Yön aikana oli satanut lunta sentin verran. Ikkuna- ja parvekenäkymääni hallinneet pimeät möhkäleet ohut lumikerros muutti miltei siedettäviksi katsella. Mutta vain melkein.
Näkymät muuttuvat, kun nostan katsettani.
Tai kun käännän katseeni oikeaan.
En tiedä, tuleeko tämä avara maisema säilymään. Asemakaavassa rakenteilla olevan talon viereen ei tule toista rakennusta vaan puisto, joka kiemurrellen ulottuu merenrantaan asti.
Vasemapaan minun ei juuri kannata ikkunastani ja parvekkeeltani katsella paitsi nostamalla katseeni ylös.
Jos Jätkäsaaren tornihotelli, Kämp Toweriksi kutsuttu rumilus ja kauhistus, saa rakennusluvan eli asemakaavaa muutetaan, hallitsee se täysin näkymää vasemmalle ja ylös. Jos niin käy, saan sanoa Goodbye taivas siinä suunnassa.
4 kommenttia:
Makuja on tietysti monenlaisia, mutta minut tuo maisema kyllä saisi kiskaisemaan verhot ikkunoiden eteen. Onneksi kaupungissa on kauniimpiakin paikkoja.
Millan, nykyiset ikkuna- ja parvekenäkymät ahdistavat minua syvästi. Päästäkseni niiden kanssa jollain tavalla sinuiksi valokuvaan niitä ja kirjoitan niistä. Auttaako se sitten, en tiedä.
Suljettujen verhojan takana en pysty olemaan kuin pakosta.
Ja onneksi Helsinki on täynnä kauneutta, sen luokse vain täytyy mennä eikä jäädä kotiin ahdistumaan maisemista. Paitsi että tykkään kovasti kodistani.
No voi herranjestas. Ihan niinkuin ei tuota taivasta riittäisi ympärilläsi katseltavana muutenkin, että täytyy tästä tornihotellista joka yhteydessä valittaa. En kyllä ymmärrä enkä näe mitään kaunista Helsingin siluetissa, jota rikkovat voimaloiden savupiiput. Nekö sitten ovat kauniita?
Tässä nyt ei ole kyse mistään voimaloiden savupiipuista.
Lähetä kommentti