30. heinäkuuta 2009

Totuttelua


Neljättä päivää töissä. Kadun vastakkaisella puolella tehdään ulkosivuremonttia. Metelistä huolimatta pidän ikkunaa auki, sillä huoneessani on kuuma.

Töissä käynti vaatii totuttelua. Lomalla totuin liikkumaan paljon. Jokainen syy oli riittävän hyvä lähteä kotoa ulos ihmisten ilmoille. Samassa rakennuksessa, miltei koko ajan samassa tuolissa istuminen tuntuu pakkopaidalta. Selkäkin siinä väsyy. Työpaikkaliikuntaa ovat syömässä käynnit ja ulkona piipahtamiset. Suurin osa ihmisistä on vielä lomalla. On hiljaista. Työkavereihin törmään sattumalta ja ruokalassa.

Valvon lähes yhtä myöhään kuin lomallakin. Lyhyet yöunet eivät vielä ole aiheuttaneet loputtoman väsymyksen tunnetta. En vain osaa mennä ajoissa nukkumaan. Eilen ja tänään iski kesken työpäivän väsymys. Miten pysyä hereillä, kun silmät eivät tahdo pysyä auki? Lähden ulos pienelle kävelylle, soitan ystävilleni ja juon kahvia. Tuleeko koskaan aikaa, jolloin meille yöihmisille on rytmiimme sopivat työajat? Sekin riittäisi, että siesta otettaisiin käyttöön työpäivään kuuluvana ja että sen saisi viettää haluamaansa aikaan.

Olen tehnyt melko rutiininomaisia töitä, jotka vastaavat hyvin palkkatasoani. Ei suunnittelua, ei kehittelyä, ei mitään luovaa. Ei kovin innostavaa. Onneksi syksy tuo tullessaan toisenlaisia tehtäviä ja haasteita.

Kuvassa: Sisustukseen sopivaa / Tiina Kirves. Työ oli esillä Ruoholahden metroasemalla ja ihastuin siihen kovasti

Ei kommentteja: