1. syyskuuta 2015

Kirjojen välissä

En ollut varannut itselleni uutta luettavaa Tukikohdan jälkeen. Ehkä toiveikkaasti ajattelin, ettei se pääty lainkaan. Että saan vielä vaikka 500 sivua lukea Stun ja Frannien elämästä, Boulderista ja uudesta elämästä tuhon jälkeen. Stephen King kertoi kirjan esipuheessa, että ihmiset käyvät häneltä säännöllisesti kysymyssä "Mitä sille ja sille tapahtui?" Ymärrän tämän oikein hyvin.

Seuraavan luettavan löytäminen oli todella vaikeaa, varsinkin puolenyön paikkeilla. Epätoivoisena katselin kirjahyllyäni, eikö siellä olisi jotain, jota en ole vielä lukenut. Päädyin kuitenkin kirjaan, jonka olen lukenut ennekin,



Rei Shimuran ensimmäin tapaus oli juuri se kirja, jonka ajattelin auttavan minua siirtymään seuraavaan kirjaan. Sillä uuden kirjan lukeminen on vaativaa, se pitää opetella lukemaan.

Rei Shimuran ensimmäinen tapaus helppolukuisena, nopeatempoisena, viihdyttävänä ja koukuttavana kirjana merkillisine japanilaisine tapoineen auttoi. Sain melkein tyjennettyä pääni Tukikohdasta. Olen valmis uppoamaan taas uuteen maailmaan, opettelemaan sen kielen, sanonnat, tavat ja käytännöt sekä ennen kaikkea ihmiset ja heidän ajatuksensa.

Ajatuksen uuden kirjan lukemaan opettelusta sain Edinburghin kirjafestivaalin tiwiitistä. Twiittasin sen heti eteenpäin, sillä ainakin minulle asia on hyvin tuttu.


  1.   uudelleentwiittasi
    Reading is not linear. People read weirdly.... You almost have to teach yourself to read every new book. ~

Ei kommentteja: