Jouduin eilen kuuntelemaan rakastavaisten riitelyä. Yritin puuttua asiaan siinä vaiheessa kun toinen itkee ja huutaa tuskaansa samalla kun puhuu toisen kanssa. Apuni ei kelvannut, jouduin vain sydän kylmänä kuuntelemaan.
Kuunnellessani ihmettelin rakkautta, joka aiheuttaa tuskaa. Miten siinä voi olla rakkaudesta kyse? Miksi pysyä suhteessa, jossa toinen osapuoli on enimmäkseen karkea ja ilkeä? Kysyin asiaa jälkeenpäin ja sain kuulla: ”Mutta minä rakastan häntä”.
En usko kenenkään ihmisen ansaitsevan ilkeyttä, julmuutta ja karkeutta, edes rakkaaltaan. Etenkin rakkaalta olisi kohtuullista odottaa hellyyttä, huomioimista, hyvänä pitämistä, kunnioitusta, luottamusta ja rakkautta. Ei vihaa. Tiedän, että rakkaus kestää kaiken. Ilkeydet, lyömiset, julmuuden, laiminlyömisen. Jossain vaiheessa olisi kuitenkin tajuttava, että on paljon paremman kohtelun arvoinen ja lopetettava rakastaminen. Nollattava elämänsä ja aloitettava alusta, ilman rakkautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti