3. toukokuuta 2014

Huhtikuussa luetut

Kummallista, miten vaikeaa on muistaa, mitä huhtikuussa luin. Joskus päätin, että otan kuvan jokaisesta lukemastani kirjasta, jotta muistaisin, mutta enpä ole sitä viime aikoina tehnyt.

Mika Waltari: Mikael Karvajalka
Muistan kuitenkin, että sain huhtikuun alkupuolella luettua Mika Waltarin Mikael Karvajalan. Tämä oli kolmas kerta, kun olin Mikael Karvajalan matkassa. Edellisestä lukukerrasta on lähes 24 vuotta. Muistin kirjasta jotain ja senkin enimmäkseen väärin. Yllätyin, kuinka synkkä, raaka ja julma vuonna 1948 ilmestynyt Mikael Karvajalka on. Tukholman verilöyly marraskuussa 1520, noitaoikeudenkäynti, talonpoikaissodat Saksassa ja Rooman hävitys osoittivat vääjämättömästi, kuinka pettynyt Waltari oli ihmisen kykyyn olla hyvä.

Itse Mikael Karvajalka ajelehti tilanteesta toiseen ajopuun lailla kokemattomuuttaan, nuoruuttaan ja hölmöyttään. Anttia Mikael pitää tyhmänä ja yksinkertaisena ja kohtelee siksi tätä yliolkaisesti ja välinpitämättömästi. Barbaraa Mikael rakastaa, mutta tajuaa myöhemmin olleensa lumouksen vallassa. (Mikä typerys, rakkaus on lumousta, ei sen ymmärtämiseksi tarvita noitaoikeudenkäyntiä). Vilpittömimmin Mikael rakastaa koiraansa.

En mennyt kirjastoon lainaamaan jatko-osaa Mikael Hakim, jonka olen lukenut ainakin kerran aikaisemmin. Minulla oli kiire lukea kirjahyllyni uudet Agatha Christiet.

Agatha Christie ja salaliitot
Salaperäisestä matkustajasta kirjoitin aikasemmin. Sen lisäksi luin Kohtalon portin, Määränpää tuntemattoman ja Poirotin lyhyet jutut. Minulla ei ole tapana lukea kirjoista etukäteen mitään. Haluan yllättyä, ottaa kirjan vastaan suoraan ilman ennakkokäsityksiä.

Salaperäinen matkustaja (1970, suom. 1989), Määränpää tuntematon (1954, suom. 1986) ja Kohtalon portti (1973, suom. 1983) eivät oikeastaan ole dekkareita vaan thrillereitä, joissa pahuutta edustaa maailmanvaltaan pyrkivä ja tapahtumia ohjaileva salaliitto. Kohtalon portti on lähimpänä dekkaria ja näistä kevyin. Siinä Tommy ja Tuppence ratkovat tyylillään, mitä tapahtui kauan sitten talossa, jonka he olivat ostaneet eläkepäivinään.

Kohtalon portissa on joitakin samoja henkilöitä kuin Salaperäisessä matkustajassa. Tämä hämmensi minua. Tuntui kuin Christie olisi halunnut vakuuttaa lukijansa pahojen salaliittojen olemassaolosta. Ei vakuuttanut minua.

Poirotin lyhyet jutut (1945, suom. 1995) olivat liian lyhyitä .Nopeasti kerrottuja tarinoita, jotka eivät jääneet mieleen. Sitäpaitsi, minulla oli taas kiire tarttua seuraavaan kirjaan.

Olin lukenut Ruusun nimi -blogista innostavan jutun Anna Gavaldan kirjasta Kimpassa. Viimeiset sivut ja sanat luin vappaupäivänä, mutta kai sen voi laskea huhtikuussa luetuksi. Kimpassa on lämminhenkinen kirja Philibertistä, Camillesta, Franckistä ja Paulettesta, jotka asuvat Philibertin aristokraattisuvun omistamassa asunnossa.

Anna Gavalda: Kimpassa
Toukokuussa on tarkoitus lukea lisää Christietä. Fred Vargasin Ei takkaa, ei tupaa on myös listalla. Lisäksi aion tutustua itselleni uuteen kirjailijaan Peter Straubiin.

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...