2. joulukuuta 2015

Salaperäiset rukiinjyvät ja Viiden pennin laulu

Agatha Christie upotti kirjoihinsa lastenloruja ja sitaatteja mm. Shakespearen näytelmistä. Hänen teostensa nimetkin ovat toisinaan lastenloruista, kuten esim. Viisi pientä possua (Five little pigs) tai kirjallisuussitaatista, kuten esim. Tuijottava katse  (The mirror crack'd from side to side).

Agatha Christien dekkarissa Salaperäiset rukiinjyvät murhataan kolme ihmistä lyhyen ajan sisällä. Herra Rex Fortescue toimistossaan, vaimonsa Adele Fortescue kello viiden teellä olohuoneessaan ja heidän nuorempi sisäkkönsä Gladys Martin ripustaessaan pyykkiä.

Tarkastaja Neeleä hämmentävät tapaukseen liittyvät omituiset yksityiskohdat. Herra Fortescuen takin tasku oli täynnä rukiinjyviä. Gladysin nenä oli puristettu pyykkipojalla. Piirakan täyte oli vaihdettu kuolleisiin rastaisiin.


Neiti Marplen mieleen murhat tuovat lastenlorun ja hän huomauttaa olevansa Hanhiemon kasvattama. "Ajattelin tietysti lastenlorua. Kuningas konttorissaan, kuningatar vierashuoneessa ja tyttö vaatteita levittämässä," toteaa neit Marple.

Salaperäisissä rukiinjyvissä loru menee näin: 

Viidestä pennistä laulun laulan, taskuntäydestä ruista.
Viisitoista rastasta piirakkaan pantiin linnanpihan puista.
Syömään kun sitten ryhdyttiin, ne alkoivat lauleskella.
Eikös ollut sukkela herkku kuninkaan lautasella?
Konttorissaan kuningas rahojaan laski ja huoli.
Vierashuoneessa kuningatar hunajaa leivälle vuoli.
Pikkupiika se tarhaan meni vaatteita levittelemään.
Silloin tuli se pikkuinen lintu ja nokkasi häntä nenään.

Olin utelias ja hain hyllystäni Hanhiemon iloisen lippaan. Siinä Kirsi Kunnas riimittelee Killingin laulun näin:


Tää laulu maksaa killingin
                ja kapallisen ruista.
Kaksikymmentäneljä rastasta
                linnanpihan puista
kuninkaan kaakkuun leivottiin.
                Ne lauloi herkkusuista,
ne mustat linnut lauloi niin,
                kun kakku avattiin.

Ja kuningas laski rahojaan
                ja oli huolissaan.
Ja kuningatar hunajaa
                maisteli nojatuolissaan.
Ja piika takapihalla
                pyykkinsä koriin koppasi,
ja silloin rastas viimeinen
                häneltä nenän noppasi.

Todella absurdia. Ei ihme, että loru jää lapsen mieleen pyörimään niin, että se muistuu neiti Marplen mieleen vuosikymmenien jälkeen.

Murhat eivät ratkea lorun avulla, mutta se auttaa neiti Marplea jäsentämään tehtyjä murhia. Ja murhaajalle - loru on vain kiva kulissi.

Salaperäiset rukiinjyvät (A pocket full of rye, 1953). Suomentanut Eila Pennanen.

4 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Salanperäisten rukiinjyvien käännös laulusta on kumma, sillä rastaista on kaksi tusinaa eli four and twenty. Tästä lorusta Agatha Christie leipoi kolme tarinaa, eli on tämä mainio Marple, ja kaksi lyhyt juttua eli Laulu lantista sekä Kaksitusinaa mustarastasta.

Päivi Erkkilä kirjoitti...

Muutenkin pari kertaa hämmästelin käännöstä lukiessani Salaperäisiä rukiinjyviä. Välillä piti jopa tarkistaa, oliko kääntäjä todellakin Eila Pennanen.

Huomasin että sinäkin olit blogissasi pohtinut Agatha Christien suhdetta loruihin ja kirjallisuuteen. Aihe on todella kiinnostava!

Jokke kirjoitti...

Samaa eilapennas-asiaa itsekin mietin. Käännös on aina kompromissi, ja tässä tarinassa rastaiden lukumäärä ei ole ratkaiseva, mutta rastaat ovat monessakin mielessä hyvin tärkeitä. Minusta itse kirja (Salaperäiset rukiinjyvät) on loistava. Pidän myös tämän "vanhan painoksen" kannesta.

Päivi Erkkilä kirjoitti...


Salaperäiset rukiinjyvät jää kyllä mieleen! Nyt viimeksi kirjaa lukiessani nautin jälleen kerran neiti Marplen intuitiivisesta tavasta ratkaista ongelmia. Murhaajan muistin hyvin ja siksi oli ilo lukiessa hoksata harhautukset ja oikeat viittaukset murhaajaan.

Tässä kirjassa jätetään myös juttuja auki. Meneekö Elaine rakastamansa miehen kanssa naimisiin? Saako Neele koottua pitävän todistusaineiston voidakseen vangita murhaajan?

Tämän Sapo-sarjan kirjankannet ovat hyvin tummia ja pelkistettyjä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...