ei se haittaa. Mitäs muuta minulla on kuin aikaa!
Ajan lisäksi minulla on kaksi puhelinta, joissa on miltei yhtenevät musiikkivalikoimat. No ei sentään, koska omaan puhelimeeni mahtuu muistikortin ansiosta huomattavasti enemmän. Tähän mennessä olen lataillut vain yksittäisiä kappaleita, en kokonaisia albumeja.
Olen tajunnut syyn siihen, miksi suosin yksittäisiä kappaleita. En omista albumeja. LP-levyjä minulla on vajaa parikymmentä ja cd-levyjä hiukan enemmän. Musiikkiin olen tutustunut kuuntelemalla radiota ja musiikkia harrastavien poikaystävien kautta. Nuoresta tytöstä lähtien ovat sormeni olleet valmiina painamaan rec-näppäintä hyvältä kuulostavan kappaleen alkaessa. Lähes kaikki C-kasetit ovat tallella (ei niitäkään hirveästi ole) ja kuuntelen niitä toisinaan tiskatessani tai ruokaa laittaessani. Joukossa on todellisia helmiä, joita kuunnellessani olen ekstaasissa.
Jossain vaiheessa radion kuuntelu loppui, tilalle tuli tietokone ja siihen ladattu musiikki. Ja nyt on vuorossa puhelimen mp-kolmonen. Onneksi puhelimessa on myös radio, ettei musiikkimakuni kehittyminen pääse pysähtymään.
21. kesäkuuta 2009
Ennen kuolemaa
YLeX on päättänyt auttaa ihmisiä löytämään ne 52 biisiä, jotka ainakin täytyy kuulla ennen kuolemaa. Viimeisin valinta oli Led Zeppelinin Black Dog, kappale, joka pitkään oli minulle yhtä kuin Led Zeppelin. Joitakin valituista kappaleista en tunne ja jotkut ihmetyttävät.
David Bowielta oli valittu Heroes ja Beatlesilta Helter Skelter, joka sentään perustellaan hauskasti yhdeksi ensimmäisistä heavy metal –kappaleista. Heroesin valintaa ei perustella lainkaan, kerrotaan vain David Bowien vaikuttavuudesta. Olisin valinnut David Bowielta Life on Marsin, jonka upeus pysäyttää aina ja joka tuo hyviä muistoja nuoruudesta mieleen.
Ennen kuolemaa –listalle valitut ja valittavat kappaleet lienevät hyvin merkittäviä yleisesti. Minulle musiikki on kuitenkin henkilökohtainen asia. Tuntuu oudolta, että valitsisin tietyt biisit, jotka minun olisi kuunneltava ennen kuolemaa. Aivan kuin valmistautuisin kuolemaan ja sitä en aio tehdä.
Sen sijaan elämäni merkittävien biisien lista kehittyy kaiken aikaa. Yksi vuosikymmeniä mukanani kulkenut kappale on Carole Kingin You've got a friend. Nuoruuden yksinäisyydessä oli lohdullista kuunnella tätä ja tuntea, että jossain minullakin on ystävä. Myöhemmin olen kokenut itseni siksi ystäväksi, joka kiirehtii paikalle toisen tarvitessa. Silloin You’ve got a friend on pikemminkin kuvastanut sitä, kuinka helposti syrjäytän itseni toisen hyväksi. Viimeaikoina olen vain nauttinut erinomaisesta kappaleesta, en enää itke sitä kuunnellessani.
David Bowielta oli valittu Heroes ja Beatlesilta Helter Skelter, joka sentään perustellaan hauskasti yhdeksi ensimmäisistä heavy metal –kappaleista. Heroesin valintaa ei perustella lainkaan, kerrotaan vain David Bowien vaikuttavuudesta. Olisin valinnut David Bowielta Life on Marsin, jonka upeus pysäyttää aina ja joka tuo hyviä muistoja nuoruudesta mieleen.
Ennen kuolemaa –listalle valitut ja valittavat kappaleet lienevät hyvin merkittäviä yleisesti. Minulle musiikki on kuitenkin henkilökohtainen asia. Tuntuu oudolta, että valitsisin tietyt biisit, jotka minun olisi kuunneltava ennen kuolemaa. Aivan kuin valmistautuisin kuolemaan ja sitä en aio tehdä.
Sen sijaan elämäni merkittävien biisien lista kehittyy kaiken aikaa. Yksi vuosikymmeniä mukanani kulkenut kappale on Carole Kingin You've got a friend. Nuoruuden yksinäisyydessä oli lohdullista kuunnella tätä ja tuntea, että jossain minullakin on ystävä. Myöhemmin olen kokenut itseni siksi ystäväksi, joka kiirehtii paikalle toisen tarvitessa. Silloin You’ve got a friend on pikemminkin kuvastanut sitä, kuinka helposti syrjäytän itseni toisen hyväksi. Viimeaikoina olen vain nauttinut erinomaisesta kappaleesta, en enää itke sitä kuunnellessani.
Suurin myyntivaltti
Juhannus on ohi. Ei ole minun suosikkijuhlani, olen jouluihminen ja synttäri-ihminen. Rakastan synttäreitä, omia ja muiden. Syntymäpäivä eroaa virallisista juhlapäivistä ehdottomasti edukseen, koska siinä juhlitaan yhden ihmisen ainutlaatuisuutta. Juuri minua tai sinua.
Kehruu-Jennystä alkoi massateollisuus, massakulttuuri ja massayhteiskunta. Aluksi se oli varmaan ihanaa. Kaikkea ei tarvinnut tehdä itse, vaan vaatteet ja ruoan saattoi ostaa kaupasta. En tiedä missä vaiheessa, kuinka nopeasti teollisen tuotannon alettua, alkoi raivoisa yksilöllisyyden korostaminen. Halu erottua muista on ikiaikainen ominaisuus ihmisessä, sillä se liittyy kosiorituaaleihin, parinmuodostukseen ja kumppanin valintaan. Yhteiskunnallinen ilmiö siitä tuli vasta teollistumisen vaikutuksesta.
Yksilöllisyydestä tuli massatuotannon suurin myyntivaltti.
Ennen teollistumista ja massatuotantoa yksilöllisyyttä korosti Martti Luther, joka vaati teeseissään, että jumalasuhde on yksilöllinen, ei yhteisöllinen. Tarve kuulua johonkin on kuitenkin yhtä keskeinen ominaisuus kuin erottua muista. Yksilöllisyyden avulla myydään yhteisöllisyyttä. Kun ostat tämän tuotteen, kuulut meihin. Tällä tuotteella erotut niistä ja olet osa meitä. Kovin on onttoa yhteisöllisyyttä.
Aldous Huxleyn kirjassa Uljas uusi maailma on yksilöllisyys hävitetty. Hedelmöittyneen munasolun jakautumista jatketaan moneen kertaan niin, että siitä saadaan 12 000 kloonia tai enemmän. Näin saatiin yhteiskunnan tarpeisiin työntekijät. Perhesuhteet katkaistiin, isä ja äiti olivat rumia sanoja. Uljaan uuden maailman dystopia/aikalaiskritiikki on kauhea. Mitä ihmisestä jää jäljelle yksilöllisyyden kadottua? Huxleyn mukaan ei mitään, ontto ja tyhjä kuori, joka tarvitsee somaa ja muita viihdykkeitä. Voisi kuvitella, että seksi on yksilöllisyyden viimeinen linnake. Uljaassa uudessa maailmassa sekin on yhteisöllistetty. Kiinteää parisuhdetta ei saa muodostaa. Jokainen kuului jokaiselle. Eroottiset leikit ovat tärkeimpiä lasten leikeistä. Minulle jäi kirjasta epäselväksi, miksi Uljaassa uudessa maailmassa harrastetaan seksiä paljon. Mutta minä uskonkin seksiin, jossa tunteet ovat mukana.
Tasapainottelu yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä jatkuu. Nykyään vaakakupissa painaa yksilöllisyys enemmän kuin yhteisöllisyys. Kuinka kauan?
Kehruu-Jennystä alkoi massateollisuus, massakulttuuri ja massayhteiskunta. Aluksi se oli varmaan ihanaa. Kaikkea ei tarvinnut tehdä itse, vaan vaatteet ja ruoan saattoi ostaa kaupasta. En tiedä missä vaiheessa, kuinka nopeasti teollisen tuotannon alettua, alkoi raivoisa yksilöllisyyden korostaminen. Halu erottua muista on ikiaikainen ominaisuus ihmisessä, sillä se liittyy kosiorituaaleihin, parinmuodostukseen ja kumppanin valintaan. Yhteiskunnallinen ilmiö siitä tuli vasta teollistumisen vaikutuksesta.
Yksilöllisyydestä tuli massatuotannon suurin myyntivaltti.
Ennen teollistumista ja massatuotantoa yksilöllisyyttä korosti Martti Luther, joka vaati teeseissään, että jumalasuhde on yksilöllinen, ei yhteisöllinen. Tarve kuulua johonkin on kuitenkin yhtä keskeinen ominaisuus kuin erottua muista. Yksilöllisyyden avulla myydään yhteisöllisyyttä. Kun ostat tämän tuotteen, kuulut meihin. Tällä tuotteella erotut niistä ja olet osa meitä. Kovin on onttoa yhteisöllisyyttä.
Aldous Huxleyn kirjassa Uljas uusi maailma on yksilöllisyys hävitetty. Hedelmöittyneen munasolun jakautumista jatketaan moneen kertaan niin, että siitä saadaan 12 000 kloonia tai enemmän. Näin saatiin yhteiskunnan tarpeisiin työntekijät. Perhesuhteet katkaistiin, isä ja äiti olivat rumia sanoja. Uljaan uuden maailman dystopia/aikalaiskritiikki on kauhea. Mitä ihmisestä jää jäljelle yksilöllisyyden kadottua? Huxleyn mukaan ei mitään, ontto ja tyhjä kuori, joka tarvitsee somaa ja muita viihdykkeitä. Voisi kuvitella, että seksi on yksilöllisyyden viimeinen linnake. Uljaassa uudessa maailmassa sekin on yhteisöllistetty. Kiinteää parisuhdetta ei saa muodostaa. Jokainen kuului jokaiselle. Eroottiset leikit ovat tärkeimpiä lasten leikeistä. Minulle jäi kirjasta epäselväksi, miksi Uljaassa uudessa maailmassa harrastetaan seksiä paljon. Mutta minä uskonkin seksiin, jossa tunteet ovat mukana.
Tasapainottelu yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä jatkuu. Nykyään vaakakupissa painaa yksilöllisyys enemmän kuin yhteisöllisyys. Kuinka kauan?
20. kesäkuuta 2009
Rakkaus kaiken kestää
Jouduin eilen kuuntelemaan rakastavaisten riitelyä. Yritin puuttua asiaan siinä vaiheessa kun toinen itkee ja huutaa tuskaansa samalla kun puhuu toisen kanssa. Apuni ei kelvannut, jouduin vain sydän kylmänä kuuntelemaan.
Kuunnellessani ihmettelin rakkautta, joka aiheuttaa tuskaa. Miten siinä voi olla rakkaudesta kyse? Miksi pysyä suhteessa, jossa toinen osapuoli on enimmäkseen karkea ja ilkeä? Kysyin asiaa jälkeenpäin ja sain kuulla: ”Mutta minä rakastan häntä”.
En usko kenenkään ihmisen ansaitsevan ilkeyttä, julmuutta ja karkeutta, edes rakkaaltaan. Etenkin rakkaalta olisi kohtuullista odottaa hellyyttä, huomioimista, hyvänä pitämistä, kunnioitusta, luottamusta ja rakkautta. Ei vihaa. Tiedän, että rakkaus kestää kaiken. Ilkeydet, lyömiset, julmuuden, laiminlyömisen. Jossain vaiheessa olisi kuitenkin tajuttava, että on paljon paremman kohtelun arvoinen ja lopetettava rakastaminen. Nollattava elämänsä ja aloitettava alusta, ilman rakkautta.
Kuunnellessani ihmettelin rakkautta, joka aiheuttaa tuskaa. Miten siinä voi olla rakkaudesta kyse? Miksi pysyä suhteessa, jossa toinen osapuoli on enimmäkseen karkea ja ilkeä? Kysyin asiaa jälkeenpäin ja sain kuulla: ”Mutta minä rakastan häntä”.
En usko kenenkään ihmisen ansaitsevan ilkeyttä, julmuutta ja karkeutta, edes rakkaaltaan. Etenkin rakkaalta olisi kohtuullista odottaa hellyyttä, huomioimista, hyvänä pitämistä, kunnioitusta, luottamusta ja rakkautta. Ei vihaa. Tiedän, että rakkaus kestää kaiken. Ilkeydet, lyömiset, julmuuden, laiminlyömisen. Jossain vaiheessa olisi kuitenkin tajuttava, että on paljon paremman kohtelun arvoinen ja lopetettava rakastaminen. Nollattava elämänsä ja aloitettava alusta, ilman rakkautta.
18. kesäkuuta 2009
Hauskaa juhannusta!
Vietän juhannuksen kaupungissa. Yleensä olen matkustanut maalle vanhempieni luokse, koska äitini syntymäpäivä on juhannuksena ja koska lomani on alkanut. Tänä vuonna lomani alkaa vasta viikko juhannuksen jälkeen ja ajattelin onnitella äitiäni vain kortilla ja puhelulla.
Lapsena juhannuskokon polttaminen oli jännittävä tapahtuma. Soudimme (isä souti) veneellä järven toisella puolella olevalle Kohtakalliolle, jossa poltimme kokon ja käristimme makkaraa. Yhteen soutuveneeseen mahtui koko seitsenhenkinen perhe. Kun me lapset kasvoimme suuremmiksi, tällaiset veneretket eivät enää olleet mahdollisia. Juhannuskokkoa alettiin polttaa kotitalomme rannassa.
Vanhemmat rakensivat talon keskustaan ja juhannuksesta meni fiilis. Grillasimme pihalla, mutta ei se ole sama asia. Järvelle ei menty soutelemaan eikä juhannuskokosta ollut tietoakaan.
Kaupunkijuhannuksia olen viettänyt muutaman, yhden Tampereella, yhden Espoossa ja loput Helsingissä, yhteensä varmaan viitisen juhannusta. Tulevalle juhannukselle minulla ei ole suunnitelmia. Ehkä teen jotain tai sitten en.
Hauskaa juhannusta!
Lapsena juhannuskokon polttaminen oli jännittävä tapahtuma. Soudimme (isä souti) veneellä järven toisella puolella olevalle Kohtakalliolle, jossa poltimme kokon ja käristimme makkaraa. Yhteen soutuveneeseen mahtui koko seitsenhenkinen perhe. Kun me lapset kasvoimme suuremmiksi, tällaiset veneretket eivät enää olleet mahdollisia. Juhannuskokkoa alettiin polttaa kotitalomme rannassa.
Vanhemmat rakensivat talon keskustaan ja juhannuksesta meni fiilis. Grillasimme pihalla, mutta ei se ole sama asia. Järvelle ei menty soutelemaan eikä juhannuskokosta ollut tietoakaan.
Kaupunkijuhannuksia olen viettänyt muutaman, yhden Tampereella, yhden Espoossa ja loput Helsingissä, yhteensä varmaan viitisen juhannusta. Tulevalle juhannukselle minulla ei ole suunnitelmia. Ehkä teen jotain tai sitten en.
Hauskaa juhannusta!
16. kesäkuuta 2009
Laillista kopelointia
Olen monesti ajatellut, että Suomessa nuorilla ei ihmisarvoa kaikissa tilanteissa ole. Vai mitä mieltä olette esimerkiksi nuorisokarkotteista, joita joissakin kaupungeissa käytetään nuorison kokoontumisen johonkin paikkaan vähentämiseksi. Karkotteena käytetään muun muassa klassista musiikkia.
Nuoria voi kohdella perusoikeuksien vastaisesti ihan laillisesti eduskunnan hyväksyttyä maanantaina hallituksen esityksen (84/2008) alkoholirikoksia koskevien säännösten uudistamisesta. Sen mukaan
"Jos alle kahdeksantoistavuotiasta epäillään todennäköisin syin 50 §:n 4 momentin 4 kohdassa tarkoitetusta rikkomuksesta, poliisi voi laittomasti hallussa pidetyn alkoholijuoman etsimiseksi tarkastaa tällaisen henkilön mukana olevat tavarat ja päällisin puolin hänen vaatteensa, jos se voi tapahtua puuttumatta loukkaavalla tavalla epäillyn henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Tarkastuksen kirjaamiseen sovelletaan, mitä poliisilain 23 §:n 3 momentissa säädetään. Tarkastuksessa noudatetaan muutoin, mitä pakkokeinolain 5 luvussa säädetään henkilöntarkastuksen toimittamisesta." (Lakivaliokunnan mietintö 11/2009)
Hallituksen esityksessä ei vaatteiden tarkistamista päällisin puolin ollut. Sen kohdan lisäsi lakivaliokunta, jolla oli kuultavanaan useita asiantuntijoita, mutta ei nuorisojärjestöjen, esim. lukiolaisliiton edustajia. Eihän nuoria tarvitse kuulla. Mietinnössään lakivaliokunta toteaa:
”Päällisin puolin tapahtuvalla tarkastamisella tarkoitetaan henkilön yllä olevien vaatteiden ulkopuolista käsin koettelemista. Tarkastusoikeus ei ulotu alle kahdeksantoistavuotiaan vaatteiden ja ihon väliin kätkettyjen esineiden etsimiseen, joka on henkilöntarkastusta” ja jatkaa ” Edellytys henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamattomuudesta tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että alle kahdeksantoistavuotiaan vaatteiden päällisin puolin tapahtuva tarkastaminen olisi mahdollisuuksien mukaan pyrittävä tekemään sivullisten läsnä olematta”.
Tällä lailla poliisit saavat oikeuden kopeloida nuoria ja vielä niin, ettei kukaan ole näkemässä sitä. Ei todistajia. Poliisin sana nuoren sanaa vastaan. Nuoria tyttöjä, nuoria poikia. Lakitekstissä hurskaasti toivotaan, että tarkastus ei loukkaisi henkilökohtaista koskemattomuutta. Mutta sitä se juuri tekee.
Lakiesityksestä käydyn keskustelun yhteydessä vain Paavo Arhinmäki (vas.) sanoi vastustavansa tätä ”kopelointipykälää”. Muiden keskustelijoiden mukaan se on hyvä keino puuttua nuorten alkoholinkäyttöön.
Nuoria voi kohdella perusoikeuksien vastaisesti ihan laillisesti eduskunnan hyväksyttyä maanantaina hallituksen esityksen (84/2008) alkoholirikoksia koskevien säännösten uudistamisesta. Sen mukaan
"Jos alle kahdeksantoistavuotiasta epäillään todennäköisin syin 50 §:n 4 momentin 4 kohdassa tarkoitetusta rikkomuksesta, poliisi voi laittomasti hallussa pidetyn alkoholijuoman etsimiseksi tarkastaa tällaisen henkilön mukana olevat tavarat ja päällisin puolin hänen vaatteensa, jos se voi tapahtua puuttumatta loukkaavalla tavalla epäillyn henkilökohtaiseen koskemattomuuteen. Tarkastuksen kirjaamiseen sovelletaan, mitä poliisilain 23 §:n 3 momentissa säädetään. Tarkastuksessa noudatetaan muutoin, mitä pakkokeinolain 5 luvussa säädetään henkilöntarkastuksen toimittamisesta." (Lakivaliokunnan mietintö 11/2009)
Hallituksen esityksessä ei vaatteiden tarkistamista päällisin puolin ollut. Sen kohdan lisäsi lakivaliokunta, jolla oli kuultavanaan useita asiantuntijoita, mutta ei nuorisojärjestöjen, esim. lukiolaisliiton edustajia. Eihän nuoria tarvitse kuulla. Mietinnössään lakivaliokunta toteaa:
”Päällisin puolin tapahtuvalla tarkastamisella tarkoitetaan henkilön yllä olevien vaatteiden ulkopuolista käsin koettelemista. Tarkastusoikeus ei ulotu alle kahdeksantoistavuotiaan vaatteiden ja ihon väliin kätkettyjen esineiden etsimiseen, joka on henkilöntarkastusta” ja jatkaa ” Edellytys henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamattomuudesta tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että alle kahdeksantoistavuotiaan vaatteiden päällisin puolin tapahtuva tarkastaminen olisi mahdollisuuksien mukaan pyrittävä tekemään sivullisten läsnä olematta”.
Tällä lailla poliisit saavat oikeuden kopeloida nuoria ja vielä niin, ettei kukaan ole näkemässä sitä. Ei todistajia. Poliisin sana nuoren sanaa vastaan. Nuoria tyttöjä, nuoria poikia. Lakitekstissä hurskaasti toivotaan, että tarkastus ei loukkaisi henkilökohtaista koskemattomuutta. Mutta sitä se juuri tekee.
Lakiesityksestä käydyn keskustelun yhteydessä vain Paavo Arhinmäki (vas.) sanoi vastustavansa tätä ”kopelointipykälää”. Muiden keskustelijoiden mukaan se on hyvä keino puuttua nuorten alkoholinkäyttöön.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)