24. heinäkuuta 2009

Jäähyväiset, osa 2

Eilinen oli raskas päivä. Villen kuolema ja hautajaiset kirvoittavat kyyneleet silmiini edelleen.

Villen lisäksi hyvästelin eilen opiskelijaidentiteettini. Kävin läpi opiskeluajan mapit ja kansiot. Säilytin ainoastaan omat tekstini, kirjoista tekemäni muistiinpanot ja joitakin yksittäisiä juttuja. Kaikki muut vein paperinkeräykseen. Viisi kassillista paperia ja 12 mappia.

Papereita läpi käydessäni ajattelin sitä valtavaa tietomäärää, jonka itselleni hankin. Lähes joka kurssiin liittyen luin huomattavasti vaadittua enemmän. Etenkin kaikki kansalaisvaikuttamiseen ja demokratiaan liittyvät asiat saivat minut penkomaan nettiä ja kirjastoa lisää.

Ja taas ihmettelin sitä, ettei työpaikkani halunnut hyödyntää osaamistani ja tietämystäni silloin kun se oli suurimmillaan eli opiskeluaikana. Eipä minulle haluttu antaa opintovapaatakaan. Olin kuulemma liian tärkeä Nuorten parlamentille ja gradun tekeminen on pikkujuttu, joka tehdään työn ohessa. Väitelleen tohtorin mielestä gradu on pikkujuttu. Murrosikäisen tyttären äidin, yksinhuoltajan, silmissä kyse ei ole pikkujutusta.

Tunnollisena ihmisenä annoin itseni sekä työlle että opinnoille. Sairastuin. Olin kuumeessa joka ikinen päivä, olin hyvin väsynyt ja minulle tuli muistihäiriöitä. Olin töistä poissa väsymyksen ja kuumeen takia. Mutta opintovapaata en saanut. Enkä opintoihini liittyviä työtehtäviä.

Stressin ja erilaisten ristiriitojen seurauksena romahdin kesän 2007 alussa. Olin koko kesän sairaslomalla ja lomalla. Töihin palasin innokkaana ja luovana, ideoita pursuen. Lähes jokainen ideani tyrmättiin. Hoidin vielä vuoden 2008 Nuorten parlamentin valmistelut, mutta sydämeni ei ollut enää työssä mukana. Opintoja en pystynyt edes ajattelemaan.

Olin ollut passiivinen opiskelija jo pari vuotta. Viime syksynä minulle kävi vahinko yliopistoon ilmoittautumisen kanssa. Olin päättänyt ilmoittautua viimeisenä mahdollisena päivänä eli syyskuun 15. En käynyt yliopiston sivuilla sitä ennen. Olisinpa käynyt. Ilmoittautumisen ajankohtaa oli muutettu, viimeinen ilmoittautumispäivä oli ollut syyskuun 1. päivä. Se niistä opinnoista.

Ehkä jossain vaiheessa palaan yliopistoon. Nautin opiskelemisesta, uudesta tiedosta ja asioiden ymmärtämisestä uudella tavalla, uusilla käsitteillä. Olen aina vastannut kysymykseen ”Mitä tekisit elämässäsi, jos et tekisi sitä mitä nyt teet?” samalla tavoin: opiskelisin.

Viime aikoina olen löytänyt elämääni muita asioita. Opiskelu ei tunnu enää niin tärkeältä identiteettiäni rakentavana asiana. Siksi opiskelusta muistuttavista asioista luopuminen oli helppoa - ja raskasta.

3 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Koskettava kirjoitus. Ja myös suututtava: eikö opintovapaata ole pakko myöntää, ainakin jos se jotenkin liippaa työtä? Olen aina luullut niin.

Onneksi olet sinut opiskelutilanteesi kanssa. Ja onneksi yliopistoon kuulemma kuitenkin halutessaan voi aina palata, jos on sinne kerran päässyt, vaikka nyky-yliopisto "potkuilla" uhkaileekin.

Minulla on jo yliopistotutkinto mutta haaveilen, että opiskelen joskus vielä lisää. Harmi vain, että kaikki kiinnostavat alat ovat niin läheltä alkuperäisalaani, etten voi pyrkiä niitä opiskelemaan, kahta kertaa ei saa mennä samaan tiedekuntaan. No, tuskin menisinkään, onhan myös esim. asuntolaina jarruna. Mutta haaveilen siitä, että olisin ajallisesti ja rahallisesti niin vapaa, että voisin vain opiskella.

Päivi kirjoitti...

Tämä oli toinen opiskelukertani. Ensimmäinen oli 80-luvulla Tampereella. Sanotaanhan, ettei kahta ilman kolmatta. Ehkä se tarkoittaa myös kolmatta yliopistoa, Tampere ja Helsinki on nyt katsottu. Tosin ei lähitulevaisuudessa.

Päivi kirjoitti...

En syytä pomoa enkä työpaikkaa. Itse hoidin huonosti omat asiani, niinhän se aina on.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...