Kirjamessuilla

Lauantaina Helsingin kirjamessuilla kävi samoin kuin usein ennenkin: kiersin antikvariaattien osastot tarkkaan ja moneen kertaan. Siellä kuljetin sormiani kirjojen selkiä pitkin, nautin kirjojen tunnusta ihollani ja kyselin kirjatukina toimineiden kivihirviöiden hintoja. Melkoinen urakehitys gargoileilla: Pariisin vartijoista matkamuistoiksi ja kirjatuiksi.

Olen varmaan hyvin vanhanaikainen tai sitten vain hemmetin yksinäinen, mutta ruoka- ja viinipuolella vain käväisin. Maistelin suklaata ja juustoja, viinit jätin muiden juotaviksi. Yksin ei ole kiva juoda. Seuralaiseni, 17-vuotiaan sisarentyttäreni, olin kadottanut jo aikoja sitten eikä hänestä alaikäisenä viiniseuraksi olisi ollutkaan.

Uuden kirjallisuuden osastot, suuret kustantajat, kirjakerhot ja mediat, oikeastaan vain vilkaisin läpi ohi mennessäni. Osallistuin Suomalaisen kirjakaupan Agatha Christie –kisaan, mutta en muista mitä siinä saattoi voittaa.

Messujen tärkein tapahtuma oli heti aamulla, kun Kirjakahvilassa haastateltavan tuolille istahti Pasi Ilmari Jääskeläinen. Ennen haastattelua kävin hakemassa omistuskirjoituksen Harjukaupungin salakäytäviin. ”Oletko sinä se Päivi?” –kysymykseen vastasin vain, että olen. Virtuaalisesti olemme tunteneet jo muutaman vuoden ja tämä oli eka kerta kun tapasimme oikeasti. Ehkä hän on oleskellut salakäytävissä ja minä kirjaston uumenissa ja ehkä juuri siksi tuntui oikein mukavalta nähdä ja tavata toinen kolmiulotteisesti.

Suorastaan harmittelin, etten ollut ottanut mukaani koko hänen tuotantoaan saadakseni niihinkin omistuskirjoituksen. Luonnollisesti olisin aloittanut Portti-lehdestä 4/1999, jossa julkaistiin ”Oi niitä aikoja: elämäni kirjastonhoitajattaren kanssa” ensimmäisen kerran. Novellin voi lukea myöhemmin julkaistusta novellikokoelmasta ”Missä junat kääntyvät” ja sen editoidusta painoksesta ”Taivaalta pudonnut eläintarha”. Suosittelen!

Kirjoja ostin vain antikvariaattipuolelta.

• Boris Akunin: Akilleen kuolema
• Agatha Christie: Syyttävä sormi ; Kaikki päättyy kuolemaan ; Kuolleen miehen huvimaja
• J.K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset

Akuninin teosten venäläisiin rikosmysteereihin tutustumista suosittelen. Päähenkilö Erast Petrovits Fandorin on hurmaava ja täydellisyydessään lähes Hercule Poirotin veroinen. Viimeisimmän Harry Potterin suomennoksesta päätin aikoinaan, että ostan sen vasta sitten kun sen kohtuullisella hinnalla saan. Mielestäni 8 euroa ei ollut siitä liikaa. Ostamani Agatha Christiet olivat kohtuuhintaisia, mutta näin niitä myynnissä myös noin 30 euron hintaisina.

Korkeista hinnoista ällistyneenä tarkastin muutaman omassa kirjahyllyssäni olevan kirjan hinnan – ja ihmettelin. 35 euroa Besterin Määränpäänä tähdistä, samoin 35 euroa Le Guinin Osattomien planeetasta. Joko käytettyjen kirjojen hinta on ylipäätään noussut vietävästi tai sitten – en tiedä. Kovin harvinaisista kirjoista ei voinut olla kyse, sillä samat kirjat olivat myös muiden antikvariaattien tarjonnassa. Muistaakseni ihmettelin myös vuosi sitten kirjamessujen yhteydessä antikvariaattikirjojen hintoja. Tosin silloin oli kyse huomattavasti alemmista hinnoista.

Ugudibuu!

Kirjameemi oli mukava ja helppo juttu, joka sai tarkastelemaan kirjahyllyäni eri tavoin. Seuraavaksi järjestän kirjahyllyni otsikoiden ja sisällön mukaisesti alkaen Nimillä: Juha, Gabriela, Romeo ja Julia, Momo jne. Olenkin ollut pitkään tyytymätön tylsään aakkosjärjestykseen.

Näin se menee:
Oletko mies vai nainen?
Gabriela

Kuvaile itseäsi.

Muissa maailmoissa

Kuinka voit?
Vadelmavenepakolainen

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Surun ja ilon kaupunki

Mihin haluaisit matkustaa?
Määränpäänä tähdet

Kuvaile parasta ystävääsi.
Samaa sukua

Mikä on lempivärisi?
Punainen erokirja

Millainen sää on nyt?
Avalonin usvat

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?

Oli synkkä ja syksyinen yö (Sapo 227)

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Maailma mielen mukaan

Mitä elämä sinulle merkitsee?
Laulu tulipunaisesta kukasta

Millainen parisuhteesi on?
Avioliitot vyöhykkeiden välillä

Mitä pelkäät?
Paha saapuu portin taa (aik. Painajainen)

Päivän mietelause?
Ugudibuu

Minkä neuvon haluaisit antaa?
Tusinoittain halvemmalla

Miten haluaisit kuolla?
Torstai on toivoa täynnä

Mottosi?
Missä junat kääntyvät

Unettomuutta ja lisäkiloja

16 päivää ilman tupakkaa. Oltuani viikon myös ilman unta (en oikein sano kolmen tunnin yöunia nukkumiseksi) otin selvää, mitä tupakoinnin lopettaminen saa aikaiseksi.

Kuulemma 15 lisäkiloa on pieni hinta jostain niin terveellisestä teosta kuin tupakoinnin lopettaminen. Ja voihan sitten joskus laihduttaa ylimääräiset kilot pois. (Tupakointi nopeuttaa aineenvaihduntaa ja siksi mallit tupakoivat.) Hidastuneen aineenvaihdunnan lisäksi kiloja tuo jatkuva syömisentarve. Kuulemma kannattaa etukäteen pohtia, minkälaisin vihanneksin ja hedelmin tähän syömishimoon vastaa. Eläköön rationaalisuus ja loogisuus! Jos joskus tapaatte ne, kertokaa, että voisivat käväistä Päiväkävelyllä.

Tuon lihomisjutun tiesin ennestään. Unettomuudesta en ollut kuullut keneltäkään mitään. Ehkä siihen ei väsymykseltään ole kukaan pystynyt.

Väkisinkin tulee mieleen, mitä hyötyä tästä on. Lihominen ja samanaikainen unenmäärän dramaattinen väheneminen ei ole terveellistä eikä se tunnu hyvältä. Mieleeni nousee epäilys siitä, että tupakointi on valittu terveyden ykkösviholliseksi, koska lihominen on liian monimutkainen ilmiö ja alkoholin terveyshaitoista ei saa puhua.

Ohessa kuva kaikille niille, jotka pitävät tupakointia tyylikkäänä.

Realismia

- Hei, olen lopettanut tupakoinnin!
- Lopettanut? Vai oletko lakossa? Koska poltit viimeksi?
- Lauantaina 9.10. Miksi sanot lopettamistani lakoksi? Vai oletko vain realistisen kyyninen?
- Mähän olen vain realisti. Et sinä kuitenkaan pääse tupakasta eroon, joten järkevintä on puhua lakosta.
- Kuinka kauan sun mielestä pitää olla tupakoimatta, että voi sanoa lopettaneensa sen?

--------------------------------

- Hei, olen lopettanut tupakoinnin!
- Sehän hienoa. Olen kuullut, että se on helvetillistä.
- Puhdasta helvettiä. Tällaisten tuskien ja kipujen (!) jälkeen täytyy olla todella tyhmä, jos joskus aloittaa uudestaan tupakoinnin.
- Kuulemma tupakointi pyörii mielessä jatkuvasti.
- Näen siitä jopa unia. Mutta minä selviän. En halua enää antaa tupakalle valtaa elämästäni.
- Onnea uudelle tupakoimattomalle elämällesi!

-------------------------------

Olen tympääntynyt ja kyllästynyt realismin valepukuun naamioituneeseen kyynisyyteen. Usein epäilen, että ns. realismi on pelokkaiden ihmisten tapa suhtautua elämään. Silloin epäusko, epäilys ja kieltäminen ovat realismia, luottamus, myötätunto ja optimismi ovat naivismia. Kuinka paljon pahaa mieltä tällainen realismi saakaan aikaiseksi!

Voisiko realismia olla myönteinen ja positiivinen suhtautuminen asioihin?

0 % käytettävissä

Tänään on ollut niitä päiviä, jolloin rutiinit ovat poissa. Usein sellainen on tervetullutta vaihtelua. En silti sanoisi kivaksi vaihteluksi läppärin sammumista, koska se ei ilmoituksensa mukaan saa riittävästi virtaa. On se toki verkkovirrassa, joten jossakin on vikaa. Muut sähkölaitteet, jopa samassa pistorasiassa olevat, toimivat moitteettomasti.

Vika lienee läppärissäni. Kesällä siitä putsattiin pölyt pois 80 euron hintaan. Akku lienee niin sanotusti paskana. Se ei ole viikkoihin latautunut ja nyt sitten ilmoittaa, että 0 % käytettävissä ja kehottaa vaihtamaan akun. Mullahan niitä täällä kotona on vain odottamassa tällaista ilmoitusta.

Vai olisiko sittenkin parempi ostaa uusi läppäri?

Positiivisen huomion kohteena

Varsinainen syntymäpäiväni oli tänään maanantaina. Tykkäsin kovasti saamistani onnitteluista. Äiti ja isä soittivat aamulla ja lauloivat "Paljon onnea vaan". Se kuulostaa aina yhtä ihanalta.

Pidän tällaisen positiivisen huomion kohteena olemisesta.

Kiitos kaikille onnittelijoille!

Musiikin ilotulitusta

Vietimme synttäreitäni jo tänään perinteisesti kuohuviiniin ja musiikkiin keskittyen. Aloitin juhlat M Peoplen Movin on up ja Aerosmithin Dude (looks like a lady) -kappaleilla. Sen jälkeen olikin jo aika siirtyä niihin kappaleisiin, jotka meille olivat ajankohtaisia juuri nyt. Nämä kappaleet kuuntelimme

AC/DC Thunderstruck
Beatles Because (Love)
Clash Should i stay or should i go
Lapinlahden linnut Ojasta noustaan
Rufus Wainwright 14th street
Beyoncé Sweet dreams
Seppo Laakko Legendaa
Pink Floyd Money
Bach Toccata & Fuge d-moll
Aretha Franklin Think
Kolmas Nainen Lentojätkä ja tyttökulta
Red hot Chili Peppers Tell Me Baby
Shakira Shewolf in spanish
Vesa-Matti Loiri Tulkaa kotiin
Jazz Gillum Key to the Highway
Mozart Sinfonia nro 40 g-molli K. 550 Menuetto. Allegretto – Trio
Miljoonasade Miljoonasade
Beecake This is not an exit
Alexander Rybak Roll with the wind
Jesus Christ Superstar Juda’s Death
Beatles Strawberry fields forever
Kauko Röyhkä Sinä olet tähti
Pelle Miljoona Mulla menee lujaa
Oingo Boingo Private Life
Pixie Lott Apologize
Wigwam Freddy are you ready
Bach Air
Muse Supermassive Black Hole
Tiktak Sankaritar
Battlestar Galagtica Season 4 OST Kara Remembers
Tokio Shiina
David Bowie Man who sold the world
Johnnny Burnett Trio The train kept a-rollin’
Bad Company Ready for love
Muumimusiikkia 31
Giles Standing in the way
Tapio Rautavaara Sininen uni

ja ekstrana Tauno Palon Ruusu on punainen.

Musiikin ilotulitusta! Fantastista!

edit: korjailin kirjoitusvirheitä, joita yöllä kirjoitettu teksti vilisi.

Lukeminen oli intohimoni

Lukeminen ei ole enää intohimoni. Sen sijaan lukeminen toimii erittäin hyvin unilääkkeenä. Kirja kuin kirja, pari sivua riittää siihen, etteivät silmäni pysy enää auki. Tämän unilukemisen opin opiskeluaikana lukiessani Afrikan historian tenttiin. Kirja oli raskas ja vaikeaa englantia. Vähemmästäkin sellainen alkaa nukuttaa. Pääsin muistaakseni tentistä läpi.

Oi niitä aikoja, kun luin ahmimalla valvoen yöt kirjan kanssa. En usko kirjojen muuttuneen huonommiksi. Minä siinä olen muuttunut. Ajankäyttötapani on muuttunut.

Kirjan lukeminen vaatii pysähtymistä ja keskittymistä. Pelkkä ajatus sellaiseen ryhtymisestä tarkoittaa sitä, että varmistan ensin, ettei tv:stä tule mitään, tsekkaan Facebookin ja Blogilistan ja pelaan ainakin yhden Bubble Shooterin. Sitten kun on aivan varma, että mikään muu ei nyt tuo täytettä tyhjään elämääni, sitten otan kirjan käteeni lukeakseni sitä.

Silti olen lukenut hienoja kirjoja. Anja Snellmanin Parvekejumalia suosittelen lämpimästi kaikille. Sen sijaan Johan Ajvide Lindqvistin kirjaa Ystävät hämärän jälkeen en suosittele kaikille. Kirja on raskas toivottomuuden kuvaus, jossa on mukana vampyyreja, väkivaltaa ja ällöttäviä kohtauksia. Se on myös intensiivinen, lumoava ja aivan toisenlainen kuin elokuva.

Tänään kävin ostamassa Pasi Ilmari Jääskeläisen uuden romaanin Harjukaupungin salakäytävät.

Odotan kirjalta paljon, sillä pidän hänen novelleistaan (Taivaalta pudonnut eläintarha) ja ensimmäisestä romaanista ”Lumikko ja yhdeksän muuta”. Suosikkikirjailijani. Sitä paitsi Harjukaupungin salakäytävissä kuulemma sataa miltei koko ajan.

Myös Agatha Christie on suosikkikirjailijani. Hänen syntymästä tuli tänään 120 vuotta.

Suomalaisten onneksi

"Ei kai suomalaisuus-sana käyttökiellossa ole?", ihmettelee Lohjan kaupunginjohtaja Simo Juva Ilta-Sanomien mukaan. Lohjan vastavalittu uusi mainoslause kuuluu "Lohja – suomalaisten onneksi". Ilta-Sanomien jutun mukaan lausetta epäilee rasistiseksi mm. Uudenmaan liiton maakuntahallituksen jäsen Matti Tukiainen:

"Se on rasistista vihjailua. Jos Lohja on suomalaisten kaupunki, se ei ole virolaisten kaupunki, ei venäläisten kaupunki, ei puolalaisten kaupunki, ei serbien kaupunki, eikä somalien kaupunki. Pitäisikö näiden mainittujen tai muiden kansallisuuksien muuttaa pois, jos ehdotettu slogan otetaan käyttöön?"

Tukiainen varmaan tarkoittaa kommentillaan hyvää, osoittaa laajakatseisuuttaan, mutta epäonnistuu siinä. Minusta Tukiaisen kommentti vihjaa pikemmin poissulkemiseen kuin Lohjan kaupungin mainoslause, jossa suomalaisiksi lasketaan kaikki Suomessa asuvat ja Suomeen tulevat. Tukiainen näyttää lukevan suomalaisiksi vain suomalaisista vanhemmista syntyneet.

Lohjan kaupungin mainoslause muistuttaa lukuisia ruotsalaisia tv-mainoksia. Niissä "vi svenskar" tai vastaava ilmaus ruotsalaisuudesta on hyvin yleinen. Ei Ruotsissa epäillä näitä mainoksia rasistisiksi tai muualta Ruotsiin muuttaneita poissulkeviksi. Päinvastoin, niillä nostatetaan tunnetta siitä, kuinka hienoa ruotsalaisuus on ajatuksella "Me kaikki olemme ruotsalaisia".

Kahdessa suomalaisessa tv-mainoksessa onkin suomalaisuuteen viittaaminen korvattu ruotsalaisuudella. Läkerol mainostaa pastillejaan sanomalla, että "Hyvä maku tulee Ruotsista" ja kilpailuun osallistuja palkitaan "ruotsalaisen ruhtinaallisesti". Läkerol lienee ruotsalainen tuote, mutta silti.

Hartwallin Åttå Drinkero -mainos menee vielä pidemmälle. Siinä ruotslaisen homon näköinen mies löytää jääkaapista Åtto Drinkeron, joka on niin hyvää, että sen täytyy olla ruotsalaista.

En tiedä, mihin tämä maa ja kansa on menossa pelätessään suomalaisuuden esilletuomista. Hyvältä se ei tunnu. Myöskään suomalaisuuden ahdas rajaaminen ei tunnu hyvältä. Pitääkö tässä jossain vaiheessa hankkia sukuselvitykset ja geenikartat suomalaisuuden todistamiseksi?

Kuumeisia tunnustuksia

Viimeyönä sanoin tyttärelleni etten jaksaa enää pitää itseäni kasassa. Kuume ja kivut olivat vieneet voimani. Elämä oli vienyt voimani. Ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelen, että syksy on rumaa aikaa. Innostukseni, optimismini ja positiivisuuteni ovat jättäneet minut. Ei kiinnosta, ei huvita, ei mikään. Kaikki yrittäminen on turhaa, mitään ei kuitenkaan tapahdu.

En minä enää ajattele tai tunne noin. Olen hieman pessimistisempi kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta, mutta sekin voidaan lukea, ainakin osittain, flunssan syyksi.

Elämässäni on onneksi myös mukavia asioita. Sain Millanilta blogitunnustuksen,

 
johon liittyy velvoite kertoa itsestään seitsemän asiaa ja jakaa tunnustus seitsemälle blogille eteenpäin. Kiitos Millanille, laitan tämän nyt eteenpäin.

Ensin seitsemän blogia:

Burberry Complex
Puutarhatarinoita
Saving people, hunting things
Aikamatkustajan blogi
Jäljen ääni
Astrologian Taika
Toisaalta ja toisaalta II

Seuraan useita hienoja blogeja, mutta nämä seitsemän kuvastavat myös minua, uteliaisuuttani ja kiinnostustani mitä ihmeellisimpiin asioihin. Jokaista näistä luen ilolla ja innoissani: oivalluksia, uusia ideoita ja tietämystä, optimismia, jännitystä ja elämänmenoa.

Olen huono tunnustamaan yhtään mitään. Olen keskustelussa avoin, salailu ei kuulu ominaisuuksiini. Minulla ei siis ole mitään tunnustettavaa? Tai ehkä tässä ei ole tarkoitus mennä niin syvälle, en tiedä.

Olen optimisti, joka syöksyy välillä epätoivon syövereihin.
Olen ujo ja rohkea.
Olen sosiaalinen erakko.
Olen lukenut nuoruudessani todella paljon. Nykyään luen yhtä teosta useamman viikon, unilukemisena. Vaikka kirja olisi hyvä, nukahdan parin sivun jälkeen.
Musiikki on elämänkumppanini, mutta hyvät tv-sarjat ovat rakastajiani.
Olen hyvä tyyppi.
Tunnen ja koen voimakkaasti.

Rahaa tavalliseen elämään

Metromatkustajana olen muutaman kuukauden ajan ihmetellyt Terrarahoituksen mainosta ”Rahaa tavalliseen elämään”. Metroasemilla tavallisen elämän mannekiineja ovat Kizu, 28-v. ja Kaltsu, 25-v. Terrarahoituksen sivulla uskotaan myös vanhempiin pikalainan tarvitsijoihin. Myös viisikymppiset Lilli ja Hessu tarvitsevat rahaa.

Kukapa ei tarvitsisi? Rahantarve ei minua mainoksessa ole ihmetyttänyt, vaan tavallisen elämän kuvaus:

Kizu, 28. Eläinkaupan energinen puotipuksu on tehnyt harrastuksesta itselleen työn. Sinkkuna viihtyvän eläinhullun kotona asuvat kaksi koiraa, muutama lisko ja papukaija Ozzy. Seuraavaksi hankintalistalla on intialainen pitkäkorvasiili. Pikkurahan puutteen vuoksi telakalla ollut sukellusharrastus kaipaa jatkokurssin lisäksi uutta märkäpukua. Ja uusi tatska kovasti polttelisi.

Pikalaina auttaa!

Ei tuo kovin tavalliselta kuulosta. Epäilen Kizun olevan veloissaan korviaan myöten, sillä tuollainen määrä lemmikkejä maksaa. Puotipuksun palkka ei voi olla suuri eikä toiveita paremmasta ole näkyvissä. Koulutustahan Kizulla ei näytä olevan. Silti hän vain pikkurahan puutteessa ei nyt sukeltele. En tiedä, kuinka paljon sukellusharrastus maksaa, mutta termi ”pikkuraha” taitaa olla vähättelyä.

Sitä paitsi Kizu on sinkku. Miksi se haalii vain eläimiä itselleen? Eikö tuonikäisen sinkun rahat mene miehenmetsästykseen? Mainosten rahantarvitsijoista Kizu on ainut, josta kerrotaan parisuhdetila. Kuitenkin myös Kaltsusta, Lillistä ja Hessusta välittyy kuva ihmisestä, joka elää yksin ilman perhettä ja kumppania.

Mainosten rahantarvitsijoiden harrastukset ovat kalliita. Silti niitä on pakko ylläpitää pienistä tuloista huolimatta. Onneksi on Terrarahoitus ja muut pikavippiä tarjoavat yritykset! Onko tosiaan niin, että menoja ei tarvitse suhteuttaa tuloihin? Pitääkö haluamastaan luopua vain siksi, ettei siihen ole rahaa?

Niinpä. Ylivelkaantuminen ja maksuvaikeudet taitavat kuulua tavalliseen elämään.

Leikkiä ikä kaikki

Tänään vietetään siskontyttöni Prometheus-juhlaa. Se vastannee rippijuhlaa, mutta enemmän on kyse aikuistumisriitistä. Ihmettelen, kuinka aikuinen 15-vuotias tyttö on, kunnes tajuan: hän on matkalla aikuisuuteen.

Kauko Röyhkä lauloi olevansa mieluummin vanha kuin aikuinen. Aikuisuus on ikävää, pelkkiä velvollisuuksia, työtä ja tylsyyttä, niinkö? Ehkä, jos sen niin haluaa ymmärtää.

Leikki ja leikkiminen liitetään yleensä vain lapsuuteen. Aikuiset eivät leiki! Väittäisin, että käsitys aikuisuuden tylsyydestä johtuu leikin kieltämisestä. Kuitenkin Johan Huizinga kirjoitti leikkivästä ihmisestä. Hänen mukaansa leikki ja leikkisyys on luovuutta, joka heijastuu yhteiskunnan ja kulttuurin kehityksessä. Vakava ja tylsä aikuisuus on väärinymmärrettyä aikuisuutta.

Se, että meiltä useilta leikki unohtuu arjen keskellä, on valitettavaa. Tosin ei leikki ole pelkästään hippasilla oloa tai nukeilla leikkimistä. Itse pidän kovasti sanaleikeistä ja sanontojen konkreettisten ja abstraktien merkitysten sekoittamisesta ja väärinymmärtämisestä.

Leikkinä voisi pitää kaikkea sitä, joka menee konkreettisen kokemuksen ohi ja yli. Mielikuvituksen käyttöä asioiden toisin näkemiseksi. Leikkiä on myös kysyminen ja ihmettely, koska ne edellyttävän sen oivaltamista, että asia voisi olla toisin.

En tiedä, mitä kirjoittaisin siskontyttöni onnittelukorttiin. Ehkä vain kehotan häntä nauttimaan, etsimään, kysymään ja nauramaan.

Bubble shooteria

Saatoin tyttäreni eilen lentokentälle. Hän asuu nettituttunsa, samanikäisen tytön luona viikon. Sitten on edessä muutto sikakalliseen opiskelija-asuntoon. Siinä on tarkoitus asua vain niin kauan, kuin kohtuuhintainen asunto löytyy. Tai siis norjalaiset uskaltavat ottaa vuokralaiseksi suomalaisen opiskelijatytön. Ne pojat mokasivat pahasti, eivätkä ottaneet tytärtäni yhteisönsä jäseneksi.

Asustelen kissan kanssa ja ihmettelen. Televisio on auki koko ajan, jotta täällä ei olisi niin hiljaista. En sitä tietenkään katso. Istun koneella ja pelaan Bubble Shooteria, joka hienosti täyttää lamaannuttavan tyhjyyden.

Voisin esimerkiksi tiskata, käydä läpi vaatekomerot, siivota, pestä pyykkiä. Tai katsoa kaikki ne elokuvat, joista minä pidän, mutta joista tyttäreni ei pitänyt. Tai katsoa kaikki ne elokuvat ja tv-sarjat, joista olemme yhdessä nauttineet.

Voisin tavata ystäviäni mielin määrin ilman tunnetta siitä, että hän odottaa minua kotona. Tosin kissa odottaa minua aina. Ruokkimaan, päästämään parvekkeelle, ottamaan syliin ja paijaamaan.

Käyn töissä. Tulen kaupan kautta kotiin. Paijaan kissaa. Yritän nukkua päikkärit, vaikka ei siitä mitään tule. Niinpä pelaan Bubble Shooteria ja pelkään yötä. Viime yön nukuin valot päällä ja todennäköisesti vielä monta muuta yötä.

Ikävöin tytärtäni. Murehdin. Olen varma, että kaikki on hyvin. Tekstailemme, soittelemme ja chattailemme Facebookissa.

Asuimme kahdestaan tässä asunnossa yli 15 vuotta. Yksin en ole asunut tammikuun 1987 jälkeen.