Minä pidän ihmisistä

Yhdenvertaisuus.fi –sivustolla määritellään stereotypia seuraavasti:
”Stereotypia on yksinkertaistettu, leimaava, kapea ja kaavamainen mielikuva, mielipide tai arvio. Se voidaan muodostaa esimerkiksi toisesta ihmisestä, ryhmästä tai kansasta. Suomalaisia on määritelty rehellisiksi, mutta hiljaisiksi, ranskalaisia on kuvattu herkuttelijoiksi ja saksalaisia sotilaallisiksi. Stereotypian ongelma on yksilöllisyyden ja yksilöllisten erojen unohtaminen. Vähemmistöihin liitetään usein stereotypioita.”

Ruotsalaiset vanhukset ovat ystävällisiä, avoimia, puheliaita ja mukavia

Laivan buffet-paivallisellä samaan pöytään oli ruokaa hakiessamme ilmestynty kaksi lasia vettä. Pian pöytään tuli iäkäs ruotsalainen pariskunta ruokalautasten kanssa. Kumpikaan heistä ei sanonut meille mitään, sitä emme toki odottaneetkaan, mutta nainen aloitti heti kiukkuisen mulkoilun. Ehkä hän oli luullut, että saavat pitää pöydän kahdestaan. Mykkiä pahansuopia katseita kohdistui meihin niin usein, että jo pohdin, ehtiikö tuo vanha nainen syödä ollenkaan.

Viereisessä pöydässä oli suomalainen perhe: äiti, isä ja kaksi alle kouluikäistä tyttöä. Tytöt käyttäytyivät hyvin, olivat rohkeita ja hakivat itse ruokansa. Paljon makeaa jälkiruokaa syötyään tytöillä oli niin hauskaa, että heidän äänenkorkeutensa nousi jonkin verran. Vanha nainen laittoi kädet korvilleen, ettei olisi kuullut lasten ilonpitoa. Kun se ei auttanut, hän kääntyi lasten vanhempien puoleen ja sanoi hyvin vihaisesti ruotsiksi: ”Ettekö te saa lapsianne hiljentymään?”. Tämän kommentin jälkeen hiljaisuus laskeutui viereiseen pöytään. Ei kuulunut aikuisten keskustelua, ei lasten iloista pulputusta.

Saimme hienon esimerkin siitä, kuinka suomalaiset opetetaan häpeämään omaa käytöstään ja itseään. Saimme järkytykseksemme todeta, että kaikki ruotsalaiset vanhukset eivät ole mukavia. Tyttäreni toisteli useaan kertaan jälkeenpäin: ”Mä en voi uskoa, että ne olivat ruotsalaisia.”

Suomalaiset vanhukset ovat katkeria ja juroja tuppisuita

Hissiin tuli suomalainen iäkäs pariskunta. Mies puhui koko ajan vaimolleen hellästi, otti kädestä kiinni ja sanoi: ”Minä pidän sinusta kiinni ettei sinua pelota, kun olemme niin korkealla”. Pariskunnan rakastava ja kunnioittava käytös toisiaan kohtaan hymyilytti ja sai meidät nauramaan hyvää mieltä. Mies huomasi sen ja innostui: ”Tästähän tulee hyvä matka, kun on kolme tyttöä heti alussa” ja katsoi vaimoonsa. Vaimoa selvästi ilahdutti tytöksi kutsuminen. Muistelimme tätä suomalaista pariskuntaa useasti matkan aikana.

Stereotypian vastainen kokemus muistuttaa siitä, että kyse on yksilöistä, ei ryhmästä tai kansasta. Louis Bromfieldin teos Sateet tulivat alkaa sitaatilla, jossa kaksi miestä keskustelee baarissa. Toinen mies kysyy toiselta, pitääkö tämä venäläisistä. Toinen vastaa ”En”. Toinen kysyy, pitääkö toinen sitten englantilaisista, intialaisista, amerikkalaisista tai ranskalaisista. Joka kerta toinen vastaa ”En”. Kyselijä hämmentyy ja lopulta kysyy tuskastuneena ”Mistä sinä sitten pidät?” Toinen vastaa: ”Minä pidän ihmisistä.”