3. maaliskuuta 2015

15/100: Joulupukin pajassa

Laatikoita penkoessani (etsin tulostuspaperia) silmiini osui vanha, koneella kirjoitettu kolmisivuinen näytelmä. Yläreunassa lukee isäni käsialalla Kirj. Päivi Erkkilä v. 1968. Olin kirjoittanut näytelmän Joulupukin pajassa koulun joulujuhlaa varten. Muistan että se myös esitettiin.



Uskon saaneeni jonkin verran apua kirjoittamisessa. Ja ehkä teksti on harjoituksissa muokkautunut. Olen kuitenkin varma, että Kissavieköön-niminen unilääke on minun ideani. Myös keskeisin juonenkäänne liittyy kissaan. Muistan kuinka vaikeaa oli saada kissa näyttelemään, mutta silakka hoiti tehtävänsä ja Lillukka-kissamme selviytyi roolistaan.

Näytelmää ei voi skannata. Vain ensimmäisestä sivusta saa kunnolla selvää. Kaksi muuta sivua on spriikopiokoneella ja punaisella musteella aikaansaatuja. Jälki on epäselvä ja skannattuna se näyttäisi vielä epäselvemmältä. Kirjoitin näytelmän word-tiedostoksi ja säilytän alkuperäiset tekstit hyvässä tallessa. Olen ylpeä ainoasta kirjoittamastani näytelmästä!

Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...