21. heinäkuuta 2009

Vadelmavenepakolainen

Olin kuullut paljon kehuja Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisesta. Suomalainen mies haluaa olla ruotsalainen mies. Kuulostaa juuri sellaiselta absurdilta tarinalta, josta pidän. Ostin kirjan kirpparilta ja tarkoitukseni oli lukea se Tukholman reissulla. Aivan en ehtinyt kirjaa matkan aikana lukea, sain sen vasta tänään luettua loppuun.

Oikeastaan Vadelmavenepakolainen yllätti minut. Se on tarkkaa havainnointia suomalaisista ja ruotsalaisista. Kirja sisältää useita helmiä. Yksi suosikkini on kuvaus ruotsalaisesta työelämästä:

Päähenkilö, siinä vaiheessa jo Mikael Andersson, on ensimmäistä päivää ruotsalaisessa työpaikassaan. Päivä koostuu useista kokouksista, joista merkittävimmässä pohditaan kaksi tuntia sitä, kuinka kahvit maksetaan. Palkasta kaikilta sama summa vai lipasmaksu, jolloin kukin maksaisi vain juomansa kahvit. Lopuksi äänestetään. Puheenjohtaja julistaa äänestystuloksen ja samalla ilmoittaa, että on kutsunut seuraavaksi päiväksi työpaikalle psykologin klo 10-15, jotta hävinnyttä vaihtoehtoa äänestäneet pääsevät puhumaan traumastaan.

Toinen suosikkini on hänen tapansa opiskella ruotsalaisuutta ja göteborgilaisuutta: hän palkkaa siihen itsemurhaa useasti yrittäneen miehen. Opetussuunnitelman kurssit ovat nimeltään mm. ruotsalainen tapa reagoida kriisitilanteisiin, ruotsalaiset tavat ja perinteet sekä oman lapsuuden tunteminen.

Vadelmavenepakolainen ei kuitenkaan ole niin viaton kirja, kuin esimerkeistä voisi päätellä. Suomalaisena Mikko Virtasena päähenkilö on valmis tekemään häikäilemättömästi mitä vain ollakseen ruotsalainen. Jopa murhaamaan. Vadelmavenepakolainen kuvaa skitsofreenista ihmistä, joka on vielä sosiopaatti. Tarkoitus pyhittää kaikki keinot.

Kirja on ruotsalaisen yhteiskunnan ironista ylistystä. Per Albin Hansson, Tage Erlander, Olof Palme ja Anna Lindh ovat päähenkilön pyhimykset, jotka ovat luoneet ruotsalaisen identiteetin. Vahinko vain, ettei heitä enää ole. Ruotsalaisuus ei sittenkään ole onnela kuin ruotsalaisille, jos heillekään.

Pidin Vadelmavenepakolaisesta paljon ja liitän sen kirjahyllyyni. Työpaikkani kirjankierrätyskärry saa olla sitä ilman vielä pitkään.

1 kommentti:

Jenni kirjoitti...

Työpaikan kirjankierrätyskärry! Mahtava työpaikka. :)

Ja itse asiaan: Minulla oli samanlaisia ajatuksia, kun luin Vadelmavenepakolaisen. Taitava ja nokkela, vain pintatasoltaan hauska kirja, pinnan alla pirullisia havaintoja ja asiaakin. Olin muuten tyytyväinen, mutta ylenpalttinen nokkeluus ja jotkut aivan absurdit juonenkäänteet aiheuttivat lopulta yliannostuksen ja kirja tuntui vähän kuin liian pitkältä vitsiltä.

Luullakseni kyse oli siitä, etten olisi jaksanut lukea enää sivuakaan hauskaa tekstiä, pidän kai vakavammasta. Joka tapauksessa kuitenkin hyvä kirja, ja monenlaisille lukijoille sopiva. En ole seurannut, onko tätä arvosteltu ruotsalaisessa lehdistössä. Olisi mielenkiintoista tietää ruotsalaisten kanta kirjaan.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...