7. tammikuuta 2016

Muistilista ensi joulua varten

Jouluvalmistelut aloitan lukemalla aikaisemmat muistilistat ensi joulua varten.


Tärkein oivallus, kaikkiin jouluihini soveltuva, on pitää lomaa viikon ennen joulua. Siinä ehdin ihmetellä, mitä mun pitääkään tehdä ja missä järjestyksessä. Ensimmäinen kohta muistilistassa ensi joulua varten on: Aloita joululoma 19.12.2016!

Olen monesti palannut töihin heti joulun jälkeen. Vuoden 2016 joulu osuu viikonloppuun vain tapaninpäivän osuessa viikolle. Siksi muistilistani ensimmäiseen kohtaan tule lisäys: Harkitse töihin palaamista vasta 28.12.

Osta joulukortit ajoissa. Tarkista tyhjät joulukortit ennen uusien ostamista. Niissä on paljon kauniita kortteja, joita en aikaisempina vuosina ole malttanut lähettää. Tarkista osoitteet.

Jos ehdit, tee joululaulajaisia varten uudet kansiot. Olisi kivaa, jos laulut olisivat aakkosjärjestyksessä laulun nimen mukaan!

Siivoa se mitä huvittaa ja mikä tarpeelliselta tuntuu.

Suunnittele menu huolella, niin selviää harvemmilla ruokakauppareissuilla.  Jos valmistat kasvisjouluruoan muualla, ota omat mitat mukaan. Tänä jouluna Broileria vegetaristille oli liian mausteista.



Tänä jouluna vietimme aaton siskon luona. Paikalla oli hänen koko perheensä, toinen sisko perheineen ja me. Se oli oikein mukavaa. Ruokailun ja lahjojen jaon jälkeen pelasimme iKnow-peliä. Se olisi mukavaa myös ensi jouluna.

Lahjoja on kiva saada ja antaa. Silti tuntuu, että ensi jouluna olisin valmis kokeilemaan lahjatonta joulua. Itseni tuntien en sen toteutumiseen aivan täysin usko, mutta jos sittenkin. Ota kuitenkin koko vuoden ajan ihania kuvia perheestäsi, kissastasi, sisaristasi ja heidän perheistään vanhempien kalenteria varten! Koita saada joku ottamaan kuvia myös itsestäsi.

Joulukuusta ei tarvitse pestä myöskään ensi jouluna. Kuusen koristeita voisi hankkia lisää. Jos/kun löydän kauniita koristeitä, niitä voisi ostaa enemmän kuin kaksi. Kuusemme on toki kaunis, mutta ei siinä yhtenäistä linjaa ole. Sellainen ehkä tulee usealla samanlaisella kuusenkoristeella?

Suklaata ei todellakaan kannata olla liikaa! Tänä jouluna olimme ostaneet itsellemme belgialaista suklaata. Meillä molemmilla oli yksi oma pienempi suklaarasia ja yhteisenä meillä oli hieman suurempi suklaarasia. Se riitti oikein hyvin. Muuten ei jaksa syödä joulutorttuja tai jälkiruokaa!

Tärkein muistettava asia kuitenkin on: Älä hätäile, älä stressaa! Kaikki sujuu kyllä!


1 kommentti:

Julia kirjoitti...

It is with pleasure that I look at your site; he is fantastic. Really very pleasant to read your lovely shares. Continue like this and thank you again.

Voyance en ligne gratuite et sérieuse