12. maaliskuuta 2012

Osku kävi lääkärissä

Osku-kissa kävi lääkärissä ensimmäistä kertaa viime kesän käynnin jälkeen. Kyseessä oli kontrollikäynti, jonka perusteella selviää, onko lääkitys kilpirauhasen liikatuotantoon kohdallaan.

Tutkimuspöydällä

Osku oli lääkärissä oma utelias, rohkea ja sosiaalinen itsensä. Olin oikein ylpeä kissastani. Tällä kertaa Osku ei tiputtanut karvojaan tutkimuspöytää täyteen. Tällä kertaa Oskua ei huputettu verinäytteenottoa varten kuten kesällä, joten se sujui oikein hyvin.

Verinäytteen tulosten mukaan Osku tuottaa edelleen liikaa kilpirauhashormonia. Lääkitystä lisätään ja nyt pitää tarkkailla, ettei lääkitys vähennä liikaa kilpirauhashormonin tuotantoa. Jos niin käy, Osku muuttuu veltoksi, erittäin uneliaaksi kissaksi, jolle ei ruoka kelpaa. Vielä sellaista ei ole näkynyt.



4 kommenttia:

Millan kirjoitti...

On se hyvä, että eläimillekin on nykyään toimivia lääkkeitä ja hienoa, että huolehdit kissakaverisi terveydestä. Kuvissa Osku näyttää minusta tosi reippaalta ikäisekseen. Meidän saman ikäinen Villiminttumme on jo menettänyt aika paljon nuoruusvuosien lihasmassastaan.

Päiväkävelyllä kirjoitti...

Osku myös on aika sutjakka poika verrattuna aikaan ennen sairastumista. Lääkkeet ovat onneksi auttaneet myös siihen, että Osku ei enää laihdu. Pahimmillaan, ennen lääkityksen aloittamista, se söi kolminkertaisen päiväannoksen ja laihtui siitä huolimatta.

Reippaus melkein 15-vuotiaalla Oskulla johtuu juuri siitä kilpirauhasen liiallisesta aktiviteetista.

Marja-Leena kirjoitti...

Osku-ressukka. Onneksi lääkitys taitaa olla kunnossa. Terveisiä meidän Mikku-kissalta! ;D

Päiväkävelyllä kirjoitti...

Osku on edelleen poikkeuksellisen virkeä lähes 15-vuotias kissavanhus. Leikkii mielellään, hyppii nahkavyön perässä huikeita voltteja tehden. Hassu ja suloinen kissa.

Osku kiittää Mikkua terveisistä :)