Kengurunpoikanen

Vihdoinkin tiedän sisäisen eläimeni! Asia ei tosin ole minua vaivannut, mutta en voinut vastustaa WWF:n testiä.

Sisäinen eläimeni – mitä se sitten tarkoittaakin – on kenguru:

"A party animal who loves the nightlife, you love being part of a mob. You have a big heart and gregarious personality to go with it. You are protective of your offspring and like keeping them close to you. You prefer warm weather but usually don’t wander far from home."

Ehkä testin tarkkuudessa olisi vielä säätämistä.” Party animal” ei ehkä ole se käsite, joka minusta ensimmäiseksi tulee mieleen. Yöelämää rakastan, mutta minulle se tarkoittaa rauhaa, yksinoloa, keskittymistä tekemiini asioihin. Mielelläni toki olen laumanjäsen, mutta erakkotaipumukseni mahdollistaa sen, että viihdyn myös yksin. Toki sydämeni on suuri, pidän lämpimästä enkä yleensä ole kaukana kotoa.

Testitulos ei kerro minkä ikäinen sisäinen kenguruni on. Tämän pimeyden, sateen ja tuulen aikana olisin mieluummin kengurunpoikanen äitinsä pussissa. Sieltä välillä kurkkaisin, joko voisi nousta ja lähteä maailmaan. Muuten vain nukkuisin ja söisin.

Oikeastaan harmittaa, ettei testi antanut tuloksesi kissaa, tiikeriä tai lohikäärmettä. 

Joulun aika

Joulu alkaa joulukorteista ja lahjojen ostamisesta ja paketoimisesta. Lähetän joulukortit sukulaisilleni tarkkaan harkiten, mikä kortti olisi kenellekin sopivin.

Tänäkin vuonna lähetin kortteja enemmän kuin sain.

Vanhoista joulukorteista kauneimmat laitan seinälle joulumieltä virittämään.

Joululahjoja annan tyttärelleni, sisarilleni ja heidän perheilleen sekä vanhemmilleni. Kauniit joulupaketit ovat yhtä tärkeitä kuin itse lahja.

Joululahjaksi sain mm. poron ja tyttäreni sai tyttö- ja poikapupun. Osku-kissa sai kissanminttunappeja. 

Itselleni annoin joululahjaksi Supernaturalin 6. kauden. Sitä katsoessamme olemme nauttineet glögiä punaviinillä suklaan kera.

Kasvisruokajouluumme ei kuulu kinkku. Tänä vuonna söimme täytetyttyjä paprikoita ja jälkiruoaksi hedelmärahkaa. Vasta joulupäivänä kruunasimme jouluateriaa lanttu- ja porkkanalaatikoilla. Herkullista!

Niin, onko joulu muutakin kuin kortteja, lahjoja, ruokaa, suklaata ja glögiä?

Joulua edeltävän aherruksen ansiosta joulu on myös lepoa, rauhaa ja stressittömyyttä. Joulu kahden kesken tyttäreni kanssa hakee vielä omia perinteitään, sillä olemme yleensä viettäneet joulun vanhempieni luona. Kaupunkijoulumme perinteeksi on tulossa aattoaamun riisipuuro sisareni kotona. Sen jälkeinen kuusen koristelu, jouluateria, päikkärit, lahjojenjako ja elokuvat/tv-sarjat taitavat olla omaa perinnettämme.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 15

Viimeisen joulukalenterin sitaatit tulevat joulukorteista, joita olen vuosien mittaan saanut.

Rauhallista Joulua

Iloista Joulua

Lämmin ajatus jouluna

Merry Christmas

Hyvää Joulua

Jouluiloa

Tämä joulukalenterin tekeminen on ollut niin kivaa, että mahdollisesti palaan kirjallisuussitaatteihin myöhemmin.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 14

Douglas Adams antaa kirjassaan Linnunradan käsikirja liftareille vastauksen melkein kaikkeen. Mikä on elämän tarkoitus? Mitä kannattaa ottaa matkalle mukaan? Miten selvitä elämästä?

Tärkein ohje on kirjoitettu suurilla kirjaimilla merkittävimmän Pienen Karhun tähdistössä julkaistun kirjan ”Linnunradan käsikirja liftareille” kanteen:

              ÄLÄ HÄTÄILE








Leppoisampaa jouluaaton aattoa!

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 13

Talvipäivänseisauksen päivänä Päiväkävelyllä ei juhlita aurinkoa ja valon määrän kasvua, vaikka juhlimisen aiheita ovatkin. Sen sijaan päivän sitaatissa juhlitaan kulttuurimme suurinta valonlähdettä ja minun oman elämäni tärkeintä instituutiota eli kirjastoa.

Sitaatti on Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjasta Lumikko ja yhdeksän muuta.

- Kirjoita ja kirjoita! Millä minä kirjoitan? Ella huusi. – Minulla ei ole kynää! Kaikki kynät ovat taskussani eikä minulla ole vaatteita!

Se oli totta: hänellä ei ollut yllään muuta kuin sukat, ja nekin olivat eri paria.

Kissa tuhahti. – Jokainen tulee kirjastoon alastomana. Siksihän tänne tullaan, pukeutumaan kirjoihin.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 12

Vuoden pimein aika auringon vain käväistessä horisontin yläpuolella muutaman tunnin vaikuttaa minuun unisuutena, väsymisenä ja joskus mielen mustuutena. Selvitäkseni pimeydestä syön suklaata, tapaan ystäviäni ja rakkaitani, nukun ja luen hyviä kirjoja.

Yksi keino lienee ylitse muiden. Siitä kertoo Ray Bradbury kirjassaan Paha saapuu portin taa:

- Helvetti, kaikki tämä, Dark ja hänen kaltaisensa, he pitävät itkusta, Jumalani, hehän rakastavat kyyneliä. Mitä enemmän sinä ulvot sitä enemmän he saavat suolaa leualtasi. He imevät kuin kissat hengitystäsi, kun sinä vaikerrat, Jeesus Kristus. Nouse ylös! Nouse kirotuilta polviltasi! Hypi! Huuda ja hoilota! Kuuletko! Sinun täytyy karjua Will, laulaa. Tärkeintä on, että naurat, käsitätkö? Sinun on naurettava!

- Minä en voi!

- Sinun on pakko! Se on ainoa aseemme. Minä tiedän sen. Kirjastossa! Noita juoksi, Jumalani kuinka hän juoksi. Ammuin hänen kuoliaaksi hymyllä. Yhdellä ainoalla hymyllä, yön ihmiset eivät kestä sitä. Hymyssä on aurinko. He vihaavat aurinkoa. Me emme saa ottaa heitä vakavasti Will!


J. K. Rowling antaa Harry Pottereissa neljä keinoa, joista nauru on yksi.

Huputetun pimeyden vanki

Tämä päivä ei alkanut hyvin. Aamukahvi ilman Hesaria, koska sitä ei ollut minulle jaettu, vaatii uudelleen asennoitumista heti aamusta. Rauhallinen hetki Hesarin ja kahvin kanssa keittiön pöydän ääressä vaihtuukin hermostuneeksi koneella naputteluun.

Sähköpostissa oli ikäviä uutisia töistä. Tiedän, että minun pitäisi sopeutua niihin, mutta tunnen jälleen kerran, että minut on arvioitu ja arvotettu väärin.

Pahinta on kuitenkin päivänvalosta luopuminen ja se on jokapäiväistä. Niin mielelläni vetäisin ikkunaverhot auki, antaisin joulukuun vähäisen valon tulla sisään. Aamuisin tartun verhoihin avatakseni ne, mutta avautuva näkymä keskeyttää liikkeen. Vedän verhot takaisin kiinni.

Illalla kun rakennustyömaalla ei enää tehdä töitä, avaan verhot. Avaan ne, koska en kestä elämää suljettojun verhojen takana.

Tunnen olevani omassa kodissani huputetun pimeyden vanki.

En tiedä, millaista on sitten, kun vastapäiset talot ovat valmiita ja niissä asukkaat. Voi olla peräti helpompaa. Mutta tässä rakennusvaiheessa koen yksityisyyttäni uhattavan. Ei ole kivaa, että vieraat ihmiset näkevät suoraan kotiini.

Kivaa ei ole myöskään parvekenäkymän muuttuminen. Kun talot ovat valmiit ja Jätkäsaari rakennettu, en enää näe merta enkä paljon taivastakaan.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 11

Eiliset joululaulajaiset olivat ihanat. Sisareni perheineen, tyttäreni ja minä lauloimme sydämemme kyllyydestä miltei kaikki osaamamme joululaulut ja myös ne, joita emme osanneet. Aluksi äänemme ei kulkenut kunnolla eikä laulumme tainnut kuulostaa hyvältä. Ei joululaulujen laulamisessa olekaan kyse laulukilpailusta. Pikkuhiljaa äänemme aukesivat ja laulaminen alkoi sujua.

Saimme taas kokea musiikin ihmeellisen voiman: lauloimme kolmisen tuntia. Kun olimme laulaneet muutamat joululaulut jo useamman kerran, lauloimme Kesäpäivän Kangasalla, All My Lovingin ja Onnelliset. Päätimme, että pidämme keväällä seuraavat laulajaiset aiheena kevät tai Beatles tai rockin ihanat ja tutut biisit.

Yhtä joululaulua emme kumma kyllä laulaneet. Poikkeuksellisesti päivän sitaatti on valokuva joulukortista, jonka sain vuosia sitten vanhemmiltani. Kuvassa on J. Pohjanmiehen säveltämä ja Einarin Vuorelan sanoittama joululaulu Talvi-iltana.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 10

Pidän joulusta. Etenkin nautin ajasta ennen joulua, joulun valmistelemisesta. Mielelläni lähden tuuleen ja vesisateeseen ostamaan joulukortteja, joululahjoja, joulukoristeita, lahjapapereita, pakettikortteja ja lahjanauhoja. Kodin siivoamiseen tarvitsen vetoapua eli kutsun sisareni perheineen joululaulajaisiin. Heitä varten siivoan kotini mielelläni.

Nautin myös itse joulusta. Kodin kauneudesta joulukoristeineen, levosta ja rauhasta, rakkaista ja läheisistä ihmisistä ja – joululahjoista.

Päivän sitaatti C. S. Lewisin kirjasta Velho ja leijona kertoo kauhistuttavasta tilanteesta:

”Aina talvi eikä koskaan joulu, ajattelehan sitä!”

 
 
 

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 9

Kirjallisuudessa on kautta aikojen esitetty loistavia, merkittäviä, vastauksen saaneita ja vastaamatta jääneitä kysymyksiä. Kuuluisin kysymys lienee ”Jumalani, jumalani, miksi minut hylkäsit?”, mutta minun lempikysymykseni on tämä J. R. R. Tolkienin kirjassa Hobitti eli sinne ja takaisin esitetty kysymys.

”Kysy, kysy nyt!” hoputti Klonkku.

Bilbo nipisti itseään ja läimäytti itseään, hän tarttui pikku miekkaansa, hän pani toisen käden taskuun. Taskusta hän löysi sormuksen jonka hän oli noukkinut käytävän lattialta ja unohtanut kokonaan.

”Mitä minulla on taskussa?” hän sanoi ääneen. Hän puhui itsekseen, mutta Klonkku luuli että kysymys oli arvoitus ja hermostui vallan mahdottomasti.

”Ei reilua! Ei reilua!” se sähisi. ”Ei reilua, aarre, ei ole reilua kysyä että mitä ssillä on niissä saasstaisissa tasskuissaan.”

Kun Bilbo huomasi mitä oli tapahtunut, hän pitäytyi kysymykseen paremman puutteessa. ”Mitä minulla on taskussani”? hän kysyi lujemmalla äänellä.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 8

”Maailma hukkuu paskaan, me vain luemme lehtiä”, lauloi Rauli Badding Somerjoki Jarkko Laineen sanoittamassa kappaleessa Hymyile miss universum nelisenkymmentä vuotta sitten. Onneksi tilanne on hieman muuttunut ekologisuuden ollessa monien valintojen lähtökohta.

Eikä kyse ole pelkästään yksilöjen valinnoista. Eilen aamulla päättyi Durbanin ilmastokokous. Siinä saatiin aikataululupaus kaikkia sitovasta kansainvälisestä ilmastosopimuksesta. Lisäksi Kioton sopimuksen toiseen kauteen sitoutuivati Euroopan unionin lisäksi Australia, Uusi-Seelanti ja Norja. Kioton ulkopuolelle jäivät suuret päästäjät Kanada, Japani ja Venäjä.

Parhaiten maapallo taitaisi voida ilman ihmistä. Vaikka tämä ei ole Lilian Kallion Ugudibuun lähtökohta, olkoon päivän sitaatti kuitenkin kirjan sivulta 147.

”Seitsemäntenä kesänä kalasääksi teki pesänsä Näsinneulan ravintolaan.”






Ugudibuu on viiden nuoren naisen selviämistarina kaikkien muiden ihmisten kadottua maailmasta. Kirja on hauska, mutta en silti toivo ihmisten häviävän maapallolta.

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 7

Päivän sitaatti on Jorge Amadon kirjasta Kirjava Kissa ja Tytti Pääskynen: Rakkauskertomus. Saduksi väitetty ja lapsille sopivaksi määritelty teos on kuitenkin paljon muutakin. Uskon jopa sen antavan aikuiselle lukijalle huomattavasti enemmän iloittelevalla kerronnallaan, haikealla tarinallaan ja monikerroksisuudellaan.

Kirjan nautittavuutta lisää huomattavasti Carybén vesiväripiirrokset, jotka kommentoivat, liioittelevat ja kertovat tarinaa yhtä vahvasti kuin itse teksti.

”Kirjava Kissa hengitti täysin keuhkoin vastasaapuneen Kevään tuoksua. Hän tunsi olonsa kevyeksi, hänen teki mieli puhua puuta heinää, vaellella pitkin, jopa jutella jonkun kanssa. Hän katseli ympärilleen vielä kerran harmailla silmillään mutta ei nähnyt ketään. Kaikki olivat paenneet.

Ei, eivät kaikki. Puun oksalta Tytti Pääskynen katseli Kirjavaa Kissaa ja hymyili.”

Ei niin päivittäinen joulukalenteri, osa 6

Tänään on täydenkuun ja täydellisen kuunpimennyksen päivänä. Kumpaakaan ei taida taivaalla näkyä. On synkkä ja myrskyinen päivä, josta yö ei ole kaukana.

Tenavat-sarjakuvan isä Charles M. Schultz irvailee tässä maailman huonoimmaksi sanottua kirjan aloitusta. Edward Bulwer-Lyttonia en ole lukenut, mutta Ressun kirjailijauran toivoisin jatkuvan.