15. syyskuuta 2010

Lukeminen oli intohimoni

Lukeminen ei ole enää intohimoni. Sen sijaan lukeminen toimii erittäin hyvin unilääkkeenä. Kirja kuin kirja, pari sivua riittää siihen, etteivät silmäni pysy enää auki. Tämän unilukemisen opin opiskeluaikana lukiessani Afrikan historian tenttiin. Kirja oli raskas ja vaikeaa englantia. Vähemmästäkin sellainen alkaa nukuttaa. Pääsin muistaakseni tentistä läpi.

Oi niitä aikoja, kun luin ahmimalla valvoen yöt kirjan kanssa. En usko kirjojen muuttuneen huonommiksi. Minä siinä olen muuttunut. Ajankäyttötapani on muuttunut.

Kirjan lukeminen vaatii pysähtymistä ja keskittymistä. Pelkkä ajatus sellaiseen ryhtymisestä tarkoittaa sitä, että varmistan ensin, ettei tv:stä tule mitään, tsekkaan Facebookin ja Blogilistan ja pelaan ainakin yhden Bubble Shooterin. Sitten kun on aivan varma, että mikään muu ei nyt tuo täytettä tyhjään elämääni, sitten otan kirjan käteeni lukeakseni sitä.

Silti olen lukenut hienoja kirjoja. Anja Snellmanin Parvekejumalia suosittelen lämpimästi kaikille. Sen sijaan Johan Ajvide Lindqvistin kirjaa Ystävät hämärän jälkeen en suosittele kaikille. Kirja on raskas toivottomuuden kuvaus, jossa on mukana vampyyreja, väkivaltaa ja ällöttäviä kohtauksia. Se on myös intensiivinen, lumoava ja aivan toisenlainen kuin elokuva.

Tänään kävin ostamassa Pasi Ilmari Jääskeläisen uuden romaanin Harjukaupungin salakäytävät.
Odotan kirjalta paljon, sillä pidän hänen novelleistaan (Taivaalta pudonnut eläintarha) ja ensimmäisestä romaanista ”Lumikko ja yhdeksän muuta”. Suosikkikirjailijani. Sitä paitsi Harjukaupungin salakäytävissä kuulemma sataa miltei koko ajan.

Myös Agatha Christie on suosikkikirjailijani. Hänen syntymästä tuli tänään 120 vuotta.

5 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

No näin on käynyt minullekin. Varmasti kirjat eivät ole huonontuneet, minä vain olen muuttunut lukijana ja ihmisenä.
Jospa joskus taas olisi intohimoa ahmia kirjoja yökaudet.

Mymskä kirjoitti...

Olisin voinut kirjoittaa tämän (paitsi kirjasuosituksena olisi ollut Khaled Hosseinin Leijappoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa. Pitkästä, pitkästä aikaa kirjat joita ei voinut jättää kesken...)! Oikein kaipaan sitä katoamista kirjojen maailman, joka tapahtui niin helposti lapsena. Ja vielä vähän vanhempanakin, mutta ei nyt enää...

tiinakoo kirjoitti...

Ilmiönä erittäin tuttu minullekin. Sitäkin olen pohtinut, mistä saattaa kertoa se, että ainakin minun lukemistoon on ilmestynyt kirjoja, jotka kertovat kirjoista ja erityisesti vaarallisista kirjoista? Kertooko se enemmän minusta vai onko kyse jostain muustakin?

Päiväkävelyllä kirjoitti...

Vaarallisia kirjoja? Raamattu, Koraani ja Nuoren Wertherin kärsimykset?

tiinakoo kirjoitti...

Nuo ne vasta vaarallisia kirjoja ovatkin, erityisesti kaksi ensimmäistä - tosin muistelen että lukemani kirjat käsittelivät jotenkin "yliluonnollisia" asioita. Ja yksi oli kyllä siitä Noitavasarasta.